Otsikko: Suloisia hymyjä
Kirjoittaja: Ansku-R
Ikäraja: S
Paritus: Luna/Neville
Tyylilaji: drama (=yleistyylilaji), tuplaraapale
Summary: Laatu korvaa määrän, hymyissäkin.
A/N: ...öh, tää tuli nyt vähän puun takaa mulle itsellenikin. :'D Avasin kirjoitusohjelman ja mietin hymyjä ja sirpaleita. Mulle tuli mieleen Luna/Neville, joista en ole edes lukenut yhtään ficciä, vaikka olen niitä nähnytkin. Potterfandomia en ole pitkään aikaan muutenkaan lukenut, joten tota höm... en tiedä mistä tää tuli. :'D Otsikko ja summary fail, mutta mitäpä tuosta.
Hän hymyilee haaveksivasti Korpinkynsien pöydässä ja näyttää katsovan Nevillen suuntaan, mutta jonnekin minne kukaan muu ei näe. Neville tuntee punastuvansa, vaikkei Luna katsokaan suoraan häneen. Se on kuitenkin jonkinlainen sivusilmäys, ja tyttö hymyilee yhä. Tyytyväistä, omaa hymyään maailmalle, joka kuuluu vain hänelle. Arasti Neville hymyilee takaisin, painaa sitten päänsä alas tutkien kiinnostuneena lautastaan ja sekoittaen keittoaan hajamielisesti.
“Sinä hymyilit minulle.” Neville on juuri poistumassa salista, ja hän hätkähtää ääntä. Hentoa, keijumaista ääntä, joka ei tee muuta kuin toteaa.
“N-niin”, poika mutisee eikä katso Lunan hieman ulkoneviin silmiin. Lunakaan ei katso häneen, vaan tähyilee tauluja Nevillen takana.
“Kukaan ei yleensä hymyile minulle. Ei sillä tavalla kiltisti ja aidosti kuten sinä.” Neville hämmentyy ja painaa katseensa kengänkärkiin. Miksi Luna tekee tästä tällaisen numeron? Hän oli katsellut Lunaa vain hetken ja ihaillut sitä, miten tyttö uskalsi olla oma itsensä ja uskoi itseensä muista välittämättä. Hän oli miettinyt hetken ajan, että olisi halunnut oppia sen Lunalta.
Hän oli ajatellut vain hetken ajan, että Luna oli aika suloinen.
“Minusta sinä olet tosi mukava”, Luna toteaa ja hymyilee taas. Nyt hymy ei ole niin kaukainen, tai sitten Neville vain haluaa nähdä sen niin.
Kun Luna tanssahtelee lähtiessään pois, kohti Korpinkynsien oleskeluhuonetta, Neville päättää hymyillä Lunalle useamminkin.
