Kirjoittaja: Crownless
Ikäraja: K-11
Genre: Draama
(genre muuttui 3.12.)Summary: Peilikuvasi sai särön, sen vieressä välähti tumma varjo.
A/N: Koska olen näköjään rakastunut sinä - sanan käyttöön, päätin kirjoittaa sen kertomana tällaisen omituisen tarinan. Osallistuu
Laiva on lastattu haasteeseen kirjaimella S. Kirjainsanamäärä oli kokonaisuudessaan 27/52, eli noin puolet tuli käytettyä.
---
Se toinen varjo
Kätesi olivat asetetut huolellisesti hohtavanvalkoisille koskettimille. Hetken aikaa ne hyväilivät myös mustaa pintaa, ennen kuin kaunis sävel tulvahti ilmoille. Sormet leikittelivät eri asteikoilla, välillä ne siirtyivät matalasta päästä korkeaan. Sinulla oli silmät kiinni – osasit soittaa pianoa niin valtavan hyvin. Nautit joka ainoasta nuotista, sinulle pianon soittaminen ei ollut pelkästään elämäntapa, se oli kokonainen elämä. Soitit sitä missä tunnetilassa tahansa: olitpa iloinen, surullinen, vihainen, katkera tai häpeävä. Tämä oli ainut keino purkaa tunteesi vapaaksi solmustaan.
Kuten sillä hetkellä soittamasi kappale, myös huoneesi sisustus oli kaunis. Se oli yksinkertainen, mutta viihdyttävä. Jopa jollain hieman kierolla tavalla se sisälsi salaperäisyyttäkin, vaikka koit, ettei sinulla kummoisia salaisuuksia ollutkaan. Ehkä tietynlaista jännittävää ilmapiiriä huoneeseen toi silkinpehmeänä loimottava takkatuli, joka synnytti kiehtovia varjokuvia kaikkialle. Taaksesi heijastui pianosta ja sinusta sekä liikkuvista käsistä muodostelma, joka toi mieleen ne dramaattiset elokuvat, joissa tapahtui jotakin yllättävää ja pelottavaa.
Kun takkatuli oli hiipumaan päin, lopetit soiton. Mietit, mitä tekisit seuraavaksi. Kello ei ollut vielä sen verta, että olisit mennyt makuusaliin uinumaan höyhensaarille.
Sitten sait päähäsi mennä ulos haukkaamaan raitista ilmaa, vaikka siellä olikin jo suorastaan samettimaisen pimeää. Se ei sinua kuitenkaan haitannut, olit rohkea ja viisas, sinua ei villi mielikuvitus saanut valtaansa.
Odotit, että tulen viimeisimmätkin hehkut sammuisivat ja sitten olit valmis matkaan. Poistuit huoneesta eteiseen, jossa laitoit ulkovaatteet päälle ja nappasit tumman sateenvarjon telineestään. Taskulamppua et viitsinyt ottaa mukaan, sillä tiesit että katulamput pitäisivät sinulle seuraa.
Astuessasi ulos ja katsoessasi asfaltoidulle tielle huomasit ensimmäisen katulampun valosta, että ulkona vallitsi sakea sumu ja pieni tihkusade. Avasit sateenvarjon ja lähdit kävelemään sinne suuntaan, minne jalat veivät. Sinulla oli aina ollut sellainen omituinen periaate; mene sinne minne sydän ja jalat kuljettavat.
Pian huomasit saapuvasi pienehköön satamaan, jossa sillä hetkellä lepäsi kaksi rahtilaivaa kantaen nimiä Alfred ja Emily. Sataman edustalla oli rakennus, joka näytti hivenen aavemaiselta loistaen tyhjyyttä ja mustuutta pimeistä ikkunoista. Ainoa valon lähde oli surkea yksinäinen lamppu pitkän varren päässä laiturin luona.
Seisoit siinä paikoillasi varmaan ainakin kymmenen minuuttia tuijottaen merelle jonnekin kaukaisuuteen. Aallot eivät olleet tänään korkeita, vaikka sää sinä hetkenä oli mikä oli. Sumu oli hälvennyt jo aikoja sitten, mutta ilmaa hallitsi yhä sade. Se näytti voimistuvan minuutti minuutilta. Jostain kantautui vaimea ukkosenjyrinä, muttet säikähtänyt sitä. Ensimmäisen salaman lyödessäkään et kavahtanut saati laittanut sateenvarjoa pois – olit suorastaan uhkarohkea.
Kohta kävelit laiturin päähän ja jatkoit tuijottelua samaiseen suuntaan kuin äskenkin. Nyt et kuitenkaan katsonut suoraan merelle, vaan ylös taivaalle etsien kuumeisesti ja malttamattomana lisää ukkosen merkkejä. Rakastit sitä säätilaa. Olit varsinainen myrskynlapsi.
Lopulta maltoit sentään laittaa sateenvarjon pois, ehkä järkesi voitti rohkeuden. Vedit takkisi hupun päähän ja hengitit keuhkot täyteen meren ja sateen tuoksua. Ahmit silmilläsi joka ikistä salaman välähdystä ja korvillasi jyrinää. Sinusta saattoi nähdä jopa pienen sähkömäisen sinisen säteilyn, niin voimakkaasti elit siinä tilanteessa. Koko sielusi ja ruumiisi oli omistautunut sille hetkelle. Imit siitä voimaa, aivan niin kuin pianon soitosta.
Sitten havahduit kuin unesta ja katselit vierelläsi olevia aluksia. Nekin loistivat synkkyyttä; ne olivat kuin heitteille jätettyjä eläinparkoja, odottaen turhaan omistajiensa paluuta.
Laskit katseesi aivan laiturin tuntumaan ja alas veden äärelle saakka, jolloin näit oman peilikuvasi piirtyvän pintaan. Kyykistyit ja tarkastelit lähempi kuvajaistasi. Salamat leiskuivat taivaalla ja ne saivat kuvasi näyttäytymään vahvempana valon osuessa veteen. Tunnelma oli dramaattimaisimmillaan.
Tai ehkei sittenkään.
Sillä keskittyessäsi palvomaan peilikuvaasi, hiljaiset askeleet lähestyivät sinua. Ne etenivät verkkaisesti ja tasaisesti, yrittämättä kiinnittää huomiosi. Juuri kun askeleiden omistaja oli takanasi, aiempaa kirkkaampi sekä suurempi salama leimahti taivaalla ja...
...peilikuvasi sai särön, sen vieressä välähti tumma varjo, jolloin säpsähdit, vaikka leikit rohkeaa. Nousit ja käännyit katsomaan, ”kuka helvetti siellä on”.
Se helvetti olin minä.
---
A/N: Sanat, joita listastani käytin:
- salaperäinen
- säteily
- sumu
- sormet
- silmät
- salama
- sateenvarjo
- silkinpehmeä
- sininen
- sielu
- sametti
- sammua
- sisustus
- särö
- satama
- salaisuus
- surullinen
- solmu
- sydän
- synkkä
- sade
- sakea
- sinä
- surkea
- sali
- sävel
