// Alaotsikko: one-shot, HG/DM, angst, S
Pairing: HG/DM
Rating: S
Genre: angst
Author: ihan itse rustasin.
Tämä on siis toinen ikinä tekemäni ficci ja tein tämän tässä hetkenmielijohteessa
nopeasti valmiiksi. Kommentointi on enemmän kuin sallittua!
Oli syksy. Oravat jahtasivat toisiaan leikkisästi takaa jo lehdettömissä puissa, kissat tallustelivat turkit pöyheinä etsiessään viimeisiä saaliitaan ennen ensi kevättä, miksi nekin näyttivät niin iloisilta? Jopa koivun kellertävät lehdet pyörivät iloisesti ympyrää kirpeän syystuulen mukana. Ainoastaan minä olin surullinen, enemmän kuin surullinen. Silmäkulmiini ilmestyi suolavesipisara. Pyyhkäisin sen nopeasti karhean pitkähihaiseni hihaan. Miksi olin ollut niin typerä? Miksi olin uskonut sen valhetta täynnä olevan lauseen? ¨Lupaan etten petä sinua enää ikinä.¨ Olin totaalisen typerä ja täysin rakastunut, olisi pitänyt jättää se siihen, mutta hän sanoi sen niin uskottavasti ja silmät hehkuen. En voinut muuta kuin luottaa hänen sanaansa. Hän lupasi minulle, että kaikki muuttuisi taas hyväksi jollei jopa paremmaksi kuin ennen. Ja kaikki oli mennyt hyvin ja paremminkin, tähän päivään asti.
TakaumaHyräilin iloisesti. Sora nirskui kenkieni alla, kun kävelin kohti unelmieni taloa. Siellä olin viettänyt elämäni parhaimmat hetket, mutta myös kamalimmat. Hätistin kamalat ajatukseni pois mielestäni ja keskityin katselemaan puiden kirkkaissa väreissä loistavia lehtiä. Sade oli juuri loppunut ja kaikki näytti kauniimmalta kuin pitkään aikaan. Heilautin pitkät ruskeat kiharani selkäni taakse. ¨Mikään ei voi pilata tätä päivää¨ Mietin mielessäni. Olin kuitenkin täysin väärässä. Laitoin avaimen suuren tammiovemme avaimenreikään, käänsin lukkoa ja astuin sisään. Pujotin takkini pois päältäni ja asetin sen naulakkoon, kiedoin vielä huivini pois kaulastani, laskin sen lipastolle ja lähdin kävelemään kohti keittiötä. Samassa kuulin ääniä joita en olisi halunnut kuulla enää ikinä, ääniä jotka olin kuullut jo kerran aikaisemminkin. Silmäkulmani alkoivat jo kostua, mutta pakottauduin ajattelemaan positiivisesti. Luultavasti olin vain vainoharhainen, hänhän oli jo luvannut ettei tekisi sitä toisten. ¨Eikö minun pitäisi uskoa siihen?¨ Kysyin itseltäni hiljaa mielessäni. Mieleni oli kuitenkin jo punonut verkon joka suorastaan pakotti minut kävelemään hiljaa eteenpäin. Äänet kävivät kovemmiksi sekunti sekunnilta ja metri metriltä. Hiivin hiljaa kohti makuuhuoneemme ovea, raotin sitä hieman ja huomasin pahimman painajaiseni käyneen toteen. Enää en voinut pidätellä kyyneleitäni jotka valuivat poskiani pitkin. Paiskasin oven auki ja huusin kolme lyhyttä sanaa, ¨Tämä on ohi!¨ jonka jälkeen pingoin nopeasti ulos talosta josta oli hetkessä tullut painajaisieni talo. En ehtinyt kuulla kuin Dracon suusta kuuluvan pilkallisen naurahduksen jonka jälkeen en kuullut enää sanaakaan siinä talossa.
Kylmä syysviima puhalsi minua päin, nostin takkini maasta ja pujotin sen harteilleni. ¨Nyt se on ohi¨, oli viimeinen asia jonka ehdin ajatella ennen kuin kyynelvirta kasteli poskeni. Nousin ylös maasta ja lähdin yhä surullisena kohti tuntematonta. Täysikuu loisti taivaalla valaisten tietäni kohti seuraavaa seikkailuani.