Nimi: Siipirikkoja, yömeren lapsia
Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: Sallittu
Genre: angst, romance/fluff, drama
Paritus: Fleur/Luna
Hahmot kuuluvat Rowlingille, enkä saa tuotoksistani rahallista korvausta.
A/N: Tämmöinen pieni tajunnanvirtaficlet. Kommentteja tietenkin arvostan kovasti.
Mutta ei mulla varmaan muuta sitten ollu, päästän teidät lukemaan.
Haasteita: Aakkoshaaste, Femme10 vol. 2, Rare10, OTS femmellä, ficlet300 sanalla 019. Haaveilija
Sade pyyhkii nurmikon pintaa, tyttö kultahiuksinen juoksee paljasjaloin ulos. Nauraa varpaiden kipristyessä kapeiden ruohonkorsien ympäri. Vesi pisaroi kultaisilla hiuksilla, tip tip tip. Valkeat hameen helmat suloisesti heiluen.
Katsokaa nyt Fleuria, aivan kuin enkeli!Perheen silmäterä, suloinen Fleur! Prinsessa, kaikkihan sen tietävät. Mutta Fleur-
rakastaa sadetta, yötä, mertakin. Meren lapsi - vai yömeren? - niin sanotaan. Kulkee paljasjaloin, nauraa kevyesti vaatteiden sotkeentuessa ruohotahroihin.
Äiti ei sillä ole väliä! Ei halua olla prinsessa, haluaa olla jotain muuta. Omanlainen Fleur, se mitä tuntee olevansa.
Äiti, oletko ylpeä minusta?
Totta kai, Fleur. Totta kai. Valheita. Pettymys, kun ei ollutkaan sitä mitä toivottiin, haluttiin.
Öisin tyttö kierii sängyllään, nauraa. Miettii, millaista olisi lentää? Lentää jonnekkin kauas, kokeilla hentoja silkkisiipiään. Hän vain yksinkertaisesti kasvaa, menee kouluun, saa ystäviä. Kasvaa, kasvaa, aikuistuu, kasvaa. Lähtee Englantiin, jättää Ranskan, jo (vasta!) seitsemäntoistavuotias!
Fleur liitänyt kauas kotoaan. Elää niin kuin haluaa, vapaana kaikesta. Silti joskus itkee, ei muiden nähden. Ehkä ikävöi kotia, katuu ettei ollut muille mieliksi. Ei tiedä, ehkei edes tarvitse. Mutta se on pientä, niin sanoo itselleen. On joku, joka kivun vie pois. Se toinen vaaleahiuksinen. Haaveilija.
Päivästä toiseen jaksaa puhua, kuunnella, nauraa niin kuin molemmat. Juosta yhdessä meren aaltojen sekaan. Kertoa utuisesti merien taruolennoista. Olla samanlainen, sielunkumppaniko? Ehkä niitäkin on olemassa. Kumpikin rakastaa yötä, merta. Joku saattaa oudoksua. Fleur ei välitä siitä, ei toinenkaan. Yhdessä saa olla mitä haluaa. Ei tarvitse hävetä. Joskus toinen sanoo,
Fleur, olet nätti vaikka olisitkin yömeren lapsi. Oikeastaan minä pidän siitä, itsekin voisin olla. Ja -
Fleur vastaa.
Olet 'upsu, Luna. Mutta kiitos.Tyttö lentää varpaat viistäen veden peilityyntä pintaa, hiljaa yksinään. Rikkoen harmonian, vai eikö sittenkään? Toinen niin utuinen vastarannalla eteerisenä odottaa. Kuun valo välkehtii pieninä ripauksina, muodostaa hopeiset siivet toisen selkään. Perhosia, siipirikkoja kumpikin.
Kaksi yömeren lasta onnellisia yhdessä. Kaksin, ei yksin. Kummankin hauraat siivet hipovat toisiaan.
Ultramariiniperhonen lentää kuuta vasten.