Nimi : Valheellinen huominen noidankehän asfaltilla
Kirjoittaja : minä, teidän iän ikuinen kiusaaja, Ruskis
Ikäraja : K11 (se yksi vaivainen kirosana!)
Paritus : Ron/Draco (yllätys, yllätys<3)
Genre : Drama, Slash, Romance, PoV, hivenen Fluff, tuplaraapale
Haaste(et) : Satanen (044. Ympyrä.), spurttiraapale vol.2 (maanantai 6.12.2010), Raapalehtinen
Vastuuvapaus : En valitettavasti omista ketään hahmoista, vaan he kaikki kuuluu muun Potterversumin kanssa jumalaiselle ihmiselle nimeltä J.K. Rowling. Minä ainoastaan leikin ja omistan juonen.
Omistus : Odoshille <3 Koska annoit kiltisti sanoja, ja vaan oot ihana ihminen
A/N : Niin, öö... Tää on outo. Sitä kukaan ei voi kieltää, mutta ite pidän tästä paljon. Jostain syystä näin. En tiedä onko tällä päätä tai häntää, mutta jonkinlainen sanomakin tästä löytyy. Juha Tapiota kuuntelin tässä samalla kun kirjoitin, joten kiitos häelle inspiksestä sanoituksiltaan ja aivan mahtavasta kirjoitusmusasta (eritoten kipaleet: saippuakuplat, kaunis ihminen, toiset kaatuu me ei milloinkaan, mull on ikävä sua). Kommenteilla saa ruokkia <3
Valheellinen huominen noidankehän asfaltilla
Asfaltti on märkä jalkapohjien alla, se saa ne kutisemaan. Vesipisarat maistuvat makealta ja kätesi iho karhealta. Olethan siinä vielä, kun avaan silmäni ja kohtaan maailman julmuuden? Haluan, että pidät kädestäni kiinni, kun elämän ympyrä alkaa vetää omaa naruaan sormien ympärille. Se ei anna omaa armoaan (
vaan nauraa paskamaisesti niskaan ja käskee unohtamaan vesipisaroiden raikkauden!).
Sinä hymyilet aina ja sanot: “ei elämällä ole omaa ympyräänsä”. Kyllä sillä on. Oma noidankehänsä, joka pirstaloi hengityksen ja katkoo ripset kutittamaan silmiä. Se saa pisamat haalistumaan poskillasi, värin katoamaan hiuksistasi ja sinä et edes huomaa. Sanot, että olen kaunis ja virnistät päälle. Joskus myös sanot, ettet olisi uskonut, että meistä olisi voinut tulla tätä. Minusta me olemme olleet aina tätä (
mitä se ‘tätä’ edes on?). Suikkaat huulilleni suukon ja kerrot minun olevan jäärä. Kerrot kuinka harmaiden silmieni katse ei ole enää niin täynnä jääkiteitä, vaikka se on edelleen yhtä persoonallinen.
Kuiskaat, että rakastat, enkä voi olla vastaamatta: “niin minäkin sinua”. Muista se on vähättelevä lause ilman tunnetta. Sinulle se riittää. En osaa rakkaudentunnustuksia,
etkä sinä vaadi.
Elämällä on noidankehä, jota juoksemme koko ajan eteenpäin, vailla selkeää päämäärää.
Kuolemalla on taas köysi, joka kietoutuu ympärillesi voimakkaana. Se lupaa huomiselle kauniin tulevaisuuden:
valhetta!Mutta silti liian totta.