Kirjoittaja Aihe: Kaksi, yksin kylmissään [K-11, Remus/Sirius, oneshot]  (Luettu 1972 kertaa)

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 708
Nimi: Kaksi, yksin kylmissään
Kirjoittaja: pihlajanmarja
Ikäraja: K-11
Paritus: Remus/Sirius
Varoitukset: kiroilu ja muutenkin aika raju kielenkäyttö paikoitellen
Tyylilaji: romancen ja angstin sekoitusta
Esimakua: Remuksella ei ollut mitään noista edellisistä. Hame ei olisi edes sopinut hänelle. Siriuksen hän olisi halunnut.
A/N: Halusin kirjoittaa jotakin loukatuista tunteista, teinipojista (no näistä pojista tietenkin) ja sanoista, joita ei koskaan lausuta ääneen. Tällainen tuli, en tiedä onnistuinko tavoitteessani, mutta ainakin olen tyytyväinen tähän. Kertokaa mielipiteenne! (Hassua kirjoittaa ficci, joka ei osallistu mihinkään haasteeseen. Itse asiassa se on melko mukavaa.)


Remus istui juhlien ulkopuolella penkillä ja tunsi olevansa aivan yksin ja kylmissään, vaikka hänen takanaan roihusi kokko jonka ympärille lähestulkoon kaikki velhokylän nuoret asukkaat olivat kokoontuneet. Mutta tämä ei ollut hänen kylänsä, ne ihmiset eivät olleet hänen ihmisiään. Remus veti jalat rintaansa vasten ja painoi leukansa polviin tuntiessaan jonkun katkeran ja ikävän leviävän hänen sisällään. Olisi pitänyt vain jäädä kotiin, mutta kun James pyysi ja pyysi, mainitsi joka kirjeessään juhlat ja teki Remuksen vastaväitteet tyhjiksi, ei Remus ollut voinut muuta kuin suostua. Siriuskin haluaa, että tulisit, oli ollut se rivi, joka oli lopulta kääntänyt Remuksen pään. Eikä se selvästikään ollut edes totta. Sen takia Remus oli selkä kokkoon ja juhlijoihin päin. Hän ei halunnut nähdä täysin päissään olevaa Peteriä, ei Jamesia joka jutteli hiljaa jossain nurkassa Lilyn kanssa, eikä varsinkaan Siriusta, jolla näytti olevan aivan liian hauskaa sen yhden Korpinkynnessä olevan tytön kanssa, sen, jolla oli lyhyt hame, ruskettuneet pitkät raajat ja säihkyvä hymy.

Remuksella ei ollut mitään noista edellisistä. Hame ei olisi edes sopinut hänelle. Siriuksen hän olisi halunnut.

Yhtäkkiä Sirius istui hänen viereensä ja Remuksesta tuntui kuin pilvi olisi tullut auringon eteen synkentämään hänen ajatuksiaan entisestään, vaikka aurinko oli jo laskenut eikä taivaalla näkynyt pilven pilveä.

"Elise on hyvä suutelemaan", Sirius sanoi. "Ja sillä tytöllä on sitä paitsi ihan vitun hyvä perse."

Ihan kuin Remusta olisi kiinnostanut. Miksi Siriuksen piti aina olla tuollainen? Viime aikoina hän ei ollut muusta puhunutkaan kuin tytöistä ja niiden erinäisistä ruumiinosista, siitä keneltä sai helpoiten ja kuka otti häneltä luutakomerossa suihin. Remus ei hievahtanutkaan paikallaan, tuijotti vain jonnekin kauas kylään joka sijaitsi kukkulan alapuolella. Remus valitsi ison vihreän kartanon ja mietti, että sinne hän haluaisi asumaan. Tai tuohon keltaiseen, jota ympäröi vehreä pensasaita.

"Missä vaiheessa sinusta on tullut noin tylsä? Sinun pitäisi joskus rentoutua kunnolla. Miksi luulit, että me kutsuttiin sinut?"

Luulin, että oikeasti halusit minut tänne, Remus olisi halunnut sanoa. Sen sijaan tuskin tervehdit minua ja suutelet tyttöjä kokon loisteessa, vaikka…

"Vedä käteen", hän sanoi. Jollakin hänen sekava ajatusketjunsa täytyi katkaista. Ehkä joku talo kauempana olisi parempi asuinpaikka. Mieluiten vaikka Amerikassa. Siellä oli kuulemma mukavia velhokyliä.

"Ei minun tarvitse, tytöt tekevät sen puolestani", Sirius vastasi, ja jos hän oli epävarma vitsin hauskuudesta, Remus ei sitä huomannut. Hän ei viitsinyt edes tuhahtaa vastaukseksi. Mahanpohjaan ilmestyi se inhottava tunne, joka tuli nykyään aina, kun Sirius oli lähettyvillä. Se oli puolet inhoa ja puolet kaipuuta, eikä Remus tiennyt, miten sellainen sekoitus pystyi edes olemaan olemassa. Olisi kai parempi karata kylän reunalta alkavaan metsään.

Remuksen hiljaisuus ja poispäin käännetty katse eivät saaneet Siriusta hiljenemään. Hän yritti vielä kerran, tällä kertaa huomattavasti pehmeämmällä äänensävyllä.

"Remus…" hän sanoi, mutta ei ilmeisesti osannut jatkaa. Eiväthän Mustat koskaan pyytäneet anteeksi, eikä vika ikinä ollut heissä.

Hetken aikaa Remus vielä tunsi Siriuksen epävarman olemuksen vieressään, vaikka hän oli sulkenut silmänsä ja yritti uutterasti ajatella jotakin muuta. Sitten poika nousi ja lähti pois sanomatta sanaakaan. Remus halasi jalkojaan ja räpytteli silmäripsiään. Seitsemäntoistavuotiaat pojat eivät itkeneet toisten seitsemäntoistavuotiaiden poikien takia. Kun Lily kohta istui hänen viereensä ja kosketti hänen olkapäätänsä varovasti, Remus rentoutui ja se sykkyrä joka hän vielä hetken aikaa sitten oli ollut, aukesi kokonaan. Remus katsoi ystäväänsä neuvottomasti ja Lily kohautti olkapäitään. Lily oli aina tullut valittamaan hänelle siitä ärsyttävästä rillipäästä joka kantoi nimeä James Potter. Nyt oli kai Lilyn vuoro kuunnella, vaikka Remus ei sanonutkaan mitään.

"Sirius Musta on aina ollut kusipää ja tulee aina olemaan", Lily sanoi. Vaikka Remus tiesi, ettei se ollut totta, hän sai pientä lohdutusta sanoista. Lily kietoi kätensä hänen olkapäidensä ympärille ja Remuksen teki mieli kertoa kaikki ja hetken aikaa hän oli melko varma siitä, että tekisikin niin, mutta silloin James hyppäsi jostakin heidän eteensä ja huusi "näpit irti tytöstäni, Lupin!" Lily väänsi naamaansa niin ettei kukaan huomannut, kuinka iloinen hän oikeasti oli siitä, että James kutsui häntä tytökseen, Remus pelästyi hetkeksi ennen kuin tajusi Jamesin pelleilevän, ja James purskahti hekottavaan nauruun. Hän veti Remuksen ylös penkiltä ja vilkaisi Lilyä varovasti hymyillen (milloin, jos koskaan, James Potter oli missään asiassa varovainen?).

"Tule katsomaan kuinka Matohäntä vetää kymmenettä tuliviskipaukkuaan, Lupin", hän sanoi virnistäen. "Halusin sinut tänne, mutta en ajatellut, että istuisit vain koko illan täällä murjottamassa! Voit sinäkin tulla, Evans, jos tahdot."

"Lily", punahiuksinen korjasi melkein automaattisesti ja muuttui sen ansiosta melkein yhtä punaiseksi kuin hiuksensa. Jamesin hymyssä ei ollut tällä kertaa tippaakaan varovaisuutta.

Remus piti Jamesista. Hän piti viileästä kesäillasta ja siitä kuinka olikin yhtäkkiä osana nauravaa joukkiota. Lily vilkaisi häntä sivusilmällä ja he hymyilivät aivan yhtä aikaa. Juhlat alkoivat tuntua mukavilta ennen kuin hän huomasi kokon ympärillä tanssivien joukossa Siriuksen, jonka kädet vaeltelivat Elisen paidan alla. Remus ummisti silmänsä hetkeksi, ennen kuin pystyi taas nauramaan jollekin Jamesin jutulle, jota hän ei ollut oikeastaan kuullut kunnolla.

*

Remus, James ja Lily lähtivät yhtenä porukkana takaisin Pottereiden talolle. Jamesin ja Remuksen välissä roikkui vielä Peter, joka oli maannut sammumispisteessä nurmikolla ja olisi luultavasti jossain vaiheessa kierähtänyt yhä palavaan kokkoon, jos kukaan ei olisi häntä sieltä pelastanut. Remuksella ei ollut tietoa Siriuksen olinpaikasta. Hän ei halunnutkaan tietää, missä poika oli. Itse asiassa hän ei halunnut ajatella koko ihmistä. Täydellinen kesäyö, ystävät ja taivas jolla ei näkynyt kuuta. Mitä muuta hän olisi muka halunnut? Kysymykseen ei kannattanut vastata.

Peter jäi olohuoneen sohvalle nukkumaan. Jamesin äiti oli vielä hereillä keittiössä ja hän pyöritteli päätään nähdessään, missä kunnossa Peter oli.

"En tiennytkään, että otit tytön mukaasi", hän sanoi Jamesille. Remus ei osannut sillä hetkellä sanoa, kumpi oli punaisempi, James vai Lily.

"Lily nukkuu vierashuoneessa, kai se sopii?" James sanoi vähän liian nopeasti ja Lily vilkaisi Remusta, mutta tällä kertaa Remus ei ollut aivan varma siitä, mitä katse tarkoitti.

"Totta kai se sopii. Tervetuloa, kultaseni", rouva Potter sanoi ystävällisesti ja Lilyn kasvot sulivat hymyyn. Ei ollut helppoa löytää ihmistä, joka ei olisi pitänyt Jamesin äidistä.

"Missä se neljäs osa teidän porukastanne on?" rouva Potter kysyi kun James ja Lily lähtivät "etsimään lakanoita" ja Remus jäi olohuoneeseen varmistamaan, ettei Peter yön aikana tukehtuisi oksennukseensa. Remus säpsähti ja ämpäri, jota hän oli kantamassa Peterin sohvan viereen, kolahti ikävästi tippuessaan lattialle. "Ei kai hän ole samanlaisessa kunnossa kuin tämä sankari tässä?"

"Ei kai", Remus sanoi. "Hän jutteli yhden tytön kanssa, tulee omia aikojaan."

"Sirius ja tytöt", rouva Potter sanoi ja pudisti päätään. "Ei minusta mikään hyvä yhdistelmä, ei ole koskaan ollut."

Remus oli salaa samaa mieltä. Hän kieltäytyi kun rouva Potter tarjosi teetä, ja lähti toiseen vierashuoneeseen nukkumaan. Yläkerran käytävässä hän kuuli kuinka James ja Lily keskustelivat vielä hiljaa Jamesin huoneessa, mutta ei jäänyt kuuntelemaan sen tarkemmin. Ei häntä oikeastaan edes kiinnostanut, väsytti vain.

*

"Kuutamo!" kuiskattiin aivan Remuksen korvan juuressa monta tuntia myöhemmin. Remus oli melko varma, että se oli pelkkää unta, ja hän käänsi kylkeä poispäin äänestä. Silloin hän tunsi kuinka joku istuutui patjan reunalle sängyn jalkopäähän. Se oli varmaankin kissa, hän ajatteli muistamatta, ettei Pottereilla ollut kissaa toisin kuin hänen kotonaan.

"Voinko tulla tänne nukkumaan? Olin menossa Jamesin huoneeseen kuten aina ennenkin mutta Evans nukkui minun sängyssäni mekko vielä päällä tyytyväisesti tuhisten. Kumma että Sarvihaara saa lainkaan nukuttua kuunnellessaan sitä, poika parka."

Remuksen oli pakko myöntää, että kissat eivät olleet noin puheliaita. Hän ei halunnut vielä herätä kunnolla, joten hän mumisi vain myöntävästi, ja yhtäkkiä tuo puhelias olento oli puikahtanut hänen viereensä. Siinä vaiheessa Remus heräsi kunnolla. Sirius Musta t-paidassa kylmine jalkoineen oli aivan kiinni hänen kyljessään aivan kuin Remus ei olisi vasta paria tuntia aikaisemmin käskenyt pojan vetää käteen.

"Olisi sinulla varmaan tyttöjä, joiden vieressä nukkua", Remus sanoi yrittäen löytää sitä kylmää äänensävyä, joka hänellä oli vielä illalla ollut. "Sitä paitsi toinen vierashuone on vapaa, Peter on sammuneena alakerran sohvalla."

"Kaikki tytöt ovat pelkkiä meikkikuoria", Sirius sanoi ja hänen äänestään saattoi kuulla itsesäälin. Voi Sirius parkaa, kun joutui suutelemaan harva se päivä kauniita tyttöjä. "Elisen piti lähteä kotiin", hän lisäsi. Vai niin, no totta kai siinä tapauksessa Remuksen viereen saattoi mennä nukkumaan. Ei Remuksen seura muuten kelvannut.

"Ei kiinnosta", Remus sanoi. Hän yritti siirtyä kauemmaksi Siriuksesta mutta seinä tuli vastaan. Helvetin helvetti.

Sirius oli hiljaa, mutta Remus tiesi, että tämä oli sitä anteeksipyytävää hiljaisuutta. Sirius luuli, että hän saisi aina kaiken anteeksi pyytämättäkin. Hän luuli, että saattoi sanoa Remukselle mitä tahansa. Tällä kertaa Remus ei aikoisi taipua. Ei hän pystyisi nukkumaankaan tässä tilanteessa, mutta silti hän aikoi olla hiljaa ja kylmä ja etäinen, niin etäinen kuin pystyi olemaan, kun Siriuksen hengitys kuului aivan korvanjuuressa.

"Kaikki tytöt ovat ensin kauniita ja mukavia ja on niin hienoa, kun joku oikeasti tuntuu pitävän minusta", Sirius aloitti. Loistavaa, nyt seuraisi taas yksi itsesääliä täynnä oleva puhe, jonka keskuudessa olisi Sirius Musta. "Mutta sitten he lähtevät ihan yhtä nopeasti kuin ovat tulleetkin ja minä jään seisomaan jonnekin heinikkoon tuntien itseni viluiseksi ja yksinäiseksi."

Remus tiesi miltä tuntui olla viluinen ja yksinäinen, eikä siihen liittynyt yhtäkään pitkäsääristä kaunotarta.

"En minä tiedä mikä minua vaivaa", Sirius jatkoi vaikkei ollut saanut Remukselta minkäänlaista reaktiota.

Sinä olet itsekäs ja inhottava kusipää, joka luulee, että muutkin kuin ne kauniit tytöt pyörivät vain sinun akselisi ympäri, Remus ajatteli. Se sinua vaivaa, Sirius Musta.

"Oletko sinä tosiaan sitä mieltä?" Sirius kysyi ja Remus tajusi, että oli ajatellut ääneen. Siriuksen ääni oli yhtäkkiä heiveröinen ja rikkoutunut, ja Remuksen oli pakko kääntyä ympäri. Se oli virhe, sillä Sirius oli lähempänä kuin Remus oli kuvitellut ja hänen katseensa oli täynnä loukattuja tunteita. Ehkä oli ihan tervettä, että Siriuksenkin tunteita loukattiin joskus, Remus ajatteli, mutta inhosi itseään sen ajatuksen jälkeen.

"Anteeksi", Sirius sanoi hetken päästä, ja se oli varmaan ensimmäinen kerta ikinä, kun Remus kuuli tuon sanan Siriukselta.

"Minulla on joka päivä sekava ja eksynyt olo. Tuntuu kuin minut olisi hylätty, enkä puhu nyt vain perheestäni. Peterillä on Marlene ja Jamesilla kohta Lily, sinulla- no, sinulla ei kai ole ketään ja jostain syystä haluaisin, että niin jatkuisikin, ja sen takia tunnen oloni ihan kamalaksi. Minulla on vain liuta toisiaan muistuttavia tyttöjä jotka pitävät minusta vain sen takia, millainen olen sängyssä, enkä minä tiedä, miksi minä edes kerron näitä asioita sinulle. Ei tällaisia asioita kerrota kenellekään, eikä minun varsinkaan pitäisi kertoa näitä sinulle. Mutta miksi sinä olet kuitenkin ainoa henkilö, jolle haluan puhua tästä? Tai mistään, ylipäätään. Selvästikin sinä vihaat minua, olet vihannut siitä viime syksynä tapahtuneesta jutusta asti, sen takia kun kerroin Kalkarokselle, ja olen pahoillani, vaikka ei kai se auta mitään. Sinä olet ainoa asia tässä maailmassa jonka näen edes jotenkin selvästi, pysyvänä, mutta silti aina kun avaan suuni, ulos tulee pelkkiä piikittelyjä, ihan kuin suojana siltä, että sinä et halua minua."

Nyt Sirius sulki suunsa. Hän näytti villiltä sotkuisine hiuksineen, kauhistunut ilme kasvoillaan. Hän oli selvästi yhtä yllättynyt sanoistaan kuin Remus oli. Sinä et halua minua. Remus oli aina tiennyt, että Sirius oli yksi monimutkainen vyyhti tunteita ja ajatuksia ja rakkaudenkaipuuta, mutta aina hän näytti haluavan, ettei kukaan edes yrittäisi selvittää häntä. Remuksesta tuntui, että nyt jos hän vain löytäisi langanpätkän alun, Sirius aukeaisi hänen eteensä sellaisena kuin oli mutta jotenkin aidompana, ilman kovaa ulkokuorta joka hänellä oli ollut päällään kai aina, ainakin niin kauan kuin Remus oli tuntenut hänet.

"Anturajalka", Remus sanoi ja lempinimi tuntui jotenkin oudolta hänen suussaan. Oli pitkä aika siitä, kun hän oli käyttänyt nimeä. "Rauhoitu."

Remuksen sormet olivat löytäneet tiensä Siriuksen pitkäksi venähtäneisiin hiuksiin ja hän yritti selvittää takkuja kuin huomaamattaan. Oli helppo käskeä toista rauhoittumaan kun itsestä tuntui siltä kuin sydän olisi yrittänyt laukata rinnasta ulos. Olisi ollut kai vielä helpompaa sanoa "mutta minä haluan sinut", kun Sirius katsoi häntä odottaen ja toiveikkaasti, mutta vielä Remus ei saanut sanoja suustaan. Hän tunsi vain Siriuksen hiusten karheuden ja epämukavan asennon jossa makasi, ja jossain ulkona alkoi sataa vettä.

"Au", Sirius kuiskasi kun Remus veti hiustukosta liian lujaa.

"Anteeksi", Remus kuiskasi takaisin ja jätti kätensä lepäämään vasten Siriuksen niskaa. He makasivat kapealla sängyllä vastakkain ja hengittivät toistensa ilmaa jännittyneinä. Nyt Remus oli valmis sanomaan mitä hänen pitikin sanoa,  mutta sen sijaan hän veti eksynyttä poikaa vieressään lähemmäksi ja painoi huulensa tämän omille. Vasta suudelman jälkeen hän kuiskasi sanat Siriuksen korvaan, ja ne tipahtelivat sinne yksitellen: kyllä minä haluan sinut.

Minä tiedän, oli Siriuksen vastaus, vaikka vasta äsken hän ei ollut tiennytkään.

Ei Remuksella vieläkään ollut lyhyttä hametta, ruskettuneita pitkiä raajoja tai säihkyvää hymyä. Mutta hänellä oli Sirius.
« Viimeksi muokattu: 18.05.2015 05:05:13 kirjoittanut Kaapo »
I've got blisters on my fingers!

Heinis

  • ***
  • Viestejä: 401
  • soulmates never die
Vs: Kaksi, yksin kylmissään [K-13, Remus/Sirius, oneshot]
« Vastaus #1 : 25.06.2012 21:34:56 »
Oot säkin häpeämätön mainostaja. Mutta ehkä se ei haittaa kun kirjoitat näin kivoja ficcejä. Vieläpä Remus/Siriusta, ohoo. Vaikka en ikinä edes lue Potter-ficcejä (hyi minua) niin mulla on joku pehmeä kohta näille kahdelle. Ja tuota.

Otsikko voisi ehkä toimia paremmin ilman pilkkua. Multa kesti hetki pohtia että mitä se tarkoittaa (mikä johtuu ehkä vaan mun hitaudesta) ja se vois olla selkeämpi ihan vaan muodossa Kaksi yksin kylmissään. Mutta se sopii tähän. Ja tykkään sun kirjoitustavasta, kuten aina, se on sellanen mukava ja kiva ja miellyttävä. Ja jotenkin ihan sun näköinen.

Lainaus
Remuksella ei ollut mitään noista edellisistä. Hame ei olisi edes sopinut hänelle. Siriuksen hän olisi halunnut. 
Remus on niin raukka. Se ei halua mitään noista ominaisuuksista mutta ajattelee ehkä ettei voi saada Siriusta ilman niitä.

Lainaus
Miksi Siriuksen piti aina olla tuollainen? Viime aikoina hän ei ollut muusta puhunutkaan kuin tytöistä ja niiden erinäisistä ruumiinosista, siitä keneltä sai helpoiten ja kuka otti häneltä luutakomerossa suihin. Remus ei hievahtanutkaan paikallaan, tuijotti vain jonnekin kauas kylään joka sijaitsi kukkulan alapuolella. Remus valitsi ison vihreän kartanon ja mietti, että sinne hän haluaisi asumaan. Tai tuohon keltaiseen, jota ympäröi vehreä pensasaita.
Pitkä lainaus, yhyy. Mutta siis ensin hämmennyin ja pahasti siitä että Sirius saa suihinottoja luutakomerossa, koska tosiaan en lue paljoa ficcejä ja Pottereissa ei koskaan puhuta kuin korkeintaan suutelemisesta, mutta siis. Luutakomeroissa lymyävä ja kokemuksiaan jakava ylimielinen Sirius sopi tähän alkuun. Ja sitten toinen juttu, noi Remuksen talopohdinnat oli kivoja. Toinen selostaa kaikkea ja Remus vaan tuijottaa taloja ja miettii missä haluaisi asua. Se ei jotenki tuntunut yhtään liittyvän ficciin mutta silti tykkäsin siitä, ihmisten ajatukset harhailee oikeastikin niin omituisia ratoja.

Remuksen katkeruus Siriusta kohtaan on muutenkin kuvattu hyvin. Kaipaus ja inho sekaisin. Ja tuosta välittyy se kuva, että Remus näkee vaivaa ollakseen noin kylmä ja välinpitämätön, vaikka oikeasti se välittää. Vaikka ne ajatukset harhailevatkin jossain taloissa, niin silti huomaa, että Remus haluaisi Siriuksen ja yrittää olla kova sitä kohtaan.

Voin hyvin kuvitella Peterin säälittävänä tyyppinä, joka juo hirveesti ja nolaa itsensä ja se pitää raahata kotiin. Lilyn ja Remuksen välit olivat yllättävät, en osannut odottaa, että Lily on se, joka tulee lohduttamaan Remusta, etenkin kun Remus on Jamesin kaveri. Tykkäsin siitä, että Lily ei ollut niin jyrkkä Jamesia kohtaan, vaikka vähän esittikin että James on rasittava.

Lainaus
Hän ei halunnutkaan tietää, missä poika oli. Itse asiassa hän ei halunnut ajatella koko ihmistä. Täydellinen kesäyö, ystävät ja taivas jolla ei näkynyt kuuta. Mitä muuta hän olisi muka halunnut? Kysymykseen ei kannattanut vastata.
Toi kuvasi aika loistavasti sitä muka välinpitämättömyyttä joka Remuksesta huokuu.

Lainaus
Remuksen oli pakko myöntää, että kissat eivät olleet noin puheliaita. 
Aww, hymyilin tolle viisaana.

Jos Remus onkin vähän raukka, niin on myös Sirius. Lopussa selvisi, että se esittää yhtä lailla, ja se oli vähän surullista. Mun kävi sääliks kun se piti ton hallitsemattoman purkautumisen ja luuli että Remus vihaa sitä jonkun Kalkaros-jutun takia ja se on ollut kylmä koska Remus ei halua sitä mikä oikeasti on vaan sitä että Remus luulee ettei Sirius halua sitä. Miten tyhmiä poikia. Mutta silti, tykkäsin tosta Siriuksen avautumisesta, se oli sopivan nopea ja sekava ja aito.

Lainaus
Remus oli aina tiennyt, että Sirius oli yksi monimutkainen vyyhti tunteita ja ajatuksia ja rakkaudenkaipuuta, mutta aina hän näytti haluavan, ettei kukaan edes yrittäisi selvittää häntä.
Tykkäsin tosta. Olisi ollut outoa, jos Sirius olisi yhtäkkiä heittäytynyt noin tunteikkaaksi, vaikka on ollut kamala pelimies, mutta toi Remuksen ajatus selvensi, että Sirius oli aina ollutkin sellainen, mutta pelasi mieluummin tyttöjen kanssa. Tai silleen.

Lainaus
Vasta suudelman jälkeen hän kuiskasi sanat Siriuksen korvaan, ja ne tipahtelivat sinne yksitellen: kyllä minä haluan sinut. 

Minä tiedän, oli Siriuksen vastaus, vaikka vasta äsken hän ei ollut tiennytkään. 
Tykkäsin, että noi viimeset repliikit oli kerrottu noin. Se sopi paljon paremmin kuin lainausmerkkien kanssa, lopusta tuli jotenkin pehmeä.

Tykkäsin myös siitä että lopussa toistui se lyhyt hame, joka ei sopinut Remukselle. Ja no tykkäsin tästä muutenkin, kaikki sun ficit taitaa olla aika söpöjä. Ehkä se johtuu siitä, että vaikka kirjoittaisit angstia, niin siitä ei tule sellaista masentavaa angstiangstia vaan jotenkin mielenkiintoisempaa. Remus ei rypenyt liikaa tunteissaan vaan oli vähän tota keskustelua ja niitä taloja (kyllä, tykkäsin niistä) ja katkeruutta ja söpö loppu. Vaikka tykkään myös lohduttomista ja toivottomista angstilopuista, niin ehkä tällaisesta tulee kuitenkin parempi mieli. Äh, en mä osaa nyt sanoa oikein mitä ajattelin, mutta siis tykkäsin tästä. Tällainen lyhyt kuvaus, jossa hahmoja esiteltiin kuitenkin tarpeeksi ja pitkän aikavälin tapahtumat saatiin silleen luonnollisesti päätettyä. Jos ymmärrät.

Tää ei ehkä ollut sun ficeistä mun lemppari, mutta hyvä silti :3 en osaa antaa mitään rakentavaa, mutta eiks se oo kivaa saada asiaköyhiä kommentteja joissa ei oo mitään päätä eikä häntää? Ai ei? No, saat silti. Mitäs halusit kommentin söpöön Sirius/Remus-angstiin. Selitän taas jotain tarpeetonta mutta siis joo. Tää oli kiva :3
Can't you see what you've done to my heart
and soul?

Elfmaiden

  • ***
  • Viestejä: 1 222
  • haaveilija
Vs: Kaksi, yksin kylmissään [K-13, Remus/Sirius, oneshot]
« Vastaus #2 : 16.08.2012 09:54:17 »
Hyvin kaunis tarina! Herkkä, sympaattinen. Tällaisia kelmi-tarinoita on kaikkein ihaninta lukea!
Lily ja James olivat todella ihana sivupari. Yllättävää kuulla, että Peterillä oli myös tyttöystävä...
Parasta oli kuitenkin tietenkin Remuksen ja Siriuksen välinen arka suhde...
USKO, TOIVO JA (POIKA)RAKKAUS

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 708
Vs: Kaksi, yksin kylmissään [K-13, Remus/Sirius, oneshot]
« Vastaus #3 : 20.08.2012 01:17:29 »
Heinis, sun kommentit ei koskaan oo asiaköyhiä kommentteja joissa ei oo mitään päätä eikä häntää vaan ne on ihania. <3 Niin kuin sinäkin. Remus haluaa ajatella jotain muuta kuin Siriusta, sen takia se ajattelee taloja ja sitä miten mieluummin muuttaisi Amerikkaan kuin olisi siinä juuri sillä hetkellä kun Sirius istuu sen vieressä. Vitsi analysoit kaikki miun ficit aina niin että eihän niitä tarvis ees kenenkään lukea, lukis vaan sun kommentit. ♥

Elfmaiden, ihanaa että pidit tästä! Kiitos paljon kommentista ja kehuista, saivat hyvälle mielelle. (:
I've got blisters on my fingers!