Noniin, nyt se on täällä. En edes jaksa välittää mahdollisista kirjoitusvirheistä, olen liian ylpeä itsestäni juuri nyt.
A/N: Vielä muistutus: Spoilaa siis (aika lailla) kakkos- ja kolmoskautta.
1.luku
Gaius POV
Kävelen linnan käytävillä kohti alakertaa. Joku palvelijoista oli pyörtynyt, mutta se ei ollut mitään vakavaa. Äkkiä kuulen juoksuaskelia nurkan takaa. Se ei ole mitenkään epänormaalia, mutta tällä kertaa minulla on kummallinen tunne. Käännyn toiselle käytävälle, joka on lähes samanlainen kuin edellinen. Pysähdyn hetkeksi käytävän päähän. Toisessa päässä on joku. Ja hänen hahmostaan ei voi erehtyä. Tiedän, etten saisi häntä millään kiinni. Äkkiä tajuan, mistä hän on tullut. Utherin huoneesta. Kävelen nopeasti huoneen puisen oven eteen, ja koputan siihen.
”Uther, saanko tulla sisään?” kysyn, mutta en saa vastausta. Oven toisella puolella kaikki näyttäisi olevan hyvin, mutta kävelen silti peremmälle. Huone vaikuttaa tyhjältä. Äkkiä huomaan jotakin sängyn takana. Kierrän toiselle puolelle, ja näen jotakin kammottavaa.
Uther makaa elottomana maassa ja tuijottaen tyhjyyteen. En pysty järkytykseltä liikahtamaankaan. Yritän ajatella järkevästi. Tässä tilanteessa ei saa panikoida. Kävelen nopeasti ulos huoneesta, ja huomaan käytävällä sopivasti jonkun palvelijan. ”Hei! Sinä siellä! Hae prinssi Arthur tänne ja heti”, käsken, ja poika katsoo minua aluksi kummastuneena, mutta lähtee sitten matkoihinsa. Palaan takaisin huoneeseen. En vieläkään ymmärrä, mitä on juuri tapahtunut.
Merlin POV
Arthur osaa joskus olla todella ärsyttävä. Esimerkiksi nyt, kun hän käski minun kuurata hänen saappaansa mudasta. Miksi hänen oli pakko valita harjoituspaikaksi kaikkein mutaisin alue, mitä Camelotista edes löytyy?
”Etkö saa puhdistettua niitä yhtään nopeammin? Tarvitsen niitä tänään”, Arthur sanoo, ja pyörittelee silmiään.
”Teidän korkeutenne voisi joskus koettaa itse kiillottaa mutaiset kenkänsä”, mutisen.
”Mitä sinä sanoit?” Arthur kysyy.
”En mitään”, valehtelen, ja huokaisen syvään. Tästä hommasta pitäisi kyllä saada enemmän palkkaa.
Onneksi ulkona on vaihteeksi hyvä sää. Viimeisen viikon ajan on vain satanut kaatamalla, ja nyt viimeinkin paistaa aurinko. Arthur istuu puun alla varjossa, kun taas minä yritän jynssätä mutaa irti arvoisan prinssin saappaista paahtavan auringon alla. Olisi ehkä sittenkin pitänyt valita parempi paikka, sillä nyt muta on jo kuivunut kiinni saappaisiin. Hienoa. Enemmän töitä Merlinille.
Samassa joku palvelija juoksee luoksemme. Hän on ilmeisesti joku uusi, sillä en ole nähnyt häntä aikaisemmin.
”Anteeksi, Ylhäisyys, mutta Gaius pyysi teidät luokseen nyt heti”, poika takeltelee. Arthur ei jaksa välittää siitä, että poika vain tuli paikalle häiritsemään.
”Merlin, anna saappaani”, Arthur komentaa minua.
”En ole vielä valmis”, sanon, mutta Arthur ei ole kuulevinaan, joten ojennan edelleen mudan peitossa olevat saappaat hänelle.
Palvelija vie meidät Utherin huoneen eteen, missä Gaius odottaa meitä. Hän näyttää jotenkin kummalliselta. Gaius vie meidät Utherin huoneeseen, ja lukitsee oven.
”Mitä nyt?” kysyn, ja Gaius osoittaa sängyn suuntaan.
Kävelemme sängyn luo, ja näemme jotakin kammottavaa. Kuningas makaa sängyllä kalmankalpeana. Vilkaisen Arthuria. Hän vain katsoo isäänsä järkyttyneenä.
”Miten…” aloitan lauseen, mutta Gaius vastaakin jo:
”Morgana. Näin hänet käytävällä juuri ennen kuin löysin Utherin.” Morganan nimen kuuleminen saa Arthurin värähtämään.
”Kerromme isän kuolemasta huomenna Camelotin kansalle”, Arthur mutisee. Hän on selvästikin poissa tolaltaan.
”Mutta…” Gaius aloittaa, mutta vastaan Arthurin puolesta:
”Niin on paras, Gaius, niin on paras.” Arthur ei pysty selvästikään tekemään mitään järkevää vielä tänään. Gaius, minä ja Arthur päätämme lukita huoneen oven, ja väittää palvelijoille, että kuningas on sairas, eikä häntä siksi saa häiritä.
Vien Arthurin huoneeseensa, mutta hän käskee minut vain pois. Eikä ihme, minunkaan ei tee juuri nyt mieli puhua. Jotenkin olen silti helpottunut: Kilgharrah aina hoki minulle koko ajan, että tehtäväni on auttaa Arthur kuninkaaksi.
Kävelen käytävää pitkin, kun huomaan Gwenin kauempana. Kävelen hänen luokseen.
”Merlin! Onko kaikki hyvin? Näytät huolestuneelta”, hän sanoo. Selvästikin järkytys paistaa minusta läpi. Vilkuilen ympärilleni varmistaakseni, ettei kukaan kuule.
”Morgana kävi täällä. Hän… Hän tappoi Utherin”, kuiskaan ja Gwen tuijottaa minua järkyttyneenä.
”Morgana? Tappoi Utherin? Miten hän on tänne päässyt?” hän kysyy.
”En tiedä, mutta älä kerro tästä kenellekään. Lupaatko?” kerron, ja varmistan vielä, ettei kukaan kuule. Gwen nyökkää, ja on juuri tekemässä lähtöä, kun pysäytän hänet.
”Käy katsomassa Arthuria. Hän näytti olevan poissa tolaltaan”, sanon, mutta en saa vastausta, sillä kaksi vartijaa kääntyy kulman takaa, ja Gwen lähtee pois.
Gwen POV
Koputan Arthurin huoneen ovelle. Kuulen vain mutinaa, mutta oletan sen olevan lupa tulla sisään.
”Arthur? Kuulin mitä tapahtui. Oletko kunnossa?” kysyn. En ole ikinä nähnyt häntä tällaisena.
”Olen”, Arthur sanoo, mutta näen, että hän ei puhu totta.
”Älä valehtele minulle, Arthur. Minä tiedän, miltä sinusta tuntuu”, sanon ja kävelen hänen vierelleen ikkunan luo.
”Miten sinä voit olla noin… noin rauhallinen?” kysyn. Arthur huokaisee.
”Olen koko elämäni joutunut valmistautumaan tähän päivään. Miten minun muka pitäisi sitten tähän suhtautua? Ja sitä paitsi, en edes tiedä, olenko valmis kuninkaaksi. Saan vain lisää vastuuta ja sitäkin enemmän stressiä. En näe yhtään hyvää syytä ryhtyä Camelotin kuninkaaksi”, hän sanoo vilkaisemattakaan minuun.
”Ihanko totta? Etkö edes yhtä?” kysyn, ja yritän tavoittaa Arthurin katseen. Hän vilkaisee minua, ja sanoo sitten anteeksipyytävästi:
”Ai niin.” Niinpä tietysti.
”’Ai niin?’ Etkö aio sanoa muuta?” kysyn leikkien loukkaantunutta.
”Anteeksi, Guinevere, en nyt ole oikein juttutuulella”, Arthur sanoo. Nyökkään, mutta en lähde huoneesta. En vain voi jättää häntä yksin.
En tiedä, kuinka kauan seisomme siinä ikkunan edessä, mutta en välitä edes siitä, että minun pitäisi olla juuri nyt töissä. Lopulta Arthur sanoo minulle:
”Voit mennä, jos tahdot. Kyllä minä pärjään.” Nyökkään, ja annan hänelle suukon poskelle.
”Hyvä on. Nähdään myöhemmin”, sanon, ja lähden huoneesta. ”Rakstan sinua”, sanon vielä ovelta.
Merlin POV
Palaan takaisin kotiin, jossa Gaius odottaakin jo minua.
”Miten Arthur voi?” hän kysyy. Kohautan olkiani.
”Miksi Morgana haluaisi tappaa Utherin?” kysyn, mutta tajuan sitten, kuinka tyhmä kysymykseni on.
”Kostaakseen Morgausen kuoleman, tietysti. Toivon vain, että hän ei enää havittele Camelotin kruunua”, Gaius vastaa, ja ojentaa minulle mehua.
”Samoin. Olen kyllästynyt pelastamaan Arthurin kuninkaallisen takapuolen joka kerta, kun joku hullu tulee riehumaan Camelotiin”, sanon, ja yritän saada jonkinlaisen hymyn kasvoilleni.
”Toivottavasti sinä et muutu juuri sellaiseksi hulluksi. Turhankin moni hyväntahtoinen velho ja noita on kääntynyt pahaksi kostonhimonsa vuoksi”, Gaius sanoo. En ymmärrä, mitä hän tarkoittaa. ”Mitä sinä tuolla oikein tarkoitat?” kysyn, ja juon mukini tyhjäksi.
”En mitään”, Gaius vastaa nopeasti. Aivan kuin hän yrittäisi salata jotakin.
”Minä ajattelin lähteä etsimään Morganaa”, sanon äkkiä. Gaius katsoo minua vakavasti.
”Et voi lähteä, et ainakaan, ennen kuin Arthur on kruunattu kuninkaaksi”, hän sanoo. Tiedän, että hän on oikeassa, mutta minun on pakko edes yrittää saada jonkinlainen kosto. Nyt joudun suojelemaan Camelotin
kuninkaan kuninkaallista takapuolta. Mahtavaa. Lisää työtä Merlinille.
A/N2: Kommentit olis kivoja. Kysykää, jos ette ymmärrä jotain.
