Muutamia typeriä kuvitelmia suuruudesta [Albus/Gellert, S]

[Renttu]

Nimi: Muutamia typeriä kuvitelmia suuruudesta
Kirjoittaja: rentunlupiini
Tyylilaji: oneshot, angst, drama
Ikäraja: S
Paritus: Albus/Gellert
Yhteenveto: Minä en voinut vastata, hän oli tehnyt sen puolestani ja minua oksetti tietää, että hän oli oikeassa, vie minut, ollaan ikuisesti me kaksi, yhdessä me olemme vahvoja, vie minut äläkä päästä.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja, maailmaa tai mitään jonka tunnistatte Rowlingille kuuluvaksi.
A/N: Joo-o, otan ja isken kolme kärpästä viidellä iskulla. Osallistuu Kerää kaikki hahmot-haasteeseen Albus Dumbledorella, Perspektiiviä parittamiseen-haasteeseen angstilla ja Albumihaasteeseen Adelen kaunottarella Turning Tables. Suosittelen todella kuuntelemaan tuota biisiä, saattaa avata tekstiä vähän kun melko lailla sen hurmoksessa tätä kirjoitin. Ensimmäinen tämän parituksen tekstini, kertokaahan onnistuiko.



Muutamia typeriä kuvitelmia suuruudesta


Se oli nuoralla tanssimista, tänään tiesin minne olin menossa, mihin kallistumassa, ja kohta uusi suunta, uusi näkökulma, uutta, parempaa, suurempaa.

Gellert oli aina se vahva, se joka teki päätökset ja sanoi kun oli liian aikaista tai myöhäistä. Kirjoja, meillä oli kasoittain kirjoja, varastettuja, löydettyjä ja lainattuja, joissa me vietimme aikamme, lähekkäin, lähellä, hän tapasi takertua päättäväisesti olkapäähäni, kun luuli löytäneensä jotain tärkeää.

Sitä sanaa ei koskaan lausuttu ääneen ja merkitsevät katseetkin tuli unohtaa, oli tärkeämpi päämäärä, aina jotain enemmän saavutettavaa. Me istuimme yökaudet kynttilänvalossa ja joskus minä tiesin lyöväni laimin kaiken muun millä oli väliä, mutta kuitenkaan en tiennyt, oliko millään muulla todella väliä.

Hänen hiuksensa olivat vaaleanruskeat. Aina liian pitkät, kiharassa. Hän pyyhkäisi ne pois silmiltään, kun asetti minun eteeni uuden kirjan, kun katsoi minuun ja kehui minun nerokkuuttani, ja tästä ihmisestä se kaikki johtui. Muistan kuinka monille ihmisille sanoin olevani nerokas, hänen sanojaan, hänen suustaan, jälkeenpäin, muistan sanoneeni sen pilke silmäkulmassa, mutta tosissani.

Minä olen parempi kuin te, minä olen älykkäämpi kuin te.

Minulla on enemmän valtaa kuin teillä.

Kendra menehtyi, ja kaikki mitä minä kykenin ajattelemaan, meidän suunnitelmamme, meidän hiotut suunnitelmamme, kivimurskaa. Ariana ja Aberforth - ei minusta ollut koskaan katsomaan heidän peräänsä, minä en jaksanut välittää, sillä Gellert ja minä, Grindelwald ja Dumbledore, meistä tulisi tunnettuja historian kirjoissa, ihmisten huulilla, tarinoissa. Ja kun Gellertille se ei riittänyt, halusi muuta, halusi muut mantereet ja kielet, eivätkä ne olleet kauniit hyvästit, eivät ollenkaan.

Ja se katu oli tyhjä ja musta, syksyn vettyneet lehdet litisivät askeleen alla. Se oli notkon laidalla, portti toiseen maailmaan. Minä juoksin perään, vaikka se oli epäarvokasta ja turhaa ja- miksei hän vain kaikkoontunut?

Koska minä voisin vielä muuttaa mieleni, minä voisin vielä, vielä, Kendran kuolema oli toissijaista tähän verrattuna-

Vain ne sanat, minä en voi jäädä, luuletko sinä minua typeräksi Albus, luuletko sinä, että minä jään tähän jumalan hylkäämään kylään katsomaan kun sinä leikit isää vaikket osaa? Et sinä heitä osaa rakastaa.

Minä en voinut vastata, hän oli tehnyt sen puolestani ja minua oksetti tietää, että hän oli oikeassa, vie minut, ollaan ikuisesti me kaksi, yhdessä me olemme vahvoja, vie minut äläkä päästä. Hän katsoi minua halveksuen ja jokin särkyi, heikkoja joskus ylläpidettyjä kulisseja, helinää ja vapinaa.

Aberforth huusi nimeäni, palaa jo helvetti takaisin, mitä sinä siitä välität jos se on mennäkseen. Ja Gellert, Gellert. Kysyi minulta aiotko sinä jäädä, haluatko sinä? Ja hän tiesi, kyllä minä halusin, voi minä halusin niin paljon ja koko maailman sen miehen kanssa, sellaisen jonka me voisimme yhdessä rakentaa.

Tuli hetkeksi lähemmäs, oli minua vähän lyhyempi mutta ylempänä, minä näin kuinka ei halunnut, ei halunnut koskea minua, minä olin iljettävä ja heikko.

Minä kerroin, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa, Gellertin toinen käsi oli kohonnut kasvoilleni, toinen puristunut nyrkkiin. Olisi lyönyt, olisi palauttanut minut järkiini.

Avasin suuni ja minulla oli sanottavaa, Afrikan ja Euroopan ja Australian verran sanottavaa, ja muutama hassu tavu.

Hän painoi huulensa melkein minun huulilleni ja se oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja sekin koostui vihasta ja pettymyksestä.

Sellaisia sanoja ei koskaan lausuttu ääneen, ei niitä, jotka oikeasti tarkoittivatkin jotain.

Aberforth huusi uudestaan ja minä käännyin ja hetken se oli siinä, ja kohta sormet tapasivat enää tyhjää.


Mitä minä siltä mieheltä koskaan sain, ne nopeat huulet suupielessäni.

Ja muutamia typeriä kuvitelmia suuruudesta. 

****

Next time I'll be braver
I'll be my own savior
Standing on my own two feet

I won't let you close enough to hurt me, no
I won't ask you, you to just desert me
I can't give you, what you think you give me
It's time to say goodbye to turning tables

[pihlajanmarja]

Kommenttikampanjasta hei!

Tämä kuvaa tosi hienosti Albuksen ja Gellertin suhteen. Pidän siitä että Dumbledore on selvästi tässä vielä nuori ja eksynyt ja ehkä vähän epävarmakin, toisin kuin kirjoissa jossa hän on vanha ja viisas ja aina oikeassa. Pidän tästä kielestä tosi paljon, tällainen tajunnanvirtaa muistuttava ja tosiaankin helposti virtaava koko ajan. Sitä paitsi jotenkin tällainen tyyli kuvasi Albuksen ajatuksia ja epävarmuutta niin hyvin! Onneksi tämä ei ollut mitään söpöilyä, koska jotenkin en osaa kuvitella näiden suhteesta sellaista. Tämä taas oli realistinen ja hyvin kirjoitettu.

Se painoi huulensa melkein minun huulilleni ja se oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja sekin koostui vihasta ja pettymyksestä.

Tuo se tuossa vähän häiritsi kun viitattiin Gellertiin, hän sopisi paremmin.

Pidin tosi paljon, kiitos tästä!

[Carolynne]

Albus/Gellertiä! ♥ Olen tosi onnellinen, että onnistuin löytämään tämän, sillä tämä oli kertakaikkisen loistava, pidin oikeastaan kaikestä: kielestä, tehokeinoista, tapahtumista, hahmoista... Paritus on minulle hirmuisen tärkeä, mutta sitä näkee aivan liian vähän canoniudestaan huolimatta. Sain juuri luettua DH:n jälleen kerran uudestaan, ja tämä tuntui olevan kuin jatkoa sille, sillä tunnuit minusta todella tavoittaneen Dumbledoren hahmon, ja se on ainakin minusta todella vaikeaa. Todella moni varsinkin alun kohdista oli sellainen, jollaiseksi itsekin näiden kahden suhteen kuvittelen, ja vaikka minun ajatuksissani Gellert ei ole näin kylmä ja heillä on erilainen loppu, niin tämä toimi vaihtoehtoisena todellisuutena erittäin hyvin ja realistisesti.

Kieli oli hirveän kaunista olematta liian koukeroista ja kaunopuheista: jokainen sana tuntui olevan omalla, oikealla paikallaan, ja lauseet sisälsivät hienoja oivalluksia ja kauniita ratkaisuja. Olit käyttänyt kursiivia melko paljon, ja sen kuvittelisi häiritsevän lukukokemusta, mutta päinvastoin: minusta jokainen kursivoitu kohta oli todella hieno ja ansaitsi kursiivinsa. Muutenkin tekstin rytmi oli intensiivinen, siitä oikein tihkui hahmojen välinen jännite.

Tykkäsin myös siitä, että parituksen ainoa suudelma oli tuossa lopussa ja vielä pikaisena ja pettyneenä, ei mitenkään täydellisenä. Sekin lisäsi realistisuuden tunnetta. Tässä oli myös paljon hienoja yksityiskohtia, esimerkiksi Gellert, joka tarttuu Albusta olkapäästä tiukasti aina löytäessään jotain mielenkiintoista ♥ Tässä ficissä oli muutenkin tosiaan niin monta upeaa kohtaa, että jouduin pohtimaan kauan, mitä oikein lainaisin. Seuraavat nyt vain jotenkin valikoituivat, mutta eivät missään nimessä ole tekstin ainoat ihanuudet:

Me istuimme yökaudet kynttilänvalossa ja joskus minä tiesin lyöväni laimin kaiken muun millä oli väliä, mutta kuitenkaan en tiennyt, oliko millään muulla todella väliä.

Tämä on juuri sitä mistä aiemmin puhuin: Albus ja tämän ajatukset ovat niin IC, että ne voisivat olla suoraan kirjasta, tai ainakin suoraan minun ajatuksistani. Tämä kuvaa minusta hyvin sitä huumaa, joka poikien välillä oli heidän nuoruudessaan, sitä miten Albus lankesi ja unohti kaiken muun. Lause on surullinen, sillä canonin tuntien Albuksen ei todellakaan olisi pitänyt unohtaa kaikkea muuta, ja toisaalta en voi olla ihkuttamatta kynttilänvalossa yhdessä istuvia hahmoja ♥

Et sinä heitä osaa rakastaa.

Tämä oli yksinkertaisuudessaan vain jotenkin niin kovin kipeä lause, jonka yksinkertaisuuteen rakastuin. Se kuvaa minusta sitä tilannetta, mihin Albus joutui, oikein hyvin, ja sopii julmuudessaan Gellertin suuhun ja hyvästeihin. 

Aberforth huusi nimeäni, palaa jo helvetti takaisin, mitä sinä siitä välität jos se on mennäkseen. Ja Gellert, Gellert.

Minusta Aberforth kuuluu erottamattomasti A/G:hen, ja osaan kuvitella hänet enemmän kuin hyvin tähän tilanteeseen, kiroamaan ja huutamaan Albusta takaisin, varmaan (ainakin minun kuvitelmissani) samalla puoliksi uskomaankin, että Albus todella menee Gellertin matkaan ja unohtaa kaiken muun. Ja tuo loppu on vain kaunis. Hiukan jäi kuitenkin epäselväksi se, oliko tässä tapahtunut Arianan murha?

Kaiken kaikkiaan pidin tästä todella paljon, kiitos A/G:n kirjoittamisesta ja tästä ihanuudesta ♥

[Sakura]

Heipä hei. Hyviä fikkejä on aina kauhean vaikea kommentoida, tuntuu että toistan itseäni, mutta toisaalta jos kommentoi eri kirjoittajille niin ei kai sillä ole väliä :D Tämä siis on oikein hyvä fikki, nuoralla tanssimista ja hyvin albusmaista, kuitenkin Gellertin vahvaa vaikutusta unohtamatta. Tuo nuoralla tanssiminen sopii jotenkin todella hyvin heidän suhteensa kuvaamiseen, ja ensimmäinen virke olikin mielenkiintoinen aloitus. Pidän muutenkin siitä, ettei tekstissä oikeastaan tapahdu mitään (sellaista konkreettista kuten "Albus meni kauppaan ja osti banaaneja"), vaan se keskittyy enemmän kuvailuun ja ajatuksiin. Kieli on kaunista ja tekstin tyyli sopii tähän paritukseen (tosin mihinkä ei, jos asiansa osaa). Ja nimi on onnistunut, "tiivistää" tekstin hyvin ja kasaa kokonaisuuden lopussa.

Gellertin vaikutus Albukseen tosiaan ilmenee tästä vahvasti, eikä vain parituksena vaan muutenkin. Pidän myös siitä että paritus jää hieman tulkinnavaraiseksi. Jännä miettiä millainen Albus olisi ollut ilman Gellertiä ja kuinka paljon se olisi vaikuttanut myöhempään Dumbledoreen.

Hän pyyhkäisi ne pois silmiltään, kun asetti minun eteeni uuden kirjan, kun katsoi minuun ja kehui minun nerokkuuttani, ja tästä ihmisestä se kaikki johtui.

Juurikin tämä... Olisiko Albuksesta tullut sellainen, Tylypahkan rehtori ja arvostettu velho ilman Gellertin vaikutusta? Ja kuitenkin kaiken taustalla on syyllisyys ja menetys, se on aika surullista.

Avasin suuni ja minulla oli sanottavaa, Afrikan ja Euroopan ja Australian verran sanottavaa, ja muutama hassu tavu.

Kovin albusmaista, tai jotenkin tuohon hahmoon mun mielestä sopii kaikki tällaiset, itse olen jotain fysiikan kaavoja joskus käyttänyt, ja muu "tieteellinen", tässä nyt noiden mantereiden mainitseminen nimeltä, eikä vain se että oli paljon sanottavaa.

Loppu on upea. Nuo viimeiset yksilauseiset kappaleet, erityisesti kaksi viimeistä. Ja:

Aberforth huusi uudestaan ja minä käännyin ja hetken se oli siinä, ja kohta sormet tapasivat enää tyhjää.

Tuo Aberforth, voin kuvitella. Muutenkin koko kohta, pidän ajatuksesta että Albus ei ehkä tehnyt valintaansa täysin tietoisesti, vaan kääntyi katsomaan ja tilaisuus olikin jo mennyt. En tiedä. Inhoan kirjoittaa omista tulkinnoistani, koska jotenkin ajattelen että ne ovat väärin, mutta ainahan tulkinnat toisaalta ovat henkilökohtaisia, ja en tiedä voivatko ne edes olla väärin. Pelkkä kieliopin ja sellaisen kommentointi voisi kuitenkin olla hieman puisevaa :D

Mitä minä siltä mieheltä koskaan sain, ne nopeat huulet suupielessäni.

Pidän tuosta siltä mieheltä. Jotenkin, hmm, fyysisempää tai jotain kuin pelkkä "Gellert" tai "hän".

Tuota biisiä en nyt jaksanut kuunnella, en yleensä syty biisi/fikki -yhdistelmille, mutta ehkä ensi kerralla voin sitten kokeilla aukeaako tästä jotain uutta :) Kiitän!

[Gelmir]

Alkuun sanottakoon, että mun on ihan ylivoimaisen vaikea kuvitella Dumbledorea nuorena. Siksi en yleensä koskaan lue tätä paritusta, mutta nyt onnekseni nappasin tämän kommenttikampanjasta. Tykkäsin nimittäin tästä kovasti ja pystyin jopa tällä kertaa hieman kuvittelemaan nuorta Albusta.

Mielestäni tämä sulautui ihanasti canoniin ja osoitti hyvin ettei Dumbledorekaan ole täydellinen (mikä on erittäin, erittän hyvä koska en ole koskaan ollut Dumbledoren suurimpia faneja ).Tekstissä oli myös erilaisia ja kekseliäitä ilmaisuja ja kohtia joihin tykästyin kovasti. Ja tunnelmakin oli jotenkin... noh, en osaa kuvailla mutta siis tykkäsin siitä.  Ja siitä myös, ettei noiden kahden välillä koskaan oikeastaan tapahtunut mitään suurempaa.

Jaahas, voisi ehkä vähän laajentaa sanavarastoa kun näytän tykkäävän nyt niin kovasti tuosta tykkää-sanasta.

Avasin suuni ja minulla oli sanottavaa, Afrikan ja Euroopan ja Australian verran sanottavaa, ja muutama hassu tavu.

Ah, ihanaa. <3

[Renttu]

pihlajanmarja: Kiitos kommentista! Tosiaan, pitihän sitä Dumbledorellakin olla aikansa ennen kuin siitä tuli vanha ja viisas. Ja sama minullakin, en kyllä pystyisi paljoa söpöilyä nielemään tällä parituksella...

Carolynne: Oih paljon paljon kiitoksia kilometrikommentista, tuollaisia on kyllä niin ihana saada. <3 Hyvä kun mainitsit tuosta kursiivin käytöstä, koska itse kirjoittaessani mietin että onko sitä liikaa, mutten toisaalta voinut niitä vähentääkään, eli hyvä kuulla, että se toimii. Oon kyllä vähän hämmentynyt mutta ehdottomasti imarreltu että koet et oon onnistunu tavoittaan Albuksen hahmon niin hyvin! Hih.
    Joo ja tosiaan tosta Arianan kuolemasta, myönnän et tässä tapauksessa olin vähän fail ja menin muistikuvan mukaan enkä tarkastanu asiaa ennen kirjoittamista, eli ajattelin Arianan olevan tässä vielä elossa vaikka tosiasiassahan tuossa tilanteessa hän oli juuri kuollut... Juu. Ei kerrota kenellekään, eihän?
    Joka tapauksessa vielä kerran paljon kiitoksia! //ja tosiaan kiitos siitäkin, että laitoit tämän kommenttikampanjaan, hymyilin aika pitkään kun huomasin, että olit viitsinyt tämän sinne laittaa.

Sakura: Miten mulle oikein suodaaan näin ihania kommentteja? Oon ilonen että mielestäsi tuo nimi toimii, mulla on yleensä kauheet ongelmat tekstien nimeämisessä. Ja tulkitse ihan rauhassa vain! (ja itse asiassa aika lailla noin mä ton Gellertin lähtemisen olin ajatellutkin) Mutta kiitoskiitos kommentista!

Gelmir: Paljon kiitoksia sinullekin kommentista, minäkin olen vasta pikkuhiljaa alkanut löytää Dumbledoren hahmoa myös kirjoittaessa.