Hahmot ja tarina kuuluvat minulle.
Tämmönen idea tuli eilen illalla ja päätin kirjoittaa sen tossa nopeasti, kun ei se ole edes kovin pitkä. Oon aina jotenkin halunnu kirjottaa lapsuudesta ja sen loppumisesta. Siitä miten asiat muuttuu.Toivottavasti tykkäätte.
Aleksi seisoi koulun pihalla ja imeskeli punaista tikkaria. Pojan punaiset posket helottivat auringossa. Hän oli juuri päässyt pois koulusta ja jäänyt koulun pihalle syömään hartaasti säästämäänsä tikkaria. Hänellä oli repussaan toinen, jonka hän hymyssä suin tarjosi Saijalle, parhaalle ystävälleen. Lettipäinen tyttö otti tikkarin vastaan, hymyillen leveästi, ja istui Aleksin viereen keinuun. Hän avasi tikkarin käärepaperin ja laittoin roska huolellisesti taskunsa, kuten kunnon ykkösluokkalaisen kuuluikin.
”Kiitos, Allu.” Tyttö sanoi käännyttyään katsomaan Aleksia päin. Poika tyytyi hymyilemään tytölle ja jatkoi tikkarinsa syömistä.
***
Aleksi nojasi Laurin autoon ja sytytti tupakan. Ensimmäisen henkosen jälkeen pojan katse muuttui laiskaksi ja väsyneeksi. Hänen olonsa rentoutui ja hän suuntasi katseensa ylös samalla puhaltaen savut ylöspäin. Poika käänsi katseensa vieressään seisovaan tyttöön; upouusi lävistys kiilteli Saijan alahuulessa, tämä imeskellessä omaa sätkäänsä. Aleksi loi katseen askiinsa.
Vittu, enää pari jäljellä. Kohta pitää löytää joku uusi hakija. Hän poltteli sätkänsä nopeasti loppuun ja istui Laurin autoon.
~*~
Aleksi saapui iloisena koulusta kotiin, kuten aina. Posket punaisena loistaen, vaaleahiuksinen poika riisui kenkänsä ja laahusti keittiöön tapaamaan äitiään ja pikkuveljiään. Äiti oli juuri paistamassa jotain pannulla, kun Eemeli käveli keittiöön tullutta poikaa vastaan. Aleksi taputti veljeään päähän ja kiipesi istumaan tuolille. Poika kaivoi läksykirjansa repusta ja alkoi ahkerasti tehdä matikantehtäviään ja lukuläksyjään. Kun poika tuli laskuun, jota ei osannut, hän kysyi äidiltään apua.
Saatuaan läksyt valmiiksi, poika pakkasi reppunsa huolellisesti ja vie sen huoneeseensa.
***
Lökäpöksyinen poika istui tunnilla hiljaa omissa mietteissään. Hänellä ei ollut muutakaan tekemistä. Lehtori Mikkosen löpinöitä oli ihan turha kuunnella, ei siitä olisi mitään hyötyä. Höpiskööt vanha pappa mitä lystäsi.
Aleksi havahtui mietteissään siihen, kun hänen nenänsä eteen työnnettiin läksymoniste. Poika hymähti ylimielisesti. Fysiikkaa oli kamalin kaikista kouluaineista. Aleksi nosti laukkunsa pöydälle ja rypisti paperin tolloksi ja heitti sen laukkunsa pohjalle kirjojen sekaan. Kellon viimein soidessa, poika juoksi ulos luokasta ja suuntasi kaveriensa kanssa kohti keskustaa, autuaasti unohtaen läksynsä. Eihän poikaa enää edes kiinnostanut.
~*~
Poika oli linnoittautunut lattialle muutaman tyynyn ja peiton kanssa katsomaan televisiota lauantai-illalla perheensä kanssa. Aleksi nojasi tyynypinoon ja kääri peiton ympärilleen, illan parhaan TV-ohjelman alkaessa. Äidin saavuttua olohuoneeseen, ojensi tämä pienelle pojalle lasillisen kokista. Vaaleahiuksinen poika hymyili äidilleen ja maistoi juomaansa nopeasti, ennen kuin säilöi sen viereensä huolellisesti. Hän saisi tällaista juotavaa vain harvoin. Pojan isäkin saapui ruskean pullon kanssa olohuoneeseen, ja molemmat pikkuveljet hörrpivät omia mehujaan sohvalla. Aleksi tiesi, että isä joi aikuisten juomaa, johon lapset eivät saa koskea.
***
Aleksi istui puiston penkillä, Saijan vieressä, ja hörppi juomaansa. Hänen kaveriporukallaan oli tapana kerääntyä puistoon ja ottaa vähän keittoa perjantain kunniaksi. Porukka piti kovaa meteliä, samalla kun joivat omia juomiaan. Eivät he aina tyytyneet pelkkään siideriin ja olueen, vaan ostivat väkevämpiä juomia vanhemmilta pojilta. Juoma ei edes maistunut Aleksin mielestä hyvältä, mutta ei hän voinut menettää kasvojaan toisten edessä kieltäytymällä juomasta. Siksipä poika otti aina vain uuden kulauksen juomastaan, vaikka maha sattui jo valmiiksi. Eikä aikaakaan, kun pojalle tuli pakottava tarve päästä etäämmälle. Hän törkkäsi pullonsa Saijalle ja juoksi pusikkoon. Pian pusikosta alkoi kuulua oksentamisen ääntä.
~*~
Silmät loistaen, blondi poika ajoi uudella pyörällään kotipihassaan. Pojan äiti seisoi ylpeänä katsellen poikansa menoa. Aleksi pysähtyi vielä tarkistamaan kypäränsä, että se olisi tarpeeksi tiukasti kiinni. Olihan hän jo iso poika ja tiesi miten tuli toimia. Hän päätti lähteä näyttämään uutta pyöräänsä Teemulle ja Saijalle. Aleksi pyöräili varoasti jalkakäytävän reunaa ja tarkisti autot useaan kertaan, ennen tienylitystä. Alikulkutunnelista pyöräillessään, alamäen tuoma kova vauhti hirvitti häntä hiukan, mutta onneksi hän tiesi miten käyttää pyörän käsijarruja.
***
Aleksi katsoi olohuoneessa istuvaa perhettään, mutta kääntyi nopeasti kannoillaan pukien takkia ylleen. Avaimet hän nappasi naulasta, ja astui ulos. Istuuduttuaan autoon, poika ei edes vauvautunut laittamaan turvavyötä kiinni, vaan käynnisti auton ja painoi kaasua. Hän ei kääntänyt päätään risteyksessä, vaan kääntyi suoraan vasemmalle, kohti Saijan taloa, tarkoituksenaan viedä toinen ajelulle. Välillä Aleksin katse eksyi nopeusmittariin ja hän huomasi ajavansa ylinopeutta. Mitä se haittaisi, ei täällä kuitenkaan kukaan enää tähän aikaan ajaisi. Hän ei myöskään pystynyt vastustamaan vauhdin tuomaa hurmaa.
~*~
Vaaleahiuksinen poika seisoi käytävällä Heidin kanssa. Aleksia ujostutti.
”Aleksi, haluatko sä pussata?” Tyttö kysyi pojalta reippaasti.
”Ööö… jooo,” Aleksi vasti hiukan arasti ja koitti vältellä tytön katsetta.
”Okei mennään tohon vessaan pussaamaan.” Heidi jatkoi itsevarmasti. Aleksi käveli tytön perässä vessaan. Suljettuaan vessan oven tyttö painoi nopean pusun pojan huulille ja vilautti tälle hymyn. Myös Aleksi hymyili tytölle leveästi ja poistui vessasta. Nopeasti hän juoksi kertomaan Teemulle ja muille, mitä oli tapahtunut. Samalla hän havaitsi Heidin ja muiden tyttöjen kihertävän omassa porukassaan.
***
Punahiuksinen tyttö oli roikkunut koko illan Aleksin kainalossa. Tyttö oli ottanut ilmeisesti muutaman, sillä tämän puhe oli välillä erittäin sammaltavaa. Poika katseli Ilonaa huolissaan, mutta totesi tämän pärjäävän, koska tyttö oli tajunnut itsekin lopettaa juomisen siltä illalta. Kun juhlat olivat loppumassa ja ihmiset lähdössä kotiin, vei Ilona Aleksi syrjemmälle kodinhoitohuoneeseen ja painoi pojan seinää vasten. Monta suudelmaan vaihdettiin ja kaksikko päätyi käsi kädessä yläkertaan, Ilonan huoneeseen. Vaaleahiuksinen poika kaatoi tytön sängylle ja riisui oman paitansa. Tyttökin alkoi napittaa omaa paitaansa auki. Aleksi avasi vyönsä ja tiputti farkkunsa lattialle.Pian poika kuitenkin havahtui tilanteeseen ja räpelsi lompakkonsa kanssa hetken. Hän löysi etsimänsä ja heitti kondomin yöpöydälle, siirtäen keskittymisensä jälleen Ilonaan.
~*~
”Mä vihaan sua Eemeli!” Poika huusi melkein itkua vääntäen. Pienempi pojista oli rikkonut isoveljensä keltaisen kauhakuormaajan. Aleksi oli veljelleen erittäin vihainen. Hän löi veljeään päähän ja juoksi omaan huoneeseensa. Kauhakuormaaja oli ollut hänelle todella tärkeä. Poika oli saanut sen joululahjaksi viime vuonna. Aleksi ei pitänyt pikkuveljistään ollenkaan. Molemmat vain huusivat ja rääkyivät. Lisäksi joskus näytti siltä että äiti antoi enemmän huomiota pikkuveljille kuin hänelle. Usein hän toivoi, että niitä ei olisi ollut olemassakaan. Samassa lyhyempi vaaleahiuksinen poika ilmeisty hänen huoneensa ovensuuhun.
”Mee nyt jo pois Eemeli! Mä inhoon sua!” Aleksi huusi pojalle ja juoksi sulkeman oven.
***
Poika seisoi koulun käytävällä ja nojasi seinään. Hän tujotteli Senjan suuntaa täynnä vihaa. Miten maailmassa voikin olla noin helvetin ärsyttäviä ihmisiä. Jo pelkkä tytön nimen mainitseminen sai Aleksin veren kiehumaan. Kaikki se tärkeily, niin kuin toinen olisi jotain ihmeellistä. Ja se jaksoi aina selittää kuinka kaunis se oli. Helvetin ruma lehmä se oli. Tytön oli myös aina pakko huomauttaa Aleksille, jos pojan hiukset olivat sekaisin tai paita pois housuista. Senja oli ilmeisesti huomannut pojan vastahakoisuuden kuunnella tätä, joten tyttö oli alkanut solvata Aleksia kaikille kavereilleen. Aleksi puri hammasta.
Tollaset pitäs viedä saunan taakse…
~*~
Aleksi pelasi korista Teemun ja muutaman muun kaverinsa kanssa. Hiki päässä vaaleahiuksinen poika juoksi pallon perässä ja yritti pelata parhaansa mukaan. Teemu oli kuitenkin vähän parempi, ja sai Aleksin yrittämään vielä kovemmin. Hän onnistui kuitenkin törmäämään isokoiseen vastapelaajaan ja kaatui asfaltille. Aleksi tunsi jotain jalasssaan ja kääntyi katsomaan; keskikokoinen ruhje alkoi vuotaa verta. Pojan ilme muuttui surulliseksi. Hänen jalkansa sattui enemmän kuin mikää muu koskaan. Itku kurkussa, poika ontui kotiin, muiden katsellessa hölmistyneinä. Kyyneleet valuivat pojan silmistä tämän kertoessa äidille mitä oli tapathunut. Äiti silitti pojan päätä ja sanoi:
”Kohta ei satu enää niin paljon.” Äiti hymyili samalla lämpimästi ja puhdisti haavaa
Teemu tuli kertomaan toiselle, että he lähtisivät nyt kotiin ja voisivat jatkaa jonain toisena iltana. Vieläkin kyyneleet silmissään Aleksi hymyili pojalle reippaasti.
”Hyvästi sitten Teemu, nähdään huomenna,” hän sanoi.
Teemu vilkutti kävellessään pallo kainalossa poispäin Aleksin talosta.
***
Aleksi halasi tyttöä. Saija oli lähdössä opiskelemaan toiseen kaupunkiin, eikä Aleksi tiennyt, koska näkisi tytön taas. Halaus jatkui, ja jatkui. Poika ei halunnut päästää irti. Laiturilla kaikuvan kuulutuksen pakottaneina, kaksikko erosi halauksesta ja Saija siirtyi kyyneleet silmissä junan sisäpuolelle.
”Hei sitten Aleksi…” Tyttö sanoi surullisella äänellä, junan oven sulkeutuessa.
Aleksi katseli haikeana, kun juna lähti pikkuhiljaa liikkumaan. Hän heilautti vielä kättään kertaalleen tytölle, kyynelten valuessa pojan poskia pitkin. Pian junan vauhti kiihtyi, ja lopulta se oli jo niin kaukana, että sitä oli vaikea erottaa. Aleksi kääntyi ja lähti kävelemään pois asemarakennuksesta, samalla pyyhkien kyyneliään hihaansa.
~*~
Aleksi tallusti jälleen yhden koulupäivän jälkeen kotiin, käsi kädessä Saijan kansas. Hyvästeltyään tytön tämän kotitalolla, jatkoi hän matkaansa kohti omaa kotiaan. Sisälle päästyään, hän siirtyi heti keittiöön tekemään läksyjään.
”Äiti, mä olen rakastunut Saijaan,” poika ilmoitti ylpeänä.
”Ai Saijaan? Aiotteko mennä naimisiin ihan?” Äiti kysyi leveästi hymyillen.
”Joo, ja sitten me muutetaan samaan taloon kun ollaan isoja,” Aleksi jatkoi vielä, nostamatta katsettaan läksyistä. Äiti kääntyi askareidensa parista ja pörrötti poikansa hiuksia samalla hymyillen.
Huomenna Aleksin jälleen palatessa koulusta, äiti tuli poikaa vastaan eteiseen.
”Mites koulupäivä meni? Ja mites Saija?” Äiti kysyi pojalta, heti tämän saatua vaatteet naulakkoon.
”Ei koulussa mitään ihmeellistä,” Aleksi hymyili äidilleen.
”Mutta ei me enää mennäkään Saijan kanssa naimisiin, kun ei me enää rakasteta toisiamme,” Poika jatkoi ilmeenkään värähtämättä.
”Aijaa, harmi. Saija olisi ollut hyvä miniä,” pojan äiti sanoi.
”Mikä on miniä?” Kysyi poika ihmeissään.
”Selitän joskus toiste,” nainen vastasi ojentaen pojalle mukillisen mehua.
***
Heitettyään oven kiinni, poika paiskasi reppunsa nurkaan ja takkinsa sen perään. Hän ei edes vilkaissut oliko ketään muuta kotona, vaan rymisti rappuset ylös mahdollisimman nopeasti. Paiskaten vielä oman huoneensa oven kiinni, poika istui sängylle.
Vittu sentään.
Pojan sisällä poltti. Hänen sisäelimensä olivat tulessa. Pojan sydän oli särkynyt tuhansiin sirpaleisiin. Aleksi hautasi päänsä käsiinsä pidätellessään itkua. Miksei kipu mennyt pois? Miksi pelkästään tytön näkeminen sai aikaan sellasen tunteen, joka poltti sisällä kuin tuli. Miten hän voisi olla tytön seurassa, kun Markuskin oli siellä. Miten hän voisi katsella rakastamansa tytön suutelevan toista poikaa. Miksei Saija vain voinut rakastaa häntä…
Poika muisti ensimmäisen kerran kun oli rakastunut Saijaan. Se oli viatonta ja mitätöntä, eikä sattunut yhtään, vaikka päättyikin eroon. Ykkösluokkalaisena oli helppo rakastua. Hän toivoi sydämensä pohjasta, että voisi palata menneeseen olla tytön kanssa. Rakastaa toista ja tulla rakastetuksi. Tytön kauniit azurinsiniset silmät ja valloittava hymy. Aleksi huokaisi syvään. Hän halusi olla vielä lapsi, vailla huolia. Ilman asioita, joita pitäisi miettiä. Lapsena oli ollut paljon helpompaa. Asiat olivat yksinkertaisia ja kaikki oli helppoa. Kyynel valui pojan poskella, samalla kun hän pakotti itsensä kohtaamaan tosiasian:
Me ei olla enää lapsia...~*~
