Nimi: Ei täällä muutu mikään
Kirjoittaja: thyone
Ikäraja: K-11
Genre: angst, incest
Paritus: James/Albus
Disclaimer: En saa tämän tekstin kirjoittamisesta mitään taloudellista etua, vaan kirjoitan täysin omaksi huvikseni. En omista Harry Potter -kirjoja enkä elokuvia enkä käyttämiäni hahmoja, vaan ne kuuluvat J. K. Rowlingille ja oikeudenomistajille. Lyriikat Apulanta.
Varoitukset: Erittäin selkeitä viittauksia slashiin/insestiin, angstia, elämäntuskaa.
Spoiler: Ei varsinaisia.
Tiivistelmä: James herää toisinaan yöllä katsomaan vieressään nukkujaa ja pohtimaan sellaista, mitä ei ehkä haluaisi edes ajatella.
A/N: Tervehdys, yritän tehdä paluuta. Olen ollut laiska mutta joo ihan sama, nyt en ehkä enää ole. On mulla ollu töitä ja kirjoitukset yms, mutta en ehkä lätise. Tämä fikki lähti Lyrics Wheel 9 -haasteesta liikkeelle, ja nyt ympyrä sulkeutuu mun osaltani. Lyriikoiksi minulle arvottiin Apulannan Valas, ja koska en tuosta biisistä pitänyt yhtään kun sen kuuntelin, olen kirjoittanut tämän täysin näiden sanojen pohjalta. Viittauksia pariin muuhunkin musiikilliseen teokseen löytyy, koska ainahan mulla niitä on. James/Albusta, koska - DUH. Lyriikat tuossa alapuolella, ennen itse taideteosta (siis sitä omaani), lukekaa, miettikää, onnistuinko ja jos en niin miksen muka. Kommentoikaa, elän kommenteista ja rakastan teitä! Nuolen varpaidenne välejä. Kuvaannollisesti.
Osallistun Lyrics Wheelin lisäksi myös One True Something 20 -haasteeseen, yhä edelleen.
Apulanta - Valas
On valkosiipinen langennut vaik ei niin saanut käydä
Taas järjen ääni on vaiennut kun putoo vanhaan kuoppaan
Kuin kärpänen verkossa
Kiedottu langalla
Tietäen ettei kauaa aikaa
Kuin kuolemansuudelma
Rakkaasi huulilla
Oottaen hetkee kun saa lentää
Pyörteen nielun reunalla - niinkuin ennenkin
Vaihtuu hahmot ansalla
Vaan ei meininki
Totuus riippuu näkökulmasta
Ei voi tuulta ennustaa
Saa mieli hohtamaan kullalta kaiken minkä tahtoo
Kuin enteenä vaarasta
Tuoksuna ilmassa
Hetkeä ennen myrskyn aikaa
Kuin kosketus otsalla
Rakkaasi huulilla
Kertoen ettei milloinkaan enää
Pyörteen nielun reunalla - niinkuin ennenkin
Vaihtuu hahmot ansalla
Vaan ei meininki
Tahdon nähdä kaiken mutten koskaan mistään maksaa hintaa
Pyörteen nielun reunalla - niinkuin ennenkin
Vaihtuu hahmot ansalla
Vaan ei meininki
Ei täällä muutu mikään
James tietää, miltä tuntuu nähdä kaikki ja pudota. Herätä siihen, että putoaa ja pelkää ja luulee kuolevansa, eikä mikään lopulta olekaan muuttunut. Seinät seisovat suorassa, kun kalpea aamuaurinko värittää niitä verhojen raosta, hän makaa raskaasti hengittäen sängyllään juuri siinä, mihin nukahtikin. Sellaisia aamuja Jamesilla on ollut useita. Hän herää ja tuijottaa kattoon, kurkku käheänä ja vasen jalka puutunut, peitto potkittu jalkoihin ja hän ajattelee hetken, että on nähnyt kaiken, millä on väliä. Hän on nähnyt kun joku iäksi menettää puhtautensa, hän on tehnyt niin paljon pahaa ettei välillä jaksa hengittää, ja silti hän tuntee vain ikävää. Hän on nähnyt kaiken ja tuntenut liikaa, ja hän on miltei valmis kuolemaan, mutta hän elää yhä vain, hän on kaksikymmentäviisivuotias ja tuijottaa ikuista elämäänsä edessään.
Minä olen tehnyt pahaa, James sanoo itselleen, kun herää aamulla. Minä olen tehnyt pahaa, eikä Jumala anna sitä minulle koskaan anteeksi, ja James toivoo, ettei Jumalaa ole, ettei kukaan voi häntä todella tuomita. Minä tekisin mitä vain ollakseni onnellinen, mutten voi olla onnellinen olematta onneton, sillä olen tehnyt pahaa.
Minä olen tehnyt anteeksiantamattoman teon, James mutisee, kun herää keskellä yötä. Hänen veljensä nukkuu hänen vieressään, hänen sängyssään, makaa käsivartensa päällä ja hengittää raskaasti. Me olemme tehneet anteeksiantamattoman teon, hän muistuttaa, tämä ei ole vain minun taakkani kantaa, vaan meidän.
Katsokaa Jamesia, hänestä puhuttaisiin, jos tiedettäisiin. Katsokaa tuota miestä, joka ei osaa hävetä. Ei se tunne syyllisyyttä eikä mitään sielun tuskaa, elää vaan niin kuin haluaa, ajaa moottoritiellä liian lujaa oman hurmionsa tähden. Ja se tahtoo nähdä kaiken, muttei koskaan mistään maksaa hintaa. Sellaisena ne hänet näkisivät, jos tietäisivät. Mutta eivät tiedä, eivätkä koskaan saa tietää, sillä tämä on salaisuus, ja sellainen, jota kukaan ei halua kuulla tai kertoa.
Ei se mennyt niin. James ei halunnut jäädä yksin. Hän tarvitsi veljeään kertomaan hänelle, että hän kuului johonkin, jollekin, elämään. James eli ja hengitti jotakuta muuta varten kuin itseään, mutta hän ei keksinyt, mihin kuului.
Kuvitellaan nyt miltä tuntuu, kun haluaa kaiken ja saa, mutta pelkää. Siltä se tuntuu, kuin toivoisi heräävänsä ilman toista jalkaa saadakseen muuta ajateltavaa, mieluummin ilman toista jalkaa kuin näin. Minä lojun rappioni reunalla, James ajattelee, ja silittää veljensä poskea, lämmintä ihoa, karheaa parransänkeä. Sekin on jo kasvanut aikuiseksi. Me olemme kasvaneet aikuisiksi.
Ette te meitä tunne. Ette te tiedä, mitä täällä on tapahtunut, emmekä me vastaa siitä teille. Me voimme pahoin kun heräämme, katsomme toisiamme kuin vieraita, emme kosketa, emme uskalla puhua mistään. Ei ole enää oikeita asioita välillämme, on vain häpeä ja pelko, kalpeita hymyjä ja tyhjiä silmiä. Pakomatkaa, sellaista meidän elämämme on. Eikä se ole hyökkäys maailmaa vastaan, James muistaa, ei maailmaa vaan meitä itseämme. Hyökkäys tapahtuu melkein vapaasta tahdosta, mutta pää pilvissä tai silmät tiukasti kiinni puristaen, ikään kuin sitä ei olisi, jos sitä ei näkisi.
Ei täällä muutu mikään paitsi tuulet muuttavat suuntaa. Ette te näe mitään uutta, ettekä ole nähneet mitään ennenkään. He ovat piileskelleet, James miettii ja tuijottaa kattoa, piileskelleet ja toivoneet, että kaikki muuttuu. Mutta he eivät ole löytäneet mitään uutta, vaan ainoastaan kietoutuneet toisiinsa tiukemmin kuin apua hakien.
Minulla on perhe ja juon teetä viideltä, James miettii ja naurahtaa, muttei hymyile. Al mutisee jotain mutta nukkuu yhä. Alilla ei ole vaatteita päällä. Jamesilla on täältä pitkä matka kotiin, mutta hän ei halua nousta, vaikka haluaa lähteä ennen kuin hänen veljensä herää. Minulla on perhe ja juon teetä viideltä, mutta minulla ei ole kotia, se on heidän kotinsa eivätkä he tahdo minua enää.
Al itkee unissaan. James ei jaksa lohduttaa, vaan kääntää kylkeä, jää tuijottamaan seinää. Jos nukahtaisi. Hän ajattelee muutenkin liikaa aamuisin.
