Pyöritä minua uudestaan ympäri (K11) | Walburga/?, Femme

[Ruskapoika]

Nimi: Pyöritä minua uudestaan ympäri
Kirjoittaja: Ruskapoika
Ikäraja: K11
Paritus: Walburga/?, Walburga/Orion
Genre: Angst, Femme, Het, Romance
Varoitukset: viittausta väkivaltaan
Haaste(et): Femme10, Yhtyeen tuotanto (Dir en Grey - Kodoku ni Shisu, Yue ni Kodoku), Raapalehtinen, Kerää kaikki hahmot (Walbrga Musta), Tutut ja tuntemattomat tuvat

Vastuuvapaus: En valitettavasti omista ketään hahmoista, vaan he kaikki kuuluu muun Potterversumin kanssa jumalaiselle ihmiselle nimeltä J.K. Rowling. Minä ainoastaan leikin ja omistan juonen. En myöskään lyriikoita itselleni omi, vaan ne ovat täysin Dir en greylle kuuluvaksi luettavia. Lainailen vain hieman <3

A/N: Hmm... Toisaalta en tiedä mitä ajatella tästä. Pitkään aikaan en oo saanu mitään kirjotettua ja sitten synty tämä. En tiedä haluanko olla tähän tyytyväinen vai pitäisikö tämä vain yksinkertaisesti deletoida ja unohtaa. Hieman hermostuttaa antaa tämän lipua käsistä teidän luettavaksi, mutta mie toivon, että te pidätte ja jaksatte antaa palautetta, koska varsinkin nyt se on todella suotavaa ja toivottua!

Pyöritä minua uudestaan ympäri

I have lived in restrict   I want to disappear more than to forget

Verisiteet ranteen ympärillä, maailma on pelottava. Se hengittää korvaan ja muistuttaa: elät rajoitetussa ympyrässä – ei pakotietä – ei toivoa. Unohdettu. Hitain liikkein harja setvii takut hiuksista, tummissa silmissä ei elonmerkkejä. Toimii täysin rutiininomaisesti, seuraa katseellaan peilin kautta kuinka toinen pukee paidan päälleen. Ylisuuri paita naurettava, peittää hoikan, naisellisen vartalon alleen.

Eikä Walburga tunne mitään sisällään.

Joskus hän oli voinut sanoa rakastavansa tuota selkää, sen pientä notkoa ja lanteiden keinua. Ei enää, ei puhu karuja lauseita huulilta tai hymyile ohutta hymyä sormenpään hapuillessa posken herkkää ihoa.

I laugh back at people like you, who act like you understand

Estetty katoamasta. Estetty luomasta maailmaa ympärilleen. Muiden silmissä hän on äiti, vaimo, temperamenttinen naikkonen, kuten kaikki puhdasveriset naiset (yleistystä). Sisällään hän nauraa sen kaltaisille ihmisille ja silti esittää yhtä itse. Hän uskottelee itselleen, että toinen kyllä ymmärtää. Toinen käyttäytyy yhtä rutiininomaisesti, mutta hymyilee, kun katse kohtaa. Kysyy sanattoman kysymyksen, johon ei saa vastausta ja tietää sen silti.

Kyllä.

Mieli huutaa vastaan, ei kuule sitä enää. Sisällä vellova pimeys salaa kaiken. Huutaa vaistomaisesti vanhimman lapsen tekemälle virheelle, näkee tuskastuneen katseen – ei välitä. Sulkee silmät, unohtaa.

Tietää, ettei saisi.

Unohtaa silti.

You people just live on laughing, saying something good will happen tomorrow

Toinen kuiskaa korvaan, että huomenna on hyvä päivä (nauraa ilmeettömyydelle ja kävelee lantio keinuen kauemmas toisten seuraan – tuhkahirviöitä, mannekiininaurua). Walburga miettii iltaa, Orion tietää kaiken, ei haittaa; mustelma kyljessä kipeä. Toisella hiukset nostettu nutturalle, kaunis, vahva, elegantti – Walburga ei myönnä niistä mitään.

Sulkee korvansa naurulta, se väärän kuuloista, liian heleää, soinnussa leikkisä sävy. Yksinäinen. Viinilasi kevyt sormissa, lievä alkoholi alkaa vaikuttaa, sumentaa mielen. Orionin sormet hiuksissa, toisen katseessa mustasukkaisuus, Walburga tietää sen: kaksikon välillä henkinen taistelu. Ja hän erotuomari.

Maljakkoruusut kauniita, poskipäissä punahuulien jälki. Yksinäinen.

There was always something different about you and me and
the way you talk from the beginning

Vihaa alkuja, lapset puhuvat samalla tavalla kuin hän. Korottavat ääntään helposti, riitelevät, mustasukkaisia jokaisesta huomion rippeestä. Orion pitkään poissa, Walburga jättää lapset kotitontun hoiviin, tietää sen osittaiseksi virheeksi, silti pakenee. Hetkeksi pois, karkuun seiniä, jotka tietävät, ettei hän ole samanlainen. Raapiva ääni soi korvissa, hengitys kutittaa niskaa, janoaa hellää kosketusta hiuksissaan (hyväilyä)

ja silti lähettyvillä ei ketään.

Harhaa harhaa harhaa harhaa, ei todellisuutta, kaikki liian erilaisia – omiaan, vastakohtia, julmia katseita, omistettuja tunnemuureja kosketuksissa. Näytellyissä hymyissä säröjä, mannekiinit rikkovat sääntöjään. Näytelmä kirjoitettiin väärin!

It's not unusual anymore to get hurt by you
So again when you hurt me, I just laugh back at you

Onneen tulee halkeamia, kosketus saa ne kasvamaan ja pikku hiljaa rutiinilangat karkaavat sormien ympäriltä. Toisen hiukset jäävät auki, Walburga laittaa omansa kiinni. Hänen vuoronsa olla hetken se, joka nauraa päin naamaa. Valhetta koko suhde: suudelmat, eivät todellisia, häpeää, valehtelua – sinivioletteja mustelmia kaulaan. Kotona kysytään: “missä tänään kävit huoraamassa?” Ja Walburga nauraa.

Teloo henkisesti. Hänen vuoronsa olla ohjissa. Osaa odottaa vastaan nostettua kättä. Ei lopeta, nauraa, pilkkaa, tietää satuttavansa näin, elonmerkkejä sanallisesti kuolleessa. Aamulla huulessa haava (sinisen kirjavia mustelmia).

Just wishing it wasn't real is my only negative way to escape...
ash to ash

Toinen pitää hänet luonaan silti. Pudistaa päätään ivaa nuoleville sanoille, jotka tippuvat hänen huulilta. Huulipuna vaihtuu tummemman sävyiseen, kysymyksiä herää eloon, sängyn natina on hermoja raastavaa, suudelmat vaihtuvat kipeisiin. Hukutettiin kaikki negatiivinen toiseen. Ruusuköynnös kuoli eiliseen – eikä mikään korvaa sen paikkaa. Valheellisia tunnustuksia autiossa huoneessa, ikkunalasi kuulee ne kaikki, itkee sateen tuomia kyyneliä.

Walburga juo viiniään, kieputtaa kiehkuraa sormen ympärille. Yläkerrassa lapsi itkee pahaa untaan (hän kuulee sen selvästi), Orion nukkuu tai ehkä on jossain muualla. Nainen makaa sohvalla ja nauraaitkee. Ei tiedä kumpaa. Nyyhkytys sattuu Walburgaan, ei hän koskaan toista halunnut satuttaa, tai halusi ja ei, ajatus korvaa toisen – sekaisin pää, ei tiedä enää mitä uskoa.

Hän suutelee hellästi huulia, pyyhkii kyyneleet pois peukalollaan, valehtelee itselleen ja toiselle. Silittää vaaleita hiuksia (niin kauniit, mutta valheelliseksi luotu kauneus on tehty kuolemaan). Luo kimpun kauniin totuuden ja elää siinä;

eikä huomaa kahta lasta istumassa portaikossa, kun suudelmat muuttuvat kiihkeämmiksi.

I am just garbage with an umbrella So give me my dream
I am used to hiding underneath the umbrella So I want you for me


Can you hear me?

[shaya]

Oi!

Ihan ensin pitää sanoa, että oli kivaa lukea pitkästä aikaa uutta sulta! Ja vielä kun tämä oli juuri sitä ruskapoikaa jota rakastan - sykkää ja tummaa, hyvin kiehtovaa ja seksikästä ja oikeastaan muutenkin vaan täydellistä. Sun aihepiirivalinnat ja näkökulmat asioihin on usein todella kiehtovia, ja tuo sulle hyvin ominainen genreily tuo siihen oman mausteensa, josta tykkään ihan mielettömästi. Paljon vihjailua ja asioita melko graafisesti, jos niin voisi sanoa, kerrottuina, niin että ikäraja pysyy mukavana ja silti teksti on jotain muutakin kuin vain jotain kädestäpitämistä ja hyssyttelyä. Ja niin kuin varmaan tiedätkin, tuollainen kuvaileva ja kiertelevä tyyli iskee muhun, en oo mikään suoran toiminnan varsinainen fani, joten tää oli just sopivaa iltalukemista. <3

Jostin syystä varsinkin tekstin alkupuolella näin kertojan ennemminkin Druellana kuin Walburgana, mutta loppua kohden kun puhuttiin enemmän kahdesta pojasta ja perheestä muutenkin, tuo meni ohi ja kertoja muuttui selkeämmäksi. Tää on tietty suurimmaksi osaksi sitä, että näen Walburgan mielelläni melko perhekeskeisenä, sukukeskeisenä, ja ehkä hieman väsyneenä ja välinpitämättömänä, ja alun kopea ja kiihkeä, kaunis oman päänsä mukaan tekevä nainen toi enemmänkin mieleen Druellan, joka mielikuvieni mukaan on jonkinlainen sopiva kombinaatio tyttäriään Narcissaa ja Bellatrixiä. Joka tapauksessa kertojaääni tuntui mukavalta, tekstiin pääsi hyvin sisään ja se ylipäätäänkin pysyi hyvin kasassa loppuun asti.

Ja nuo lyriikat! Yleensä koen songficit hieman ärsyttäviksi, koska en pysty keskittymään siellä välissä oleviin lyriikoihin ilman että lukeminen hajoaa ja kovin monesti olen törmännyt myös ficceihin, joissa lyriikat eivät liity itse tekstiin kovinkaan olennaisesti. Kuitenkin, sun kirjoittamat songficit on musta aiemminkin ollut hyviä, joten uskaltauduin lukemaan. Toinen syy oli se, että oikeasti, nuo lyriikat! Ihastuin Dir en greyn lyriikoihin silloin kun niitä kerran linkkailit, ja tykkäilen edelleen mielettömästi - vaikka itse bändin musiikki ei olekaan ihan mun makuista niin tekstit ovat upeita.

Hitain liikkein harja setvii takut hiuksista, tummissa silmissä ei elonmerkkejä. Toimii täysin rutiininomaisesti, seuraa katseellaan peilin kautta kuinka toinen pukee paidan päälleen. Yli suuri paita naurettava, peittää hoikan, naisellisen vartalon alleen.

diudiu, teh lempikohtalainaus! Ainoa moitteen sana on tuossa viimeisen lauseen yli suuressa, joka siis kirjoitetaan yhteen, ylisuuri. Mutta muuten siis aivan upea kohta!

Kiitos kovasti tästä ja anteeksi kommentin kämäisyys. Inspiksiä kirjoitteluihin! <3

[Sinikeiju]

Puhuit tästä mesessä ja herätit mielenkiintoni. Nyt sitten päätin vihdoin kommentoida.

Walburgasta en ole ennen lukenut ficcejä. En voi kuin ihailla tapaasi kuvailla asioita. Miten osaatkin. Aivan ihanaa tekstiä.

Hän suutelee hellästi huulia, pyyhkii kyyneleet pois peukalollaan, valehtelee itselleen ja toiselle. Silittää vaaleita hiuksia (niin kauniit, mutta valheelliseksi luotu kauneus on tehty kuolemaan). Luo kimpun kauniin totuuden ja elää siinä;

Aivan ihana kohta.

Kiitos mussu tästä lukuelämyksestä.