Title: Höyhen
Author: Bélailah
Beta: Shratt
Raiting: S (?)
Genre: Het, angst, one-shot
A/N: Tuli kirjoitettua tämänlainen lyhyt pikku tarina. Rakkaalle Shratille kiitokset *sydämiä*
~
Puhallan höyhenen kämmeniltäni ilmaan. Se leijailee sinisessä huoneessani vitivalkoisille lakanoilleni.
Huoneeni on ahdas. Siellä on siniset seinät ja verhot. Valkoisen pöydän ääressä on valkoinen tuoli. Valkoinen vaatekaappi on kulmassa. Huone on pieni ja kodikas.
Puhallan höyhenen uudelleen ilmaan. Tuon höyhenen lento kuvastaa meitä, yhteistä taivaltamme. Lentoon lähtö tapaamistamme, nousu iloisia hetkiä, rakkauttamme, mutta kuten nousu muuttui laskuksi, muuttui rakkautemme erilaiseksi. Ainakin sinun osaltasi.
Olit vältellyt minua jo jonkin aikaa. Lopulta marssin ovellesi ja soitin ovikelloa vaativasti ja pitkään. Vihdoin päästit minut sisälle. Vaadin selitystä käytöksellesi. Olit hetken hiljaa, mutta lopulta sanoit sen…
- Minusta tuntuu, että olemme kasvaneet erillemme. Rakastan sinua vieläkin, mutta kuin siskoa. Toivottavasti voimme olla yhä ystäviä.
Puheesi oli kuin isku kasvoihin. Katsoin sinua silmiin ja näin niissä sääliä. Sääliä? Miksi sinä säälit minua?
- En ole varmaan koskaan merkinnyt sinulle mitään. Olen ollut vain lelu, yksi jonka elämän olet saanut tuhota, kuiskasin hiljaa. Käännyin ovea kohti, puin takkini hitaasti, laitoin kengät jalkaani, astuin ovesta ulos ja suljin oven. Varoin katsomasta sinuun missään vaiheessa.
Kävelin kotiin ja vasta sisällä oven takana aloin itkemään.
- Nyt minulla ei ole ketään, kuiskasin. – Ei ketään.
Siitä on kulunut jo puoli vuotta eikä minulla ole vieläkään ketään.
Kumarrun vessanpöntön ylle ja oksennan. Oksennan kaiken pahan ulos. Olen sairas – ja se alkaa näkyä. Minun on pitänyt lopettaa, mutta en voi. Tämä on ainoa pakokeino. Näin pystyn pakenemaan pahalta. Huuhtelen suuni, jottei hengitykseni haise.
Elämäni on kuin katselisi toisen silmin. Piilotan tunteeni syvälle sisimpääni. Jonnekin, mistä niitä ei ikinä voi löytää. Näen iloiset ja surulliset tapahtumat, mutta tuntuu, kuin katsoisin itseäni toisin silmin. On kuin olisin vangittuna läpinäkyvien seinien taakse. En kestä tätä enää kauaa. Kohta tukehdun tänne. Toivon jonkun pelastavan minut ennen kuin tapan itseni. Toivon jonkun nauravan kanssani vielä kerran. Toivon, että siitä tulisi jotain muuta kuin höyhenen lento.
A/N2: Tämähän oli sitten todella lyhyt. Mielipiteitä? Risuja? Ruusuja?
