Cappi, kiitokset, että olet jaksanut tähän asti
Ginnysi, itse tykkään tuosta otsikosta, kun se karrankin mahtuu yhdelle riville - muut moniosaiset tekstini ovat aina olleet nimihirviöitä
Noh, tästä tuli sitten draamaa. Damn it. Tähän viimeiseen lukuun halusin tuoda mukaan Siriuksen Lily-vastaisuutta sekä yhden näkökulman ainaiseen L/J parittamiseen. Ottaako kukaan lopulta huomioon, miltä niistä muista paritushahmoista, jotka olivat jommalla kummalla kierroksissa, tuntuu? Aika sillisalaattia, mutta kommentteja tästä luvusta ja kokonaisuudesta toivoisin kovasti. Herättikö ajatuksia?
Luku 5. Loppu hyvin, kaikki hyvin – niin varmaan
Indiana heräsi puoli viiden aikaan aamuyöstä, kuten aina. Hänen sisäinen herätyskellonsa oli ollut pienestä pitäen jollain tavalla rikki ja kieroutunut, ja näin vanhemmalla iällä se oli muuttunut vain pahemmaksi. Ulkona kajasti kyllä jo, ja valo siivilöityi verhojen lomasta leikkimään Jennin kasvoille. Punapää nyrpisti hieman nenäänsä, hymyili tyytyväisenä ja käänsi kylkeään. Hetken ajan Indianasta tuntui levolliselta aivan kuin hän olisi katsellut pientä, uinuvaa lasta. Indianalle Jenni oli kuin yksi pikkusisko lisää valmiiksi suureen katraaseen.
Sitten alkoi tärinä. Indiana tunsi, miten se lähti liikkeelle sormenpäissä, siirtyi ranteeseen. Jana oli sanonut, että se muuttuisi vielä pahemmaksi, kunnes loppuisi aivan yllättäen, niin äkkiä, että kohtauksia jäi melkein kaipaamaan. Indianaa kylmäsi, kaikki oli ainakin melkein Janan syytä. Indy hei, maista näitä, ihan kuin lentäis vai mitä, ota ny yksi sekin pelkuri, noni! Indiana ei voinut käsittää, miten Janasta ja Jennistä oli kasvanut niin erilaiset.
Indiana lukitsi perässään kylpyhuoneen oven, istahti posliinisen pytyn päälle ja painoi takaraivonsa vasten viileää, laatoitettua seinää. Yksi vain, hän oli maistanut vain yhden vaaleanpunaisen pillerin, nauraen halusi myöhemmin vielä toisen, ja vielä toisen, ja vielä toisen, ja... Indianan teki mieli huutaa, toinen käsi tärisi kuin se olisi ollut kylmissään. Hän oli parempi kuin ne aineiden sekoittamat kulkurit kaupunkien pimeillä kujilla, pakkohan hänen oli olla. Miten irti päästäminen muka oli näin vaikeaa?
Terävä neula rikkoi ihon ja Indiana tunsi valuvansa pehmeään oloon. Hän yritti vähentää annoksia kerta kerralta, päästä irti hiljalleen. Jana oli luvannut, että se oli helpompaa nesteillä kuin kiinteillä. Indiana ravisti päätään yrittäen saada otetta todellisuudesta. Vielä vähän aikaa kotiin lähtöön, sitten palattaisiin arkeen ja houkutukset olisivat taas lähempänä.
Päättäväisesti Indiana avasi kylpyhuoneen oven ja asteli vuoteensa laidalle. Hän vilkaisi nukkuvaa Lilyä, serkkua, josta ei tiennyt mitä ajatella. Vaikka Indiana löysikin Lilystä kymmenittäin rakastettavia piirteitä, hän ei voinut sille mitään, että jokin hänen takaraivossaan huusi Lilyn salaavan jotain, että Lilyssä oli jokin pielessä.
Vähän kuten hänessä itsessäänkin. Eikä Indianan omien mielialojen keinahtelu auttanut paljoakaan asiaa.
Indiana vaihtoi päälleen harmaan, venähtäneen paidan ja kuluneet kirkkaanvihreät housut, jotka loppuivat muutaman tuuman liian aikaisin niin, että lenkkitossuista nousevat nilkat jäivät paljaiksi. Indiana ei välittänyt olla urheilullinen, hän kuvitteli itselleen rasitusvamman aina lenkkeilystä puhuttaessa, mutta pitkinä, aikaisina aamuina ei ollut parempaakaan tekemistä, kuin harppoa rannalla korkeiden hiekkakasojen keskellä. Jenni liikahti unissaan, kun Indiana veti oven kiinni perässään.
Taivaanranta oli hailakanharmaa, päivällä sataisi vettä. Hiekka oli imenyt itseensä yön kylmyyttä, ja Indiana pohti palatako takaisin sisälle hakemaan takkia. Aikaiset linnut liitivät hotellin yli nappaamaan matoja ja tyttö jatkoi matkaansa, kyllähän hän nyt pientä viimaa kestäisi. Maxin, koulun alkua odottavan poikaystävän mielestä Indiana selviäisi vaikka ydintuhosta, jos niin haluaisi. Indiana oli jo useampi vuosi sitten päättänyt olla kertomatta tälle kaikkea.
Joku parkaisi keskeltä hiekkakasaa, pulloaan pitelevä parikymppinen mies käänsi kylkeään muutaman metrin päässä rantaviivasta. Indiana nauroi huvittuneesti – hän oli käytännöllisesti katsoen yhtä paha. Addiktionaalisista vastoinkäymisistään huolimatta hän oli edelleen sitä mieltä, että elämä oli tehty riekuttavaksi, koettavaksi, niin ylä- kuin alamäkineenkin. Mitä iloa olisi muistella pelkkiä itse aiheutettuja koti-iltoja, kun niihin olisi vanhana ja raihnaisena pakotettu?
Indiana hidasti ripeää kävelyvauhtiaan, kun oikeasta pohkeesta alkoi säteillä kipua muualle ruumiiseen. Olisi kai pitänyt osallistua lapsena liikuntatunneille, niin lihaksia olisi jossain päin jalkaa olemassakin, kuten tanssivalla isoveli Johnnylla. Pikkusisko Adrian juoksi aitoja. Reese-veli oli Britannian hallitseva pinball-mestari ja Luke... Luken kissa Ripley oli luultavasti massiivisin koko maassa. Indiana pudisteli päätään ja veti niskassaan keikkuneen cowboy-hatun hiustensa suojaksi.
Remus ei tiennyt mistä se johtui, mutta sinä aamua herätessään hänestä tuntui kuin jokin olisi muuttunut. Haparoiden poika otti taikasauvansa tyynyn alta ja vilkaisi vieressä sikeästi nukkuvaa Peteriä. Remus katsoi kelloa, kohta puoli yhdeksän. Peitto lensi puolittain lattialle hänen noustessaan jalkeille. Epämääräinen tunne ei hellittänyt ja Remus käänsi päätään katsoakseen ikkunasta ulos.
Ulkona paistoi aurinko, mutta yön aikana pilvet olivat vyöryneet puolittain saaren päälle ja oli vain ajan kysymys milloin kajastus katoaisi ja alkaisi sataa. Kuu läheni täyttä muotoaan, mutta aikaa oli vielä melkein viikon verran. Sitäkö se oli, sisäinen petoko oli saanut Remuksen havahtumaan? Poika hieroi kasvojaan ja siirtyi suihkun puolelle.
Ilmassa tuoksui sade ja taustalla kaikui Siriuksen Jamesille osoittama lause, kun Remus käveli kuistille. Hän oli ilmoittanut kaupassa käynnin tekosyykseen, ja kyllähän maito oli taas lopussa. Hiekka ei pöllynnyt, mutta puiden latvukset liikkuivat Remuksen oikaistessa pelagoniaistutusten kautta toiselle polulle, joka johti savitiilistä tehdylle kaksikerroksiselle hotellille.
”¿Cómo atrévase le? ¡Mi hija, puta!” Kirjaimellisesti massiivinen nainen, jolla oli oliivi-iho ja runsaina tulvivat tummat kiharat, huusi kasvot kalpeina varjoissa piilottelevalle naiselle. ”Si Maria Pandora no le había encontrado... ¡Dios prohibido!”
”Anteeksi, mitä tuolla tapahtuu?” Remus kysyi pysäyttäen hotellilta pois päin kävelleen nuoren miehen.
”Äh, mama grande ja sisko saivat tytön kiinni itse teossa”, mies irvisti ja sekoitti huolettomasti pitkiä, tummia rastojaan. ”Suukotteli jotain vanupuikkopoikaa siivouskomerossa. Papa Santos vie koko perheen kotiin.”
”Maria suutelee poikaa ja koko perhe lähetetään kotiin?”
”Ei, ei Maria, vaan se piloille lellitty kiukkupussi.”
”Et... ethän sinä Nadiaa tarkoita?”
Jos Remus oli ollut epätietoinen tunteidensa alkulähteistä herätessään, nyt hän kärsi niiden tulvimisesta. Epätietoisuus, raivo ja ammottava tyhjyys taistelivat hänen sisällään herruudesta hotellilta tulleen miehen tuijottaessa häntä niin säälivästi, että mies olisi yhtä hyvin voinut sanoa ääneen ”etkö sinä muka sitä hänestä arvannut?” Ei, Remus halusi kieltää koko lauseen ja kuitata kaiken sillä, että mies oli vain todistanut aivan väärää hetkeä Nadian elämästä.
”Nate, hyvää huomenta. Remus, mitä sinä tekee täällä?”
Remus säpsähti ja kääntyi katsomaan Mariaa, joka heilutteli käsissään suurta vesipulloa. Naisen ilme oli kuten yleensäkin – torjuva ja holhoava. Hänen kasvoillaan kuitenkin välähteli epävarmuus aina, kun hän ojentautui katsomaan yli Remuksen hartian kohti Nadiaa sättivää naista.
”Minä vain... Tuntui kuin joku olisi vikana”, Remus selitti tietämättä vieläkään mihin hänen pitäisi uskoa. ”Tuo mies, hän sanoi... hän väitti...”
”Minä varoitin sinua Nadiasta, sí?” Maria sanoi hiljaa ja osoitti vesipullollaan Remusta. ”Mamá ei arvosta, että Nadia on kanssa poikien. Nadia ei välitä. Vaikka suojelin sinua, en ehtinyt suojella joku muu. Sinä olet mukava poika. Mene kotiin ja unohtaa koko asia.”
”Unohtaa?” Remus tunsi verensä kuumenevan. ”Minä olen rakastunut sinun siskoosi!” Molemmat vaikenivat hetkeksi. ”Rakastunut.”
”Tonto...” Maria mutisi katsoen nyt hiekkaa varpaidensa välissä. ”Rakastaa... Sinä rakastat minun siskoa? Mitä sinä rakkaudesta tietää voida? Rakastat...”
”Totta se on!”
”Jos sinä rakastat minun siskoa, miksi sinä huudat rakastan, kun on toinen nainen ikkunassa?”
”Mitä...?” Remus tokaisi ällistyneenä ja yritti pistää epätarkkoja sanoja oikeisiin muotoihin, oikeille paikoille. ”Mikä toinen nainen?”
”Sinä tulit, täysin
ebriagato, ja lauloit”, Maria tuhahti ja kohotti toista kulmaansa. ”Kiss me quick, while we still have this feeling...?”
”Miten sinä siitä tiedät?”
”Koska minulle sinä lauloit.”
Jokin notkahti Remuksen polvissa, kun hän yritti muistella sitä turmiollista iltaa, jolloin oli ottanut jokseenkin liikaa. Hän muisti selkeästi Nadian ikkunassa, tai ainakin Nadian silhuetin. Hän ei ollut missään vaiheessa erottanut kasvoja. Nyt Remus katsoi isosiskoon, joka näytti sekä huvittuneelta että harmistuneelta samanaikaisesti. Valkoinen kauluspaita oli sidottu rusetille vyötäisten yläpuolelle ja sen päälle kiristyivät puolustautuvat kädet.
”¡Maria Pandora, viene aquí hija!”
”Mamá kutsuu”, Maria totesi hiljaa. ”Oli miellyttävää sinuun tutustua, Remus. Espero que el Dios le proteja.”
Ja kun Remus katseli, miten Maria poistui paikalta pitkä tumma tukka hulmuten uhkaavan äidin odottaessa valtavana taustalla, pojan täytti tietty levollisuus aivan kuin kukaan ei olisi hänen sydämensä päälle astunutkaan. Sen lyhyen hetken ajan laulaessaan pihan hiekassa hirvittävässä humalassa hän oli ollut rakastunut siihen oikeaan de las Santosin sisarukseen.
Lilystä tuntui, että sillä hetkellä edes kokonaisen valerianapellon syöminen ei olisi saanut hänen levottomuuttaan lakkaamaan. Jenni vilkuili hyväntuulisesti hymyillen kelloaan ja polki jaloillaan pienen kahvilan terassin lattiaa. Punaiset hiukset ryöpsähtelivät aika ajoin pois korvien takaa. Serkun oli aika tavata poikaystävä. Lily puri huultaan, tämän piti onnistua kertalaakista, hän kyllä osoittaisi Jennille, että James Potter ei millään muotoa ollut tavoittelemisen arvoinen. Pienet vesipisarat alkoivat naputtella suojaavaa katosta.
”James!”
Jenni nauroi iloisesti ja hyppäsi tuolistaan seisomaan. Sateen alta pakoon ehtinyt James kahmaisi kätensä tytön ympärille, suukotti huulia, poskea ja lopulta vain halasi silmät tiukasti suljettuina. Kun poika viimein avasi ne, hän näki Jennin olan yli tuolissa istuvan Lilyn, jonka jäätävä hymy ja rinnalle ristityt kädet vaikuttivat enemmän tai vähemmän uhkaavilta. Kylmä tunne valahti Jamesin vatsaan – jos Lily oli kertonut Jennille koulusta, kaikista niistä pitkistä tunneista, jotka James oli käyttänyt tytön jahtaamiseen ja-
”Sinä siis olet se kuuluisa James Potter.”
James ei uskonut liioin silmiään kuin korviaankaan, kun Lily yritti lämmitellä hymyään ja hetken mietittyään ojensi kätensä pojalle. Ele oli ehkä tarkoitettu halauksen tapaiseksi, mutta heidän historiallaan sitä saattoi Jamesin puolelta pitää vain toiveajatteluna. Jenni säteili katsoen heitä kahta kuin olisi ollut onnessaan jo pelkästään siitä, etteivät serkku ja poikaystävä huutaneet kauhusta nähdessään toisensa.
”Ja sinä olet Jennin serkku”, James sanoi hitaasti.
Jenni käänsi hetkeksi heille selkänsä ja viittoi tarjoilijalle, jolloin Lily mulkaisi painokkaasti Jamesiin. Kesäloman ruostuttamat rattaat alkoivat liikkua omaa tahtiaan Jamesin päässä. Mitä James Jenniä oli oppinut tuntemaan, niin tyttö oli melko suvaitsevainen, mutta oliko Lilyn suku sittenkään tietoinen tytön ainutlaatuisuudesta? Mitä Lilyn katseesta saattoi päätellä oli se, ettei Jenni ollut koskaan kuullutkaan Tylypahkasta ja Liljalla oli ihan omat peitetarinansa.
James istuutui alas valkoiselle rantatuolille ja liikahti heti levottomana paikoillaan. Kuinka avosylisiä jästit ylipäätänsä lopulta olivat? Taikakausien historiasta Jamesin mieleen oli jäänyt parhaiten se, että jästit yrittivät polttaa noitia ja velhoja roviolla. Olivatko ajat sittenkään muuttuneet niin paljoa? Kun Jenni maksoi jäätelönsä ja hymyili, Jamesin teki mieli lyödä itseään. Totta kai ajat olivat muuttuneet.
”Joten, James, missä sinä olet koulussa?” Lily kysyi ja nojasi kyynärpäillään limonaditahraiseen pöytään.
”Hän on Dumbledornin kadettikoulussa Irlannissa”, Jenni vastasi välittömästi Jamesin puolesta. ”Itse en ole siitä kuullut, mutta se kuulosti mielenkiintoiselta, magialogiaa pääaineena ja-”
”Ihanko totta?”
”Minä ymmärsin sen niin, että se tutkii rajatiedettä ja muita pseudotieteitä, niiden psykologisia ja eettisiä aspekteja ja-” Jenni veti syvään henkeä. ”Se ajatusleikkikurssi, josta kerroit, se oli mielenkiintoinen, kerro siitä Lilylle, ole niin kiltti!”
Lily ei tiennyt pitikö hänen nauttia tilanteesta ja pelätä omaa vuoroaan. Ei kestäisi kahta hetkeäkään todistaa Jennille, että James puhui pelkkää sujuvaa palturia, mutta toisaalta mikä estäisi Jamesia viemästä mattoa hänen altaan? Lily ei muistanut puoliakaan siitä mitä oli Jennille väittänyt, eivätkä Jennin muistamat faktat kestäisi päivänvaloa. Mutta kai hän serkun vuoksi luottamuksen menettämisen voisi kestää – kukaan ei ansainnut joutua James Potterin riippakiveksi, olihan se jo viime vuosina tultu nähtyä. James liikahti vaivaantuneena tuolillaan.
”No... tuota... jos
oletamme, siis ihan vain oletamme, että on olemassa transformatiivista taikuutta”, James aloitti varovasti katsomatta Lilyyn päinkään, ”niin voidaanko olettaa, että esineiden elollistaminen on eettisesti oikein? Sielullisen fregventiikan edistäminen ja edellyttäminen vaatii tiettyä älyllistä ja empaattista sosionoitumista, joka niin kutsutussa taikuudessa-”
”Niin filosofista!” Jenni hihkaisi, eikä Lilykään malttanut olla pitämättä suutaan kiinni.
”Sinä viittaat nyt VanGlockin puheeseen metamorfisesta taikuudesta, hänhän juuri painotti sitä, että transformatiivinen taikuus jakaa kritiikin kahtia, sillä maagisen substanssin-”
”Lily, minä en tiennyt, että teidänkin koulussa on tuollaisia kursseja!”
Jennin suu oli jäänyt raolleen ja Lily tunsi kasvojaan kuumottavan. Hän näki Jamesin ruskeissa silmissä vivahtavan tyytyväisyyden pojan kohottaessa leukaansa. Kirottu Potter halusi saada hänet puhumaan ohi suunsa! Merlin, James sai hänet näyttämään epäilyttävältä Jennin silmissä eikä toisin päin.
”Se oli, tuota, Minerva McGarmiwan väitöskirjasta, meidän piti lukea vapaaehtoisena jostain soveltavasta tieteestä opus ja...” Lily tunsi itsensä maailman huonoimmaksi valehtelijaksi. ”Sinun pitäisi lukea se Jenni, todella mielenkiintoinen.”
”Varmasti luen”, Jenni nyökkäili. ”McGarmiwa... Eikö hän ollut opettaja sinun koulussasi, James?”
”Aivan, kyllä”, James vahvisti ja hänen kämmenensä hikosivat pöydän alla. ”Hyvin tiukka, mutta toisaalta paras mitä on.”
Ja Jenni jatkoi lankakerän päiden esittelyä, niin seikkaperäisesti, että aivan hämmästytti miten hyvin tyttö oli painanut mieleensä lyhyiden keskustelujen harvat sanat. James tunsi hetki hetkeltä enemmän syyllisyyttä eikä Lily voinut olla sättimättä itseään siitä, miten pahaan sotkuun hän oli itsensä mennyt kamppaamaan. Jästien kanssa puolivalheet taisivat sittenkin olla hankalampia kuin kokototuudet.
Sirius ravisti kaatosateen raskaat pisarat hiuksistaan ja potkaisi kengät jaloistaan. Peter laittoi äänettä pienessä keittiössä päivällistä, Remus käännähteli vaitonaisena tuolissaan, James tuijotti sanattomana ja vakavin ilmein ulos ikkunasta. Jokin harmaa, valju ja kummitteleva liikahti Siriuksen vatsassa – oliko jotain sattunut? Kenelle? Missä? Milloin?
”Sarvihaara-”
”Kaikki on kunnossa Sirius.”
James veti nopeasti sormensa päälakensa halki ja nousi sitten seisomaan. Hän työnsi silmälaseja syvemmälle nenälleen, yritti hymyillä. Sirius inhosi sitä teatterileikkiä, vaikka James sitä harrastikin vain silloin, jos jokin vähäpätöinen oli asettunut kitisemään miehen korvan taakse. James työntyi Siriuksen ohi, painui ulos terassille. Sirius murahti tyytymättömästi ja lähti pojan perään.
”Hyppelimme Lily Evansin kanssa kilpaa kuin puhpallerot lätäkön vieressä”, James sanoi hiljaa katsomatta Siriukseen päin. ”Hän ei ollut kertonut Jennille mitään itsestään tai meistä... Hänen sepitetty elämänsä oli kuin kitakivilinnoitus valmiina sortumaan. Ja niin oli omanikin.”
Sirius nojautui koko painollaan puiseen kaiteeseen, James siirtyi hänen viereensä ja yhdessä he katselivat sateen rikkomaa merenpintaa. Parhaansa mukaan Sirius yritti asettua Jamesin lohikäärmeennahkasaappaisiin. Hän itse ei olisi ryhtynyt seurustelemaan jästin kanssa kuin ehkä korkeintaan päästäkseen piruilemaan koko suvulleen. Kaikki muuttui vain monimutkaiseksi, kun yritti yhdistää kahta erimuotoista palikkaa toisiinsa. Noidissakin oli jo liiaksi työtä.
”Kerro hänelle totuus?”
”Jenni ei pystyisi sulattamaan sitä. Ei näin äkkiä.”
”Minä luulin häntä avarakatseiseksi. Taikuus-”
”Taikuus olisi Jennistä vain jännittävää, tiedän sen nyt.” James kääntyi viimein katsomaan Siriusta. ”Valehtelu siinä satuttaisi.”
”Jossain vaiheessa sinun pitää kertoa.”
”Jos se vain olisi yksin minun salaisuuteni. Evans-”
Tyytymättömästi Sirius iski kämmenensä vasten kaidetta, jolloin koko terassi natisi. Jamesin suupieleen ilmestyi huvittunut juonne.
”Kuinka kauan minun pitää jankuttaa sinulle, ettet saa antaa sen punapäisen virvatulen vaikuttaa elämääsi? Merlinin parta, James-” Sirius veti syvään henkeä ja ravisteli päätään kuin kastunut koira. ”-olet minulle hyvin rakas, mutta yrittäisit edes päättää mitä oikein haluat.” Sirius piti lyhyen miettimistauon puheessaan ja hänen ilmeensä pehmeni. ”Ei niin, että vaihtoehtosi olisivat kovinkaan hyvät. Joko olet valehdellut tai sinulla on suhde toiseen naiseen. Veli, sinä olet pulassa.”
James nyökkäili, muttei kommentoinut Siriuksen purkausta sanallakaan. Hän tunsi kuitenkin parhaan ystävänsä kosketuksen kädellään, kun Siriuksen sormet kiertyivät hänen kämmenensä ympärille. Ote oli tiukka ja myötätuntoinen, ennen kuin Sirius veti kätensä takaisin kaiteelle.
”Minä en sitten suojele sinua siltä hurjistuneelta naiselta.”
”Jenni ei ole hurjistuvaa tyyppiä.”
”Tarkoitin Indianaa”, Sirius painotti avaten mökin ulko-oven. ”Hän kastoroi sinut, kumman hyvänsä valitsetkin.”
Jenni ei ollut hurjistuvaa tyyppiä. Hän ei myöskään ollut tyhmä, mutta heikko itsetunto hänellä kyllä oli. Hän oli ollut kahdeksan, kun oli lakannut kuvittelemasta, että prinssi Rohkea ratsastaa oven pieleen, sieppaa hänet käsivarsilleen ja vie prinsessaksi linnaansa. Kymmenenvuotiaana Jenni lakkasi uskomasta koko prinssiin. Hän kyllä rakasti päiväunelmia, sydänlukolla suojattuja päiväkirjoja ja vastaleikattujen ruusujen tuoksua – niiden ja todellisuuden raja sattui vain olemaan äkkijyrkkä.
Viime talvena Brooklyn Stones oli pyytänyt häntä parikseen joulutansseihin. Jenni oli suostunut ja päivää ennen tansseja poika oli tullut ilmoittamaan, että hän ja Theresa-Emilie menisivät sittenkin yhdessä tansseihin ja että hän oli todella pahoillaan. Jenni oli hymyillyt ja nyökännyt. Ystävänpäivänä Wesly York lähetti hänelle sydämen muotoisen
tykkään susta -kortin. Postipoika Marcus haki sen seuraavana aamuna, ”anteeksi Jenni, tämä pitikin viedä Jennifer Johnsille”, ja taas Jenni hymyili ja nyökkäsi vain.
Brandon oli aina sanonut, että Jenni oli liian kiltti. Jenni kuunteli parhaan ystävänsä puheita, komean, tulisen, hauskan, ihanan Brandonin, hymyili, nyökkäili ja katseli, miten hänen toinen paras ystävänsä Alotta istui Brandonin syliin ja suukotti pojan suun puhki.
”Jenni-kulta, mihin sinä katosit?” Indiana roikotti mustaa, hopeisia pisteitä täynnä olevaa avaraa mekkoa Jennin edessä. ”Jenni, huhuu.”
”Olen kotona”, Jenni vastasi tyypertyneenä ja hymyili serkulleen. ”Mitä sanoit?”
”Sanoin, että sinun pitää pitää kiirettä, tai me myöhästymme happy hourista”, Indiana murahti. ”Nainen, nämä ovat viimeisiä iltojamme täällä!”
”Indy, kello on kuusi!” Lily puolusti Jenniä kylpyhuoneen oven takaa. ”Ei meillä kiirettä ole.”
”Haluatko sinä antaa Jamesin odottaa itseäsi?” Indiana kysyi painokkaasti. ”Mieti nyt jos hän vaikka törmää johonkin hemaisevaan daamiin baaritiskillä ja hän vie Jamesin nenäsi alta, koska sinä et ollut ajoissa paikalla?”
Jenni tunsi vilun väreet niskassaan. Niin, mitä hän sitten tekisi? Sättisi itseään typeristä kuvitelmista, joutuisi nielemään ajatuksen siitä, ettei ikinä oppisi.
”Omapahan olisi syyni”, Jenni mutisi.
”No niin o- Jenni, väärä asenne!” Indiana loikkasi Jennin viereen sängylle ja kietoi ruskettuneet kätensä Jennin ympärille. ”Sitten sinä sanot, että hitot miehistä, se olikin vain kesäromanssi. Eivät sellaiset kestä.”
”Helppo sinun on sanoa, sinulla on poikaystävä kotona.”
”Jenni-kulta, kuuntele itseäsi!” Indiana parahti. ”Toki James on mukava poika, mutta eikö hän asu toisella puolella maata? Käy koulua toisessa maassa? Romanssinne on varmasti ihana ja sellaisena sinä muistat sen, jos annat sen loppua lentokentällä.”
”Entä jos en enää tunne tällä tavalla?”
Lily ei voinut uskoa korviaan raottaessaan ovea. Indiana kävi hänen taisteluaan ja normaalisti niin optimistinen ja ihana Jenni lateli kyynisiä ajatuksia ikälopun vanhapiian tavoin. Eikö Jennillä muka ollut ollut aiemmin poikaystävää? Lily mietti omia suhteitaan – Given Scott oli ollut hänen leikkipoikaystävänsä kolmannella luokalla, hän oli käynyt Benjy Abramsin kanssa kahdesti ulkona ja seurustellut kuudentena kouluvuonna viisi kuukautta Alastair MacMillanin kanssa.
”Jenni, sinä olet söpö kuin sokeripala, sinulle on varmasti tuolla jossain se oikea.”
”Söpö kuin sokeripala... Sinä et ehkä ole huomannut, mutta meillä sokeripaloilla ei ole oikeastaan menekkiä.”
Jenni käveli ripeästi Lilyn ohi kylpyhuoneeseen, josta Lily suosiolla poistui. Ensimmäistä kertaa hän näki serkkunsa hauraan puolen ja kyseenalaisti täysin suunnitelmansa James Potterin erottamisesta Jennistä. Sen sijaan hän alkoi pohtia tuhatta ja kolmeatoista tapaa satuttaa kyseistä poikaa, mikäli tämä aiheuttaisi Jennin suupielten alaspäinsuuntautumisen.
Peter olisi muussa tapauksessa puhkunut intoa, mutta väljähtänyt Remus sai hänenkin mielensä maahan. Ihmissudella oli kestänyt aikansa käsittää, että loman intohimoinen leimahdus oli todella loppunut, että poika oli ollut ihastunut tyttöön, joka oli ollut jotain muuta; että hän oli antanut sen oikean kultakalan uiskennella sormiensa lomitse. Vastustellen ja pää painuksissa hän seurasi ystäviään kohti saaren keskustaa – ketään ei loppujen lopuksi edes kiinnostanut lähteä tanssimaan.
”Ja miksiköhän minun pitää katsella tuollaisia venähtäneitä naamoja?”
Indiana seisoi rentona ovensuussa hattu niskaan laskettuna. Paljetein koristeltu yönmusta mekko huojui illan tuulessa, epäterveellisen paksupohjaiset kengät näyttivät yllättävän vakailta tukeutuessaan maahan. Indianan takaa säntäsi esiin Jenni, jonka tiukat kirkkaanpunaiset housut pistivät välittömästi silmään. Tyttö hyppäsi hihkuen Jamesin kaulaan Lilyn nyökätessä pojille taka-alalta.
”Kuule, menkää te vaan”, Remus mutisi. ”Minä lähden takaisin mö-”
”Poika, seuraa.” Päättäväisesti Indiana tarttui kiinni Remuksen kauluksesta ja lähti kiskomaan poikaa sisälle tanssisalin sykkeeseen. ”Me elämme täällä vain kerran!”
Jenni ja James seurasivat näitä kahta ja vastahakoisesti Lily jättäytyi Siriuksen ja Peterin seuraan. Sirius katseli hänen lyhyttä räikeänvihreää hamettaan ja mutisi jotain virvatulista.
”Minun pitäisi puhua Potterin kanssa”, Lily sanoi yrittäen kuulostaa huolettomalta.
”Niin, nyt sinun pitää puhua Jamesin kanssa, kun hän seurustelee. Eihän sinulla riittänyt aikaa puhumiseen muutamana aiempana vuonna.”
”Musta, sinä et-”
”Ymmärrä?” Sirius päätti Lilyn lauseen ja vilkutti samalla kutsuvasti ensimmäiselle kohdalle sattuvalle baarimikolle. ”Puhu
Jamesille, jos sinun on pakko, mutta älä odota minun auttavan sinua siinä.”
Sirius sieppasi huurteisen oluen ja lähti kiertämään ympäri salia. Lily puristi huulensa yhteen ja otti vastaan Peterin tarjoaman limonadin. Ystäviään lyhyempi poika näytti silmiinnähden vaivaantuneelta ja liikutteli jalkateriään edestakaisin.
”Mistä sinun pitää tarkalleen ottaen puhua Jamesin kanssa?”
Lily katsoi pikaisesti Peteriä ja laski sitten katseensa takaisin juomaansa. Ei hän oikein itsekään tiennyt. Joissain tapauksissa hän oli vain seisonut paikoillaan ja sanat olivat tulleet itsestään, mutta oli myös ollut piinallisia tilanteita, jolloin sanaakaan ei ollut kuulunut.
”Minun pitää tietää, mitä hän aikoo Jennin suhteen. Viis kaikesta muusta. Jenni... Hän ei saa satuttaa Jenniä.”
”Ei hän satuta.” Peter nyökkäsi tanssilattialle, jossa James ja Jenni pyörähtelivät leveästi hymyillen – James nauroi. ”Mutta mene silti.”
Lily nyökkäsi. Yhdellä nopealla imaisulla juomat katosivat hänen lasistaan ja päättäväisesti hän lähti puikkelehtimaan ihmisten halki. Hän erotti Jamesin kasvot, poika oli nyt vakavoitunut ja näytti puhuvan hiljaa Jennille. Jenni nyökkäili ja Lilystä tuntui, ettei hän välttämättä pitäisi kuulemastaan.
”-nulla on mielessä?”
”Minun pitää kertoa sinulle jotain.”
Lily jäykistyi kauhusta kuullessaan Jamesin sanat. Hän oli varmempi kuin varma, että oli kävellyt sisään tilanteeseen, jossa poika aikoi kertoa kaiken taianomaisesta puolestaan, eikä aikonut jättää mitään pois. Siinä paljastuisi Lilynkin salaisuus, hänen ja Jamesin välinen suhde ja luultavasti vielä jotain muutakin mitä Lily ei halunnut vielä kerrottavan.
”Voiko se odottaa, James?” Jenni parkaisi äkkiä. ”Minun täytyy käydä naistenhuoneessa. Pärjääthän? Lily voi tanssia kanssasi!”
Ja ennen kuin Lily ehti vastustella, Jenni oli tarttunut kiinni hänen käsiinsä, pyöräyttänyt puolikkaan piruetin ja jättänyt Lilyn paikalleen Jamesin käsivarsille. Lily vilkaisi Jamesiin ja mulkaisi tätä vihaisesti, kun tämä kehtasi vielä kohauttaa huvittuneena kulmakarvojaan. Jenni vilkutti heille baaritiskin toiselta puolelta jatkaen sitten matkaansa naistenhuoneeseen. Kun serkku oli kadonnut näkyvistä, Lily otti vaistomaisesti askeleen kauemmas Jamesista.
”Evans, noinko paljon sinä pelkäät minua?” James hymähti huvittuneesti ja kuunteli jästien mielimusiikin rytmin laukkaa.
”En vain käsitä miksi Jenni haluaa, että tanssin kanssasi, te-”
”Jenni vain haluaa, että hänen armas serkkunsa tanssittaa hänen poikaystäväänsä.”
Lily jähmettyi paikoilleen ja katsoi Jamesin tietäväistä ilmettä. Poika oli kallistanut päätään kuten Lily oli nähnyt hänen tekevän muodonmuutosten tunneilla silloin, kun McGarmiwa oli tivannut oliko poika tehnyt läksyjään. Ei niin, että Lily olisi asiaan kiinnittänyt sen suurempaa huomiota.
”Joten sinä olet?”
”Olen mitä?”
”Jennin poikaystävä? Ihan virallisesti? Ilman mitään... mitään typeriä taka-ajatuksia?”
Pää kellahti puolelta toiselle. Lily mietti, mitä leikkisän katseen toisella puolella liikkui. Käsittikö James mitä poika Jennille merkitsi, miten se vaikuttaisi Jenniin, jos James tekisi jotain itselleen luonteenomaista?
”Kai minä sitten olen. ” Kerta se oli ensimmäinenkin, kun Lily todella halusi uskoa Jamesia. ”No, Jennin serkku, tanssitko sinä minun kanssani vai et?”
Lily oli mutristamassa huuliaan kieltävästi, ei hän nyt liiallisuuksiin ollut ryhtymässä, kun huomasi samalla Remuksen tanssittaman Indianan kiemurtelevan ohitseen. Normaalisti niin riutunut poika nauroi, kun Indiana painoi alaruumistaan vasten Remuksen reittiä ja samalla leikitteli tämän vaaleanruskeilla niskavilloilla. Punapäinen serkku hymyili leveästi ja iski muitta mutkitta nahkaisen cowboyhattunsa Remuksen päähän.
”En tiennyt, että noilla kahdella on peliä keskenään”, Lily ilmoitti epäluuloisena.
”Ei heillä kai olekaan”, James totesi musiikin yli. ”Höllää näkymätöntä nutturaasi, Evans. Osaatko sinä edes pitää hauskaa?”
Jamesin sanat tuntuivat sinänsä haasteelta, mutta Lily ei voinut keskittyä siihen nyt. Oli vielä yksi kanarialintu kynittävänä.
”Sinä aioit kertoa Jennille, että olet velho, niinhän?”
”Niin.”
”Entä minä, entä minun salaisuuteni?”
”On sinun asiasi milloin kerrot noituudestasi läheisillesi.” Jamesin sanat saivat Lilyn hämmentymään kuin hän ei olisi ikinä osannut odottakaan, että poika ottaisi teoissaan huomion hänenkin näkökantansa. ”No, tanssitko sinä kanssani vai et?”
Lily puri huultaan, mutta kun näki naistenhuoneesta palaavan Jennin kietovan yksioikoisesti, joskin hieman poskipäistään punastuen, kätensä Peterin kaulan ympärille, hän nielaisi ylpeytensä. Ainakin tämän illan ajaksi. Pitihän hänellä olla jotain kerrottavaa kesälomastaan. Hän ei vain ollut varma, pystyisikö ikinä myöntämään mitään koulussa odottaville ystävilleen. Taustalla soivan musiikin tahti muuttui, sävelet hidastuivat, Lily oli kuullut kappaleen aiemminkin, muttei muistanut sen nimeä. Ei hän pitänyt jästiradiota paljoakaan kesäisin auki. James katsoi häntä odottavasti.
”Tämä on typerää”, Lily ajatteli asettaessaan epävarmana sormensa Jamesin hartioille. ”Minä tanssin James Potterin kanssa...”
Lilyllä ei ollut käsitystäkään siitä, miksi hänen kätensä tärisivät, kun James hivutti omia kämmeniään niitä vasten. Miehen suu tiukkeni ja yhdellä äkkiänäisellä liikkeellä hän vetikin tytön, vai nainenko hän jo oli, itseään vasten. Seuraa vain rytmiä, Lily yritti tolkutella itselleen, kun huispaajan kuluneet kädet kiertyivät hänen lantionsa ympärille.
”Me pidämme nyt hauskaa, Jennin serkku ja poikaystävä”, Lily totesi päänsä sisällä epävarmana siitä, oliko lausunut sanat myös ääneen.
Tahdit nopeutuivat entisestään, James alkoi liikutella kokeneen parkettilusikan elkein jalkojaan edestakaisin. Miehen reidet olivat aivan kiinni Lilyn lantiossa ja liikkuessaan ne saivat Lilyn keinumaan tahtomattaankin. Joku vislasi taustalla jollekin. Lily antoi käsiensä siirtyä Jamesin harteilta selälle, alkoi laskea nuotteja, liikkua rytmissä vasten poikaa.
”Eivät muut valvojaoppilaatkaan käyttäydy näin.”
Ja sitten kirottu Potter alkoi liikuttaa lantiotaan siinä missä jalkojaankin, hänen kätensä siirtyivät edestakaisin Lilyn alaselällä, painoivat naista lähemmäs miestä rinnan seutuvilta. Lily oli ummistanut silmänsä, hänen päänsä nytkähti eteenpäin, kun nopea liike oikealle sai Jamesin kietomaan vasemman kätensä tiukemmin hänen ympärilleen. Silmäripsien lomasta Lily erotti Siriuksen syliin kaatuvan hihittävän Jennin, jota Peter vikitteli keinuvilla sormiliikkeillään.
Oliko edellisestä hengitystauosta kulunut sekunti vai kolme minuuttia, siitä Lily ei tiennyt. Häntä hengästytti muutenkin, keinuminen oikealta vasemmalle kai herätti jotain unohdettua, tai ainakaan Lily ei halunnut ajatella tunnetta uutena. Kuin jokin lämmin ja pörröinen olisi kierinyt hänen vatsansa pohjalla alkoi hänen lantionsa kaaren sisä- ja ulkopiiriin jääviä lihaksia hiljalleen kuumottaa, kipristellä kuin pitkän juoksulenkin jäljiltä. Polvet nitisivät, ne halusivat vain antaa periksi ja jäädä jonkin vahvemman kannateltaviksi. Päässä heitti. Liike vaimeni. Musiikki oli loppunut.
Lily jäi katsomaan Jamesiin, kohtasi miehen puolittain silmäluomien taakse suljetun katseen. James hengitti raskaasti, tarkasteli sitten Lilyn pörrössä olevia hiuksia, puolittain raottuneita huulia. James nielaisi.
”Minun pitää mennä käymään vessassa.”
”Ou...”
Oli kuin näkymätön koura olisi ottanut kiinni Lilyn kurkusta heti, kun pieni äännähdys oli karannut hänen huuliltaan. Niin järkyttävältä kuin ajatus sillä hetkellä tuntuikin, hän tunsi pettymystä siitä, että musiikki oli vaihtunut, että luonto oli kutsunut Jamesin kauemmaksi. Lily ei ollut koskaan osannut ajatella kaksimielisestä, ja kielsi nytkin päähänsä risteileviä mielikuvia muuttumasta yhtään likaisemmiksi kuin mitä oli realistista olettaa.
”James! Minne hän menee?”
Lily hillitsi itseään säpsähtämästä, kun Jenni otti hänen käsivarrestaan kiinni. Serkkutytön punaiset hiukset olivat sotkussa ja posket hehkuivat riemusta.
”Tuota... vessaan, hän meni vessaan.”
”Hän on ihana, eikö olekin?”
”Joo, ehdottomasti”, Lily nyökkäili ja vilkaisi suuntaan, jonne James oli kadonnut. ”Aivan ihana.”
”Oletko varma, ettei sitä tarvitse sitoa?” Remus kysyi pitäessään naistenhuoneen ovea auki Indianalle. ”Se näyttää aika-”
”Äsh, mitäs olin ajattelematon ja yritin siivota sirpaleita paljain käsin”, Indiana nauroi puristaen toisella kädellään peukalossa olevaa syvää haavaa. ”Minusta ei tulisi hyvää tarjoilijaa. Mene takaisin tanssimaan, minä pärjään kyllä.”
Remus kohautti olkiaan ja valitsi sitten Lads-kylttisen oven. Hän ei muistanut tavanneensa ketään, jonka käsi olisi tärissyt yhtä voimakkaasti kuin Indianalla. Tyttö sanoi sen johtuvan hermoista, jästien juttuja, joista Remus ei voinut sanoa tietävänsä. Hän kohotti katseensa miestenhuoneeseen ja näki edessään kaakeloituun seinään otsallaan nojaavan Jamesin, sekä petetyltä näyttävän Siriuksen.
”Voitko uskoa, Remus, voitko uskoa, tämä mies, Sarvihaara, on aikeissa sanoa Jennille, että tyttö on hänen sydämensä valittu!” Sirius puuskahti. ”Ja sitten Evans ryntää paikalle, keskeyttää ja Jenni jättää heidät kahden ja tämä puhpallero, tämä... tämä... en minä keksi mikä, mutta kuitenkin, hän saa päähänsä, että todistetaan nyt kaikille, että hän on yli Evansista ja yhden pikku tanssin jälkeen pikku-James elää omaa elämäänsä ja Sarvihaara itse on valmis myymään vaikka isoäitinsä mikäli Lily pirun Evans-”
”Sinun ei tarvitse saarnata, Sirius, minä tiedän itsekin mikä idiootti olin”, James mumisi kaakeleita vasten.
”Minä en vielä edes saarnaa, mitä teen Kuutamolle tilanneraporttia”, Sirius murhati ja hänen leukansa lähestyi rintaa. ”Tämän takia, tämän takia minä pysyttelen suosiolla kauempana naisista, niistä ei ole mitään muuta kuin harmia!”
”James?”
”Pyhän Kirken kuusitoista karitsaa!”
Siriuksen ylidramaattinen käytös sai Remuksen nauramaan. Hän oli hymyillyt yllättävän paljon tänä iltana, Indiana oli saanut hänet hetkeksi unohtamaan mitä hän oli loman aikana tullut tunteneeksi ja kieltämättä Jamesin ongelmat olivat omiaan kiittämään huomion kauemmas omista umpisolmuista.
”Jätättekö meidät kahden?”
Jenni ihmetteli pökertynyttä katsetta Siriuksen silmissä ohittaessaan miehen, hymyili sitten rohkaisevasti Remukselle. James työnsi oudon jäykkänä kädet taskuihinsa.
”Anteeksi että työnnyn tänne tällä tavalla”, Jenni hymähti ja laski punastuneena katseensa kengänkärkiinsä. ”Minä vain... halusin puhua kanssasi rauhassa.”
”Jenni, mennään ulos, pihalle, siellä-”
”Minä puhuin Lilyn kanssa sinusta.”
Jos James äsken oli ollut jähmeä, nyt poika oli täysin kivettynyt. Jenni ei edes halunnut ajatella verauksia peuroista ajovaloissa, mutta sellaiselta James nyt näytti. Kaikki ne positiiviset ylistyssanat, mitä Lily oli lopulta myöntynyt Jamesista antamaan, olivat lämmittäneet Jennin mieltä, mutta poika varmaan odotti serkun langettavan niskaansa jonkin sortin tappotuomion. No, oli Lily todennut myös jotain epämääräistä epäilyttävästä itsevarmuudesta, mutta kuka sitä muka noteerasi.
”Pyysin Lilyltä rehellistä-” jokin särkyi viereisessä naistenhuoneessa ja kolina peitti joitain Jennin sanoja alleen. ”-ja hän kertoi.”
”Kertoi.” James sulki silmänsä tuskaisena, Jenni siis tiesi Lilyn version. ”Kuule, ethän ajattele minusta pahaa sen perusteella, mitä Lily sanoi?”
”Miksi niin? Nehän olivat vain Lilyn ajatuksia ja-”
”Totuus on, etten minä ajatellut selvästi. Ehkä minä vain pidän punapäistä. Mutta Lily oli niin erilainen noita kuin ne muut, joita tapasin ja-”
”James, mitä-”
Taas räsähdys.
”Ehkä minä jahtasin Lilyä koulussa useamman vuoden ajan, mutta se kaikki on muuttunut. Minä haluan nyt sinut, en häntä, mutta vain jos sinä todella hyväksyt, että minä olet velho ja-”
”James, mitä ihmettä sinä puhut?”
”Ja ne puheet koulukiusauksesta ovat- mitä tarkoitat?”
Jenni otti rivakoita askeleita taaksepäin. Hän piteli hentoa kättä rintansa päällä ja näytti, kuin hän ei olisi saanut henkeä. Ulkoa kantautui huutoja.
”Jenni...”
”Kutsukaa joku ambulanssi!”
”Sinä... sinä olet ihastunut Lilyyn...”
”En saa häntä hereille, auttakaa!”
”Se tapahtuu taas... Näin käy aina...”
”Jenni!”
”Missä se pirun ambulanssi on!”
Lily juoksi sisään miestenhuoneeseen. Hän katsoi suu auki Jamesia, sitten Jenniä, osoitti sitten sormellaan ulos.
”Indy tarvitsee apua.”
Lily tiesi, että hänen pitäisi vihata itseään sillä hetkellä. Hän nojasi äitinsä olkapäähän sisar Theresan Crossing Streetin Yliopistollisen sairaalaan odotushuoneessa. Vastapäätä häntä istui Jenni, joka puristi valkoisena tyhjyyteen tuijottavan Jana-siskonsa kättä. Siskosten äiti, Lilyn ja Indianan täti Joyce ravasi paikoillaan ja pysähtyi välillä sättimään Janaa huonojen vaikutteiden antamisesta.
Valkotakkinen lääkäri ohjasi Andrew Evansin ulos Indianan sairaalahuoneesta. Tummahipiäinen mies nyökkäili Lilyn sedälle lohdullisesti ja punatukkainen mies hymyili heikosti. Lääkäri poistui ja setä kääntyi heihin päin. Lily ja Jana nousivat tuoleiltaan.
”Ana selviää kyllä. Hän pääsee Holyheadin kuntoutuskeskukseen ensiviikolla ja aloittaa-” Setä piti painokkaan tauon ja katsoi murskaavasti Jennin isosiskoa. ”-uuden elämän.”
”Saammeko me nähdä hänet?” Lily kysyi epäröiden.
”Kohta, kun Brigette antaa luvan”, setä nyökkäsi.
”Minä haen meille kahvia.”
Jennin ääni kuulosti niin tyhjältä, että Lilyn sisin taipui kaksin kerroin. Serkku suoristautui ja lähti kävelemään kohti alemman kerroksen myymälää. Lily kosketti äitinsä kättä ja lähti vaivihkaa seuraamaan Jenniä. Uskaltamatta mennä kymmentä metriä lähemmäs Lily piiloutui sanomalehtitelineen taakse ja katseli vaitonaisena kahvia kuppeihin kaatavaa tyttöä. Pitkä, toffeehiuksinen poika pysähtyi Jennin viereen.
”Anteeksi, mutta... Etkö sinä ole Jenni Jones?”
Jenni kääntyi epäröiden katsomaan poikaa.
”Sinä et kai muista minua. Olen Fabian, Fabian Prescot, koulusta. Rinnakkaisluokalla, ydinfysiikasta.”
”Ai.”
”Anteeksi, että vaivasin, minä vain... Onko sinulla joku läheinenkin täällä?”
”Tuota... serkku. Mutta hän... hän toipuu”
”Kiitos ja ylistys. Minun isosiskoni synnyttää, voitko kuvitella miten lujaa yksi nainen voi huutaa?”
Lyhyt naurahdus sai Lilyn sulkemaan silmänsä. Tämä ei ollut vielä synninpäästö, mutta sai kelvata toistaiseksi. Oli tässäkin sitten kliimaksi kesälomalle. Suhteet serkkuihin muuttuivat kertaheitolla, puhumattakaan James Potterista. Lily pakotti silmänsä auki ja jäi tuijottamaan eteensä. Ehkä tänä kouluvuonna hän ei suhtautuisi niin umpimielisesti James Potteriin. Ja sitä paitsi, pitihän hänen päästä kostamaan. Olihan poika saanut hänen serkkunsa itkemään.
FIN
Kiitos kaikille lukijoille
