Author - Haplo
Rating - k-11
Pairing - Sirius/James
Genre - Angst, drama, one-shot
Disclaimer - Ei ole minun hahmot, eheei. Kunhan leikittelen. ^^ Biisi kuuluu myös oikeille omistajilleen.
Summary -
Käperryn tiukasti sikiöasentoon ja vedän peiton alastoman vartaloni peitoksi. En enää edes jaksa uskoa siihen, että huominen olisi erilainen. Johonkin aikaan ensi viikolla James laskeutuu taas sängystään ja avaa pienesti verhojani. Ja minä toivotan hänet avosylein halutuksi.A/N - Waah. En oo koskaan lukenut yhtäkään Sirius/James ficciä, joten ei ole hajuakaan mistä tämä oikeastaan syntyi. Kuuntelin tätä biisiä:
Slipknot - Snuff ja jotenkin vaan klikkas lyriikoiden kautta. Kauniit sanat, ehdottomasti. Sopii mielestäni täydellisesti tälle parille. Lyhythän tämä on, mutta toivon että edes laatu on hyvää. (:
Tällä yritän myös todistaa, että osaan kirjoittaa jotain muutakin kuin pelkkää H/D:tä. :---D
||
Älä anna minun koskaan tietääLauantai-ilta. Istumme pubissa niin kuin jokainen lauantai tähän mennessä. Peter tuijottaa tuoppinsa pohjaa vähän turhankin lumoutuneena. Hän on aina ollut huono kestämään alkoholia, poika-parka. Remus juttelee Jamesin kanssa. Tai ehkä lähinnä yrittää saada tämän päähän taottua järkeä. Kohta on viimeinen vuotemme ja tulevaisuutemme riippuu siitä kuinka hyvät tulokset saamme S.U.P.E.R –aineistamme. James voisi luoda loistavan uran ministeriössä, siitä ei ole epäilystäkään. Hän on ulkonäöstään huolimatta fiksu jos vain viitsisi nähdä vaivaa opintojensa eteen. James rakastaa härnätä Remusta kertomalla aikeistaan ryhtyä kaikkein aikojen nuorimmaksi huispauskapteeniksi. Jättää koulun kesken ja pestautua ulkomaille kuuluisaan joukkueeseen. Remus tuhahtaa ja siemaisee pullostaan. Hän tietää ettei James ole tosissaan.
Unohdun katsomaan ulos pilvettömälle yötaivaalle. Vain puoli kuuta jäljellä ennen kuin Remus muuttuu taas. Olen varma ettei hän unohda sitä hetkeksikään. Ajatus pyörii hänen mielessään elämänsä jokaisena päivänä. En tahdo, että Remus tuntee itsensä hirviöksi. En tahdo, että hän luulee olevansa huonompi kuin me muut. Hän on parempi kuin me kaikki yhdessä. Remuksella on vielä edessään loistava tulevaisuus. Luultavasti minä olen ainoa, joka jää pohjalle.
Peterin kanssa.
Helvetin hienoa.
Peter tietää. Tiedän sen tavasta kuinka hän välttelee katsettani, kavahtaa tahatonta kosketusta. Tiedän, että hän on nähnyt meidät. Kurkkinut salaa makuusaliin silloin kun muut ovat olleet tunnilla ja minä ja hän olemme olleet vain kahdestaan. Kahdestaan kietoutuneena toisiimme liian epätoivoisina päästämään irti. Luoja yksin tietää miksi suostun siihen kerta toisensa jälkeen. Ja se toistuu joka viikko. Osaan jo ennustaa hetken kun tämä mies tulee luokseni ruskeat silmät palaen, kosketus hellänä, mutta vaativana ihollani. Huulet kaulallani, niskassani ja selässäni. Sormet lantiollani liukuen silkkisen hienosti takapuolelleni.
”Sirius!”
Hätkähdän kuullessani oman nimeni. Remus katsoo minuun kummastuneena.
”Onko kaikki hyvin?” hän kysyy.
”Paremmin kuin Matohännällä”, naurahdan yrittäen peittää kaiken mitä päässäni äsken pyöri. James nauraa ja läimäisee Peteriä selkään. Tämä lyö päänsä pöytään.
”Se on Remuksen vuoro kantaa rotta sänkyynsä tänä yönä.”
Nuori miehenalku huokaisee ja nousee ylös. ”Aina minä”, hän mutisee huultensa välistä. James virnistää minulle.
Kävelemme läpi Tylyahon kylää. Yö on kylmä ja hengitys höyryää pakkasessa. Remus kannattelee lähes tajutonta Peteriä tämän käsivarsi olallaan. James on suostunut auttamaan. Tietenkin on.
”Voitteko kuvitella, että tähän aikaan ensi vuonna me kaikki asumme omillamme ja olemme aloittaneet omat elämämme?” Remus katsoo taivasta kohti. Nostan katseeni pakkasyön kirkkaisiin tähtiin.
”Mitä sinä tarkoitat?” James kysyy nauraen.
”Ajattelen vain, että meillä jokaisella on omat… juttumme. Usko pois James, vielä tulee aika kun sinunkin pitää aikuistua.”
”Vaikka joskus sattuisikin käymään todella niin, että minä tästä aikuistuisin, en usko että se tulee vaikuttamaan meihin millään tavalla.”
”Älä nyt. Kun Lily viimein suostuu huomaamaan sinut, te tulette olemaan erottamattomat. Enää sinulla ei liikene aikaa meille, parhaille ystävillesi”, Remus virnistää.
”Suhteeni kehenkään teistä ei silti muutu.”
Sydämeni jättää lyönnin väliin. Tunnen kuinka James katsahtaa minuun sivusilmällään. Tiedän jo kohtaamatta hänen katsettaan, että tämä hiipii jälleen vuoteeseeni kun muut ovat nukahtaneet. Tiedän jo ajattelematta sitä sen enempää, että jälleen tänä yönä levitän jalkani hänen edessään.
Voin jo melkein tuntea nuo huulet omillani. Voin jo melkein maistaa sen tutun suolaisuuden suussani.
Enkä ollut väärässä silläkään kerralla.
*
James istuu vuoteeni reunalla pää käsien väliin puristettuna. Katson hänen paljasta pingottunutta selkää ja hillitsen haluni juoksuttaa sormeani noilla upeilla lihaksilla. Huispaajan lihaksilla.
Tiedän, että hän katuu tätä jälleen. Ja olen varma, että hän tietää minun tietävän. Hän nostaa päänsä ja tuijottaa hetken eteensä. Hitaasti hän kääntyy ja laskee suukon otsalleni.
Ei sinun tarvitse yrittää rakastaa minua – tiedän, että sydämesi ja sielusi kuuluu jo jollekin muulle. Olen vain lohdutuspalkinto, kunnes pystyt tavoittamaan sen mitä todella tahdot. Sen mitä todella luulet tarvitsevasi. Tahtoisin sanoa kuinka paljon välitän sinusta. Tahtoisin kertoa, että minun kanssani tulisit olemaan paljon onnellisempi kuin kenenkään muun tytön. Lily Evans on tyttö, jolla näyttää olevan kaikki mitä tarvitset. Minulla ei ole mitään.
Et sinä minua koskaan todella tahtonutkaan. Suljen silmäni hellien huulten liukuessa nenääni pitkin huulille. James suutelee minua tavalla, joka saa minut sulamaan. Tavalla, josta voisi tulkita, että hän tahtoisi jotain enemmän.
Ei. James nousee sängystäni ja sulkee verhon. En näe häntä enää, tunnen vain tuoksun huumaavan ajatukseni, pistäen pääni pyörälle. Kuulen vain etäisesti kuinka hän nousee yläpunkkaansa ja vetää peiton korviinsa. Tahtoisin sanoa jotain, edes toivottaa hyvät yöt. Kuten tavallista, en uskalla tälläkään kerralla. Käännän kylkeä ja tunnen kuinka vielä lämmin neste valuu takapuoleltani reittä pitkin vaalealle lakanalle. Kastan sormeni siihen ja puristan ne nyrkkiin. Nyrkki suuni edessä pidättelen itkua hengittämällä kiivaasti. Ehkä James kuulee, ehkä ei. Ehkä hän välittää, ehkä ei.
Tahtoisin sanoa etten minä enää välitä. Tämä on pelkkää himojen tyydyttämistä. En ole koskaan ollut mikään pyhimys. En koskaan ole täyttänyt kenenkään odotuksia. En ole koskaan tanssinut kenenkään pillin mukaan. En ole koskaan välittänyt mistään muusta.
Käperryn tiukasti sikiöasentoon ja vedän peiton alastoman vartaloni peitoksi. En enää edes jaksa uskoa siihen, että huominen olisi erilainen. Johonkin aikaan ensi viikolla James laskeutuu taas sängystään ja avaa pienesti verhojani. Ja minä toivotan hänet avosylein halutuksi.
*
Isken nyrkkini peiliin. Se ei edes värähdä lyöntini seurauksena.
”Typerä peili”, mutisen itsekseni. ”Se valehtelee minulle.”
En tahdo katsoa enää siihen päinkään. Suljen silmäni ja huomaan silti istuutuvani peilin eteen kietoen kädet polvieni ympäri. En tahdo nähdä sitä enää. En tahdo sen valuttavan jäätä sydänjuuriani pitkin.
Palelen kylmällä kivilattialla. Kyyneleet tahtovat karata tiukasti kiinni puristetuista silmistäni. Maailma taitaa rakastaa ahdinkoa, mustasukkaisuutta ja kipua. Ei se muuten pakottaisi minua tuntemaan tällä tavalla.
Tiedän, että minun pitäisi jo mennä. James saattaisi huomata, että olen poistunut sängystäni kesken yön. Avaan silmäni katse tiukasti polvissani ja kaivan esiin kelmien kartan. James Potterin nimi väreilee sen pinnassa. Hän on makuusalissa, omassa sängyssä. Lily Evans näyttää pyörivän ympyrää tyttöjen makuusalissa. Tämän piste pysähtyy hetkeksi ennen kuin lähtee kävelemään kohti ovea. Katson kuinka piste laskeutuu portaat alas ja pysähtyy poikien makuusalin eteen. Ovi avautuu ja piste kävelee suoraan Jamesin sängyn ääreen.
En tahdo nähdä enempää. Heitän kartan ja se lentää huoneen nurkkaan. Nostan katseeni seuratakseni sitä, mutta silmät ohjautuvat jo tahtomattanikin tutun peilin eteen. Näen oman kuvajaiseni, istumassa kylmällä kivilattialla kuten nyt, mutta kuvassa on jotain muuta. Käsi kiertyy olkapäitteni yli karaten silittämään rintaani. Huulet koskettavat hellästi poskeani. Mustahiuksinen pää makaa olkapäälläni ja hymyilee omalla ihanalla tavallaan.
Hautaan pääni takaisin polviin ja annan kyynelten valua.
Sen yön jälkeen James ei enää koskaan laskeutunut alas sängystään keskellä yötä kietoutuakseen kiinni minuun. Mietin miksei rakkauteni vain voi riittää?
*
Viimeiset päivät Tylypahkassa olivat kaikkea muuta kuin unelmaa. Remus loisti tietysti kaikissa kokeissa joihin vain ehti osallistua. James sai täydet pisteet pimeyden voimilta suojautumisessa. Rakkaudesta sekaisin hän tuntui hylkäävän ystävänsä liian usein vain viettääkseen aikaa Lilyn kanssa. Silti se ei näyttänyt vaikuttavan hänen arvosanoihinsa, päinvastoin. Evansin tyttö oli niin lahjakas, että siitä riitti Jamesillekin. Ja mitä minuun tulee, jäin vain muutamaa pistettä vaille haaveilemastani aurorin urasta.
Peteristä en uskalla edes mainita. Häntä ei ole liion älynlahjoilla siunattu.
Viime aikoina hän on kuitenkin käyttäytynyt entistä oudommin, enkä voi olla ajattelematta, että hän salaa meiltä jotakin. Sodan varjo häälyy meidän kaikkien päällämme. Ehkä se vaikuttaa Peteriin enemmän kuin muihin.
Istumme jälleen tutussa pubissamme. James säteilee onnesta kertoessaan Lilyn kasvaneesta vatsasta. Remus hymyilee ja kysyy kohteliaasti monennella kuulla tämä jo on. Minä siemaisen viskiä ja vilkaisen nopeasti Jamesiin. Tämän kasvoilla on leveä hymy. Remuksen keskustellessa hänen katseensa kuitenkin karkaa minuun hetkeksi. Hymy katoaa. Käännän katseeni nopeasti ja esitän hyvin kiinnostunutta kaljapullon etiketistä. Peter pyörittelee hermostuneena lasinalustaan pöydällä ja se putoaakin vierien pöydän alle. Jamesin katse ei irtoa minusta. Sukellan pöydän alle nostamaan jalkoihini vierineen lasinalusen ja nostan sen takaisin pöydälle. Päästessäni pinnalle James on jo vastaamassa takaisin Remuksen kysymykseen.
Joskus vielä huomaan ajattelevani miltä elämäni näyttäsi Jamesin vierellä. Miltä tuntuisi olla hänen syleiltävänä jokainen ilta meidän yhteisessä kodissamme, yhteisessä makuuhuoneessamme. Tiedän, että minulla olisi paljon enemmän annettavaa kuin sillä tytöllä voisi koskaan olla.
Välittikö James minusta koskaan oikeasti? Olinko hänelle vain kiihkon ja intohimon väliaikainen kohde? Purkiko hän turhautumisensa minuun, koska ei saanut rakastamansa tytön huomiota?
Miksei hän vain voinut rakastaa minua takaisin?
Jos hän ei olisi ystäväni, panisin hänet kärsimään ansaitsemallaan tavalla. Jos en rakastaisi häntä niin kuin nyt rakastan, katoaisin kauas enkä enää koskaan palaisi.
”Sirius?” James pysäyttää minut yhdellä sanalla. Muut jatkavat edellä.
”Niin?” teeskentelen välinpitämätöntä.
”Tahtoisin kysyä sinulta yhtä asiaa.”
Sydämeni pumppaa verta entistä tiuhempaa. Se lämmittää kohmeisia käsiäni.
”Anna tulla vain”, sanon ja sytytän tupakan tärisevin käsin.
”Sinun ei ole pakko suostua, enkä velvoita sinua mihinkään, mutta tämä ajatus on pyörinyt päässäni jo pitempään”, tämä 20-vuotias mies raapii niskaansa. Hän hymyilee pienesti. Käännän toiveikkaana katseeni ja huomaan ruskeiden silmien katsovan takaisin. Ne ovat yhtä lämpimät kuin aina ennenkin. Voi kuinka tahtoisin tarttua tuon miehen käteen ja vetää hänet lähelle itseäni. James silti pitää välimatkansa meidän välillä. Kädet pysyvät taskuissa.
Älä anna minun odottaa. Sano jo, että tahdot jatkaa siitä mihin jäimme. Sano, että et ole saanut minua ajatuksista näiden yli kolmen vuoden aikana kun olet ollut Lilyn kanssa. Sano, että olet aina rakastanut minua.
”Kun Harry syntyy, ryhtyisitkö hänen kummisedäkseen?” James kysyy hymyillen ujosti. Se ei sovi hänelle lainkaan. Tuttu kylmyys jäätää sisustani ja jähmettää sydämeni.
”Lily sanoi, että se on okei. Hän pitää sinusta melko lailla.”
”Niinkö?” kysyn lähinnä itseltäni.
”Joten mitä sanot?”
”Oletko varma, että tahdot juuri minut poikasi kummisedäksi? Eikö Remus olisi vastuuntuntoisempi vaihtoehto?”
James pysähtyy. ”En halua ketään muuta kuin sinua.”
Vihdoinkin sanat joita olen odottanut jo vuosikaudet. Silti ne eivät tarkoita sitä mitä toivon niiden tarkoittavan.
”Jos se on sinulle tärkeää, suostun.”
Lämmin hymy leviää Jamesin kasvoille. Hän kaappaa minut halaukseensa ja puristaa tiukasti itseään vasten. Poskiani kuumottaa.
”Kiitos”, hän kuiskaa.
Hetki on liian lyhyt. James ilmoittaa olevansa jo myöhässä ja katoaa vaimean poksahduksen saattelemana.
Jään yksin seisomaan kylmään kevätyöhön. Puristan käteni tiukasti nyrkkiin ja kiedon ne ylävartaloni ympärille. Vedän keuhkot täyteen ilmaa ja huudan. Huudan tuskaani ja ikävääni.
Jos välität, älä anna minun koskaan tietää.
||
A/N2 - Toki asiavirheitä löytyy esim. Potter kirjojen aikajanassa. Lily ja James löysivät toisensa paljon aikaisemmin, mutta otin vähän kirjoittajan vapauksia ja muunsin sen mieleisekseni. Toivottavasti ei nyt hurjasti häiritse. (:
