Kirjoittaja Aihe: Ei kukaan, ei milloinkaan (angst/general, max K-11) Valmis!  (Luettu 6527 kertaa)

SB

  • ***
  • Viestejä: 69
Otsikko: Ei kukaan, ei milloinkaan
Kirjoittaja: SB
Ikäraja: K-11 tai alempi
Genre: Angst/General (undertones of horror)

Yhteenveto: Siriuksen viimeiset päivät Azkabanissa ja kuinka hän lopulta pakeni. (Ei aivan yhtä klisee kuin mitä aihe antaa ymmärtää…)

AN: Ficci on käännös englanninkielisestä tarinastani Never Before. Olen myöntänyt itselleni luvan kääntämiseen ja tarpeellisten muutosten tekemiseen… Alkuperäinen ficci löytyy fanfiction.net:istä.
(En muuten ole ihan varma, olenko oikealla osastolla. Herjatkaa, jos tarina ei ole tarpeeksi angstia ollakseen täällä…)

*

Ei kukaan, ei milloinkaan

Prologi

Pimeää.

Täällä on aina pimeää. Ankeuttajat eivät tarvitse valoa, eivätkä vangit ansaitse sitä. Mutta mitä hän olisikaan antanut, jos olisi saanut nähdä yhden ainoan auringonsäteen, vielä viimeisen kerran? Mitä hän olisikaan antanut, jos olisi voinut edes muistaa millaista valo oli?

Kuinka kauan siitä jo oli? Kuinka kauan hän oli ollut vangittuna tänne? Kuinka kauan siitä, kun…?

Muistoja jälleen. Viha poltti hänen sisällään myrkyn lailla, kun hän näki taas hänen hymynsä. Pilkallisen irveen, joka ei muistuttanut lainkaan hänen ujoa, ystävällistä virnistystään, jota hän ei enää muistanut.

Ankeuttajat lipuivat lähemmäs hänen selliään. Ne eivät olleet koskaan kaukana. Hän kietoi kätensä jalkojensa ympäri ja laski päänsä polvien varaan. Hän yritti karkottaa mielestään sinne tunkeutuvat painajaismaiset muistot. Hän tiesi, että yritys oli turha.

Hän oli jälleen siellä.

Ulvoi tuskaansa välinpitämättömille tähdille Jamesin kylmä ja eloton ruumis sylissään. Hänen syytään, vain hänen syytään…

 Jälleen kasvokkain hänen kanssaan. Hulluna surusta, sokeana raivosta, valmis repimään hänet riekaleiksi.

”James ja Lily, Sirius! Miten sinä saatoit?”

Hän jähmettyi paikoilleen häviävän pieneksi hetkeksi kuullessaan nuo sanat. Sitten hän kuiskasi kirouksen ja maailma räjähti lentävien kivensirpaleiden, pölyn ja kirkaisujen myrskyksi. Hänen mielensä täyttyi kirkunasta, kun hän katsoi voimattomana, kuinka petturi katosi viemäriin. Kuolleita lojui kaikkialla. Hän näki irtonaisen sormen pommikuopan reunalla. Hän murtui.

Hän oli syytön.

Pimeys on kaikkialla. Koskettaa hänen kasvojaan näkymättömin sormin, liian lähellä. Kietoutuu hänen ympärilleen yrittäen tukehduttaa hänet, jokainen hengenveto on taistelua sitä vastaan. Vai onko se vain unta? Onko hän hereillä? Onko sillä mitään väliä? Hänen painajaisensa ovat hänen elämäänsä. Hänen elämänsä on hänen painajaisensa.

He olivat sulkeneet hänet tähän helvettiin loppuiäkseen. Kuinka pitkään hän vielä kestäisi? Kuinka kauan hän oli jo ollut täällä? Kuinka kauan siitä, kun…?

*
AN: Palautetta on mukava saada.
« Viimeksi muokattu: 22.03.2015 07:37:11 kirjoittanut Beyond »
Stand up and fight!
Stand up and look into the light
Pushing the clouds away
Stand up and fight!
Stand up and see the sky turn bright
Fight for a better day

Stand up and fight!

Crepe

  • ***
  • Viestejä: 304
Vs: Ei kukaan, ei milloinkaan (angst/general, max K-13)
« Vastaus #1 : 24.02.2010 06:36:39 »
Tää oli hyvä teksti kyllä, mutta kehoittaisin tarkastamaan aikamuodot. Itse en myöskään välitä liialliselta kysymysten käytöstä, se tekee kerronnasta vähän... en tiedä, sekavaa. Mutta se lienee mieltymyskysymys. :) Hienosti sä kirjoitat.
You mustn't be afraid to dream a little bigger, darling.

SB

  • ***
  • Viestejä: 69
Vs: Ei kukaan, ei milloinkaan (angst/general, max K-13)
« Vastaus #2 : 24.02.2010 22:52:44 »
Kiitos kommentista!

Minä tosiaan pidän kysymyksistä (tietyissä tilanteissa), mutta ne ja kummalliset aikamuodot ovat tekstissä ihan tarkoituksella sekoittamassa. Prologi on Siriuksen POVista, enkä oikein usko, että hän olisi Azkabanissa ollut kykenevä kauhean loogiseen ajatteluun tai erottamaan kunnolla mennyttä ja nykyisyyttä, ja teksti heijastaa sitä. (Jos lukemisesta saa "täh" -fiiliksen, voitte siis syyttää Siriuksen sekopäisyyttä minun sijaani...)

Jos yhtään lohduttaa, niin seuraava postaus on eri POVista ja huomattavasti selkeämpi.
Stand up and fight!
Stand up and look into the light
Pushing the clouds away
Stand up and fight!
Stand up and see the sky turn bright
Fight for a better day

Stand up and fight!

SB

  • ***
  • Viestejä: 69
Vs: Ei kukaan, ei milloinkaan (angst/general, max K-13)
« Vastaus #3 : 27.02.2010 20:15:39 »
1. Luku – Harmiton sanomalehti

Cornelius Toffee veti viittansa tiukemmin ympärilleen ja värisi tahtomattaan. Vuosittainen tarkastus Azkabanissa oli ehdottomasti epämiellyttävimpiä hänen velvollisuuksistaan ministerinä, vaikka ankeuttajilla ei luonnollisestikaan ollut mitään asiaa hänen lähelleen.

Toffeen katse liikkui vangista toiseen, eikä hän kiinnittänyt juurikaan huomiota heistä keneenkään. Toffee piti tarkastusta paitsi epämiellyttävänä, myös täysin tarpeettomana, koska vangit vain kyyhöttivät selleissään uikuttaen tai mumisten käsittämättömästi silloin, kun ylipäätään osoittivat minkäänlaisia elonmerkkejä.

Jopa tarkimmin vartioidut vangit olivat nykyään säyseitä, eli toisin sanoen vankeina oman päänsä sisällä hyvin ansaitussa surkeudessaan. Oli lähestulkoon mahdollista unohtaa, että nämä ihmisrauniot olivat taikamaailman vaarallisimpia henkilöitä, joiden nimet herättivät lähes yhtä suurta pelkoa kuin heidän Isäntänsä nimi. Ankeuttajien jatkuva läsnäolo oli kuihduttanut heidät lähes hengettömiksi. Ei mitään syytä huoleen.

Tästä huolimatta Toffee nopeutti tahtiaan. Mitä nopeammin hän olisi valmis…

”Sinä olet varmaan jo lukenut tuon sanomalehden, etkö olekin?”

Käheä ääni sai Toffeen miltei hyppäämään ulos nahoistaan. Ministeri käännähti ympäri hengitystään tasaillen ja katsoi vankia, jonka oli ohittanut vain sekunteja aiemmin. Sirius Musta oli kääntänyt katseensa punkkansa vastapäisestä seinästä, jota hän oli tuijottanut vaikuttaen yhtä elottomalta kuin kaikki muutkin. Nyt hän katsoi suoraan Toffeeseen epätavallinen järjen valo kuolleissa silmissään.

”Mitä?” oli kaikki, mitä Toffee kykeni sanomaan. Miten ihmeessä tuo mies pystyi vielä muodostamaan järkevän lauseen?

”Tahtoisin tuon sanomalehden, jos sinä et enää tarvitse sitä,” Musta sanoi. Hän nousi seisomaan hyvin hitaasti ja astui lähemmäs Toffeeta, jonka oli käytettävä kaikki tahdonvoimansa estääkseen itseään kavahtamasta taaksepäin.

”Mitä sinä sillä tekisit?” Toffee kysyi epäileväisenä.

”No,” Musta kähisi. ”Minun täytyy tunnustaa, että kaipaan sanaristikkoa. Niiden täyttäminen vei minulta yleensä päiviä, eikä täällä ole kauheasti tekemistä. Kun on laskenut sellinsä tiilenpäät tarpeeksi monta kertaa, alkaa jo muistaa lukumäärän, ” Musta vaikeni hetkeksi ja lisäsi sitten: ”Ministeri,” pilkalliseen sävyyn.

 Toffee oli liiaksi keskittynyt tuijottamaan vankia ällistyneenä, jotta olisi huomioinut vähättelyä. Tässä hän seisoi käymässä järkeenkäypää keskustelua sellaisen miehen kanssa, joka oli viettänyt viimeiset kaksitoista vuotta jatkuvasti vain muutaman jalan päässä ankeuttajista. Ja mikäli hän ei pahoin erehtynyt, Musta oli yrittänyt jopa vitsailla tilanteensa kustannuksella. Hän ei vaikuttanut menettäneen järkeään lainkaan! Se oli luonnotonta!

Toffeen käsi sulkeutui hänen taskussaan olevan taikasauvansa ympärille ja ministeri oli äkkiä hyvin kiitollinen kaltereista hänen ja vangin välissä, samoin kuin auroreista kuulomatkan päässä. Nuo häneen naulitut tyhjät harmaat silmät olivat jotenkin ylimieliset ja petollisen rauhalliset, aivan kuin Musta olisi ottanut hänet vastaan omassa olohuoneessaan sen sijaan, että oli vangittuna koko velhomaailman pahamainesimmassa vankilassa. Ja oliko Mustalla ivallisen hymyn varjo huulillaan? Mitä jos-

Toffee ravisteli itseään henkisesti. Tämä paikka alkoi käydä hänen hermoilleen. Mustan ulkonäöstä päätellen jästi olisi voinut tapella häntä vastaan ja voittaa. Hän oli sentään taikaministeri ja hän ei pelännyt selliinsä lukittua vankia, joka pyysi häneltä Profeettaa. Taivaan tähden, sehän oli vain sanomalehti!

Sanaakaan sanomatta Toffee ojensi Profeettansa Mustalle, joka otti sen aivan yhtä hiljaa. Sitten ministeri marssi eteenpäin yrittäen turhaan hillitä käsiensä raivokasta tärinää. Hän tarvitsisi ehdottomasti ison lasillisen tuliviskiä heti mantereelle päästessään…

*

Mikäli ministeri olisi viipynyt vain hetkisen pidempään, hän olisi saattanut nähdä vangin väkinäisen hymyn hyytyvän tämän kasvoille.

Mikäli ministeri olisi katsonut taakseen sen sijaan, että kiirehti pois epätavallisen massamurhaajan luota, hän olisi saanut nähdä tunteiden myrskyn vangin tavallisesti ilmeettömillä kasvoilla. Hän olisi nähnyt, kuinka tunnistaminen vaihtui nopeasti järkytykseen ja muuttui sitten murhanhimoiseksi raivoksi, joka olisi saanut rohkeimmankin perääntymään pelon vallassa.

Mikäli ministeri ei olisi ollut niin innokas pääsemään pois selliosastolta, hän olisi saattanut jopa kuulla eläimellisen murinan, joka purkautui jostain Sirius Mustan paljastettujen keltaisten hampaiden takaa.

Toffee olisi ollut kauhuissaan. Mutta hän tahtoi päästä pois saarelta. Hän ei kääntynyt katsomaan.

*
Mielipiteitä, kiitos.
« Viimeksi muokattu: 27.02.2010 20:17:26 kirjoittanut SB »
Stand up and fight!
Stand up and look into the light
Pushing the clouds away
Stand up and fight!
Stand up and see the sky turn bright
Fight for a better day

Stand up and fight!

SB

  • ***
  • Viestejä: 69
2. Luku – Valo varjoista

Sirius ei edes huomannut Toffeen pikaista poistumista. Hän tuijotti järkyttyneenä Profeetan etusivua. Sekä helpotus ankeuttajien hetkellisestä poissaolosta että katkera tyydyttyneisyys omasta vaikutuksestaan taikaministeriin pyyhkiytyivät hänen mielestään. Luonnottoman iloinen perhe vilkutti tarmokkaasti kuvasta. Ja tuossa, suoraan hänen silmiensä olla… Se ei voinut olla… Paitsi että oli. Hän.

Sirius puristi kätensä nyrkkiin niin tiukasti, että hänen kyntensä upposivat kämmeneen. Ohut verinoro vuoti uusista haavoista. Tuo niin tuttu hahmo istui mukavasti pojan olkapäällä vailla huolen häivää. Sirius ärisi raivokkaasti. Kovin moni ei olisi tunnistanut eläimellistä ääntä ihmisen tuottamaksi, vaan kuvitellut hänen paikalleen jonkin pedon suoraan helvetistä. Vanhat haavat vuotivat vain sisäänpäin.

Ankeuttajat lipuivat takaisin ja kynttilät lepattivat, sitten kuolivat. Pimeys ympäröi hänet jälleen, pimeys ja hyytävä kylmyys, mutta hän näki kuvan silti, näki artikkelin kuin se olisi poltettu hänen silmiensä sisäpinnalle. Uusi hehkuvan vihan aalto pyyhki hänen ylitseen ja vei terän epätoivolta, vaikka muistot valtasivat hänen mielensä, kuten aina.

Kaksi punatukkaista miestä makasi täysin liikkumatta. Kuolleina. Surmattu, ennen kuin apu ehti heidän luokseen. Alakynnessä. Heillä ei ollut mitään mahdollisuuksia. Petettyinä. Kaatuivat kuin sankarit. Kaatuivat. Kuolivat.

Naisella oli yhtä punaiset hiukset. Hän lyyhistyi nyyhkyttäen aviomiestään vasten.

Matohäntä nauroi. Ruumiita lojui kaikkialla räjähdyksen jäljiltä…


Hän räpäytti silmiään. Ei. Se oli tapahtunut myöhemmin.

Gideon. Fabian.

Weasley. Hän muisti heidät. Molly ja Arthur Weasley lapsineen. Ja Matohäntä. Lemmikki.

”Weasleyn perhe viettää Egyptissä kuukauden ja palaa matkalta sitten kun lukukausi alkaa Tylypahkassa, jossa opiskelee parastaikaa viisi Weasleyn lasta.”

”…Palaa matkalta sitten, kun lukukausi alkaa Tylypahkassa…”

”…Tylypahkassa…”


Matohäntä olisi Tylypahkassa. Mutta mitä väliä sillä oli? Miksi ajatuskin tuntui kuin kylmiltä sormilta hänen sydämensä ympärillä? 23 heinäkuuta 1993. Merlin, oliko siitä niin kauan? Matohäntä menisi Tylypahkaan. Miksi hän välitti?

Itkevä poikavauva oli hädin tuskin näkyvissä Tylypahkan riistanvartijan valtavilla käsivarsilla.

”M’oon pahoillani, Sirius… Sä et voi tehä mitään… He on poissa, molemmat. Harry menee asuun tätinsä ja setänsä luo… Dumbledoren määräys…”

Tärisevin käsin hän syleili kummipoikaansa viimeisen kerran ja pyyhki hellästi veren tuoreesta haavasta tämän otsassa. Sitten hän ojensi pojan vastahakoisesti Hagridille.

”Ota minun moottoripyöräni, Hagrid, se on turvallisempaa niin… Ota se, minä- minä en enää tarvitse sitä… Vie hänet nopeammin-”


Tylypahkaan!

Matohäntä oli Tylypahkassa. Harryn kanssa.

*

Ensimmäistä kertaa elämässään Siriuksen ei tarvinnut taistella loputtomaan surun ja syyllisyyden mereen hukkumista vastaan. Raivokaan ei ollut hänelle vieras tunne, mutta nyt se ei syntynyt avuttomasta katumuksesta. Tällä kertaa hän tiesi, ettei ollut vielä liian myöhäistä. Hänellä oli vielä aikaa.

Vanha pelko sulautui yhteen uuden kanssa, eikä jättänyt sijaa muille ajatuksille. Sarvihaara oli poissa, mutta Harry eli vielä, hänen viimeinen hengenvetonsa riippui Matohännän olemattoman armon varassa. Eikä kukaan tiennyt siitä, ei kukaan Siriusta itseään lukuun ottamatta. Hänen olemassaolollaan oli taas tarkoitus. Hän ei antaisi kummipoikansakin kuolla. Jotain oli tehtävä.

Hänen oli tehtävä jotain. Mitä tahansa.

*

Disclaimer II: Lainaukset Azkabanin vangista. En omista myöskään J.R.R. Tolkienin kirjoituksia.
Stand up and fight!
Stand up and look into the light
Pushing the clouds away
Stand up and fight!
Stand up and see the sky turn bright
Fight for a better day

Stand up and fight!

Fairytale

  • ξωτικά
  • ***
  • Viestejä: 244
  • Say that you believe.
Eipä ole paljoa kommentoijia näkynyt, mutta minäpä kommentoin :) Käännät tekstiä todella hyvin. Ainakin minusta se on sujuvaa. Enpä osaa muuta oikein sanoa...
"There was a price to be paid for any decision he made. There was a price for who he was. Other people paid it."

Anaid

  • ***
  • Viestejä: 281
  • Jamie <3
Tosi mielenkiintoinen ficci, en oo tämmösii muutenkaa paljoo lukenut,mutjoo hyvä oli
Anaid
P.S.En ollut paikalla kun kommentoijan taitoja jaettiin, joten toivottavasti annat anteeks :P
Draco/Harry<br />Harry/Ginny<br />Lily/James

SB

  • ***
  • Viestejä: 69
Kiitoksia kommenteista! (Ja kehuista. Pelkäsin saavani tonneittain vihapostia, koska Hagridini kuulostaa aivan Juha Miedolta...)

3. luku –  Ei kukaan, ei milloinkaan

Matohäntä on Tylypahkassa.

Ankeuttajien läsnäolo, joka oli ennen saanut Siriuksen vetäytymään kauhuissaan oman mielensä kauimmaiseen nurkkaan taistellen kynsin ja hampain järkensä menettämistä vastaan, oli hälvennyt tuskalliseksi uduksi jonnekin hänen tietoisuutensa rajamaille. Enää hänen ei myöskään tarvinnut taistella muistaakseen. Hän ei voinut ajatella mitään muuta, oli hän sitten hereillä tai valveilla.

Matohäntä on Tylypahkassa.

Poikavauva makasi itkien kehdossaan. Joka ainoa ihminen hänen ympärilleen kerääntyneessä vartijajoukossa oli siellä häntä suojellakseen. Remus, Dumbledore, McGarmiwa, Vauhkomieli ja lukemattomia muita. Kukaan heistä ei näyttänyt huomaavan, kuinka Matohäntä käveli suoraan heidän ohitseen. Sirius ei voinut pysäyttää häntä, ei päässyt pois häkistä, johon hänet oli vangittu. Hän huusi äänensä käheäksi, huusi, jotta joku huomaisi Matohännän, aneli ketä tahansa kuuntelemaan häntä hänen osoittaessaan missä Matohäntä oli.

Hyödytöntä. Kukaan ei kuullut häntä. Avuttomana ja kahlehdittuna Sirius katsoi, kuinka mies, joka oli vannonut lapsen isälle suojelevansa tätä hengellään, surmasi hänen kummipoikansa. Ja jostain kaukaa nousi hyytävä, kimeä nauru, joka oli kerran ollut heidän pahin painajaisensa…


Sirius hätkähti hereille liian kauhuissaan edes kirkuakseen, tietämättä varmasti oliko hänen painajaisensa vain unta vai jotain enemmän. Hänen oli joskus vaikea erottaa niitä toisistaan, todellisuutta ja painajaisia, mutta nyt hän oli hetki hetkeltä vakuuttuneempi, että hänen hetki sitten todistamansa murha ei ollut tapahtunut. Harry ei ollut enää vauva. Hän oli yhä turvassa. Hänen oli pakko olla.

Matohäntä on Tylypahkassa.

Sirius hypähti jäykästi jaloilleen ja käveli levottomana edestakaisin pienessä sellissään. Harry ei ollut kuollut. Vielä. Hän oli varma siitä. Mutta hän oli samassa linnassa kuin Matohäntä. Harry saisi surmansa sillä sekunnilla, kun Matohäntä hyötyisi hänen kuolemastaan. Täydellinen rikos. Kukaan ei ikinä epäilisi kuollutta miestä murhaajaksi. Sirius tiesi olevansa ainoa, joka tiesi, että Matohäntä oli vielä elossa, eikä hän voinut tehdä asian hyväksi yhtään mitään niin kauan, kun oli lukittuna Azkabaniin.

Matohäntä on Tylypahkassa.

Sirius iski raivoissaan nyrkkinsä seinään.

Hänen oli pakko tehdä jotain Harrya auttaakseen. Pysäyttää Matohäntä.

Hän ei voisi tehdä mitään, niin kauan, kun oli vangittuna Azkabanissa.

Sirius jähmettyi paikoilleen.

Hän ei voisi tehdä mitään, niin kauan, kun oli vangittuna Azkabanissa.

Hänen henkensä salpautui.

Joten… Jos hän ei olisi Azkabanissa… Hän voisi pysäyttää Matohännän.

Hänen sydämensä löi tuskallisen lujaa.

Hänen oli pakko päästä ulos.

Hetkeäkään hukkaamatta Sirius muutti muotoaan ja loikkasi sellinsä ovelle. Hän yritti sovittaa päätään kalterien välistä, mutta ne olivat aivan liian tiheässä. Hän ulvoi turhautuneena ja heittäytyi kaikin voimin ovea vasten ja muuttui sitten takaisin ihmiseksi. Hänen kätensä pyyhkäisi säälittävän pientä kulhollista velliä, jolla vankeja ruokittiin. Sirius nappasi kulhon ja heitti sen vastapäiseen seinään niin lujaa kuin pystyi ja lyyhistyi sitten alistuneena kaltereitaan vasten, kun avuton raivo paloi loppuun.

Kukaan ei ollut milloinkaan paennut Azkabanista. Se oli mahdotonta.

Yrittäminen oli hyödytöntä.

Hän oli hyödytön.

Täysin hyödytön.

Matohäntä on Tylypahkassa.

Hänen olisi pakko yrittää.

Siriuksen olkapää jomotti tuskallisesti ja hänen mahansa kouristeli nälästä. Hän katui jo ainoan ruokansa haaskaamista. Ankeuttajat toisivat lisää vasta huomenna. Ylpeytensä niellen Sirius muuttui Anturajalaksi ja alkoi nuolla velliä niljakkaalta kiveltä. Se oli kuvottavaa, mutta hän oli liian nälkäinen välittääkseen.

Sirius lysähti seinän viereen. Hän oli yhä nälissään, mutta toisaalta, hän ei muistanut aikaa, jolloin ei olisi ollut nälkäinen.

Ankeuttajat toisivat hänelle ruokaa.

Sirius ravisti karvaista päätään. Miksi tuo tieto vaikutti tärkeältä?

Ankeuttajat toisivat hänelle ruokaa.

Hän muutti muotoa. Koirana oli vaikeampi ajatella järkevästi kuin ihmisenä. Eipä hänen silti ollut milloinkaan helppoa ajatella järkevästi ankeuttajien läheisyydessä, oli hän sitten koira tai ihminen.

Ankeuttajat toisivat hänelle ruokaa.

Ne avaisivat oven.

Äkillinen oivallus iski hänen mielensä läpi kuin salama. Hän voisi yrittää livahtaa ankeuttajien ohi koirana, kun ne olisivat avanneet sellin oven.

Hänellä oli mahdollisuus.

Merlin, hänen oli pakko olla järjiltään.

Hänen oli yritettävä.

Läpikotaisin järjiltään.

Mutta hänellä olisi mahdollisuus.

Sirius odotti.

*

Ikuisuuden kuluttua, tai siltä se hänestä oli tuntunut, Sirius kuuli saranoiden narahtavan. Hän nousi seisomaan, puhdas adrenaliini ryöppysi hänen koiranvartalonsa jokaiseen kolkkaan. Hän astui varoen lähemmäs ovea, kun se avautui, ja kaksi ankeuttajaa lipui sisään. Hän oli niin tulvillaan pelkoa ja jännitystä, että luuli oksentavansa kohta. Hän liikkui lähemmäs ankeuttajia, jotka vaikuttivat olevan juuri niin hämillään, kuin jokin niin sieluton ja paha ylipäätään saattoi olla. Hän oli luultavasti ensimmäinen vanki, joka oli tarpeeksi sekaisin päästään lähestyäkseen ankeuttajia sen sijaan, että olisi vetäytynyt mahdollisimman kauas niistä.

Hänen olisi tehtävä se nyt. Ei aikaa ajatella epäonnistumisen seuraamuksia.

Sirius livahti ankeuttajien välistä ja syöksähti täyteen laukkaan. Käytävien sekamelska vilisti hänen ohitseen ja Sirius juoksi kuonoaan seuraten ja rukoillen ettei se johtaisi häntä umpikujaan. Hän oli niin laiha, että mahtui viimeisten kaltereiden välistä melko helposti, ja sitten hän oli ulkona.

Sirius hengitti raitista ilmaa ensimmäistä kertaa niin pitkään aikaan kuin saattoi muistaa ja jatkoi juoksemista. Uskaltamatta hidastaa hetkeksikään, hän loikkasi kalliolta välttävänsä lävistämästä itseään merestä törröttäviin teräviin kiviin.

Hän menetti miltei tajuntansa iskeytyessään mustaan veteen. Hän alkoi uida vedenalaisia virtauksia epätoivoisesti vastustaen, yrittäen päästä pois veden alta. Hän tunsi kuononsa rikkovan veden pinnan, veti hätäisesti henkeä ja jatkoi uimista.

Sirius tunsi lihastensa puutuvan ja jäykistyvän, mutta pakotti ne liikkumaan. Hän ei tiennyt, kauanko oli taistellut myrskyävän meren kanssa. Hän ei ollut enää edes varma suunnasta, koska raivoava meri ja taivaalta ryöppyävä sade veivät näkyvyyden. Hän vain jatkoi uimista. Suola poltti hänen silmiään, nenäänsä ja keuhkojaan, hän oli vetänyt vettä henkeensä useammin kuin pystyi muistamaan. Hänellä ei ollut enää voimia jäljellä, mutta tahdonvoimalla hän jatkoi uimista. Hänen oli pakko jaksaa.

Sirius oli väsymyksestä pyörtymisen partaalla, kun tunsi viimein kiinteää maata tassujensa alla. Hän horjahti yllättyneenä ja valtaisa aalto oli kiskaista hänet pinnan alle ja takaisin merelle. Huojuen kuin humalainen Sirius lähes ryömi viimeiset tuskalliset metrit rannalle, jonne hän kaatui kahden suuren kiven väliin, jollaisia rantaviiva oli täynnä.

Sirius ei tiennyt, kauanko hän makasi siellä haukkoen epätoivoisesti henkeä jokainen lihas hänen kehossaan tuskasta kirkuen. Hän oli kuolemanväsynyt, luitaan myöten jäässä ja hänestä tuntui mahtavalta. Tunteet, jotka hän oli kadottanut ja unohtanut aikoja sitten tulvivat takaisin hänen mieleensä ja hän saattoi jälleen muistaa. Haipuneina, repaleisina ja epätodellisina muistot olivat taas olemassa. Hän ei saattanut muistaa koskaan olleensa näin elossa.

Vavisten kauttaaltaan Sirius muutti muotoaan. Tuskallisen hitaasti hän nousi istumaan, käänsi katseensa kohti taivasta ja ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen Sirius tunsi sateen ihmiskasvoillaan.

*

Stand up and fight!
Stand up and look into the light
Pushing the clouds away
Stand up and fight!
Stand up and see the sky turn bright
Fight for a better day

Stand up and fight!

Fairytale

  • ξωτικά
  • ***
  • Viestejä: 244
  • Say that you believe.
Tämäkin jatko oli hyvin oivallisesti käännetty enkä huomannut kirjoitusvirheitä :) Muuta kommentoitavaa en tähän hätään keksi ;D
"There was a price to be paid for any decision he made. There was a price for who he was. Other people paid it."

SB

  • ***
  • Viestejä: 69
Fairytale: Kiitoksia  :D

4. luku – Ja niin se alkoi

Cornelius Toffee hieroi silmiään unisena ja vilkaisi marmorisen tulisijan oikealle puolelle sijoitettua loisteliasta kaappikelloa. Se näytti vasta varttia vaille yhtätoista, mutta karmea sää ja uuvuttava päivä olivat vaatineet veronsa. Joskus hän mietti, olisiko maailma parempi paikka ilman toimittajia. Hän oli aivan vakuuttunut siitä, että maailma olisi parempi paikka ilman Rita Luodikoa.

Toffeella ei ollut aavistustakaan siitä, miksi vaimonsa kissat kironnut ministeriön työntekijä oli ollut lehdistön mielestä niin loputtoman kiinnostava. Jokunen jästi oli kieltämättä nähnyt kirkkaanvihreät ja tulta hönkineet eläimet, mutta heidän muistinsa oli pyyhitty suuremmitta vaikeuksitta. Kaiken kaikkiaan Toffeen mielestä parin kärjistyneet avio-ongelmat eivät olleet läheskään niin tärkeitä, että ne olisivat vaatineet hänen kommentointiaan.

Myönnettäköön, että mies oli Toffeen vaimon pikkuserkku, mutta he eivät olleet missään tapauksessa läheisiä. Itse asiassa hän ei ollut edes aivan varma tyypin nimestä. Edward jotakin se taisi olla hänen muistinsa mukaan, mutta toisaalta, hän ylipäätään tunnisti miehen vain hänen äärimmäisen kummallisen hiuspehkonsa vuoksi. Ainakin raskaat sakot varmistaisivat, että seuraavalla kerralla tyyppi todennäköisesti valitsisi toisenlaiset keinot ilmaista tyytymättömyyttään vaimonsa lemmikkivalintaa kohtaan.

Toffee huokaisi. Oli luonnollisesti hienoa, että velhoyhteiskunnalla ei ollut suuria tai edes pieniä ongelmia, mutta toisaalta se tarkoitti sitä, että toimittajien oli pakko kaivella artikkeliensa aiheita ties mistä kivien alta. Ja ärsyttävän usein se tarkoitti, että he tulisivat pilaamaan hänen päiväänsä. Uutiskesän oli pakko olla aivan erityisen unelias. Taivaan tähden eihän siitä ollut kuin muutama päivä, kun Profeetta oli julkaissut uutisen Weasleyn arpajaisvoitosta etusivulla. 

Toffee tyhjensi teekuppinsa yhdellä kulauksella ja laski sen nojatuolinsa vieressä olevalle pöydälle. Hän voisi aivan yhtä hyvin mennä nukkumaan. Oli suorastaan hämmästyttävää, miten hiljainen ja pitkästyttävä suuri talo oli nyt, kun hänen vaimonsa oli Dublinissa veljensä luona. Hän nousi seisomaan, mutta ei ehtinyt sen lähemmäs makuuhuonetta, kun yksi heidän kotitontuistaan, Sammy, livahti huoneeseen.

”Anteeksi, Cornelius-herra, mutta herra-” tonttu aloitti hätäisesti, mutta vaikeni, kun Rufus Rymistyir leväytti oven selälleen ja marssi suuremmitta seremonioitta sisään. Toffee oli kysymässä, miksi Aurorien johtaja oikeastaan katsoi sopivaksi syöksyä hänen olohuoneeseensa tähän aikaan illasta, mutta Rymistyir kohotti kättään vaientaakseen hänet.

”Meillä on helvetin paha ongelma, ministeri”, Rymistyir tokaisi.

Toffeelle tuli äkkiä hyvin kylmä huolimatta takassa yhä tulipunaisina hehkuvista hiilistä. Rymistyir oli aina lyhytsanainen, mutta hän ei koskaan ollut näin epäkohtelias, ja tarkemmin katsoen Toffee ei ollut koskaan nähnyt leijonankaltaista miestä noin säikähtäneen näköisenä.

”Mitä tapahtui?” Toffee kysyi. Hän oli varma, ettei pitäisi vastauksesta.

”Musta on poissa.”

”Sirius Mustako? Miten niin ’poissa’?”

”Siten niin ’poissa’, että hän on hävinnyt sellistään jälkeäkään jättämättä”, Rymistyir vastasi vakavana.

Paennut?” Toffee henkäisi kauhistuneena. ”Mutta eihän se… eihän se ole mahdollista!”

”Siitä näyttää tulleen mahdollista joskus tunti sitten. Me tosin saimme tiedon hänen paostaan vasta viitisentoista minuuttia sitten. Olen jo hälyttänyt kaikki aurorit hänen peräänsä lukuun ottamatta muutamaa, jotka määräsin Azkabaniin.”

Pienen hetken verran Toffee tuijotti Rymistyiriä pöllämystyneenä toivoen hartaasti, että joku huutaisi: ”Aprillia!” Sitten hän nielaisi vaivalloisesti.

”Sammy tuo minulle viittani välittömästi.”

*

Toffee tuijotti lamaantuneena tuskallisen tyhjää selliä, johon Musta oli ollut lukittuna vain muutama päivä sitten. Hän tutki katseellaan joka ainoan sentin sellistä, aivan kuin olisi ollut mahdollista, että Musta vain piileskeli jossain varjoisassa nurkassa, mutta selli pysyi itsepäisesti tyhjänä. Hänen päänsä oli pyörällä pelosta ja silkasta hämmästyksestä sen vuoksi, mitä oli täytynyt tapahtua. Se oli mahdotonta! Azkaban oli täysin turvallinen, murtovarma… tai oli ollut.

Muutaman hyvin pitkän sekunnin ajan kaikki olivat hiljaa. Kuului ainoastaan vesipisaroiden tipahtelu heidän märistä viitoistaan kivilattioille ja myrskyävän meren vaahtopäiden iskut kalliota vasten. Kun Toffee viimein puhui, hänen äänensä kuulosti vieraalta hänen korviinsa.

”Kahlesalpa, valitse sopiva määrä ankeuttajia ja lähetä ne Mustan perään välittömästi.”

Toffee tiesi, että ajatus oli tyystin sopimaton, mutta hän ei voinut olla tuntematta pientä tyytyväisyyden ailahdusta siitä, että jopa ikuisen rauhallinen ja vakaa Kingsley Kahlesalpa vaikutti järkyttyneeltä. Se sai hänet häpeämään hitusen vähemmän omien kättensä vapinaa.

”Dawlish”, Toffee jatkoi. ”Herra Rymistyir on paraikaa hälyttämässä koko ministeriötä. Sinä menet suorinta tietä Tylypahkaan ja ilmoitat tästä Dumbledorelle. Hänen tulee tietää jopa kaikkein… huolestuttavimmat puolet tästä… tapahtumasta. Älä jätä mitään kertomatta. Sitten menet Päivän profeetan toimitukseen. Kerro heille, että-” Toffeen ääni kuoli hänen huulilleen ja hän hengitti syvään muutaman kerran onnistumatta rauhoittamaan itseään.

”Kerro heille, että Sirius Musta on paennut Azkabanista.”

*
Stand up and fight!
Stand up and look into the light
Pushing the clouds away
Stand up and fight!
Stand up and see the sky turn bright
Fight for a better day

Stand up and fight!

Butterfly

  • Keksi
  • ***
  • Viestejä: 151
  • Why do donuts have to die?
Mielenkiintoista. En olekaan ennen lukenut mitään tällaista.

Olen tiedätkös aika kateellinen noista sinun kääntämistaidoistasi. Siis aivan järjettömän hyvin käännettyä tekstiä. Hyvän ficin valitsit käännettäväksi ;D

Kiitos ja jatkoa mahdollisimman nopeasti.

-Butterfly
Live fast, have fun and be a bit mischievous.

SB

  • ***
  • Viestejä: 69
Kiitoksia kehuista! (Kääntämistä tosin helpottaa melkoisesti se, että tämä on alunperinkin oma tekstini... Kirjoitan suurimman osan fikeistäni nimittäin englanniksi.)

Jäljellä on vielä epilogi, postaan sen... ihan kohta...
Stand up and fight!
Stand up and look into the light
Pushing the clouds away
Stand up and fight!
Stand up and see the sky turn bright
Fight for a better day

Stand up and fight!

Fidea

  • intiaani
  • ***
  • Viestejä: 27
  • until the end
    • until the end
Mielenkiintoinen ! Tälläiseen on ole törmänny aijemmin muistaakseni  :D
Mahtavat kääntämistaidot
"A girl doesn't need anyone who doesn't need her."

Marilyn Monroe

Fairytale

  • ξωτικά
  • ***
  • Viestejä: 244
  • Say that you believe.
Sujuvaa tekstiä edelleen. En löytänyt kirjoitusvirheitä tai mitään muuta silmiinpistävää :)
"There was a price to be paid for any decision he made. There was a price for who he was. Other people paid it."

SB

  • ***
  • Viestejä: 69
AN: Kiitokset kaikille ihmisille, mutta erityisesti teille, jotka jaksoitte kommentoida!

*
Epilogi

Ennen kuin aamun ensimmäiset kalpeat auringonsäteet olivat kivunneet horisontin ylitse, pöllöparvet lensivät kaikkialla maassa kantaen miltei yhtä suuria uutisia kuin lähes kaksitoista vuotta sitten. Tänä lauantaiaamuna ei tosin juhlittaisi, kukaan ei riemuitsisi kuullessaan tämän uutisen, jota oli aivan yhtä vaikea uskoa kuin sitä silloin vuosia sitten. Vanha pelko heräsi niiden sydämissä, jotka yhä muistivat vuosikymmenen mittaisen yön kansakuntansa yllä ja he vannoivat tunteneensa jonkin pahan heränneen eilisyön myrskyssä. Varjoista kuiskivat menneen pimeyden aaveet, jotka he olivat yrittäneet jättää taakseen pitkinä rauhan vuosina.

He kuiskaisivat hänen nimensä lähes yhtä peloissaan kuin sen, jota hän oli palvellut, sen jonka nimeä he eivät uskaltaneet lausua ääneen. Heidän mielensä täyttyivät kysymyksistä, joihin ei ollut vastausta, ja pelosta, jonka he olivat toivoneet voivansa unohtaa. He kertoisivat tarinoita hänen teoistaan, kauheudessaan unohtumattomista, eikä kukaan epäilisi niiden todenperäisyyttä. Huolimatta siitä, kuinka villeiksi nämä tarinat kasvaisivat, yksikään ei olisi lähelläkään sitä totuutta, jonka tiesi tämän uuden myrskyn silmässä seisova mies. Kukaan heistä, jotka metsästivät häntä, ei tiennyt, kenen perässä he olivat; kukaan ei tiennyt miksi; kukaan ei ymmärtänyt.
He saattoivat olla metsästäjiä, mutta hän ei ollut saalis.

Jossain saaren syrjäisessä kolkassa aamu valkeni harmaana. Rannalla ei ollut sieluakaan muutamaa merilintua lukuun ottamatta, eikä missään näkynyt jälkiä siitä, mitä täällä oli tapahtunut myrskyisän yön aikana. Metsästäjät olivat käyneet täälläkin ja lähteneet tyhjin käsin etsien epätoivoisesti mitä tahansa, joka johtaisi heidät jahtaamansa miehen jäljille. Varhainen vuoksi ja ryöppyävä sade olivat pyyhkineet pois jäljet, jotka olivat olleet ensin ihmisen, sitten eläimen. Jäljellä ei ollut ollut mitään kenenkään löydettäväksi.

Tuuli puhalsi pohjoisesta ja kahisteli autiolla rannalla kasvavaa harvaa heinää.

*

AN: Comments, please. ( Ja minä muuten tiedän, että epilogin tyyli on hyvin "Ajan Pyörämäinen"...)
Stand up and fight!
Stand up and look into the light
Pushing the clouds away
Stand up and fight!
Stand up and see the sky turn bright
Fight for a better day

Stand up and fight!

Fairytale

  • ξωτικά
  • ***
  • Viestejä: 244
  • Say that you believe.
Vs: Ei kukaan, ei milloinkaan (angst/general, max K-13) Valmis!
« Vastaus #15 : 16.04.2010 19:19:37 »
Tää oli kyllä oikein hyvä epilogi :D Ja juu, hieman Ajan Pyörämäinen, mutta se tuskin haittaa ;D Muuta en vain osaa sanoa.
"There was a price to be paid for any decision he made. There was a price for who he was. Other people paid it."

Siipra

  • ***
  • Viestejä: 44
  • Meidän täytyy elää kunnes kuolemme
Vs: Ei kukaan, ei milloinkaan (angst/general, max K-13) Valmis!
« Vastaus #16 : 18.04.2010 18:10:14 »
Tosi hyvä! :-) Tykkäsin tosi paljon. Kirjotat tosi hyvin. :--D

Needled Laiho

  • Laihon nainen.
  • ***
  • Viestejä: 487
  • Suloinen pikku Wild Child
Vs: Ei kukaan, ei milloinkaan (angst/general, max K-13) Valmis!
« Vastaus #17 : 23.12.2010 23:44:53 »
Nyt mie sain aikaseks lukee tän ja kommentoida, kun kommenttikampanjan kautta niin lupasin tehdä.

Alku on mielenkiintoinen siinä sekavuudessaan. Se aaltoilee samoilla taajuuksilla miun oman nupin niksahduksen taajuudella. Sie käytit onnistuneesti niitä kysymyksiä ja heitteleviä aikamuotoja, joilla sait luotua todentuntuisen sekopään ajatusmaailmaa kuvaavan kuvauksen. Välillä ne kielioppisäännöt on oikeesti pakko heittää pois (ei tietenkään kokonaan.)
Mie en oikein meinaa osata muodostaa mitään järkevää lausetta tai muuta kuvaamaan miun mielipidettä tai ajatuksia tästä. Tää on hieno, upea ficci, Siriuksen ajatukset ja mielenliikkeet on kuvattu hyvin, juoni on uskottava. Epilogi jäi hieman etäiseksi, siitä mie en saanu niin hyvin kiinni kuin kaikesta muusta. Mutta onnistunut kokonaisuus. Indeed. Eikä tästä huomaa, että tää on kirjoitettu alunperin englanniksi. Hienoa kääntötyötä kyllä.
They say drinking is a way to die
But at the end... Dying is a way to drink

Go, go Gryffindor!

Kuution kuusi tahkoa

SB

  • ***
  • Viestejä: 69
Vs: Ei kukaan, ei milloinkaan (angst/general, max K-13) Valmis!
« Vastaus #18 : 13.01.2011 17:24:44 »
...Ja minä saan aikaiseksi vastata kommenttiin...

Hienoa, että tykkäsit varsinkin hulluuskohtauksista, niitä on älyttömän mukava kirjoittaa (sääntöjen rikkominen on ihan hauskaa, kun muina aikoina on herra Pilkun intohimoinen rakastajatar).

Epilogi on tarkoituksella ihan erityylinen kuin muu fikki - se on olemassa osaksi allekirjoittaneen dramaattisuuteen viehtyneisyyden  (ja symmetriahulluuden) vuoksi, osaksi siksi, että tahdoin hiukan kuvailla yleistä paniikkimielialaa ja liittää Siriuksen vähän läheisemmin Voldemortiin - hänhän ei massojen silmissä ollut pelkkä sekopää, vaan lordi V:n fanaattisin seuraaja, de facto pimeän kruununprinssi.
(Inhosin lukiossa filosofiaa, mutta voisin keskustella maailman tappiin asti siitä, mikä on totuus - se mitä todella tapahtui vai se mitä uskotaan tapahtuneen. Mutta harhaudun aiheesta...)
Olisin tietysti voinut kuvailla pakokauhua Toffeenkin PoVista, mutta suoraan sanoen tuo oli hauskempaa...

Kiitoksia kehuista  :D
Stand up and fight!
Stand up and look into the light
Pushing the clouds away
Stand up and fight!
Stand up and see the sky turn bright
Fight for a better day

Stand up and fight!