Author: Carmilla
Fandom: Jumalat juhlivat öisin
Genre: drama, femme, oneshot
Pairing: Camilla Macaulay/Judy Poovey
Rating: K-11
Summary:
”Toivottavasti en joudu näkemään sitä päivää, jona minä pitäisin sinusta.”Disclaimer:
Jumalat juhlivat öisin kuuluu Donna Tarttille. Leikin, en tienaa.
A/N:
Melanien haaste tyylikkäästi myöhässä. (Mitä olisi tapahtunut, jos Henry ja Charles eivät olisi saapuneet paikalle Judyn paiskattua juomansa Camillan kasvoille?)
Törmäyskurssilla
Törkyisissä opiskelijajuhlissa ei tietenkään mikään ole epätavanomaista. On suorastaan normaalia, että useampikin kaljatuopillinen löytää itsensä juhlijoiden kasvoilta jossain vaiheessa iltaa. Tiedä sitten nykyisestä, mutta siihen aikaan eräänlainen törmäilyrokki oli löytänyt tiensä kyseisentapaisiin juhliin eikä se välttämättä ollut paras keksintö, jonka ihmiset ovat saaneet aikaan. Törmäillään ympärikännissä toisiin ihmisiin tanssilattialla ja ollaan olevinaan trendikkäitä. Eihän se oikeastaan ole edes tanssia, se on pelkkää törmäilyä. Ja juomista, yleensä jotain vahvempaa.
Judy kuitenkin piti törmäilyrokista, hänestä se oli mainio juttu. Ja kamikazet, niissäkin oli sitä jotain. Hänellä oli ollut oikein hauska ilta, uusi vähän entistä lyhyempi hame ja hiukset päälaella jonkinlaisella uudenaikaisella, villillä kampauksella. Ei ollenkaan hassumpaa.
Tanssilattialla oli kuuma, hiostavaa melkein ja joku idiootti törmäsi hänen lonkkaluuhunsa aika kipeästi. Judy korjasi tilanteen iskemällä huolettomasti kyynärpäänsä toisen selkään ja jatkoi tanssiaan. Hän hörppäsi kaljaa lasistaan ja silloin hänen silmänsä osuivat lattian poikki suunnistavaan hienosti pukeutuneeseen tyttöön. Se oli toinen niistä kaksosista, ja näytti olevan aivan väärässä paikassa törmäilyrokin myrskynsilmässä. Judy päätti, että outolinnun olisi syytä opetella juhlimaan, oikeasti.
Selvänä hän olisi ehkä tajunnut sen voivan olla vähän epäviisasta, mutta nyt hän ei nähnyt mitään omituista siinä, että törmäisi Camilla Macaulayhin, nämähän olivat kuitenkin bileet. Sitä paitsi tyttö oli ihan hänen vieressään.
”Mitä sinä kuvittelet tekeväsi?” Camilla kysyi kääntyessään katsomaan häntä ärsyyntyneenä ja hieroen käsivarttaan.
”Minä tanssin”, Judy pamautti ymmärtämättä huolestua, kamikaze ja kalja suhisivat mukavasti hänen päässään ja kaikki oli kivaa.
”Ei silti tarvitsisi törmäillä muihin ihmisiin.”
Judy purskahti nauramaan. ”Anteeksi vain, kulta, mutta miten sinä tanssit törmäilyrokkia törmäilemättä?”
”Minä en tanssi mitään sellaista. Enkä ole sinun kultasi.”
Judyn sumuisiin aivoihin pujahti yhtäkkiä kuva Camillan alentuvasta katseesta, se kehtasi katsoa häntä kuin roskapussia. Judya alkoi ärsyttää koko tilanne.
”Mitä sinä täällä edes teet?”
”No, nämähän ovat juhlat”, Camilla kohautti toista olkapäätään ja vilkaisi ympärilleen miettiessään, miten pääsisi Judysta.
”Ethän sinä osaa edes juhlia.”
”Kuule, mikä sinä luulet olevasi? Luulet voivasi arvostella minua vain, koska minä en viitsi kuluttaa aikaani typerännäköiseen haahuilemiseen ja kolarointiin, jonkin sellaisen nimissä, jota kutsutaan
tanssiksi. Tosiasiassa koko juttu taitaa olla niin päin, että minä tiedän paremmat juhlat, kun sinä vietät aikaasi tällaisissa kellaribileissä.”
Judy ei ollut ihan varma, mistä Camilla puhui, osa oli mennyt vähän ohi, mutta hän tiesi, ettei pitänyt ollenkaan Camillan äänensävystä tai ilmeestä. Viitsimättä tuhlata ajatuksia ja aikaa harkintaan, hän heivasi lasinsa sisällön (hyvät kaljat hukkaan tai ehkä ei sittenkään aivan, näky oli sentään verraton) toisen kasvoille. Sitten hän katseli huvittuneena juomaa suustaan pärskivää Camillaa, jonka mekko oli sotkeutunut ja kasvot, hiukset ja rintamus yltäpäältä märät.
Huvittuneisuutta kesti vain siihen, kun Camilla nosti katseensa suuttuneena Judyn kasvoihin, läimäisi tätä kädellä poskelle ja alkoi kiljua hänelle sadatuksia.
”Mitä hittoa sinä heität kaljasi minun –”
”Sinä olet ärsyttävä, pakkoko tulla hienostelemaan –”
”- naamalleni, oletko sinä ihan seonnut, minä -”
”- tänne, olisit vain pysynyt niissä
hienoissa –”
”- en hyväksy tuollaista, sinä olet –”
”- juhlissa äläkä lyö minua, vitun ämmä –”
Myös tappelut ja kärhämät ovat törkyisten opiskelijajuhlien normaalia kalustoa. Ne eivät juuri latista tunnelmaa paitsi osanottajien kohdalta. He olivat kaikki vasta tulleet Hampdeniin eivätkä tunteneet toisiaan, ketään ei kiinnostanut astua väliin, sen sijaan kinastelevat ja toisilleen huutavat tytöt sysittiin syrjemmälle tanssilattialta, jotta meno ei pahasti häiriintyisi. Tietysti heitä sivusilmällä valvottiin, etteivät nyt sentään hommaisi toisiaan sairaalakuntoon, mutta sen enempää kiinnostusta ei riittänyt lukuun ottamatta joitakin vasta-alkajia, jotka eivät olleet koskaan nähneet kissatappelua ja olivatkin ehkä elämänsä ensimmäisissä bileissä…
Camilla huomasi heidän olevan ulko-oven lähettyvillä ja kiskaisi Judyn mukanaan ulos, hän oli lopen kyllästynyt kuuntelemaan huonoa musiikkia ja heilumaan siellä hetkeäkään pidempään, hän oli alun alkaenkin lähtenyt vain hakemaan Bunnya Henryn luo, Bunnysta tämänkaltaiset juhlat olivat loistavia.
Judy elämöi jotakin siitä, miten Camilla ei retuuttaisi häntä enää yhtään enempää, häneltä jäi hyvät juhlat kesken ja toinen saisi painua minne mielisi, mutta Camilla pysähtyi vasta matkan päässä rakennuksesta, tienkulmauksessa pensasaidan varjossa, lähellä pari kelmeää katulamppua ja puistonpenkki tien varressa.
”No niin”, hän sanoi rauhallisesti saavutettuaan normaalin mielialansa, vaikka ei edelleenkään pitänyt Judy Pooveysta ja vaikka hänen täytyisikin pestä hiuksensa kotiin päästyään, halpa kalja ei juuri käynyt shampoosta, ”mikä sinun ongelmasi on?”
Judy oli vaiennut mulkoilemaan toista murhaavasti, mutta nyt ilmeeseen eksyi hieman hämmentyneisyyttä. ”Ai miten niin? Mikä
sinun ongelmasi on?”
”Ei minulla ole muuta ongelmaa, kuin että mekkoni on pilalla ja hiuksistani leijuu karmea haju.”
”Eikä minulla ole muuta ongelmaa, kuin että sinä olet ärsyttävä ja löit minua.”
”Itsepä heitit juomasi minun päälleni. Ja törmäsit minuun.”
”Se oli törmäilyrokkia, siinä kuuluu törmäillä! Ja sinä olit ärsyttävä.”
”Ai koska en pidä teidän juhlistanne?”
”Ja olet ärsyttävä.”
Camilla silmäili itsepintaisennäköistä Judya. ”Olisi hirveän mukavaa lyödä sinua uudestaan, mutta en minä enää viitsi. Mutta voisin sitoa sinut huivillani puuhun kiinni.”
”Ai miksi?”
”Olisit siinä etkä pääsisi mihinkään, koska kukaan ei kuitenkaan viitsisi tulla apuun, kaikki ovat niin kännissä, etteivät tajua mitään. Vain minä voisin päästää sinut pois, katselisin kiemurteluasi. Kuinka kauan kestäisi, ennen kuin alennut pyytämään minua päästämään sinut? Hmm. Etkä tietenkään pääsisi kiljumalla, sinun pitäisi pyytää kauniisti.”
Judy tuijotti Camillaa vaiti. Sitten hän avasi suunsa: ”Kuulostaa aika villiltä.”
Camilla hymyili. ”Sitä se onkin.”
”Uh, se kuulostaa itse asiassa aika kuumalta”, Judy myönsi. ”Mutta en minä ehkä kuitenkaan haluaisi, että sidot minut puuhun.”
”Niin, mutta sinulla ei olekaan tässä asiassa mitään sananvaltaa.”
Judy mietti häkeltyneenä, miten oli päätynyt riehakkaasta juhlinnasta tähän tilanteeseen. Hän ei ollut ihan varma vastauksesta eikä välittänyt sitä sillä hetkellä pohtiakaan sen syvemmin, sen sijaan hän päätyi ihmettelemään, miten ei tullut lähteneeksi tilanteesta. Hän oli kuitenkin yksin yössä outolinnun, Camilla Macaulayn kanssa, vieläpä melkein vapaaehtoisesti ja tosi kummallisissa olosuhteissa. Se nainen aikoi sitoa hänet kiinni ja hän hyrisi ihonsa alla ajatuksen voimasta.
Camilla siveli sormillaan vyötäisilleen sitomaansa kesäistä silkkihuivia ja kuvitteli, mitä voisi tapahtua. Se oli jännittävää, uutta, ei tosin ollenkaan hänen tapaistaan ja Charles olisi hulluna huolesta ja mustasukkaisuudesta, kun ei tietäisi missä hän oli ja kenen kanssa. Mutta kaikki oli hyvin kiihdyttävää. Hän oli vasta muutama hetki sitten läimäissyt toista ja hänestä tuntui, että kun hän nyt oli päässyt alkuun, miksi turhaan lopettaa kesken.
Niinpä hän käveli ihan kiinni hienoisesti horjahtelevaan Judy Pooveyhin, niin, että rinnat koskettivat toisiaan ja kasvojen välillä ei ollut melkein mitään. Hän kietoi kätensä toisen tytön ympärille ja työnsi hänet läheiselle penkille istumaan.
”Eikö sinun pitänyt sitoa minut puuhun?” Judy mutisi.
”Mutta penkki on kuitenkin paljon viihtyisämpi”, Camilla totesi toinen suupieli toista ylempänä. ”Eikö olekin?”
Judy nyökkäsi, Camilla istui hajareisin hänen sylissään mekon helma ruttaantuneena ja tämän vyötäisiltä roikkuva silkkihuivi kutitteli hänen paljaita pohkeitaan. Judy vilkaisi ympärilleen ihmetellen itseään, mutta alkaen jo saavuttaa tavanomaisen, uskaliaanrohkean mielensä. Hänestä alkoi tuntua, että tilanne oli melkoisen ainutkertainen ja ehkä pitäisikin vain seurata sitä vaikka sitten silkasta uteliaisuudesta ja seikkailunhalusta. Katsoessaan takaisin Camillaan, tämä suuteli häntä pehmeästi huulille silmät auki.
”Ungh”, Judy kommentoi, kun Camilla vetäytyi vähän kauemmaksi.
”Niin.”
”Hmm.”
”No?” Camilla kohotti kysyvänä kulmiaan ja Judy virnisti. Hän kohottautui vähän ja suuteli Camillaa toisen kerran, erilailla edellisestä.
”Ne kysyvät, missä minä olen ollut”, Camilla mietti hetkisen päästä ääneen, kun he seisoivat yössä ja törkyiset opiskelijajuhlat olivat jo siltä illalta ohi. ”En varmaan viitsi kertoa mitään, he eivät oikein pidä sinusta. Minäkään en pidä sinusta.”
”Toivottavasti en joudu näkemään sitä päivää, jona minä pitäisin sinusta”, Judy tokaisi virnuillen. ”Mekkosi on vähän epäjärjestyksessä.”
Camilla suoristi mekkonsa helman ja sitoi irrotetun huivin takaisin paikoilleen. Hän nuuhkaisi hiuksiaan ja irvisti. ”Tämän sinä kyllä vielä joskus maksat.”
Judy tuijotti häntä hetken hiljaa. Sitten hän puhkesi hymyilemään ilkikurisesti ja sanoi: ”Minä en tiennytkään, mitä kaikkea sinussa on, olet niin outo. Voi niitä tarinoita, joita minulla on nyt kerrottavana!”
”Minussa on vaikka mitä. Pidä suusi kiinni, jos haluat välttyä hakkaukselta”, Camilla totesi rauhallisesti ja kääntyi kulkemaan asunnolleen johtavaa tietä. Muutaman metrin jälkeen hän kuitenkin kääntyi vielä ympäri ja virnisti Judylle.
Pohtikoon toinen, mitä se merkitsi. Vai merkitsikö mitään.
