Nimi: 666 Magnifique
Kirjoittaja: jossujb eli meikä
Fandom: Supernatural
Tyylilaji: Adventurea, läpändeerosta ja sen sellaista. One-shot
Ikäraja: K-11
Paritus: Tämä ei oikeastaan sisällä kuin ihan pieniä Destiel-viboja ja vähäistä Balthazarin flirttiä.
Vastuuvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kuin minulle.
A/N: Minua vain huvitti kirjoittaa ficci jossa on Balthazar. Koska Zaza on mun rakas paskiainen. Toivottavasti ei ole kivasti kirjoitusvirheitä, oikolukuohjelmani ei katsos taaskaan toimi yhtään. (Huu, kuka bongaa Muumi-viitteen!)
666 Magnifique
Joinakin päivinä demoninmetsästys on sitä tuttua kauraa. Vuorisuolaa, Pyhää vettä, kaulojen katkaisua. Sitä normisettiä. Toisinaan taas sitä juoksee sen minkä kintuistaan pääsee kahden riutuneen enkelin kyljessä kohti pakoautoa, samalla kun Helvetin railosta pursuaa vihtahousua vihtahousun perään niin, että maa se vain tärisee ja taivas leiskuaa purppuraa.
”Menee, menee, menee nyt saatana!” Dean Winchester - se vanhempi onnettomien tähtien alla syntyneistä Winchesterin veljeksistä – karjui ja nuorempi oli nauliintunut paskajäykkänä manauskirja käsissään niille sijoilleen. Kaikeksi onneksi Deanilla oli vuosien kokemus miten kyseisen hongankolistajan kalloon isketään pikavauhdilla tervettä itsesuojeluvaistoa, nimittäin nyt ei todellakaan ollut aika jäädä ihmettelemään. Ei muuta kuin kumirattaat alle ja niin maan perkeleen kauas miettimään oliko suunnitelmaa B vai ei.
”Kaikki autoon. Talla pohjaan! Vauhtia!” Dean hoputti vain ja ainoastaan adrenaliinin voimin, riuhtoen takkiinsa ymmyrkäisenä kompastelevaa Castielia käsipuolessaan. Samaan aikaan Balthazar hyppäsi konepellin ylitse, niin että maalipintaan jäi vyöstä naarmu. Sellaisesta on kuitenkin paha valittaa tilanteessa, jossa monta sataa pikku beelsebuubia hengitti niskaan ja oli elintärkeää saada moottori käyntiin.
Kaikki neljä istua nököttivät nyt autossa ja maa jylisi heidän takanaan. Murphyn lain mukaan tietysti tämän piti olla myös se päivä, kun uskollinen Chevy päätti yskiä käynnistyksessä. Todellakin olisi pitänyt tarkistaa tulpat aamulla.
Vikkelimmät pienet hirvitykset raapivat jo takalasia. Kaikki huusivat toistensa päälle, Dean potki takapenkiltä Balthazaria selkään ja kirosi:
”Runkkaa sitä kytkintä nyt, kyllä se lähtee!”
”Älä vingu, riittää että sieluviholliset vinkuu”, Balthazar murahti hampaidensa välistä rukkaillen avainta uudestaan ja uudestaan lukossa, mutta Chevy vain yski.
”Lähde nyt beibi lähde, tämän kerran hani...” Dean rukoili riiviöiden pomppiessa takakontin päällä ja katolla. Castiel ei edes istunut tuolilla, vaan Deanin alla jalkatilassa. Sam puristi kirjaa rintaansa vasten ja näytti raavasta miestä pienemmältä ja hintelämälltä pikkupojalta.
”Ah-hah!” hihkaisi Balthazar savunmustan amerikanraudan rouhaistessa käyntiin kuin vanha pantteri. Pirulaiset raastoivat lasia, mutta suurin osa jäi kuitenkin jälkeen kun renkaan pyörähtivän kirkaisten liikkeelle.
”Aja! Aja-aja-aja-aja!” Sam hyperventiloi auton alkaessa täristä jonkun mukana vielä raahautuvan isomman gorillan ravistellessa koria.
”Pitäkää kiinni, nyt mennään!” Balthazar varoitti ja repäisi Deanin murusta kaiken mikä irti lähti. Auto suorastaan liiti asvaltilla, joka pikkuisessakin mutkassa sisuskalut hyppäsivät keskipakoisvoimista kaulaan. Mutta vaikka moottori olikin tehty ajamista varten, ei se auttanut heti kaikkein vikkelimpiä vihulaisia vastaan. He kaikki tuijottivat taakse (Balthazarkin peruutuspeilistä) ja näkivät miten kaukaisuuteen jäävästä tultasyöksevästä railosta puski esiin jos jonkinmoista monsteria. Ja voi ihan suoraa sanoa, etteivät olleet sitä tyyppiä hirviötä, joidenka kanssa asioista neuvotellaan.
”No niin. Ideoita neropäät. Sam? Cas? Ja mitä helvettiä te ette muka pysty zappaamaan meitä pois paikalta, hä?” Dean tivasi että sylki vain lensi. Kukaan ei ottanut pahakseen.
”Parin kymmenen kilometrin päästä tässä on pikkukaupunki. 3000 ihmistä”, sanoi Sam, joka pläräsi summanmutikassa matkapuhelimensa navigaattoria.
”Johan nyt on munakarvat”, Dean sadatteli ja iski nyrkkinsä etupenkkiin, joka ei luonnollisesti huvittanut aivan äärettömän lujaa ajavaa Balthazaria yhtään.
”Jos nyt jätät sen mulkustasi puhumisesi toiseen kertaan Winchester, vaikka se nyt lempiaiheitasi syystä onkin. Jos et katsos vielä ole huomannut, niin meillä koko pedon luku perseessä kiinni”, Balthazar totesi yllättävän sarkastisesti enkeliksi, joka melkein ajoi mutkan suoraksi pusikkoon.
”Ei sinultakaan kauhean hyviä ratkaisuja tunnu tippuvan!” Dean älähti takaisin, jahka sai itsensä irti auton keikahtelun takia ovesta. Castien makasi edelleen jalkatilassa kuin vyötiäinen.
”Pedon luku? Siis, se tarkoittaa ihan täsmällisesti kuuttasaataakuuttakymmentäkuutta?” kysyi Sam, jolla oli luontainen kyky kysyä epäolennaisuuksia mahdollisimman huonoina hetkinä. Kuten näin yhtä kolaria ennen kuin heidät syödään elävältä.
”Olkoon vaikka kaksituhatta, se on ihan yksi hailee, jos ne pääsee kaupunkiin asti. Siitä tulee tulee oikea verilöylyjen verilöyly”, ärjäisi Dean ja olisi varmaan paukauttanut Balthazaria uudestaan takaraivoon, ellei olisi havahtunut Castielin uikutukseen jalkojensa juuresta.
”Dean... minun on paha olla”, raukkaparka sanoi ja näytti siltä kuin olisi voinut oksentaa.
”Mikä vittu teitä kahta vaivaa? Etkö pysty parantamaan vammojasi?” Dean sanoi vihaisemmin kuin oli tarkoitus, mutta auttoi enkelin miten nyt ylipäätänsä pystyi ylös. Castiel näytti naamaltansa oikeasti vihertävältä, mutta niin toisaalta näyttivät kai he muutkin. Jos nyt ei vauhdista, niin silkasta pakokauhusta.
”Jos sinulle se nyt pitää rautalangasta vääntää, niin tällä hetkellä maanpäällä vipeltää ehkä enemmän vastakuoriutuneita demoneita sitten maailmalopun – yllätys, yllätys, se vähän vaikuttaa jumalan työkalujen suorituskykyyn ja sitä rataa”, totesi Balthazar oikein sarkastiseen äänensävyyn.
”Oi, kerro ihmeessä lisää”, Dean vastasi jäämättä vittuilussa mitenkään vähemmälle. Sam näpytti puhelintaan kiivana ja äkkiä alkoi täristä ylös-alas.
”Meillä on edessä silta”, hän änkytti heiluttaessaan kännykkäänsä hysteerisesti Balthazarin naamassa kiinni. Enkeli näytti siltä, kuin olisi mieluusti purrut pari kolme sormea poikki. Sikäli kuitenkin kun Sam oli oikeassa Balthazar kävi hetkeksi hyvin mietteliään näköiseksi ja sitten päättäväiseksi. Deanista se ei luvannut mitään hyvää.
”Minä en tiedä mitä sinä oikein pienessä päässäsi oikein mietit, mutta aavistan pahaa. Cas, sano veljellesi jotain!” Dean vaati, mutta Castielilla oli enemmän tekemistä oksentamatta jättämisessä kuin kenenkään kuuntelemisessa.
”Mitä tahdot että sanon?” Castiel vaikersi Deanin toistettuaan vaateensa useampaan otteseen, tehostaen tietysti huomion saamista ravistelemalla.
”Käske olemaan tapattamatta meitä! Tässä muitakin ongelmia alla.”
Jos Balthazar olisi voinut irrottaa katseensa tiestä, hän olisi pyöräyttänyt silmiään. Sitä korvatakseen hän virnisti täysfeikin rennosti.
”Äh, Dean, relaa, allekirjoittaneella on aivan selkeä kuningasidea”, hän sanoi ja ajoi autoa täysin päättäväisesti kaupunkiin vievän sillan suuntaan, vaikka Dean itse olisi ehkä pyrkinyt minne tahansa muualle siinä toivossa, että demonilauma seuraa perässä aivottomana massana vaikka keskelle aavikkoa.
Balthazarilla tosin oli tietysti jotkin muut suunnitelmat mielessä. Mitä ne sitten lienivät oli turha yrittää arvaillakaan, mutta Deanilla oli jotenkin tosi kusinen aavistus takaraivossa. Ei tästä nyt voi seurata mitään positiivista.
”Onko tässä koslassa tippaakaan Pyhää öljyä?” Balthazar kysyi äkkiä vähän ennen kuin kaupunkiin viettävä tie toi kohti järveä, jota ei voinut ainakaan Samin navigaattorin mukaan muualta ylittää kuin uimalla.
”Öh, joo?” sanoi Sam epävarmasti siksi, ettei ollenkaan osannut uumoillakaan mitä Balthazarilla oli mielessä.
”Magnifique”, sanoi Balthazar tyytyväisesti ja kaikkien suureksi hämmästykseksi lyhyen kiihdytyksen jälkeen pysäytti suurin piirtein keskelle siltaa nätisti kuin taskuparkkiin. Hän hyppäsi autosta ulos ennen kuin Dean ehti prinsessaripsiään räpsytellä.
”Hei, hei, mitä vittua nyt hei!” hän silti huusi kuunteli Balthazar eli ei, ja oli tuntevinaan paholaislauman kavioiden kopseen perseensä alla. He olivat kuitenkin onnistuneesti ottaneet kiitettävää etumatkaa. Balthazar heitteli takarontista tavaroita vinhaa vauhtia ulos, viskoen niitä mihin sattuu ennen kuin käsi osui etsimäänsä spriipullon näköiseen kanisteriin.
”Nyt urpot ulos autosta. Cassie myös!” Balthazar alkoi hoputella kuin olisi välttänyt astumasta tulisille hiilille. Sam totteli käskyä nopeammin kuin Dean, joka ei mielellään olisi jättänyt rakasta amerikanrautaansa, mutta Castielin reaktiokyky lähenteli nollaa. Hän ryömi autosta ulos nelinkontin ja näytti suttuisessa takissaan enemmän maksamakkaralta kuin enkeliltä.
”Cassie, sokerikuutioiseni, ryhdistäydy! Jos et auta minua niin käy kuin Sodomassa ja Gomorrassa aikoinaan – ilman iloisia orgioita.”
”En halua, on paha olla”, Castiel vinkui kontillaan asvaltilla kädet pään päällä ja näytti säälittävältä. Deanin ilmeestä olisi voinut kirjoittaa monituhatsanaisen esseen, sillä se samaan aikaan oli järkyttävän vihainen, turhautunut, empaattinen ja säälivä. Sam taas seisoa tönötti ja katsoi sinne minne heidän kaikkien olisi pitänyt katsoa. Etäisyydestä kuului lihansyöjien raastavia karjahduksia.
”Kundit hei, meillä alkaa olla tässä jo pieni kiire”, Sam naurahti muka tosi kepeästi, kuin todennäköinen tulevaisuus raatona ei olisi yhtään häkellyttänyt. Balthazar nosti Castielin käytännöstä niskasta ylös kuin märkää kissanpentua. Öljypullon korkin hän repi irti hampaillaan sylkäisten sen maahan.
”Tchin-tchin!” hän sirkutti ja tunki pullon Castielin suulle ja pakotti nestettä alas tämän kurkusta. Castiel päästi hirnuvaa virtahepoa muistuttavaa ääntä, ja irti päästyään oli hypätä sillalta yli laidan, ellei Dean olisi ottanut takinliepeestä kiinni.
”Jos joku ei heti selitä mistä kyrvästä tässä on kysymys, niin joku saa kohta hudaan - ja minä tarkoitan sillä ensikädessä sinua Balthazar. Alahan laulaa saatana”, Dean mylvi pidellessään Castielia heikonlaisesti aisoissa, mutta enkeli hyppi ja pomppi ja sätkytteli ruumistaan kuin ei millään olisi pysynyt sisällä nahoissaan. Samaan aikaan Balthazar joi pullon tyhjäksi ja alkoi näyttää samanlaisia levottomuuden oireita kuin Castiel ennen kuin ensimmäiset demonit kynsivät itsensä sillalle ja alkoivat päätäpahkaa kirkuen juosta Winchestereitä kohti.
”Nyt Cassie nyt!", huusi Balthazar. Castiel väkisin riuhtaisi itsensä kauemmaksi sekä Deanista että Samista ja Impalasta, lähemmäksi lähestyviä hirviöitä.
”Pysy kauempana Dean”, Castiel sanoi ennen kuin molempien enkeleiden ruumiit nousivat irti maasta näkymättömissä lihakoukuissa roikkuen. Heidän kätensä tulivat alas kuin jumalkuvilla ikoneissa tai lasta siunaavilla papeilla ja kaikkialla heidän ympärillää loisti valo.
Ei, ei, ei se valo tullut ulkoa vaan sisältä, Castielin ja Balthazarin silmistä ja suusta ja kaikkialta ihon alta, kunnes heidän ihmismäinen muotonsa antoi ratketen periksi. Kaksi suurta supernovaa räjähtivät valtavasti humahtaen korkeiksi valopilareiksi. Paineaalto pyyhki taaksepäin demonien suuntaan ja katkoi kaiken mennessään, puut ja sähkötolpatkin, mutta myös Dean ja Sam kaatuivat selälleen, vaikka olivatkin menneet Impalan taakse piiloon. Musta maali auton pinnasta ritisi ja rapisi irti Castielin ja Balthazarin valossa.
”Sammy! Pidä silmät kiinni!” karjui Dean veljelleen, vaikka he olivat ihan vieritysten maassa pötköllään. He eivät nähneet valokimaraa taivaalla ja se oli tietysti hyvä, koska se olisi jäänyt sitten viimeiseksi asiaksi minkä kuunaan olisivat nähneet.
Sinä iltana kuitenkin kauempaa, kuten vaikka läheisen kaupungin talojen ylimmistä ikkunoista, näki miten kaksi paria valohaituvaisia siipiä nousi maasta ja sulautui ylhäällä ukkospilviin ja salamointiin. Sen kuukauden paikalliseen ilmatilaraporttiin tuli todellakin mielenkiintoinen anomalia, joka rekisteröitiin useimmissa maata kiertävissä sää- ja vakoilusatelliiteissa.
Lopulta tuli ihan hiljaista.
”Huh?” sanoi Sam ja kampesi itsensä ylös. Varjon puolelle jääneet ruumiinosat olivat ihan kunnossa, mutta valossa paistatellut tennistossun pohjat oli haperoituneet kuiviksi. Muovi rapisi irti kuin sahajauho. Impalasta oli puhjennut kaksi rengasta ja irronnut ovi, mutta Dean ei vielä ehtinyt sitä harmitella katsellessaan ylös taivaalle tuskastuneena.
”Voi paska. Tekivätkö ne idiootit nyt kamikazet?” Dean kysyi ja potkaisi tyhjää kumia.
”Ei kai sentään”, Sam kohautti harteitaan. Hän tajusi käytännössä seisovansa tässä keskellä tietä sukkasillaan, koska hänen kengissään ei ollut enää pohjia. Se oli hänestä jostain kumman syystä hillittömän hassua, vaikka hän pitäytyikin nauramasta, jottei Dean olisi suuttunut enempää.
Kaikki demonit olivat kuolleet, Dean ja Sam kävivät varovaisesti teräaseet tanassa tarkastamassa. Jäljellä oli tunnistamattomaksi palaneita vääristyneitä möykkyjä, valkoiseksi tuhkaantunutta nurmikkoa ja kelopuita. He eivät osanneet arvioida kuinka pitkälle vaikutus yltti, mutta näytti ainakin siltä, että leijonanosa kuudestasadastakuudestakymmenestäkuudesta vihulaisesta oli käristynyt kebabiksi.
Balthazaria ja Castielia ei kuitenkaan näkynyt mailla halmeilla vaikka he huhuilivat ja rukoilivat vähän päästä. He kävelivät takaisin autolle jokseenkin murheellisina ja hämmentyneinä vain löytääkseen toisen enkelin vailla huolenhäivää istuksimasta jalat ristissä konepellin päällä. Castiel taas huojui tuijotellen sillan yli mustaan veteen. Kumpikaan ei näyttänyt sen räjähtäneemmiltä kuin aikaisemminkaan, mikä moisen spektaakkelin jälkeen oli kieltämättä saavutus.
”Eikö ollutkin vallan mainio show? Eräs parhaimmistani, jos ollaan aivan rehellisiä”, Balthazar virnisti ja vaihtoi kepeästi itseriittoisia katseita molempien Wichesterin veljesten kanssa ihan kuin ei olisi ollenkaan hetki sitten räjäyttänyt lihallista ruumistaan sisäkautta Pyhällä öljyllä tuhannen pillun päreiksi. Enkelit ovat kyllä järjestään oikeita paskiaisia.
Paitsi Castiel, joka purjosi laidan yli veteen ja kieltäytyi koko päivänä puhumasta kenellekään sanaakaan. Eivätkä Dean tai Sam mitään kysyneetkään, sillä jos he jotain olivat koko epäonnisen elämänsä ainana oppineet, niin kaikista yliluonnollisista asioista ei pidä tietää minkään valtakunnan tarkempia yksityiskohtia. Elämästä selviää helpommalla, jos ei tiedä mistään mitään.
Plus Balthazar leijui omassa erinomaisuudessaan jo ihan tarpeeksi ilman positiivista palautetta. Sillä jätkällä on liikaa ässiä hihassa.
”Jos sinä paska vielä kerrankin kosket minun beibiini niin tulee enkeleiden verilöyly. Ettäs tiedät”, Dean sanoi nyrpeänä, mihin Baltazar iski vain kiusoittelevasti silmäänsä.
FIN
