A/N. Yhtyeen tuotanto II Muistojensa roskalaatikot & Ficlet300 271. Suomalainen
7. KUN MULLA ON TÄÄ SYDÄN LEVÄLLÄÄNMÄ EN VIELÄ USKALTAIS LÄHTEÄ KOTIIN
LEIKKIÄ KUOLLUTTA KUN KIPU YLTYY
MÄ ISTUISIN TÄSSÄ VIELÄ HETKEN JOS SÄ
JAKSAT KUUNNELLA
KUNNES TÄÄ REPALEINEN SIELU PUUTUU"Tapasi sanoa?" kysymys vain lipsahti, ei minun sitä oikeasti pitänyt ääneen sanoa. Hain katseellani pakopaikkaa, jotain, mikä pelastaisi.
”Niin, hän kuoli muutama vuosi sitten”, Adrianne totesi hyvin rauhallisella sävyllä, ehkä vähän liiankin. Käänsin katseeni takaisin häneen, en ollut osannut edes aavistaa.
”Olen pahoillani”, sanoin vähän kokeilevasti.
”Älä ole, se on teille aina epämukavaa”, hän hymähti. Thomas tarkkaili meitä tiskin takaa, näytti päättelevän, että tarvitsimme lisää alkoholia ja työnsi meille raikkaan näköiset drinkit.
”Meille?” tarrasin naisen sanoihin ja nyt hän naurahti oikeasti, sellaista huvittunutta naurua; ei enää kohteliasta.
”Suomalaisille. Aksentistasi huomaa sen heti”, aavistuksen verran lämpimämpi ilme palasi Adriannen silmiin. ”Teille kuolema on tuttu asia, mutta pahoittelu täysin epäjohdonmukaista.”
Otin hörpyn lasistani, koska en keksinyt mitään sanottavaa. Spriten seasta maistui pieni kerros tequilaa ja olin siitä iloinen. Kun suljin hetkeksi silmäni, maailma pyöri hitaasti ympärilläni. Avasin ne jälleen katsoakseni Adrianneen, joka oli yllättävän lähellä.
Vastasin suudelmaan, joka oli vasta ajatustasolla täysin automaattisesti. Hän ei hätkähtänyt lainkaan, laski lasin kädestään tiskille ja kietaisi sormensa niskahiuksieni ympärille.
”Seuraavaksi sanot olevasi suhteessa”, hän mumisi huulilleni ja minun teki mieli kaatua suoraan baarijakkaralta hänen syliinsä.
”Siitä ei ole pelkoa, hän jäi toiseen baariin tanssimaan muiden naisten kanssa”, naurahdin vähääkään epäröimättä.
Huokaisten hän vei minut pois.