Fandom: Fullmetal Alchemist
Disclaimer: Hahmot ja maailma kuuluvat Hiromu Arakawalle enkä minä saa hänen luomuksillaan leikkimisestä mitään korvausta. Lopusta löytyvät lyriikat eivät myöskään minun.
Otsikko: Olisi voinut olla
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritukset: Winry/Ed (Roy/Ed)
Ikäraja: K-11
Genre: angsti
Summary: Jos Ed ei olisi tehnyt sitä tai tätä, asiat olisivat voineet olla niin toisin.
A/N: Maailmankirjat ovat täydellisesti sekaisin kun minä kirjoitan Ed/Winryä, joka on kaikissa tuntemissani fandomeissa kaikista mahdollisista parituksista se, josta tykkään absoluuttisesti kaikkein vähiten. Iski vissiin joku yöllinen masokismipuuska, mutta olin joka tapauksessa ajatellut jo pitkään, että Yhtyeen tuotanto -haasteeseen pitää kirjoittaa tätä paria juuri tästä biisistä, eli Keltaisessa talossa. Bändinähän mulla on Don Huonot.
Samoin tämä on täydellinen pari iankaikkisen vanhan Perspektiiviä parittamiseen -haasteen kohtaan VÄÄRIN!-paritus, koska Ed/Winry vaan on lähtökohtaisesti ihan väärin. Ja taitaapa se aspekti toteutua tässä ficissä muullakin tavalla. Ja viimeisenä vielä Paritusketju-haasteeseen, joka taisi olla se lopullinen potku persuksille vihdoin toteuttaa tämä.
No niin. Ed/Winryä, olkaa hyvät. Tämän romanttisemmaksi tämä paritus ei kyllä mun käsittelyssä tule ikinä muuttumaan, enkä sitten kestänyt tätä sotkematta Royta mukaan.
Olisi voinut olla
Resemboolissa käyminen tuntui aina samalta kuin se, että avaisi kaikki arpeutuneet haavansa puukolla, valelisi ne kunnolla suolalla ja sitruunalla, ja sen jälkeen menisi kieriskelemään karkeaan soraan. Silti Winry tuli takaisin vähän väliä, vaikka jäljellä ei ollut yhtään mitään.
Poltettuja taloja. Autiotaloja. Rakkaiden hautoja.
Rakkauden hautoja.
Vastatuuli piiskasi hiukset hänen kasvoiltaan, kun hän kiipesi tietä pitkin taloon jossa oli asunut lapsena, aikana ennen kuin kaikki oli hajonnut. Melkein kuin tuulikin olisi halunnut työntää hänet pois ja estää häntä näkemästä sitä surullista autiotaloa, joka hänen lapsuudenkodistaan oli tullut.
AUTOMAIL
Kyltti oli yhä paikallaan, mutta vinossa. Kun Winry oli muuttanut pois, hän ei ollut jaksanut ajatella niin pitkälle, että olisi ottanut sen pois. Tai edes vetänyt verhot ikkunoista. Hän oli jättänyt kaiken ennalleen, ja hiljalleen talo oli ränsistynyt. Kylän lapset uskoivat, että siellä kummitteli.
Hän toivoi, että voisi polttaa sen kuten Ed oli aikoinaan tehnyt omalle kodilleen.
Kaikki kiertyi aina Ediin.
Jos Ed ei olisi tehnyt sitä tai tätä, asiat olisivat voineet olla niin toisin.
Jos Ed ei olisi tehnyt ihmissynteesiä. Niin, se oli ollut alku, ilman sitä mitään ei olisi tapahtunut. Kenties Ed silloin olisi pystynyt jäämään Resembooliin ja osannut vastata Winryn tunteisiin. He olisivat perineet tämän talon ja praktiikan Pinakolta, saaneet lapsia, jotka olisivat juoksennelleet nauraen puutarhassa niin kuin he olivat lapsina juoksennelleet.
Älä itke, typerys, olet itkenyt tämän takia jo ihan liian monta kertaa. HÄN kysyisi karkeasti, miksi sinä TAAS itket.
Henkisestä sättimisestä huolimatta Winry joutui pyyhkäisemään kyyneliä poskiltaan. Ed oli oikeassa, hän itki ihan liikaa.
Winry kiersi takapihalle ja nojasi puuhun, jossa kauan sitten oli ollut keinu. Leikkaamattoman ja villiintyneen nurmikon keskellä saattoi vielä erottaa pari sään harmaannuttamaa lautaa, jotka olivat olleet keinun istuinosa.
Jos olisi käynyt toisin, Ed olisi rakentanut uuden keinun ja heidän lapsensa olisivat keinuneet siinä.
Nyyhkytykset voimistuivat ja Winryn nenä alkoi vuotaa.
Mutta Ed oli mennyt tekemään typeryytensä ja Al oli auttanut häntä. Ja ihan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, Mustang oli astellut sisään ja istuttanut Edin päähän ajatuksen valtionalkemistiksi ryhtymisestä, ja Ed oli tarttunut siihen.
Oli kulunut tuskallisia ja pelon täyttämiä vuosia, ja Winry oli jatkuvasti hermoillut Edin puolesta. Silti hän oli vielä uskaltanut toivoa.
Kunnes oli joutunut tajuamaan, että Mustang oli vienyt häneltä kaiken, mitä hän koskaan oli elämässään halunnut. Se paskiainen, jota Ed vuosien avioliiton jälkeenkin nimitti hellästi ’kusipääksi’.
Winry vihasi sitä miestä.
Hän olisi halunnut vihata Ediä myös, se olisi ollut helpompaa ja sattunut vähemmän. Mikä oikeus Edillä oli jättää hänet syrjään ja tulla onnelliseksi? Ilman häntä?
Mutta Ed ei ollut ikinä luvannut hänelle mitään muuta kuin ystävyyttä, ja sen lupauksen Ed oli pitänyt. Ed tuli säännöllisesti tapaamaan häntä Rush Valleyhin ja huollatti raajansa, ja Edillä oli jopa tarpeeksi ymmärrystä olla tuomatta Mustangia hänen kotiinsa. Ed hymyili aina nähdessään hänet.
Niin kuin hymyiltiin, kun tavattiin lapsuudenystävä. Ei yhtään enempää.
Winry kääntyi ja painoi kyynelistä märät kasvonsa vasten puun runkoa. Kaarna oli karheaa ja jollain tapaa rauhoittavaa, ja puu oli ainoa elävä olento joka jakoi tämän surun hänen kanssaan.
Tietenkin, typerys. Mitä sinä oikein kuvittelit?
Kuvitteliko hän, että jos hän kävisi täällä rakkautensa haudalla riittävän monta kertaa, jonakin päivänä talon rikkinäiset ikkunat yhtäkkiä eheytyisivät ja nuhruiset verhot muuttuisivat taas sieviksi, ruoho leikkaisi itsensä, ja sitten Ed kävelisi hyräillen nurkan takaa polttopuita sylissään kuin ei olisi ikinä ollutkaan missään muualla kuin hakkaamassa halkoja, halaisi häntä kömpelösti vain toisella kädellä, ja sanoisi: ”Milloin ruoka on valmista, kulta? Lapset ovat nälkäisiä leikkien jälkeen.”
Ja Winry naurahtaisi ja sanoisi, että enää vartti, ja rientäisi sisään vahtimaan kattilaa, ja kaikki olisi ollut vain pahaa unta.
Niin olisi voinut olla...
Ehkä ei. Ehkä heidän ei ollut koskaan ollutkaan tarkoitus olla.
Repaleiset verhot lepattivat tuulenvirissä.
Winryn sormet kiertyivät taskussa olevan sytyttimen ympärille, mutta eivät vetäneet sitä esiin.
Jollain tapaa olisi ollut sopivaa pyytää Mustangia hävittämään talo. Yksi napsaus vain, niin helppoa – ihan yhtä helposti Mustang oli vienyt Winryltä kaiken muunkin, miksei sitten taloakin. Vertauskuvallista.
Ed varmasti väittäisi, että olisi julmaa pyytää mitään sellaista.
Edillä ei ollut oikeutta sanoa, mikä oli julmaa ja mikä ei.
Mutta Winry ei silti pystynyt vihaamaan häntä.
Aikoina ennen kuin kaikki oli hajonnut, he olivat olleet tässä talossa onnellisia.
Winry lysähti istumaan ja purskahti entistä hillittömämpään itkuun, ja tiesi että tulisi taas takaisin. Niin kauan kuin hänellä oli kyyneliä vuodatettavana sen vuoksi mitä olisi voinut olla, hän ei ollut valmis luopumaan talosta eikä unelmiensa raunioista.
Sitten, kun hän pystyisi katsomaan tätä paikkaa tuntien pelkkää jomottavaa autiutta, sitten hän voisi kääntää selän palaamatta enää ikinä.
~*~
Keltaisessa talossa
(Don Huonot)
tie vie kiemurtelee taloon keltaiseen
mäen päältä hylättynä se mua katselee
villiintynyttä puutarhaansa vartioi
sammaloituneet vanhat omenapuut
sikin sokin pitkin pihamaata lojuu romua
ruosteisia kärrynpyöriä ja aidankappaleita
ihan yhtä lailla epäjärjestyksessä
on ajatukset mun pääni sisällä
kalpeankauniina sunnuntaiaamuna
mietin taas miten kaikki ois voinut olla
koinsyömiä verhoja tuuli riepottaa
keltaisessa talossa
joskus kauan sitten tähän aikaan vuodesta
söi herrasväki aamiaistaan kuistilla
puutarhassansa silloin lapset juoksivat
nyt tie on nurmettunut, rikki ikkunat
kalpeankauniina sunnuntaiaamuna
kun valo tulvi sisään noista ikkunoista
ja koinsyömiä verhoja tuuli riepottaa, tuuli riepottaa
keltaisessa talossa, keltaisessa talossa
ja mä toivon vaan, et voitais uudestaan
alusta aloittaa
keltaisessa talossa
ja mä toivon vaan, et voitais uudestaan
alusta aloittaa
keltaisessa talossa
