Apua nyt itkettää.
Pystyn samaistumaan tähän tekstiin ihan hirveän hyvin jo omalta kohdaltani, mutta sitten kun mietin vielä meidän tänpäiväistä keskustelua, niin... olen aika sanaton. Hyvin harvoin näin lyhyt teksti - tuplaraapale? - saa mua yhtä tunteelliseksi kuin nyt, joten propsit sulle siitä, ja iso annos myötätuntoa siihen tilanteeseen, joka on saanut sut kirjoittamaan tällaista (selkeä lause? ehkä ensikerralla). Molemmat valitsevasi biisit olivat nättejä, rakastan Alibia ja Goodbye My Loverkin oli jo aiemmin jäänyt positiivisesti mieleen, ja nyt vielä enemmän. Sopi loistavasti tunnelmanluojaksi!
Ehkä vähän yllätyin siitä, että sä olet kirjoittanut Draco/Theodorea, mutta en kyllä valita! Tähän tekstiin, vaikkei hahmoja mainittukaan, ja periaatteessa tämä olisi voinut olla originaali, nuo luihuispojat oli erittäin helppo kuvitella. Mietin aika pitkään, että kumpi oli kummassakin roolissa, koska molemmista pojista näkee kahdenlaista versiota ja omat fiiliksenikin ovat melko ristiriitaiset, mutta lopuksi päädyin siihen, että Theodore oli se ihastunut, ja Draco se, joka ei (halunnut) huomata mitään. Tuitui kävi ihan sääliksi kumpaakin, ihastuminen, varsinkin yksipuolinen sellainen, on ihan kamalaa, ja toisaalta, voin vain kuvitella kuinka tukalaa on esittää, ettei huomaa mitään, kun ystävällä on ihastus sinuun... (Tosin tämä on taas tätä mun omaa ylitulkintaa, enhän tiedä, tarkoititko tuon ystävän tietämään ihastuksesta, vai et).
Nimi oli kaunis, ja pidin siitä, että koko ajan oltiin veden äärellä ja vertailtiin suhdetta ja molempia hahmoja aaltoihin ja kaarnaveneisiin ja vaikka mihin kaikkeen. Taisit joskus jossain kommentissa sanoa mulle, että olet purjehtijatyttö - no, tästä tekstistä sen tosiaan huomaa! Kielenkäyttö oli kyllä ehdottoman lumoavaa ja taidokasta, nätisti soljuvaa ja takutonta, ja tuohon mereen ihan uppoutui ja sen suolaisen tuoksun lähes tunsi nenässään, vaikka itse olenkin enemmän ilmantyttöjä ja rakastan taivasta, en merta niinkään. Tunnelmaan vielä palatakseni - se istui nätisti tällaiseen kuvailevaan ja lyhyeen ficciin, ja tämä oli minusta ehdottomasti hyvä kokonaisuus - varmasti parhaita, ellei jopa paras teksti, mitä olen sinulta lukenut. Tuollainen rauhallisuus sekoitettuna pieneen katkeruuteen ja suruun ja kaipuuseen on ihan mielettömän toimiva kombinaatio!
Tuijotuskilpailua maailman ääriin, jolloin vesiputous vetäisi heidät alas ja he pitäisivät kädestä viimeiset sekunnit, ehkä jos kaikki menisi hyvin.
En oikeasti tiedä itkeäkkö vai awwitellakko vai mitä tässä tekisi, tämä teksti on vaan upea ja ihana ja rakastan tätä kohtaa ja itken tuolle dialogille. Ää. Anteeksi tämän kommentin täydellisen sisällötön ihkutus.
Kiitos vielä tästä upeasta lukukokemuksesta!