Ficin nimi: Tähtituikkurakkautta
Kirjoittaja(t): Aiqsu
Fandom: Potter
Tyylilaji/Genre: Romance/Fluff/Angst
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Hermione/Draco
Yhteenveto/Tiivistelmä/Summary:
Epäiletkö sinä minun rakkauttani nyt?A/N: Tällainen joulupala, joka on kirjoitettu myöhäisinä yön tunteina. En takaa laatua, ja fluffyprosentti lähentelee vaarallisia lukemia, mutta eikö jouluna saakin olla sokerinen?
Osallistuu
Jouluhaasteeseen.
Tähtituikkurakkautta* * * * * * * *”Sinä näytit hyvältä tänä iltana”, Draco sanoi pehmeästi riisuessaan parhaita juhlakenkiään jaloistaan. Hermione heitti häneen nopean vilkaisun, toivoen että tämä katselisi häntä ja soisi hänelle sen viekoittelevan hymyn, joka sai Hermionen sydämen yhä läpättämään, mutta Draco keskittyi napittamaan kaapuaan auki.
”Kiitos”, Hermione vastasi yhtä kepeällä äänellä kuin Dracokin puhui. ”Onneksi pojat olivat jo nukahtaneet, viime vuonna James Sirius läikytti keittoa päälleni. Joskus pidin perhejouluista, ihan todella, mutta kun tottuu rauhaan ja hiljaisuuteen…”
Hermione antoi lauseen lopun leijailla ilmaan, sillä Draco oli poistunut vessaan harjaamaan hampaitaan. Hän kiemurteli ulos kullanhohtoisesta silkkikaavustaan ja ripusti sen siististi henkarille, vilkaisten sitten yllään olevia kalliita, punaisia alusvaatteita. Tuskin Draco niitä huomaisi, mutta Hermione jätti ne silti aamutakkinsa alle. Hän istui peilipöytänsä ääreen ja alkoi harjata tummia hiuksiaan, jotka silotusaine oli juhlapäivän kunniaksi saanut kesyttää. Hermione oli niin uppoutunut mietteisiinsä, ettei edes huomannut, kuinka Dracon kuvajainen ilmestyi makuuhuoneen ovelle pelkkiin flanellisiin pyjamahousuihin pukeutuneena.
”Minä luulin että sinä rakastat Potterin lapsia”, Draco sanoi mietteliäänä. ”Siksi siellä kai käydään.”
”Tottakai”, Hermione sanoi ja kääntyi katsomaan Dracoa. ”Rakastanhan minä. Ja Harrya ja Ginnyä, tietysti haluan nähdä heidät… En vain ollut tänään seurustelutuulella.”
Draco katsoi Hermionea hetken ääneti, ehkä miettien, oliko sanoilla suurempikin tarkoitus. Jostain kumman syystä Hermione tunsi itsensä hermostuneeksi, kun Draco avasi suunsa. ”Mitä sinä sitten haluat?”
”En minä halua mitään”, Hermione sanoi. ”Minähän sanoin, ei joululahjoja, ei isoja juhlia…”
Draco kallisti päätään epäileväisesti. ”Miksi en sitten nähnyt yhtäkään aitoa hymyä huulillasi tänään?”
”Draco”, Hermione huokaisi. Häntä ei todellakaan huvittanut riidellä, ja hän tiesi, että Draco suuttui tuntiessaan itsensä uhatuksi. Ja juuri nyt Hermione uhkasi häntä hiljaisuudella. ”Minä vain kaipasin sinua.”
”Minähän olin siellä”, Draco murahti. ”Haluatko sinä enemmän?”
”Tietysti haluan”, Hermione sanoi suoraan, mutta hymyili samalla vinosti. ”Minähän olen sairaanloisen kunnianhimoinen, etkö muista?”
Dracon ilme oli tulkitsematon, kun hän ojensi kätensä Hermionea kohti. Epäröiden Hermione tarttui siihen, ja antoi Dracon johdattaa hänet kuistin ovelle. He astuivat yhdessä matalan höttölumikinoksen kuorruttamalle pihalle, paljaat varpaat kylmässä kirvellen. Draco kääntyi katsomaan Hermionea.
”Siitä on nyt seitsemän joulua”, Draco sanoi, ”mutta sinä muistat yhä, etkö muistakin? Yhtä kirkkaasti kuin minä?”
Hermione hytisi kylmästä ja sanat tulivat tärisevinä ulos hänen sinertyvien huuliensa välistä. ”Tietysti minä muistan, Draco, sinä kosit minua. Ei tyttö unohda sitä yötä, jolloin lupautuu menemään naimisiin.”
”Epäilitkö sinä minun rakkauttani silloin?” Draco kysyi vakavana.
Jostakin kattojen yläpuolelta vaaleiden rivitaloasuntojen päälle alkoi tanssia lumihiutaleita. Hermione katsoi Dracoa hieman järkyttyneenä kysymyksestä. ”En tietenkään. En minä olisi suostunut, jos olisin epäillyt.”
”Minä ripustin tähtituikkuja näihin puihin”, Draco sanoi mietteliäänä ja sipaisi sormellaan oksaa, jolta pöllähti hiukan lunta hänen hiuksilleen. ”etkä sinä antanut minun ottaa niitä pois ennen kesän tuloa.”
”En tietenkään, ne olivat romanttisinta, mitä olen koskaan nähnyt”, Hermione hymähti.
Draco piti jälleen tauon ennen kuin puhui. ”Epäiletkö sinä minun rakkauttani nyt?”
Hermione hätkähti suorasukaista kysymystä ja katsoi Dracoa. Miehen silmissä oli epävarmuutta, mutta samalla myös päättäväinen katse, josta Hermione ei saanut selvää. Oliko kysymykseen vastausta, joka jättäisi kummankin sydämen ehjäksi?
Hermione ei ehtinyt vastata, kun Draco astui nopean askeleen hänen lähelleen ja painoi hänet seinää vasten, suudellen Hermionen huulia niin voimakkaasti ja samalla pehmeästi, että hänen tasapainonsa oli vähällä pettää.
”Minä en aio”, Draco sanoi hengästyneesti irtauduttuaan suudelmasta, ”päästää sinua menemään. Me tunnetaan nyt ihan eri maailma kuin kuusi vuotta sitten, me tiedetään että katulamput sammuvat aamulla ja tähtituikut otetaan pois kesällä. Mutta minä tulen aina takaisin, koska minä rakastan sinua. Joten tänä jouluna sinä et saa tekotuikkuja.”
Draco vetäytyi kauemmas Hermionesta ja veti taikasauvan esiin taskustaan. Hän suuntasi sen suoraan yläpuolella aukeavalle sysimustalle taivaalle, ja kuiskasi hiljaa loitsun tuuleen. Hermione vapisi päästä varpaisiin, kun kirkas tähti syttyi keskelle aukeaa taivaankaarta.
”Jästit luulevat sitä joulutähdeksi”, Draco sanoi välinpitämättömään sävyyn, ”tai Betlehemin tähdeksi, tai Pohjantähdeksi, mutta se on nyt sinun tähtesi. Ja minä tiedän, että sinä et näe sitä enää aamulla, mutta…”
”Se tulee takaisin”, Hermione täydensi lauseen Dracon puolesta. ”Se tulee aina takaisin.”