Tittle: Dobby tietää
Author: Daniel
Beta: -
Rating: S
Genre: öö... vähän jotain romanceen päin. Jonkin sortin one-shot
Pairing(s): Lucius/Dobby
Warnings: Ihmisen ja kotitontun välillä on suhde.
Disclaimer: Rowling Potter-universumin.
Summary: Isäntä kohtelee Dobbya aina pahasti, kun joku muu katsoo. Mutta Dobby näkee isännän huonon käytöksen läpi, Dobby tietää miksi isäntä käyttäytyy niin.
A/N: Tuota joo. Uutena tavoitteenani tuntuu olevan kääntää humoristisia parituksia epä-humoristisiksi. Ehkä jonain päivänä minut kivitetään hengiltä. Ehkä ei.
Kappaleet menevät mallilla raapale + raapale + tupla raapale + raapale + raapale. Alunperin raapaleita piti olla 6, mutta en saanut tuota tuplaa mitenkään järkevästi kahteen osaan. Mikäli sanat on laskettu väärin, ilmoitahan xD
Otsikko nyt on mitä on.
Kommentoida saa :D Au revoir.
---
Dobby tietää
Dobby tassuttee mahdollisimman hiljaa Rouva Malfoyn kylpyhuoneessa, keräten lattialla lojuvia vaaleita hiuskiekuroita pieneen pussukkaan. Isäntä oli taas kohdellut vaimoaan pahasti. Niin pahasti, että oli hiuksia lattialla, ja Rouva nyt keittiössä itkemässä, tekemässä itse niitä töitä mitkä oli kotitontun tehtävälistalle alunperin kirjoitettu. Dobby pyyhkisi myöhemmin pienellä rätillä suolaiset kyyneleet tiskipöydältä ja lattiasta, hajustaisi Rouvan lakanat kanelin tuoksuisiksi kiitokseksi työn tekemisestä.
Sitä ennen hän kuitenkin keräisi vaaleat hiukset lattialta, ja antaisi ihmisten rauhoittua. Hän katselisi salaa ovenraosta, kuinka hänen isäntänsä istuisi olohuoneen sohvalla, toisessa kädessä savuke ja toisessa lasi jossa oli alkoholia. Sellaista, joka saisi isännän myöhemmin nukahtamaan, kuorsaamaan.
Saisi leijumaan. Jonnekin.
***
Dobbya joskus pelotti, kuinka epäinhimilliseltä hänen isäntänsä pystyi näyttämään. Hän näyttää kuin veistetyltä patsaalta, jokaista pientä yksityiskohtaa myöten. Sormet ovat rystysistä kynsiin asti täysin virheettömät, jalat ovat tukevasti lattialla, ryhti on suora. Harmaat silmät tuijottavat mitään näkemättä eteensä, mutta ne eivät näytä heikoilta, eivät mietteliäiltä. Niihin ei voi upota, niinkuin nuoremman Malfoyn tai Rouva Malfoyn silmiin. Jos hänen isäntänsä silmiin yrittää sukeltaa, lyö vain päänsä suoraan jäähän, saaden kuhmuja. Sitä ne ovat, jäiset silmät.
Vaatteet istuvat isännän päälle luonnottoman hyvin, hyväilevät, suorastaan nuolevat vartaloa. Käsivartta ympäröivään kankaaseen tulee ryppy, kun isäntä nostaa lasin huulilleen.
Dobby on sokea isännässään oleville virheille.
***
Dobby vihaa nähdä surullisia ihmisiä. Kun hän on seisonut oven reunan takana kuusi kertaa kaksikymmentä minuuttia, hän pystyy kertomaan, että hänen isäntänsä on surullinen. Sitä ei ilmeestä näy, se on juuri samanlainen kuin aina, kylmä. Mutta kuka iloinen ihminen niin kauan vain tuijottaisi eteensä, täyttäisi lasia aina uudestaan, joisi tyhjäksi, täyttäisi uudestaan, sytyttäisi savukkeita vain katsoakseen kun ne palavat itsestään loppuun?
Tällaisilla hetkillä Dobby on siellä isännälleen. "Kiitos, kun sinä olet täällä minulle." Hän ei vieläkään ymmärrä, mitä isäntä sillä tarkoitti, mutta siitä lähtien hän on aina ollut siellä isännälleen. Hän ei olisi kenellekään muulle niin paljon kuin isännälleen.
Tälläkin kertaa Dobby astuu hiljaa olohuoneeseen, hiipii hiljempaa sohvan viereen. Vilkaisee nopeasti isäntäänsä. Hän ei uskalla katsoa pidempään.
Hän pelkäää kieltävää katsetta.
"Dobby."
"Niin, isäntä?"
Kun vastausta ei kuulunu, hän uskaltautuu nostamaan katseensa taas lattiasta isäntäänsä. Tämän silmiin. Hän yrittää nähdä silmien taakse, sukeltaa, törmäten kuitenkin taas vain jäähän. Toisinaan se hermostuttaa Dobbya. Toisinaan se saa hänet tuntemaan, että hän ei merkitse yhtään enempää, kuin Rouva Malfoy, kuin nuorempi Malfoy. He katsovat jäisiä silmiä. Dobby katsoo jäisiä silmiä.
Se saa hänet kaipaamaan tunnetta.
Hetkellä sillä, kun hän sai luvan kiivetä sohvalle, hän havaitsi tunnetta. Voi, hän palvoo isäntänsä käsiä.
***
Seuraava aamu on yhtä kaunis kuin edellinenkin. Kun Dobby valmistaa aamiaista, ja Rouva tulee keittiöön, hän pystyi näkemään, että Rouva on nukkunut hyvin. Kanelin tuoksuisia unia, epäilemättä. On ihanaa peitellä hymyä, kun sisältä lämmittää. Kotitontut rakastavat auttamista, toisen olon parantamista, elämisen helpottamista. Dobby on kotitonttu. Luonnollisesti.
Sinä aamuna hänen isäntä istuu taas olohuoneessa. Taas alkoholia kädessään. Mahtaa miettiä, josko pojallaan on kaikki hyvin.
"Dobby."
"Niin, isäntä?"
Dobby yrittää tavoittaa isäntänsä katsetta, muttei pääse tällä kerralla edes jäälle asti, jää vain keskelle matkaa. Siksi hän kääntyy ympäri, ja hiipii hiljaa pois.
Tällä kerralla, hän ei sopinut samaan huoneeseen alkoholin kanssa.
***
Dobby vihaa, kun hän ja isäntä liikkuvat ulkona. Moisen jälkeen hän saa pitää raajojaan jäissä koko loppuillan. Isäntä kun niin tahtoi näyttää jokaiselle, halveksittu on heillä tämä kotitonttu. Totuus olkoot mikä tahansa, isäntä rakastaa mainettaan. Todella rakastaa. Dobby pystyy kertomaan, että kun isäntä on käynyt ulkona, hänen jokainen aistinsa hehkuu uutta huumaa. Sellaista, josta Dobby saisi osansa, ja Rouva kirjoittaisi päiväkirjaansa, että epäilee miehensä rakastavan toista naista.
Muuan liemimestari menee ohitse. Dobby seinään pahki. Isäntä kohtelee Dobbya aina pahasti, kun joku muu katsoo. Mutta Dobby näkee isännän huonon käytöksen läpi, Dobby tietää miksi isäntä käyttäytyy niin.
Koska isäntä rakastaa.
