Title: I belive I hate you as much as I love you
Author: turkoosi
Genre: Draama, Angst (sellanen pikkanen)
Pairing: Harry/Draco
Rating: k-11
//zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajojaSummary: Harry ja Draco, molemmat haaveilevat salaa toisistaan, vaikka toistahan pitäisi vihata.
Disclaimer: Niin, en omista mitään; en hahmoja, maailmaa, en mitään. Ne kuuluvat Rowglinille. En myöskään saa tästä mitään. Kunhan vain vähän leikin.
Warnings: Molemmat pojat ovat ihan OOC, varsinkin Harry jolle omasta päästäni vedin kirjoittamis fetissin.
A/N: Jaa mitähän tästä hommelista sanoisin. Halusin kirjoittaa jotain kilttiä, ei siitä nyt ihan sellaista tullut, mutta sinnepäin.
I believe I hate you as much as I love you
Pitkän sulan kärki raapi ohuen paperin pintaa, se veti pitkiä ja lyhyitä viivoja, kauniita ja koukeroisia. Jokainen sana minkä sulka piirsi, oli täynnä tunnetta. Vihdoin ja viimein sulka painoi paperille viimeisen pisteen ja leijaili sitten kevyesti puu lattialle. Paperi käpristyi hiljaa kokoon ja väisti juuri ja juuri yhden yksinäisen kyyneleen mikä pääsi karkaamaan Harryn silmistä.
Harry nousi ylös sängyltä ja pyyhki kasvonsa hihaan. Hän otti yöpöydältä sauvansa ja sujautti sen hihaansa. Harry nappasi sängylle jääneen paperin palan ja käveli kevyesti pois huoneesta. ”Harry! Missä olit? Oletko kunnossa, kasvosi ovat ihan punaiset. Harry oletko sinä itkenyt?” Ron melkein törmäsi Harryyn portaissa. ”Mitä, en minä ole itkenyt. Kävin vain vaihtamassa puhtaat sukat, edelliset kastuivat ulkona”, Harry valehteli samalla kun käsi puristi paperin takataskuun. Harry jatkoi matkaansa sanomatta enää sanaakaan ja jättäen hämmentyneen Ronin seisomaan suu auki portaisiin. Oleskeluhuone oli melkein tyhjä lukuun ottamatta muutamia Hermionen kaltaisia into-opiskelijoita. Harry hiipi huoneen poikki ja kiipesi muotokuvasta läpi. Tänä yönä hän ei pystyisi kieriskelemään loputtomasti sängyssään. Harryn oli pakko päästä ulos, ulos, jonnekin missä hän ei olisi tiellä ja missä häneltä ei tarvittaisi mitään.
***
Tyrmän ovi oli jo auki kun oppilaat saapuivat paikalle, vaikka kello oli soinut vasta minuutti sitten. Tyrmä oli hämärä, kuten tavallista, mutta nyt siellä paloi takassa lämmittävä tuli. Harry tuli viimeisten mukana sisään ja käveli suoraan paikalleen, vilkaisemattakaan Roniin joka huitoi Harryä istumaan viereensä. Harry istui aina takarivissä, kun se vain oli mahdollista. Takarivistä oli hyvät näkymät melkein koko luokkaan eikä siellä tarvinnut pelätä kenenkään kasvoja takaraivossa. Taas hänen katseensa hakeutui tuttuun vaaleaan niskaan ja vaaleisiin hiuksiin mitkä istuivat vain kolmen pöydän päässä hänestä. Jos Harry olisi noussut seisomaan ja kurkottanut, hän olisi saattanut yltää hipaisemaan sitä niin kaunista niskan kaarta mikä melkein hohti tyrmän pimeydessä. Mutta eihän hän voinut tehdä niin, ei kun tuo jumalainen niska ja koko muukin vartalo kuului Draco Malfoylle. Harryn oli lupa vain unohtua katselemaan sitä.
***
Draco oli joskus pitänyt kovastikin Liemien tunneista mutta nykyään ne olivat silkkaa kidutusta. Draco ei ikinä päässyt istumaan takariviin ja nyt hän tunsi jokaisen katseen niskassaan. Tunnit olivat kidutusta myös siksi, että joka ainoa tunti Kalkaros keksi syyn nauraa, kiusata tai haukkua sitä tummapäistä ja honteloa poikaa joka oli jo kärsinyt tarpeeksi. Välillä iltaisin Draco mietti miksi hän pikkuhiljaa oli alkanut vihaamaan niitä tunteja ja miksi hän oli alkanut tuntenut halua suojella ja puolustaa sitä poikaa. Eikö hänen kuulunut vihata sitä tumma hiuksista poikaa henkeen ja vereen? Mikä sitten sai ne tunteet nousemaan Dracon päähän? Ehkä hän voisi nopeasti vain vilkaista niitä kasvoja ja se saisi sitten riittää tältä päivältä.
***
Harry oli taas unohtunut tuijottamaan Dracon niskaa, kun yhtä-äkkiä hän huomasi Dracon tuijottavan takaisin. Heidän katseensa kohtasivat ja molemmat huomasivat sen samaan aikaan. Väri nousi Draconkin vaaleille poskille, mitä Harry ei voinut uskoa. Kalkaros käveli edestakaisin oppilaiden joukossa ja nuuski nyrpeänä Ronin keitoksia kun Draco rikkoi luokan hiljaisuuden: ”Opettaja?! Onko Potterilla lupa laiskotella tunnilla?” Miksi, miksi ihmeessä hän sanoin noin? Miksei Draco voinut olla se miksi Harry aina hänet kuvitteli ihanimmissa unissaan. Harry painoi päänsä surullisena ja otti vastaan Kalkaroksen haukut.
***
Tunnin loputtua Draco oli ensimmäinen ja Harry viimeinen joka poistui tyrmästä. Mutta silti he törmäsivät toisiinsa käytävällä. Harryn hengitys kiihtyi nollasta sataan kun Draco tungoksessa tarkoituksellisesti tarttui Harryn käteen ja kuiskasi ainakin yhtä hengästyneenä Harryn korvaan: ”En jaksa enää sinun tuijotteluasi, homo Potter, eli jos sinulla on jotain sanottavaa sano se suoraan”. Ja samassa Draco oli kadonnut väkijoukkoon. Harry nojautui seinää vasten ja antoi virran vieriä ohitse. Hän sulki silmänsä ja yritti tasata hengityksensä. Draco, Draco se ihanin olento päällä maan oli juuri puhunut hänelle lähes inhimilliseen sävyyn, vaikkei asia ollutkaan niin mukava, se riitti Harrylle vähäksi aikaa. Mutta vain vähäksi, nyt kun hän oli saanut maistiaisen Dracon kuiskausta, hän halusi aimo annoksen lisää. Niinpä Harry liittyi, hymy huulillaan, virran mukaan ja kulkeutui suureen saliin.
***
Dracon syke veti tuhatta ja sataa, kun hän kyyristyi ulkona portaiden viereen. Häntä ei haitannut vaikka tuuli tunkeutui viitan alle ja jäädytti selän, eikä sade mikä kasteli hänet läpi märäksi. Yhdessä Dracon haaveessa hän vain seisoi ulkona sateesta märkänä ja Harry kävelisi hänen luokseen ja veisi sisälle lämpimään. Harry ottaisi hänet syliinsä ja suutelisi häntä kaulalle. Harry ratkaisisi kaikki Dracon ongelmat eikä hänen koskaan tarvitsisi lähteä Harryn lämpimästä sylistä pois. Mutta tämä oli todellisuus missä hän sai kyhjöttää yksin sateessa ja jäätyä. Tässä maailmassa Harry katsoisi häntä kuin mitäkin roskaa, kulkisi aina vältellen Dracoa ja vihaisi häntä elämänsä loppuun asti. Draco ei sateessa huomannut kyyneliä, mitkä valuivat salaa poskia pitkin ja sekoittuivat kylmään syyssateeseen.
***
”Eikö teidän pitäisi jo ymmärtää kuinka tärkeä tämä vuosi teille on? Tänä vuonna teillä ei ole aikaa lekotella ja jättää läksyjä tekemättä. Jos te tähän tyyliin teette hommanne, niin teillä on kyllä itku kurkussa keväällä...” McGarmiwa touhotti jo viidettäkymmenettä kertaa sinä syksynä. Oppilaat osasivat puheen jo melkein ulkoa. Mutta tällä kertaa läksytyksen aloittaja ihmetytti Harrya, yleensä Draco oli tehnyt läksynsä mallikkaasti ja siitä sai kyllä kuulla. Harryn katse siirtyi opettajasta Dracoon ja häntä ihmetytti vielä enemmän Dracon asento millä hän otti haukut vastaan. Normaalisti Draco istui selkä suorana ja nenä pystyssä, mutta nyt koko poika olit taipunut niin pieneksi kuin suinkin mahdollista. Hiljaa vaalea pää kääntyi suoraan Harryn silmiin ja Harry näki jotain mitä koko sydämestään oli aina toivonut nähdä.
***
Dracoa olisi ehkä kuollut tylsyyteen ilman sitä hetken katsekontaktia Harryn kanssa. Miksi Draco aina tavallaan suli kun Harry oli samassa huoneessa, miksi väristykset kulkivat aina selkää pitkin kun Harry tuli liian lähelle? Harry ei ollut vastannut mitään siihen mitä Draco oli sanonut, miksei. Miksi Draco oli edes mennyt sanomaan mitään sellaista? Siihen ainakin Draco tiesi vastauksen; koska hänen oli pakko. Pakko ilmoittaa jotain Potterille. Pakko päästä lähelle Potteria ja lähelle tämän tuoksua, Dracon oli vain pakko, syytä hän ei tiennyt mutta ei sillä ollut väliä kunhan saisi olla Potterin lähellä.
***
Harry istui varmaan kymmenettä kertaa sängyllään, verhot suojinaan. Ja kirjoitti. Hän ei ollut erikoisen hyvä missään, hän oli keskiverto. Paitsi kirjoittamisessa (ja lentämisessä), sen hän osasi, sitä hän rakasti ja sillä hän eli. Se oli ainut asia Dracon näkemisen lisäksi, mikä sai Harryn aamulla nousemaan sängystä, että hän tiesi, että illalla häntä odottaisi uusi runo/pieni tarina sydämestä minkä hän saisi kirjoittaa. Nyt Harry istui taas sängyllä, muttei saanut sanoja tulemaan. Ne olivat juuttuneet sydänten lyöntien kanssa kurkkuun. Harry tiesi mikä auttaisi, muttei halunnut tehdä sitä. Mutta hänen oli pakko, yhtä pakko kuin Draconkin. Se mitä Draco oli sanonut, oli jäänyt soimaan Harryn päähän. Hän tiesi ettei asioita voinut enää pahentaakaan asioita eikä häntä kiinnostanut tippaakaan se mitä muut saattaisivat ajatella... Harry olisi ehkä jättänytkin tällä kertaa asian vain siihen, mutta se katse Dracon silmissä oli vain jotain niin ihmeellistä ettei sitä voinut vastustaa.
***
Draco makasi sängyllään eikä ollut saanut unta neljään tuntiin. Taas yksi hänen ihanimmistaan unelmistaan vaelsi mieleen mutta nyt hän työnsi sen pois mielestään ja nousi ylös.
Draco käveli hitain askelin käytävää pitkin. Hänellä oli kädessään kirje missä äiti kertoi isän yöpyneen monta yötä Belltrixin luona. Kirje sisälsi kaiken mitä vastaan Draco taisteli. Se kaikki mitä isä oli joskus perheestä opettanut, valui nyt pois isän myötä. Perhe oli Dracolle kaikki kaikessa, koska se oli ainut paikka missä ei tarvinnut pelätä. Tai niin hän oli luullut kunnes kaikki oli paljastunut. Kaikki se viha ja katkeruus, mikä yritti koulia Dracostakin koppavan ja arvonsa tuntevan, virheettömän Malfoyn. Askeleet kaikuivat pimeistä käytävistä. Draco ei kestänyt sitä miten kaikki vietiin hetkessä pois jalkojen alta ja hänet jätettiin roikkumaan ohueen tankoon. Taas Dracon ajatukset vaelsivat siihen tumma hiuksiseen poikaan joka varmasti nukkui jo sikeästi monta kerrosta yläpuolella.
***
Harry sai viimein kirjoitettua viimeisenkin rivin kirjeeseen. Hän kaivoi näkymättömyysviitan arkusta ja heitti sen päällensä. Ron ja muutkin olivat tulleet jo aikoja sitten nukkumaan ja kuorsasivat jo täyttä kurkkua. Harry varoi herättämästä heitä kun tunsi jonkun katseen niskassaan. ”Harry, minne sinä menet?” Ron kuiskasi sängyltään. Ron istui sängyn päässä jalat ristissä. Harry riisui viitan ja kääntyi. ”Ulos”, hän sanoi. Ron nousi ylös ja astui Harryn viereen. Hän puki viitan molempien päälle ja kuiskasi: ”Kamu, tiedän, että sulla on vaikeaa kun Siriuskin.. kun hän.. kun hän kuoli, mutta anna minun edes yrittää auttaa. Eli minnekäs tässä nyt ollaan menossa?” Harry hengitti syvään ja yritti rauhoittua. Miten hän voisi karistaa Ronin hienotunteisesti. Vai voisiko hän ehkä selittää kaiken Ronille. Dumbledorre oli syksyllä sanonut, että Harry tekisi karhunpalveluksen Ronille ja Hermionelle jos ei kertoisi mitään heille. Oliko tämä sellainen asia mikä heidän kuuluisi tietää? Ehkei, mutta ainakin se helpottaisi hänen oloaan. ”Ron, tiedän olleeni kamala, enkä ole huomioinut teitä, mutta minulla on siihen syy. Toivon ettei se muuta meidän välejä, toivon todella. En vain voi asialle mitään”, hän kuiski Ronille pää painuneena kohti lattiaa. Ron nyökkäsi ja sanoi: ” Luulen ettei maailmassa ole montakaan asiaa mitkä muuttaisivat meidän välejä. Kun ottaa huomioon, että olin jo sinulle mustasukkainen ja sinä tuskin olet viemässä Hermionea minulta niin meillä tulisi olla kaikki hyvin”. Hän osoitti ovea ja he kävelivät hiljaa oleskeluhuoneeseen. Harry riisui viitan heidän päältään ja istuutui takan eteen. Ron istui hänen viereensä. ”Älä nyt pelästy tai mitään muutakaan. Mutta ehkä minun on vain parasta sanoa se suoraan; minä olen ihastunut Dracoon”, Harry sanoi hiljaa pää edelleen poispäin Ronista. Hän kuuli kuinka Ron vaihtoi pariin kertaan asentoaan ennekuin vastasi: ” Ei se mitään. Sinä siis pidät pojista?” Se ei ehkä ollut tarkoitettu kysymykseksi mutta Harry vastasi siihen: ”Kyllä, minä pidän pojista. Tai vain yhdestä. Asia ei ole niin yksinkertainen”. ”Ymmärrän, ongelmasi on varmaankin se missä tuvassa Malfoy on eikä se, että hän on poika?” Harry nosti viimeinkin katseensa Roniin ja hymyili. Miten hän olikaan voinut unohtaa millainen ystävä Ron oli.
***
Draco saapui aamulla suureen saliin juuri ennen postia. Hän istuutui pöytään ja voiteli leipäänsä kun valkea tunturipöllö laskeutui hänen eteensä. Draco tiesi hyvin kenen pöllö se oli ja yritti hätistää sen tiehensä mutta pöllö vain tarjosi nuhruista kirjettä. ”Kannattaisi varmaan ottaa se kirje eikä huitoa kuin joku mielipuoli”, joku sanoin Dracon vierestä. Zabin kurkotteli kaula pitkällä urkkimaan mitä kirjeessä luki. Draco mulkaisi tätä kerran ja poika tajusi lopettaa kurkottelun.
Draco
Muistatko mitä sanoit minulle? Muistatko miten hengityksesi kiihtyi kun sanoit sen? Mitä se oikein tarkoitti? Yhden asian sentään ymmärsin: kyllä, minulla on sinulle paljon sanottavaa ja haluan sen sinulle sanoa. Tule tähtitorniin kello 20.30, niin sanon asiani suoraan.
T. Homo Potter
Dracon sydän hakkasi kurkussa kun hän oli lukenut kirjeen. Kukaan ei ilmeisesti huomannut kun Dracon kasvojen väri vaihteli pelästyneen kalpeasta vihaisen punaiseksi. Hän kirjoitti kirjeen toiselle puolelle vastauksen ja vilkaisi takan olevaan pöytään kunnes lähetti pöllön pois.
***
Hedwig lensi Luihusten pöydästä Rohkelikkojen pöytään ja laskeutui hellästi Harryn olkapäälle. Harryn kädet tärisivät niin, ettei hän saanut kirjettä pois Hedwigiltä. Ron kumartui auttavaisesti ottamaan kirjeen ja avasi sen. Ron ojensi siististi taitellun lapun Harrylle, joka luki sen kolme kertaa ennen kuin ymmärsi mitä siinä luki.
Homo Harry
Kyllä, muistan mitä olen sinulle sanonut ja muistan erittäin hyvin miten hengitykseni kiihtyi kun sanoin sen. Tarkoitin sanomallani sitä, että haluan sinun katseisiisi jotain tolkkua sillä en kestä tätä enää. Tiedän ettet ole niin tyhmä miltä näytät ja mielelläni tulen tähtitorniin kuuntelemaan mitä sinulla on sanottavaa.
T. Draco
Harry nielaisi palan kurkustaan ja ojensi lapun Ronille. Ron luki lapun nopeasti ja sanoi: ”Hahaa! Hän vastasi. Ja kuule, kamu, sinulla on tämän mukaan treffit tiedossa”. Harry mulkaisi ystäväänsä vihaisesti. ”Eivät ne mitkään treffit ole. Hän vain suostui tulemaan nauramaan minulle ja minun naurettaville selityksilleni”, Harry sanoi hiljaa Ronille. Hän pysty juuri ja juuri pidättelemään itseään ettei olisi ruvennut hyppimään ja pomppimaan keskellä salia.
***
”Draco, minne sinä menet? Voinko tulla mukaasi? Etkö sinä pidäkään minusta? Miksi kerrot muille kavereillesi kaiken, muttet minulle mitään?” Samaa ruikutusta oli jatkunut siitä asti kun Pansy oli kuullut Dracon sanovan Grabbelle, että jos joku kysyisi missä hän olisi. Grabben pitäisi vastata, että Draco oli nukkumassa. ”Helkutin kana! Voisitko jo jättää minut rauhaan? En aio kertoa minne olen menossa, usko se nyt jo. Ja tällä hetkellä en todellakaan pidä sinusta!” Draco tiuskaisi Pansylle ennen kuin astui oleskeluhuoneesta ulos. Hän käveli soihtujen valaisemia käytäviä tornin luo mutta pysähtyi kääntyäkseen. Kello oli viittä vaille puoli kun Draco nousi torniin. Hän istuutui tornissa yksinäiselle penkille ja katsoi ulos ikkunasta. Kello oli tasan puoli ja Harry oli myöhässä, kuten odottaa saattoi.
A/N: Heh, kirjotan jatkoa jos niin halutaan.
//sprig yhdisti tuplapostin.
