Fandom: Wicked
Ikäraja: S
Genre: Draamaa taitaa olla
Pairing: tavallaan Galinda/Elphaba
Disclaimer: En omista Wickedistä mitään muuta kuin yhden kappaleen käsiohjelmia
Summary: "Vihaan häntä, koska hän saa minut tuntemaan näin!"
AN: Wicked suoraan tulvi vihjeitä Glinda/Elphabasta, joten päätin toteuttaa yhden idean. Tiedän, että Elphaban äiti on kuollut, mutta en halunnut käyttää päiväkirjaversiota, joten hän kirjoittaa äidilleen.
Kaikenlaiset kommentit olisivat toivottavia. Jos ei muuta, niin "luettu" tai jotain?
Varo mitä toivot
Galinda avasi vaalean oven huoneeseen, jonka hän joutui jakamaan Elphaban kanssa. Mikä kiusankappale vihreä tyttö olikaan! Kun Galinda sanoi jotain, häntä kuunneltiin ja hänen kanssaan oltiin samaa mieltä. Mutta eihän se sopinut neiti ah-niin-täydelliselle-parsakaalille. Ei, tämän täytyi olla eri mieltä ja tarkoituksellisesti aloittaa riita heidän välilleen.
Galinda näki heti ensimmäisellä vilkaisulla, että huone oli tyhjä ja hän sulki oven tyytyväisenä. Luotuaan nopean katseen itseensä pienestä peilistä, jonka hän oli asettanut niin, että siitä näki peilikuvan nopeasti, hän päätti hemmotella itseään. Kun ärsyttävä huonetoveri oli poissa, hän saattoi käyttää aikaansa kynsien hoitoon – harrastukseen, jonka nautinnon Parsakaali pilasi ärsyttävillä kommenteillaan.
Kun vaaleahiuksinen tyttö etsi kynsiviilaa, joka ei ollut tavanomaisella paikallaan pienten kultaisten kynsisaksien vieressä, hän huomasi taitellun paperinpalan Elphaban kirjoituspöydän juuresta.
’Kirje, kenties?’, Galinda kummasteli poimiessaan paperin ja tunsi nopeasti ohimenevän omantunnon pistoksen. Hän itse ei ollut kirjoittanut kotiin ensimmäisen päivän jälkeen. Kilttinä tyttärenä hänen olisi tietenkin pitänyt, mutta pojat, juorut ja juhliminen olivat tuntuneet mielenkiintoisemmilta.
Uteliaisuus vei nopeasti voiton hyvistä tavoista, ja Galinda taitteli kirjeen auki sulavasti. Kyseessä tosiaan oli kirje, joka oli kirjoitettu tiheästi Elphaban koristeellisella käsialalla. Vaaleahiuksinen tyttö toivoi, että kirjeestä paljastuisi oikein mehukas salaisuus, jota hän voisi käyttää aseena Parsakaalia vastaan.
Vihreä tyttö ajoi häntä pikkuhiljaa hulluksi. Eivät sanalliset riidat olleet pahoja verrattuna siihen ahdistavaan tunteeseen, kun he yrittivät nukahtaa kuunnellessaan toistensa vaimeaa hengitystä. Tietäen, että toinen oli muutaman askeleen päässä. Niin lähellä, mutta niin kaukana.
”Rakas äiti”, Galinda luki ääneen tyrmistyneenä. Voiko kirjeen aloitus olla mauttomampi?! Sen olisi pitänyt olla vähintään: ”Rakas äitini. Kaipaan Teitä syvästi ja sydäntäni kalvaa eron aiheuttama tuska.”
Galinda silmäili kirjeen alun nopeasti läpi, mutta Parsakaali kertoi vain oppitunneista ja kertoi, että pikkusisar Nessarose asui Madame Morrible luona, jotta opettaja saattoi auttaa tätä. Blaa blaa… Tylsää. Hän oli jo heittämässä kirjeen pois, kun huomasi nimensä muutamaa riviä alempana.
”Huonetoverini Galinda on hemmoteltu kakara, joka toimii niin kuin kuvittelee muiden toivovan. Hän on kuin nukke, eikä näe pintaa syvemmälle. Me olemme inhonneet toisiamme ensihetkestä lähtien, mutta viime aikoina olen huomannut jotain omituista. Olen ajatellut häntä useasti ja kiinnitän huomiota hänen pienimpiinkin eleisiinsä. Olen jopa pitänyt häntä viehättävänä!
Hänen typerä käytöksensä ja huomion pakonomainen tavoitteleminen ovat minusta hänen huonoimmat puolensa, mutta ymmärsin kuinka epävarma ja muista riippuvainen hän on. Välillä haluaisin auttaa häntä ja kertoa, että muiden mielipiteet eivät saisi ohjata elämää.
Mitä minä teen? Pelottaa, äiti, entä jos olen ihastumassa häneen? Tai pikemminkin hänen ulkokuoreensa. En halua olla yhtä pinnallinen kuin hän. Silti, joka kerta kun näen hänet, sydämeni takoo nopeammin ja haluaisin, että hän huomaisi minut. Vihaan häntä, koska hän saa minut tuntemaan näin!”
Galinda pudotti kirjeen lattialle aivan kuin se olisi polttanut. Hän tunsi itsensä saastaiseksi pelkästään kosketettuaan paperia ja riensi puhtaana kimaltelevaan kylpyhuoneeseen. Hän yritti epätoivoisesti saada likaisen tunteen katoamaan pesemällä käsiään yhä uudestaan ja uudestaan.
Kun lopulta höyryävän kuuma vesi ja ruusuntuoksuinen saippua tehosivat, Galindan käsien iho oli hankautunut punertavaksi ja ihoa kirveli inhottavasti.
Tuntia myöhemmin Galinda istui sängyllään ja antoi käsiensä liikkua automaattisesti. Sormet pitelivät ohutta kynsiviilaa, joka oli löytynyt uusimman pojalta saadun rakkauskirjeen alta. Galinda tuskin huomasi mitä teki, sormet poimivat pinkin kynsilakan, mutta ajatukset pyörivät Parsakaalin kirjeen ympärillä. Hän oli edelleen järkyttynyt kirjeen sisällöstä.
Pahinta oli, että hän ei voinut hyödyntää kirjeen tietoja päästäkseen eroon huonetoveristaan. Niin ilkeä hän ei ollut ja toiseksi olisi hirveää, jos huhut siitä, että Parsakaali oli kehdannut ihastua häneen (kysymättä lupaa ensin) leviäisivät.
Galinda havahtui osittain ajatuksistaan, kun Parsakaali palasi huoneeseen tuoden mukanaan metsän raikkaan tuoksun. Vihreä tyttö kumartui poimimaan kirjeen kirjoituspöydän alta. Galinda oli potkaissut sen sinne, koska valkoinen paperi tuntui pilkkaavan häntä. Vai oli hän pinnallinen ja muista riippuvainen? Kyllä hän vielä Parsakaalille näyttäisi! Kenelläkään muulla kuin hänellä itsellään ei ollut oikeutta pitää häntä typeränä. Ei, vaikka hän oli ostanut ihanat pinkit korkokengät, jotka eivät sointuneet täydellisesti hänen ihanaan minihameeseensa.
”Mitä sinä tuijotat? Etsitkö kenties aivojasi?” Elphaba kysyi töykeästi taitellessaan kirjeen auki. Galinda räpytti silmiään hämmentyneenä, ei hän ollut varmasti tuijottanut! Mitä nyt oli nopeasti vilkaissut…
”Mietin vain, että sinun pitäisi laittaa hämähäkinseittejä useammin hiuksiisi. Vai olitko niin kauan liikkumatta, että hämähäkki päätti kaunistaa sinua verkolla? Sammaloidutko ehkä seuraavaksi? Tosin sitä ei huomaisi…” Galinda vastasi tavalliseen kylmään tapaansa ja yritti koota ajatuksiaan, jotka tuntuivat liukkailta kuin saippua.
Vilkaistessaan toisen tytön kasvoja, Galinda näki joukon tunteita välähtävän tämän kasvoilla ja silmissä kimaltelivat kyyneleet. Hän oli mennyt liian pitkälle ja katui sitä. Oli vaikea olla piittaamatta, kun tyttö haroi tummia hiuksiaan niin että ponihännältä karkasi muutamia pitkiä mustia suortuvia. Elphaba oli suloinen omalla koiranpentumaisella tavallaan.
Elphaba pysyi vaiti ja näytti vaalean tytön silmissä hirvittävän hauraalta. Galinda halusi sanoa jotain, mutta ei tiennyt mitä. Hän katseli onnettomana kuinka vihreä tyttö asettui sängylleen ja luki kirjeen uudestaan. Hän jäi tuijottamaan viimeisiä rivejä avoimen ällistyneenä.
”Vihaan häntä, koska hän saa minut tuntemaan näin!
- Samat sanat”
Galinda hiipi ulos huoneesta. Hänen ei olisi pitänyt kirjoittaa mitään! Mikä Ozin nimeen oli saanut hänet tekemään sen? Hän oli halunnut Parsakaali huomion ja kirje oli paljastanut varsin helposti, mitä vihreä tyttö oikeasti ajatteli. Osa Galindasta halusi hyppiä riemusta, osa juosta pakoon. Silti hänen ei olisi pitänyt kirjoittaa mitään. Teeskennellä välinpitämätöntä ja olla huomaamatta pettymystä Elphaban silmissä aina, kun hän suuteli jotain poikaa, jonka nimeä hän ei edes tiennyt.
Niin tulevaisuudessa kävisi. Galinda osasi jättää huomiotta poikien kevyesti annetut liehakoivat lupaukset, mutta jotain niin elävää hän ei kyennyt unohtamaan. Omatunto oli hänen pahin vihollisensa ja kiusaisi häntä. He olivat samanlaisia. Molemmat pelkäsivät ja nyt, kun Galinda oli harkitsemattomasti ottanut ensimmäisen askeleen, hän halusi paeta.
Hän tunsi, kuinka he kiersivät kehää, nälvivät ja inhosivat toisiaan, koska se oli helpointa. Hänestä tuntui, että he myös jatkaisivat niin, sillä kumpikaan heistä ei ollut tarpeeksi voimakas rikkoakseen kierteen.
***
Fin
AN2: Kommenttia?