Fandom : Full metal alchemist
Title : Joulun tuomaa syyllisyyttä
Author : Odoshi, it's me!
Rating : K-11
Warning : Kirosana löytyy, maininta kuolemasta, kuolleen henkiin herättämisestä
Genre : kevyttä angstia, paritukseton
Disclaimer : Arakawa omistaa Edin ja maailman ja alkuperäisen tarinan, en saa tästä rahaa.
Summary : Kun joulupukki jaottelee listansa tuhmiin ja hyviin, tässä harmaassa maailmassaA/N : Okei, siis tämä fikki syntyi siitä, kun osallistuin Angst25 ja rupesin miettimään, että eihän joulupukki-sanasta voi kirjoittaa mitään FMA-fandomilla ja sitten sainkin mielestäni vaikeimmasta sanasta ensimmäisenä idean, joka piti nopeasti toteuttaa ennenkun se idean poikanen häviää ja saan samalla sen joulupukin pois alta. Itse en ole oikeastaan edes tyytyväinen tähän, mutta se nyt ei ole uutta minun tapauksessani. Yritin tehdä tästä muuten ficletin, mutta epäonnistuin joten tuli lyhyt one-shotti ja mitähän vielä, ei tästä paljoa ole sanottavaa, ei mitään erikoista. Positiivista kuitenkin, että sain FF50 edistystä. :>
Haasteet : Angst25 sanalla joulupukki, FF50 sanalla joulu ja genrehaaste vol. 2 paritukseton
Joulun tuomaa syyllisyyttäKirjaston tunkkainen katku sai Edwardin muutenkin särkevän pään jomottamaan vain entistäkin pahemmin, hänen selatessaan kirjan sivuja turhautuneena olemattomiin tuloksiinsa. Hän vilkaisi toisinaan ikkunasta näkyvää talvista maisemaa, joka houkutteli viileän raikkaaseen syleilyynsä.
Muutamien lapsien leikkiminen ja jatkuva puhe eivät auttaneet keskittymään ja toisinan Edin ajatukset karkailivat heidän innokkaisiin puheisiinsa joulusta, johon olisi enää muutama viikko. Ed ei ollut pitänyt moneen vuoteen joulua mitenkään tärkeänä ja oli tottunut viettämään sitä kahden Alin kanssa, milloin missäkin tien päällä tai majatalossa palaamatta kertaakaan kotiin jouluksi äitinsä kuoltua.
Eihän meillä edes ole kotia, mihin palata jouluksi…Lapsien riemukas keskustelu muuttui pian väittelyksi, joka kantautui liiankin hyvin nuoren palmikkotukkaisen pojan korviin. Heidän kirjansa olivat unohtuneet kirjaston harmaalle lattialle avonaisina ja niistä pilkisti taitavilla käden liikkeillä piirrettyjä kuvia poroista ja joulupukista.
”Minä olen ollut näin kiltti”, yksi pojista nosti kätensä ilmaan tehden suuren puoli ympyrän käsillään venyttäen sormensakin mukaan vertaukseensa suuresta kiltteydestään.
”Etkä ole! Olet kiusannut minua koko vuoden”, tyttö, jonka Ed kuvitteli olevan pojan nuorempi sisko murjotti saaden Edin miettimään sitä, kuinka maailma jaettiin kiltteihin ja tuhmiin lapsiin. Tavallaan jokainen heistä oli lapsi tässä maailmassa.
Helvetti, olisivat jo hiljaa. Ei täällä voi keskittyä. Sitä paitsi olen aina inhonnut joulua.Tai ainakin melkein aina, Ed lisäsi mielessään pienen surumielisyyden karatessa korostamaan väsyneen näköisiä kasvonpiirteitä. Hänen mieleensä tulvi ajatuksia omasta veljestään, joka oli vuosia sitten rakastanut joulun piparin tuoksua, onnellisuutta ja lahjoja. Alphonse oli aina ollut kiltti lapsi, jonka Ed oli vetänyt mukanaan tämän syntisen rajan yli, jolle he olivat astuneet kauan sitten.
”Kyllä minä saan lahjoja”, poika valitti nyt ääneen siskonsa sanoille pojan tuhmuudesta. He olivat vielä niin nuoria, niin viattomia. Lapsilla tulisi olemaan edessään joulu, jollaista jokainen lapsi toivoi aina vuoden tullessa lähelle päätöstään kaikessa riemussaan.
Alphonse oli silloin heidän ikäisensä…Ed pohti mielessään vaihto-ehtoja siitä, kuinka paljon Al ikävöi joulua, kuinka hän oli varastanut senkin häneltä. Syyllisyys alkoi painaa niskaa, mutta ei antanut periksi hänen yllään pidetystä kuoresta. Hän nosti takkinsa tuolin kaiteelta, sulkien samalla toisella kädellään kirjan laittaen sen samalla vierellään seisovaan kirjahyllyyn.
”Lapset olkaa hiljempaa, tämä on kirjasto”, Ed sanoi luoden lievästi toruvan katseen kovaäänisten lapsien suuntaan, joiden nauravat huulet kääntyivät vaaleahiuksisen pojan sanoista lievästi alaspäin.
”Saa täällä leikkiä, jos haluaa”, toinen tytöistä tokaisi päättäväisellä ilmeellä.
”Ei saa, jotkut haluavat keskittyä”, Ed sanoi kääntyessään lähteäkseen.
”Olet tuhma, joulupukki ei tuo sinulle lahjoja”, nuorempi ruskeatukkainen tyttö tiuskaisi, veljensä jatkaessa vierestä, ”koska yrität pilata meidän leikin.”
Ed heilautti kättään lähtemisen merkiksi, antaen lapsien sanojen soida hetken päässään. Hän astui ulos ovesta ja antoi pakkasen pistellä hetken kasvojaan sulkiessaan silmänsä, tuntien talven tuoman kylmyyden. Hän oli varastanut tämänkin tunteen Alilta, samoin lämmön, jonka joulu toi keskellä pimeää talvea.
Vaikka pojan mielestä olikin typerää jaotella ihmiset hyviksi ja pahoiksi se oli tavallaan totuus maailmasta. Tavallaan. Lapsien silmin oli vain hyvää ja pahaa, ei sitä harmautta, joka todellisuudessa vallitsi ympärillämme. Juuri totuus oli vienyt häneltä veljensä kehon, mutta silti hän tiesi itse aiheuttaneensa sen.
Niin kai se on. Minä olen tuhma lapsi, joka ei ansaitse lahjoja vääryksistään.Ed avasi silmänsä ja katsoi hetken maailman kauneutta, lumihiutaleiden laskeutuessa taivaalta. Hiljaisena hän jatkoi matkaansa, syyttäen itseään muiden ahdingosta. Ei ollut helppoa olla jaoteltu listan tuhmien puolelle elämässään.
Sulaneiden lumihiutalaiden joukosta saattoi kasvoilta erottaa pienen kyyneleen.
A/N2 : Joo tämmöstä siis, kommentteja toivotaan ja niin edelleen ja niin edelleen. Ää, eip tässä kait muuta. Ja Alphonse on tosiaan jossain, en tiedä, mutten halunnut sitä tähän mukaan.