Ficin nimi: Tylypahkan valojen alla
Kirjoittaja: Nukkemestari
Tyylilaji: Angst
Ikäraja: S
Paritus: Nicholas de Mimsy-Porpington/Remus Lupin
A/N: FF100 sanalla 065. Siirtymä, koska elämän ja kuoleman välistä siirtymästä puhutaan. Suffle haaste II:n. Taisin viime Suffleen osallistua tällä parituksella, ja nyt taas lisää tämän hetken suosikkiparitustani ilmoille, kun ei tätä kukaan muukaan kirjota. Jännä ettei sattunut mitään sellaista, jota aktiivisesti kuuntelisin. Paitsi Oopperan kummitusta.
Chisu – Baden-Baden
Istumme selkä seinää vasten hiljaa lähellä tällipajua. Selkäsi tuntuu kylmältä, niin kuin aina. Kuulen, kuinka yrität itkeä, mutta se ei taida onnistua sinun kaltaiselta.
”Jos pullotan omat kyyneleeni ja annan ne sinulle, voisitko helpottaa oloasi vuodattamalla ne maahan?”, kysyn.
”Myydään ne mieluummin Saharaan… siellä olevat ihmiset kaipaavat niitä enemmän. Tämä on vain tuomittu suhde. Sen pää onpuoliksi katkaistu, jo ennen kun se on kunnolla alkanut.”
Fall Out Boy - Golden
Kuinka julmaa on tämä kultainen sääntö, että kuollut ei voi palata. Mutta, jos sitä ei olisi, olisivatko kuolleet onnellisia täällä, jonne ne eivät kuulu? Elollisten keskelle? Sinä vaellat aaveena täällä. Kuinka haluisinkaan olla syntynyt vuosikymmeniä aikaisemmin, jotta olisin voinut tuntea kehosi lämmön.
Olen Tylypahkan valojen alla kuitenkin yksin. Tiesit että ne ovat liian raskaat minulle, ja vedit minua puoleeni plusmagneetin tavoin. Välillämme oli heti pieni, mutta niin ihana varaus.
Viikate - Padat
Kuljen luokse vastavaloon, jotta näkisin sinut kunnolla. Olen ties mitä kokeillut, typeristä juomista tähän temppuun. Jos kiertää talon kolmetoista kertaa, aloittaen vastavaloon, voi kuollut ruumiillistua. Tylypahkan kiertäminen ne kerrat yksin oli raskasta, ja sai minut miettimään onko tämä kaiken arvoista. onhan minulla ystäviä. Mutta tarvitsen sinut silti. Vaikka olisit vain haamu, etkä voisi kävellä kansain kun tietyissä paikoissa. Olkoot minulla padat mustimmat valttinani.
All I Ask of You (The Phantom of the Operasta)
”Ei enää puhetta pimeydestä, Remus”, sanot. ”Minä olen tässä. Anna minun olla aina vierelläsi, valonasi ja turvanasi.”
Vastaan kuin romantiikan nälkäisessä saippuaoopperassa: ”Sano että rakastat minua”.
Vastaat jälleen: ”Anna minun jakaa tämä elämäsi, kun kuolet, ehkä voimme olla viimein samankaltaisia.”
”Emme koskaan, sillä olen aina ihmissusi.”
”Kyllä kuolema poistaa sen.”
Ilmeeni saa sinut pelästymään.
”Älä edes ajattele sitä. Sinun on nyt elettävä minunkin edestäni”
”Rakastan sinua…”
