Nimi: Suvihymyjä
Fandom: Kreikan mytologia
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: Slash, draama, romantiikka
Paritus: Apollon/Hermes
Sanoja: 500
Haaste: Vuodenaika-haaste vol. 2 kesällä
Suvihymyjä
Ikkunat ovat levällään, ovet samaten ja auringonvalo kirkastaa huoneet, häikäisee silmissä hetken ja paljastavat ilmassa tanssivat pölyhiukkaset. On kaunista, lämmintä ja huoletonta. Sydän on kevyt, murheet ovat vain sanoja, jotka eivät osaa enää koskettaa. Stressi, mitä sekin on? Matot tuoksuvat mäntysuovalta, kesäsalaatti odottaa keittiössä ja nektarikannuun pudotetaan jääpaloja. Loiskuu nestettä hiukan pöydällekin, mutta se nuolaistaan pois ja hymyilevä suu maistaa paratiisin.
Ruohonkorsia varpaiden välissä, jalkapohjissa tummaa multaa ja silti sitä vain kävellään vastapestyillä lattioilla, vaikka sisko moittii, ystävätär huokailee, mutta rakastettu ei sano mitään, hymyilee vain. Talo on täynnä vieraita, mutta eivät he oikeasti vieraita ole. Perhettä he kaikki kerran olivat eikä olo ole hippuakaan ahdistunut. Taioilla siivotaan, pestään ja puunataan kaikki kuntoon, mutta ei se minua haittaa, vaikka Hestia tyrkkää pinkan lautasia rintaa vasten ja käskee kattamaan pöydän, joka odottaa kesänkauniissa puutarhassa. Minulle tulee kotoinen, hyvä olo. Kaikki tuntuu olevan niin kuin silloin kerran, oikein ja hyvin.
Puutarhakeinu nitisee hiukan, kun sille istuu. Pöytä on valmis ja ruoka tulossa. Portailla seisoo mies jutustellen kolmen kauniin naisen kanssa, mutta ei flirttaillen eikä vietellen. Kullakin on eri soittimet käsissään: hopeahuilu ja viola. Harppu odottaa jo soittajaansa puutarhassa, mutta punatukkainen muusa kuuntelee tarkoin musiikinjumalaa, kun tämä selittää kädet viuhuen visioitaan. Huilunsoittaja livertää pari säveltä ja Apollon nyökyttelee kiihkeästi silmät riemua loistaen. Juuri noin, Euterpe. Sinä tiedät, mitä tarkoitan. Euterpe hymyilee ja pyyhkäisee pitkillä sormillaan taiteidenjumalan käsivartta. Tunnen jotain, kuin jääkylmiä vesihippuja ihollani ja niskassa kipristää. Ei noin, Euterpe, ajattelen, vaikka hymylleni tunne ei pärjää.
Muusat kipittävät viime hetken harjoitteluun ja mies jää yksin. En mene hänen luokseen, vaikka tekisi jo hiukan mieli. Avoimesta ovesta kävelee kolme jumalatarta sylissään ruokakulhoja ja kattiloita. Nousen ylös, autan ja ruuan tuoksu saa minut nälkäiseksi, vaikka kuolemattoman on vaikeampi nälkää tuntea. Dionysos pamauttaa samppanjakorkin taivaisiin ja pullon suu näyttää höyryävän. Laseja täytellään ja kaikki kutsutaan kilistämään. Jumalat ja jumalattaret kohottavat laseja, katsovat silmiin ja nyökäyttävät päätään toivotellessaan toisilleen kaikkea hyvää ja suotuisaa menestystä ikuisessa elämässämme. Läsnä eivät ole läheskään kaikki, mutta poissaolijoita ei surra eikä murehdita, vaikka kutsut jätettiin tarkoituksella lähettämättä. Tämä päivä on meidän eikä synkinkään varjo yllä tänne. On vain auringonpaistetta, kukkien tuoksua, ruohon raikkautta ja iholle säteilevää lämpöä. Nyt ei tarvitse teeskennellä hymyä ja mielistellä valheellisin sanoin. Kesä saa jumalatkin hymyilemään.
Itse päivällisestä mieleeni ei jää juuri mitään. Sitä keskustellaan, maistellaan ja kehutaan kokkia maasta taivaisiin. On sitä ennenkin tehty. Ei minulla tylsää ole, mutta huomioni kiitää kaukomailla eikä kukaan voi tuoda minua takaisin, ei ennen kuin kuuma käsi laskeutuu käsivarrelleni ja tuo takaisin todellisuuden. Kun kohtaan tutut ruskeat silmät, tuntuu tämä hetki haaveita suloisemmalta, ja kun Apollon kutsuu tanssiin, en voi kieltäytyä. Eikä kukaan meitä enää katso, ovat tottuneet jo, vaikka eivät he tiedä, että tämä on todellista. Muusiin Apollon ei suo katsettakaan eikä kukaan jumalatar saa häntä pois luotani. Hän vie ja minä annan hänen. Leikittelemme hymyjen kautta ja lausumme vitsikkäitä huomautuksia juhlista, muista ja omasta viihtyvyydestämme. Sarkasmi maustaa sanani suolaisella kinuskilla, mutta Apollon on vaniljaa, sulavaa, pehmeää ja sopivan makeaa. Enkä minä vastustele, kun hän kumartuu, suutelee ja on taas minun.
