A/N: Ugh.. Jouduin viikoksi pakkomökille ja unohdin postata tämän, vaikka kaikki oli valmista.. Mutta nyt laitan jatkoa! Lopultakin.
Hmm.. Mielestäni tässä luvussa eivät asiat vielä kauheasti etene ja pientä tapahtumien paikallaan hinkkausta esiintyy.. Muutenkin jokin mättää.. Välillä tuntuu, että olisin kiirehtinyt liikaa ja, että se näkyisi tekstistä.. Hm, en oikein tiedä. Kertokaa tekin mitä mieltä olette.
Olkaas sitten hyvät! Jatkoa;
***
7. luku
Käytävillä supistiin. Ihmiset hiljenivät tuijottamaan kun Harry kulki heidän ohitseen. Joku osoitteli ja vieressä toinen nyökytti myöntävänä päätään. Tämä kaikki vain yksien pystyyn nostettujen kauluksien takia. Pystyyn nostettujen kauluksien, jotka kuuluivat
Harry Potterille. Lattiaan katseensa painanut Harry yritti selvitä aamiaiselle, minkä hän teki todennäköisesti hitaammin kuin juoru hänen kauluksistaan ja sen alla oleilevasta tilanteesta. Joku ihastuttava Rohkelikko oli huomannut aikaisempana iltana saman kuin Ron ja juttu oli lähtenyt kiertämään.
”Älä välitä noista Harry. Niillä ei ole omaa elämää.” Ron sanoi ja taputti häntä kömpelösti selkään.
Harry nyökkäsi vaisusti. Näillä ihmisillä ei todellakaan tuntunut olevan omaa elämää. Tai no, aika moni sillä hetkellä tuntui elävän Harryn kautta, joten ehkä Harryn elämä laskettiin myös heidän elämikseen. Hän työnsi synkkänä käsiään taskuihinsa ja mulkaisi pahasti paria vastaan tulevaa kuiskuttelevaa neljäsluokkalaista. Oliko oikeasti niin maailman mullistavaa jos Harrylla oli pari pikkuriikkistä mustelmaa kaulassaan? Tai ei niin pikkuriikkistä, mutta samapa tuo.
Harry pysyi itsepäisesti vaiti ystäviensäkin, tai oikeastaan Ronin, kysellessä mustelman alkuperää. Hän asteli tupansa pöytään istumaan ja kuunteli supinan voimistumista salissa. Synkkänä Harry kaatoi kurpitsamehua lasiinsa ja antoi ajatustensa liukua muualle katse lautasessaan.
Lauantaiaamun posti lehahti sisään satojen pöllöjen muodossa, mikä sai Harryn havahtumaan ja vilkaisemaan kohti lumottua kattoa. Hedwigiä ei näkynyt, mutta harmaa virallisennäköinen pöllö lehahti hänen luokseen Päivän Profeetta koivessaan. Huokaisten Harry sujautti sille maksun sen nilkassa roikkuvaan pussukkaan ja tarjosi vielä Ronin leivältä puoliksi syödyn leikkeleen. Pöllö kohosi siivilleen palkkio nokassaan ja näytti vilkaisevan meuhkaavaa Ronia säälivästi. Harry pyöräytti silmiään ja tarjoutui tekemään punatukkaiselle uuden leivän.
”Naama kiinni, Ron. Kaikki tuijottavat.” Hermione sanoi oman lehtensä takaa, kun Ron selosti kovaan ääneen ilmoihin kadonneesta ruoastaan. Tyttö oli jälleen kerran oikeassa.
”Lähdetään pois. Jooko?” Harry mutisi hiljaa ja nappasi mukaansa omenan. Ihmisten katseet alkoivat taas ahdistaa häntä.
”Mitäh? En minä vielä kerinnyt syödä!” Ron parkaisi kapinoivana, mutta nousi sitten nähdessään Hermionen tiukan katseen.
Harry päätti sulkea mielensä niiltä, jotka nousivat heidän perässään tupapöydistään. Katse suunnattuna salin oville hän jyrsi omenasta paloja. Hän kuunteli puolella korvalla Hermionen ja Ronin kiistelyä jostain täysin turhanpäiväisestä asiasta. Puolessa välissä matkaa Harry haihdutti taikasauvallaan puoliksi syödyn omenan ilmaan ja jäi miettimään mihin se todellisuudessa katosi. Toiseen ulottuvuuteen? Kolmikon kulku pysähtyi salin oville.
”Hei Potter! Törmäsikö kuraverinen talttahampaillaan kaulaasi?” Kysyi ilkeä ääni ovella. Harry huomasi kuitenkin, että ääni oli madallettu hiljaiseksi, ettei kukaan ulkopuolinen kuulisi kuraveri-huomautusta. Harry huokaisi raskaasti ja kohtasi Malfoyn ivallisen katseen Luihuisystäviensä keskeltä.
”Imaise itseäsi, Malfoy,” Harry sanoi kyllästyneesti ja sai Luihuiset repeämään melko hämmentyneeseen nauruun ja reaktio sai Harryn kohottamaan kulmiaan.
”Potter on tainnut viettää hieman aikaa itsensä kanssa kun on oppinut tuollaisia puhumaan.” Malfoy sanoi ja virnisti vierelleen Luihuisjoukon takaa ilmestyneelle Zabinille. Harry pyöräytti vastaukseksi silmiään ja varoi visusti vilkaisemastakaan Zabiniin.
”Et muuten vastannut kysymykseeni,” Malfoy sanoi silkkisesti, kun Harry oli kääntymäisillään lähteäkseen. Hänen huulensa vetäytyivät tiukaksi viivaksi. Mitähän Luihuinen tuumaisi jos hän kertoisi totuuden; sinun ystäväsi kävi vähän imuttamassa! Kuolisi varmaan siihen paikkaan jos se selviäisi.
”Aah, oletko mustasukkainen?” Harry sanoi ilkeästi ja virnisti päälle leveästi. Vihreäsilmäinen risti kätensä rinnalleen tuijottaen haastavana kylmän harmaisiin.
”Hyi helvetti! Sinustako muka?” Malfoy tokaisi naurahtaen epäuskoisen ivallisesti ja nojasi samalla selkäänsä ovenkarmiin.
”Voi harmi,” Harry sanoi muka surullisena ja iski sitten yliflirttailevasti silmäänsä pojalle, jonka silmät olivat kaventuneet hämmennyksestä. Luihuisten tyrmistynyt ilme oli jotain niin mieluisaa, kuin vain saattoi olla.
”Miksi sinä noin sanoit – tai teit? Nyt se Hilleri luulee että olet kiinnostunut hänestä!” Ronin oktaavia korkeammaksi noussut ääni kysyi kerrosta ylempänä. Harry oli toki kertonut ystävilleen pitävänsä myös pojista, mutta tällainen suora toiminta taisi hieman järkyttää Ronia.
”Koska halusin tukkia hänen turpansa. Saavatpahan taas hetkeksi jutun juurta.” Harry irvisti huvittuneen näköiselle Hermionelle vasemmalla puolellaan, samalla kun Ron jatkoi järkyttynyttä selostustaan.
”Nyt kaikki tietävät, että
kaikilla tavallaan on mahdollisuus sinuun! Oli sitten tyttö tai poika.” Ron huitoi käsiään ilmassa. Punatukkaisen sanat saivat Harryn hymyn hyytymään.
”Niin, Harry. Ron on kerrankin oikeassa! Luulen että sinua tullaan piirittämään tämän jälkeen vielä enemmän!” Hermione sanoi myötätuntoinen katse silmissään. Oli nimittäin selvää, ettei Malfoy todellakaan pitäisi suutaan kiinni tästä asiasta.
”Voi.. Eeh.. Taidan käydä vessassa!” Harry vinkaisi äkisti ja kiepsahti kulman taakse. Hän harppoi hetken aikaa eteenpäin itseensä suuttuneena ennen kuin löysi tyhjän luokkahuoneen.
***
Suu mutristuneena Harry työnsi silmälasejaan laukkuun marssiessaan samalla poispäin luokasta, jossa oli käynyt muuttamassa ulkonäköään. Saattoiko päivä enää pahemmin alkaa? Ärtyneenä Harry kiskoi kauluksiaan paremmin pystyasentoon ja hyppeli sitten kaksi porrasta kerrallaan alas portaita aulaan. Hänen viimeinen loikkansa katkesi kuitenkin nopeaan, kun Harry tunsi käden kietoutuvan vyötärölleen. Äkillinen pysähdys sai hänen etuvartalonsa jatkamaan vielä hetken matkaa ja Harry joutui vetämään terävästi henkeä ilman karatessa ulos hänen keuhkoistaan.
”Minne noin kiire, Dylan?” Kysyi ylevä, mutta leikittelevä ääni siitä suunnasta mistä käsikin oli ilmestynyt. Harry puristi silmänsä tuskastuneena ja ehkä hieman pelokkaanakin hetkeksi kiinni. Olikohan tänään perjantai ja kolmastoista?
”No mutta Blaise! Kukas tämä viehättävä tapaus on?” Kysyi pilkallinen ja naureskeleva, Harrylle liiankin tuttu, ääni. Naureskeluun yhtyi muitakin heidän ympärillään. Harry avasi taas silmänsä ja yritti pieneleisesti päästä Zabinin otteesta, vilkuillen kuitenkin varautuneesti Luihuisia ympärillään.
”Ah, me Dylanin kanssa kirjaimellisesti törmäsimme tässä yksi päivä,” Zabini sanoi kuin puhuen hyvästäkin ystävästä. Malfoy nyökytteli Zabinin sanoille naurua pidätellen.
”No sepäs – miellyttävää? Onko ollut mukavakin tuttavuus?” Malfoy sanoi suupielet uhkaavasti nykien samalla kun joku Luihuisjoukosta räjähti nauramaan. Vaalea poika astui hieman lähemmäksi ja painoi Harryn kauluspaidan pystyn kauluksen alas hoikilla sormillaan. ”Näköjään oikein mukava!”
Loputkin Luihuiset antoivat periksi huvittuneisuudelleen ja virnuilivat nyt avoimesti Harryn punertuneille poskille. Malfoyn hoikka sormi siveli Harryn leukaa viipyillen ja sai näin hänet yrittämään kääntää päätään pois toisen ulottuvilta. Tämä oli siis Luihuisten kosto numero kaksi; Julkinen nöyryytys.
”Etsi oma, Draco. Tämä on minun!” Zabini sanoi leikkisällä äänellä ja läpsäisi Malfoyn käden pois. Poika kuitenkin yhtyi sitten muiden nauruun. Harrya pidettiin ja hänestä puhuttiin, kuin jostain tavarasta. Kuin hän olisi lelu. Luihuisilla taisi olla erikoisen huono huumorintaju, kun tällainen kieroilu kirvoitti heistä noinkin raikuvan naurunpuuskan.
”Katso nyt sitä! Eikö olekin suloinen! Ihan kuin
nalle!” Zabini kujersi ja näykkäisi Harrya yllättäen korvasta. Liike sai Harryn vinkaisemaan ja yrittämään taas päästä vapauteen. Muut Luihuiset puistelivat hyväntuulisina päitään ja hajaantuivat, kun näytös tuntui olevan ohitse. Vain Malfoy jäi heidän seurakseen.
”Potterilla oli kuulemma samanlainen. Kävitkö sinä häntäkin järsimässä?” Malfoy sanoi kulmat koholla ja nauroi sitten päälle Zabinin ravistaessa huvittuneena päätään. Pieni säikähdyksen sykäys käväisi Harryn sisällä kun hän luuli Malfoyn huomanneen jotain. Tunne meni kuitenkin nopeasti ohi kun vaalea Luhuinen jätti aiheen sikseen.
”Me käydään nallen kanssa vähän nurkan takana,” Zabini sanoi silmää iskien ja katsoi säälivää näytellen paikoilleen jäykistynyttä Harrya. ”En minä pure, ainakaan kovaa.”
Luihuinen juoksutti Harrya tiukassa otteessaan yhden kerroksen läpi ja työnsi sitten hänet patsaan taakse piiloutuneeseen salakäytävään. Omahyväinen katse silmissään Zabini nojasi selkänsä käytävän seinää vasten. Poika piti tiukasti kiinni Harryn ristiselän kohdalta. Hän oli kiusallisen tietoinen yhteen painuvista lantioista ja niin olivat hänen räjähdysmäisesti punertuneet poskensakin.
Zabini virnisti enkelimäisesti Harrylle, joka yritti varoa asettamasta koko painoaan lantionseudulleen ja samalla nojata ylävartaloaan kauemmaksi. Vääntynyt asento alkoikin nopeasti riipoa hänen selkäänsä.
”Tuo näyttää vähän epämukavalta,” Zabini sanoi kuiskaavalla äänellä ja kohotti sitten toista kulmaansa leikkisästi. Harryn ruskeat silmät tapittivat ymmyrkäisinä Luihuista. Miten toinen pystyi olemaan niin rento? Olotila näytti olevan tälle kuin jokapäiväinen tuttavuus.
”M-mikset etsi jotain toista ahdisteltavaa?” Harry yritti sanoa jämäkästi, mutta sanat purkautuivat säälittävän huterina hänen huuliltaan.
”Koska minä haluan sinua,” Zabini sanoi silkkisellä äänellä ja jätti tahallaan ahdistella-sanan pois lauseestaan tehden siitä hieman – likaisen. Silmät vihjailevasti kaventuen Zabini vetäisi Harryn aivan kiinni itseensä saaden heidän lantioidensa luut painautumaan tiukasti toisiaan vasten. Harryn huulilta karkasi terävä henkäys. Hän oli sillä hetkellä turhankin tietoinen vartalonsa reaktiosta. ”Sitä paitsi, sinähän pidät tästä.”
Zabinin katseesta näki selvästi, että tämäkin oli huomannut tuon mielenkiintoisen muutoksen hänessä. Harry yritti taas liikahtaa pois Luihuisen otteesta, mutta liikkeestä syntynyt hankaus sai hänet pysähtymään ja hengityksen katkeamaan hetkellisesti.
”Olet oikeasti aika suloinen,” Zabini sanoi hänen korvaansa. Pojan ääni oli vivahteeton ja oudon vakava. Tuollaiset sanat eivät vain sopineet Blaise Zabinin sanomiksi. Harry nielaisi kuuluvasti, kun toisen käsi nousi siirtämään pehmeästi hänen kasvoilleen karanneen hiustupsun. Yllättävästä tunnelmanvaihdoksesta hieman toivuttuaan Harryn tajunta rekisteröi sen, että hänestä pidettiin vain yhdellä kädellä kiinni. Hän räpäytti silmiään ja repäisi sitten itsensä irti.
Harry pyrähti juoksuun. Hän ei vilkaisutkaan taakseen, vaikka kuuli ihmetyksekseen, ettei kukaan seurannut. Jos Harry olisi silloin katsahtanut olkansa ylitse, hän olisi nähnyt hieman pettyneet silmät, sekä vienosti ylöspäin kaartuneet huulet.
***
A/N: Huomasin tunkevani salakäytäviä joka tekstiini!
Ja sitten kommetia(ko?) ^^