Auro: Ihanaa, että tämä viimevuotinen synttärilahja oli kiva! Minä oon nyt mennyt tätä ficletsarjaa lopetellessani ihan myös fluffipilveen; tuli tänään muuten vaan palailtua tämän äärelle ja ajattelin, että kahdeksan osaa on ihan kiva lopetus. Kiitos vielä kommentista, ja mikäli tämä fandom ja paritus vielä kiinnostavat, niin tässä loput! <3
A/N: Siitä on kulunut ihan ikuisuus, kun olen viimeksi minkään YOI-aiheisen parissa pyörinyt. Toivottavasti tein edelleen kunniaa Victorille ja Yuurille.
aamuväsyneitä suudelmia
112. Torstai
Maaliskuun lopun torstaiaamuna Pietarin aamuaurinko pistää terävän kärkensä Victorin unen läpi ja herättää hänet paksujen vällyjen välistä. Hetken Victor ehtii jo hätääntyä - missä hän on, missä Yuuri on, mitä tapahtuu? Sitten Victor kääntyy ympäri ja näkee Yuurin vieressään, lempeän aamu-unen valumassa raollaan olevien huulien välistä vaivihkaa.
Eikä Victor voi kuin hymyillä, kun hetken päästä Yuurikin herää loivaan aamuun ja venyttelee pitkään - kunnes kolauttaa kätensä sängynpäätyyn.
"Auts."
Victor ottaa sutjakasti hänen sormensa omiensa lomaan ja puhaltaa kevyesti niihin. Yuuri katsoo hymyillen, taas kerran vähän harhaantuneen näköisenä ilman lasejaan Victoria päin ja ojentaa itsensä suutelemaan Victorin vaaleaa suuta. Hänen on kuitenkin keskeytettävä suudelma, koska haukotus pyrkii nousemaan hänen sisimmästään niin voimakkaana kuin pystyy. Yuuri siristää silmänsä kiinni suu apposen auki ja kahmaisee kunnolla happea saadakseen vielä hitaalla toimivat aivonsa paremmin käyntiin.
"Voi sinua, Yuuri."
Victor silittää Yuurin poskea, kurottautuu tarkastamaan kellon yöpöydällä olevasta puhelimestaan - se on vasta kymmentä vaille kahdeksan - ja siirtää herätystä vielä puolella tunnilla eteenpäin. Ei heillä ole mikään kiire, ja ylimääräiset minuutit voi viettää täkin alla pussaillen.
yhtenäistynyttä hengitystä
165. Väritön
Suomenlahdella kelluu kevään viimeisiä jäitä, ja Victor ja Yuuri ovat merenrantakävelyllä (taas). Victor pitää elämästä ja toivoo jo, että puut voisivat räjähtää vihreään väriloistoonsa. Hän on puhunut asiasta Yuurille varmaan tuhat kertaa, eikä Yuurikaan kyllä asiaa kiellä. Talvi on ollut liian pitkä.
Maailma tuntuu hidastuvan, kun katselee vellovaa merta ja istuu kuluneenmustalle puupenkille katselemaan väritöntä taivaanrantaa. Yuuri nojaa korvalappujensa kanssa Victorin olkapäätä vasten ja miettii, mitä elämällä oikein pitäisi tehdä. Vaikka Victor on tehnyt selväksi, että he voivat puhua mistä tahansa, on tiettyjä aiheita, jotka vähän pelottavat Yuuria. Jotkin asiat vain ovat suurempia kuin hän tai he, ja eksistentiaaliset kriisit niistä saavat hänen koko kehonsa värisemään pelosta aina tasaisin väliajoin uutisia lukiessa. Maailmalla kuolee ihmisiä sotiin, tiedemiehet lupaavat ruokasatojen totaalista loppumista ja otsonikato polttaa metsät ja ihmiset toisella puolella maapalloa - ja sellaisina hetkinä Yuurista tuntuu, että millään ei ole mitään merkitystä.
Mutta sellaisina hetkinä Yuuri on myös onnellisempi kuin koskaan, että Victor on siinä hänen vierellään. Victorin sinivihreät silmät harhailevat meren ei-missään, ja hänen hengityksensä on rauhallisempaa kuin yleensä. Se resonoi Yuurin rytmiin ja tasoittaa sen. Victor on onnellinen, että niin käy.
sormusta oikeassa vasemmassa nimettömässä
228. Kihlat
Victor vie Yuurin ensitapaamisen vuosipäiväillalliselle piskuiseen mutta paljon kehuttuun ravintolaan. Annos toisensa jälkeen on niin uskomattoman hyvää, että Yuuri tuntee olevansa toisessa ulottuvuudessa. Ravintolan sommelier tietää kaiken jokaisesta viinipisarasta, joka heidän laseihinsa lasketaan, ja tuleepa keittiömestarikin tervehtimään maailmankuuluja luistelijoita kiireidensä keskeltä varmistaakseen, että kaikki on täydellisesti.
Ja kaikki on täydellisesti. Illan viimeisen ruokalajin, kohtuuttoman täyteläisen suklaafondantin, jälkimainingeissa Victor ottaa Yuurin oikean käden käteensä pöydän yli ja hymyilee vienosti.
"Mitä pidit illasta?"
"Tarviiko sun edes kysyä?"
Victor hymähtää ja paljastaa hampaansa. Yuurin sydän sykähtää; Victorin hymy on yksi maailman kauneimmista asioista.
"Hyvä, että pidit. Se on minulle tärkeintä."
Victor antaa peukalonsa eksyä Yuurin nimettömässä olevan sormuksen kohdalle ja silittää sitä hetken.
"Eikö olisi aika siirtää tämä jo toiseen käteen?"
Victorin kysymys sekoittaa Yuurin pasmat. Kysyykö Victor Nikiforov häntä juuri— ei kai?
"Minä en aina ole suurten eleiden mies, Yuuri rakas. Tänään en ainakaan. Mutta..."
"Jos kyse on siitä, että kysyt mua naimisiin kanssasi, niin vastaukseni on epäröimätön kyllä."
"Minä kysyn sinua naimisiin kanssani, Yuuri."
Yuuri nousee pöydästä ja ottaa Victorin vartalosta niin tiukasti kiinni, että lupaa itselleen olla päästämättä koskaan irti.