Kirjoittaja Aihe: Yuri!!! on Ice: Asioita joita Victor rakastaa Yuurissa | S, ficlettejä (8 osaa, päivitetty 28.10.2018)  (Luettu 1432 kertaa)

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 233
Fandom: Yuri!!! on Ice
Ikäraja: S
Genre: fluffy
Paritus: Victor/Yuuri, duh
Vastuuvapaus: Juu, en omista hahmoja tai maailmaa tai sarjaa enkä tienaa.
Haasteet: Fluffy10 #2, One True Something 20 #2, Otsikoinnin iloja (päähahmo-otsikko), Ficlet300

A/N: kuuskidi ansaitsee vähän Victuuri-höttöä tasapainoksi kaikesta siitä kärsimyksestä, mitä olen hälle aiheuttanut kaikilla julmilla angsti-teksteilläni. Keräilen tänne kauheasti jotain ihan hupsuja lyhyita fluffy-ficlettejä. Pus, nauttikaahan. :>




asioita joita victor rakastaa yuurissa





huurussa olevia silmälaseja
97. Sydäntalvi


Pietarin keskitalvi on kylmä eikä navakka merituuli Suomenlahdelta auta.

Yuuri hytisee kylmästä, vaikka hänellä on uusi mustana kiiltävä untuvatakki. Victor ehdottaa, että Yuuri ottaisi hänen hansikkaansa, mutta Yuuri kieltäytyy kohteliaasti. (Salaa Victor on vähän pettynyt. Ne ovat hyvät hansikkaat.)

Yuuri ostaa jostain pikkukioskista höyryävän pahvimukillisen jotain vienosti tuoksuvaa teetä. Siitä nouseva kostea ilma tahrii silmälasit pilvisiksi ja Victor pyyhkäisee suupieltään ettei naurahtaisi ääneen. Yuuri ei näe vinoa virnistystä Victorin kasvoilla.

Victor nostaa huurtuneet silmälasit Yuurin nenänvarrelta, kaivaa taskustaan valkoisen kangasnenäliinan, pyyhkii linssit kunnes ne kiiltävät kirkkaina. Sitten hän asettaa lasit varovaisesti takaisin Yuurin kasvoille ja Yuuri katsoo Victoria, joka pyyhkäisee otsahiuksiaan ja hymyilee vaimeasti.

Victor nojautuu eteenpäin ja maistaa appelsiinin ja kanelin Yuurin pehmeiltä huulilta. Niiden myötä hän on kotona niin muistoissaan kuin nykyhetkessäkin.
« Viimeksi muokattu: 28.10.2018 21:00:58 kirjoittanut Ronen »

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 233
A/N: "lol", lasken ikärajan sallittuun, kun tän on paree pysyä sallitussa.





odottamattomia niskasuudelmia
81. Lasi

Kun kevät tulee Pietariin, jäätyneet kadut sulavat puoliksi. Jalkakäytävällä olevan jään reunaan muodostuu pitsikuviota (joka muistuttaa kuviota yhdestä Victorin vanhasta laventelinvärisestä esitysasusta jota Yuuri rakastaa erityisesti) ja se raksahtelee jalkojen alla, kun Victor ja Yuuri ovat kävelyllä.

Yuurin askeleen alla jäälevy pirstaloituu tuhanneksi sirpaleeksi askeleen alla ja ääni muistuttaa särkyvää lasia.

Sitä viinilasia, joka putoaa Victorin kädestä, kun hän tiskaa ja Yuuri halaa häntä yhtäkkiä takaapäin ja painaa lämpimät huulensa Victorin niskaan. Victorin niskahiukset tuoksuvat sitruunalta. (Yuuri osti shampoota suuren pullollisen hypermarketista, vaikka varaa olisi ollut johonkin erikoisputiikkiin keskikaupungilla. Victor inhoaa sen tuoksua, se on liian teollinen, mutta hän ei voi sanoa 'ei' Yuurille.)

Yuuri pahoittelee, irrottaa otteensa ja hakee siivouskomerosta rikkalapion ja harjan. Kun jokainen lasinsiru on saatu siivottua, Victor vastaa Yuurin eleeseen tämän asetellessa tavaroita takaisin komeroon eteisessä.

Tiskivesi jäähtyy ennen kuin Victor ehtii palata sen ääreen.




heikkojakin hetkiä
168. Ruoka

Kun Victor tulee kotiin, sisällä on järkyttävä käry. Yuuri leyhyttelee ilmaa keittiössä avoimesta ikkunasta ja romahtaa sitten tuolille pöydän ääreen. Liedellä savuaa jokin, eikä Victor tiedä tarkalleen mikä.

"Yritin tehdä katsudonia." Yuurin ääni on turhautunut, sitten särkyneen monotoninen. "Tänään ei taida olla kovin hyvä päivä."

Yuurin kasvoilla on käsittämättömän traaginen ilme. Maailmanloppu, vähintäänkin. Victor vetää tuolin Yuurin eteen, istuutuu myös, ottaa Yuurin käden käsiinsä.

"Hei, älä huolehdi."

Victor nostaa käden huulilleen, sulkee silmänsä, suutelee rystysiä yksi kerrallaan. Yuuri huokaa niin syvään, että Victor kuulee sen.

"Mennään syömään johonkin kivaan ravintolaan. Vaikka siihen keskustassa olevaan japanilaiseen paikkaan, että tuntuu kodikkaalta. Käykö?" Victor kysyy ja näyttää hetken huolestuneelta.

Yuuri nyökkää ja kaksikko nousee ylös. Victor vetää Yuurin halaukseen.

"Ei ole mitään hätää. Kaikilla meillä on huonoja päiviä. Mutta vielä on varaa parantaa tilanne."
« Viimeksi muokattu: 11.03.2017 20:19:58 kirjoittanut Bluji »

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 233
Voi skidi, kiitokset ihan mahtavasta kommentista! ♥ Mulla ei oikeasti riitä sanat, joten ota kymmenen sydäntä vastineeksi. ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

A/N: Oikein hyvää syntymäpäivää Aurooralle, jonka toiveissa oli "jotain söpöä, vaaleanpunaista ja elämänmakuista". Toivottavasti seuraavat pikkuficletit täyttävät tämän toiveen! ♥






hiljaisia parvekepyyntöjä
79. Kangas


Puoli viideltä aamuyöllä Yurin käden liikkeet ovat liian laajoja, viinilasit liian lähellä ja sanottavaa on aivan liian paljon.

”Että sit mä sanoin sille että – voi vittu.”
”Hei Victor, me tarvittais tänne sohvalle vähän talouspaperia.”

Victor huokaisee keittiössä syvään ja tuo rullan paperia Otabekille ja Yurille, jotka istuvat punaviinitahra välissään Victorin ja Yuurin asunnossa. Olohuoneen muut keskustelut muiden kotibilevieraiden välillä porisevat edelleen taustalla, kun Yuri yrittää hutiloiden pyyhkiä viiniä. Lopputuloksena tahra vain leviää ja leviää. Yuuri pakenee parvekkeelle.

Victor näkee Yuurin kasvoilta, kuinka paljon tätä turhauttaa pilalle mennyt sohva. Hän muistaa, että se on ollut heillä edellisen viinitahroitetun sohvan jälkeen varmaankin puolisen vuotta, ei paljon enempää. Victor istahtaa Yuurin viereen riippukeinuun ja Yuuri kellahtaa ilmestynyttä olkapäätä vasten.

”Victor.”
”Yuuri kulta.”
”Voisitko ostaa meille uuden sohvan sillä välin, kun olen matkalla Pariisissa?”
”Totta kai.”

Yuuri vetää vierestään viltin ylleen ja Victor painaa kevyen vanan suudelmia Yuurin ohimolle. Pietarin kesäinen merituuli on kosteaa ja kaukana horisontissa aurinko tekee jo nousuaan.




tyytyväistä hyminää
160. Vaaleanpunainen


”Sehän on…”
”Vaaleanpunainen. Mmmmhmm.”
”Vaaleanpunainen. Miksi?”

Victor pyyhkäisee suupieltään huvittuneena, kun Yuuri tiiraa olohuoneen vallattuna hempeää ilmestystä. Yuuri katsoo pitkään ja erityisen harkiten sohvaa, sitten pää kenossa Victoria. Victor hymyilee leveintä, valloittavinta hymyään ja yrittää saada sen tarttumaan Yuuriin.

”Se on, tuota…”
”Niiiin?”
”Erivärinen kuin itse olisin valinnut. Olisin ehkä ostanut jotain vähän…”
”Hillitympää?”
”Aivan.”

Yuuri astuu pari askelta eteenpäin ja silittää kädellään varovaisesti sohvan selkänojaa, ikään kuin se olisi jokin helposti suuttuva vaarallinen eläin. Victor näkee kuitenkin Yuurin kasvoilta, kuinka tämä yrittää peitellä reaktiota yltiöpehmeästä kankaasta. Yuuri siirtyy sohvan etupuolelle ja istahtaa räikein paljetein koristeltujen sisustustyynyjen väliin.

”Ah.”
”Mmhmm. Eikö olekin mukava?”

Yuuri antaa itsensä vajota sohvaan ja hymisee tyytyväisenä silmät kiinni. Victor painaa itsensä hänen viereensä ja hykertää, kun Yuuri näyttää kaikkiaan niin onnelliselta siinä hänen vieressään pitkän erossa vietetyn viikonlopun jälkeen. Victor ojentaa kätensä Yuurin olkapäille ja laskee poskensa Yuurin hiuksia vasten.

”Ehkä tämä vaaleanpunaisuuskin juuri ja juuri menee. Vain sinun vuoksesi, Victor.”
« Viimeksi muokattu: 04.07.2017 22:45:19 kirjoittanut Ronen »

Kaapo

  • Vieras
Halla! Mie ihan hirveästi tykkään näistä kaikista, minusta sie oot saanut hyvin kiinni siitä, millaisia Victor ja Yuuri on ja millaisia juttuja ne puhuu ja kuinka Victor vähän pettyy kun Yuurille ei kelpaa hänen hyvät hansikkaat. Näin tällainen höpsöttely ja fluff on vähän liikaa minulle, meen vähän johonkin tiloihin, mutta yritän kovasti nyt kestää tätä (tiiäthän sie kun joskus kaikki söpöily on vain liikaa).

Tykkään kauhiasti. Tykkään sinun tyylistä, tavallaan sinulla on tosi sellaisia maalailevia ja ehkä vähän runollisia virkkeitä, mutta samaan aikaan ne osaa olla myös sellaisia hyvällä tavalla töksähteleviä. Sellaisia, ettei tarvitse kuitenkaan arvailla, mitä tässä nyt tapahtuu ja mitä tämä tarkoittaa.

Ja sitten. Mie sain vaaleanpunaista?? ♥ en kyllä osannut villeimmissä haaveissanikaan odottaa victuuria (ja otayuria!!) synttäreilleni mutta en valita todellakaan. Ja oon kyllä skidin kanssa aivan eri mieltä, Yuuri saa luvan olla valittamatta vaaleanpunaisesta sohvasta ja toivottavasti Victor ostaa myös ne paljettityynytkin, ihan vain koska toisinaan pitää olla juuri sillä tavalla vähän ekstra. c':

Hitsi vie, mie oon sellainen onnellinen ja vaaleanpunainen itsekin, että en mie osaa ees oikeasti sanua mitään. Kiitos hirveästi, jäi hyvä mieli ja hymyilyttää. ♥

- Auro

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 233
Auro: Ihanaa, että tämä viimevuotinen synttärilahja oli kiva! Minä oon nyt mennyt tätä ficletsarjaa lopetellessani ihan myös fluffipilveen; tuli tänään muuten vaan palailtua tämän äärelle ja ajattelin, että kahdeksan osaa on ihan kiva lopetus. Kiitos vielä kommentista, ja mikäli tämä fandom ja paritus vielä kiinnostavat, niin tässä loput! <3

A/N: Siitä on kulunut ihan ikuisuus, kun olen viimeksi minkään YOI-aiheisen parissa pyörinyt. Toivottavasti tein edelleen kunniaa Victorille ja Yuurille.





aamuväsyneitä suudelmia
112. Torstai

Maaliskuun lopun torstaiaamuna Pietarin aamuaurinko pistää terävän kärkensä Victorin unen läpi ja herättää hänet paksujen vällyjen välistä. Hetken Victor ehtii jo hätääntyä - missä hän on, missä Yuuri on, mitä tapahtuu? Sitten Victor kääntyy ympäri ja näkee Yuurin vieressään, lempeän aamu-unen valumassa raollaan olevien huulien välistä vaivihkaa.

Eikä Victor voi kuin hymyillä, kun hetken päästä Yuurikin herää loivaan aamuun ja venyttelee pitkään - kunnes kolauttaa kätensä sängynpäätyyn.

"Auts."

Victor ottaa sutjakasti hänen sormensa omiensa lomaan ja puhaltaa kevyesti niihin. Yuuri katsoo hymyillen, taas kerran vähän harhaantuneen näköisenä ilman lasejaan Victoria päin ja ojentaa itsensä suutelemaan Victorin vaaleaa suuta. Hänen on kuitenkin keskeytettävä suudelma, koska haukotus pyrkii nousemaan hänen sisimmästään niin voimakkaana kuin pystyy. Yuuri siristää silmänsä kiinni suu apposen auki ja kahmaisee kunnolla happea saadakseen vielä hitaalla toimivat aivonsa paremmin käyntiin.

"Voi sinua, Yuuri."

Victor silittää Yuurin poskea, kurottautuu tarkastamaan kellon yöpöydällä olevasta puhelimestaan - se on vasta kymmentä vaille kahdeksan - ja siirtää herätystä vielä puolella tunnilla eteenpäin. Ei heillä ole mikään kiire, ja ylimääräiset minuutit voi viettää täkin alla pussaillen.



yhtenäistynyttä hengitystä
165. Väritön

Suomenlahdella kelluu kevään viimeisiä jäitä, ja Victor ja Yuuri ovat merenrantakävelyllä (taas). Victor pitää elämästä ja toivoo jo, että puut voisivat räjähtää vihreään väriloistoonsa. Hän on puhunut asiasta Yuurille varmaan tuhat kertaa, eikä Yuurikaan kyllä asiaa kiellä. Talvi on ollut liian pitkä.

Maailma tuntuu hidastuvan, kun katselee vellovaa merta ja istuu kuluneenmustalle puupenkille katselemaan väritöntä taivaanrantaa. Yuuri nojaa korvalappujensa kanssa Victorin olkapäätä vasten ja miettii, mitä elämällä oikein pitäisi tehdä. Vaikka Victor on tehnyt selväksi, että he voivat puhua mistä tahansa, on tiettyjä aiheita, jotka vähän pelottavat Yuuria. Jotkin asiat vain ovat suurempia kuin hän tai he, ja eksistentiaaliset kriisit niistä saavat hänen koko kehonsa värisemään pelosta aina tasaisin väliajoin uutisia lukiessa. Maailmalla kuolee ihmisiä sotiin, tiedemiehet lupaavat ruokasatojen totaalista loppumista ja otsonikato polttaa metsät ja ihmiset toisella puolella maapalloa - ja sellaisina hetkinä Yuurista tuntuu, että millään ei ole mitään merkitystä.

Mutta sellaisina hetkinä Yuuri on myös onnellisempi kuin koskaan, että Victor on siinä hänen vierellään. Victorin sinivihreät silmät harhailevat meren ei-missään, ja hänen hengityksensä on rauhallisempaa kuin yleensä. Se resonoi Yuurin rytmiin ja tasoittaa sen. Victor on onnellinen, että niin käy.



sormusta oikeassa vasemmassa nimettömässä
228. Kihlat

Victor vie Yuurin ensitapaamisen vuosipäiväillalliselle piskuiseen mutta paljon kehuttuun ravintolaan. Annos toisensa jälkeen on niin uskomattoman hyvää, että Yuuri tuntee olevansa toisessa ulottuvuudessa. Ravintolan sommelier tietää kaiken jokaisesta viinipisarasta, joka heidän laseihinsa lasketaan, ja tuleepa keittiömestarikin tervehtimään maailmankuuluja luistelijoita kiireidensä keskeltä varmistaakseen, että kaikki on täydellisesti.

Ja kaikki on täydellisesti. Illan viimeisen ruokalajin, kohtuuttoman täyteläisen suklaafondantin, jälkimainingeissa Victor ottaa Yuurin oikean käden käteensä pöydän yli ja hymyilee vienosti.

"Mitä pidit illasta?"
"Tarviiko sun edes kysyä?"

Victor hymähtää ja paljastaa hampaansa. Yuurin sydän sykähtää; Victorin hymy on yksi maailman kauneimmista asioista.

"Hyvä, että pidit. Se on minulle tärkeintä."

Victor antaa peukalonsa eksyä Yuurin nimettömässä olevan sormuksen kohdalle ja silittää sitä hetken.

"Eikö olisi aika siirtää tämä jo toiseen käteen?"

Victorin kysymys sekoittaa Yuurin pasmat. Kysyykö Victor Nikiforov häntä juuri— ei kai?

"Minä en aina ole suurten eleiden mies, Yuuri rakas. Tänään en ainakaan. Mutta..."
"Jos kyse on siitä, että kysyt mua naimisiin kanssasi, niin vastaukseni on epäröimätön kyllä."
"Minä kysyn sinua naimisiin kanssani, Yuuri."

Yuuri nousee pöydästä ja ottaa Victorin vartalosta niin tiukasti kiinni, että lupaa itselleen olla päästämättä koskaan irti.