Title: Tottelemattomuudesta sakotetaan
Characters: Eduard/Viro, Ivan/Venäjä
Rating: K11
Fandom: Axis Powers Hetalia
Genre: Öääh, yleispätevästi draama. Oneshot.
Disclaimer: Surukseni voinen julistaa, etten omista Hetaliaa tai sen hahmoja.
Warnings: Jonkin tason väkivaltaa
Summary: Voi olla vaikeaa puolustaa ystäviään jos vastassa on Venäjä.
A/N: Tämä on vanha, kirjoitettu jo jokin aika sitten. Ja alussa tarkoitukseni oli kirjoittaa jotain ihan muuta, tämä syntyi ikään kuin vahingossa. Tuo taustalla kummitteleva Viron ystävä voi olla kuka vain, päättäkää itse ja kuvitelkaa mitä on tapahtunut. Niin, eikä tämä myöskään ole sitoutunut mihinkään erityiseen historiikan tapahtumaan.
Tottelemattomuudesta sakotetaan
Venäjä tuijotti kasvot tympeinä Viroa, joka seisoi hänen edessään selkä suorana ja kasvot hämmästyttävän päättäväisinä. Mutta jos osasi katsoa, saattoi nähdä miten verettömät huulet olivat, miten tiukasti kädet olivat puristuneet nyrkkiin. Ja vanhemman valtion ei tarvinnut edes kunnolla vilkaista, hän aisti pelon herkästi ja tiesi miten hyödyntää sitä. Ja Viron uhmakas käytös sai hänet ärsyyntymään. Mairea, leveä hymy hiipi salakavalasti Venäjän kasvoille. ”Minä luulen, Eduard”, hän puhui matalalla, pehmeällä äänellä, ”ettei sinulla ole sananvaltaa tässä asiassa.”
Viro puri alahuultaan. Pelko sai hengen salpautumaan ja mahan kipeäksi. Ystävyys taas liimasi hänen jalkansa tiukasti lattiaan estäen antamasta periksi. Toistaiseksi. ”Kenties. Mutta sinä et… te ette voi häiritä häntä nyt, sir”, silmälasipäinen valtio mutisi vältellen violettien silmien intensiivistä katsetta. Venäjä räpäytti silmiään, mutta hymy säilyi. Toinen hymyili alinomaa, hymy oli aina läsnä, johdatellen vastapuolta harhaan. Eduardia ei enää, hän oli nähnyt saman ilmeen lukemattomia kertoja ennenkin. Eikä hän pitänyt siitä lainkaan. ”Hän on minun”, Venäjä totesi, hunajaisen äänen läpi tihkui närkästys. Hän pyyhkäisi kevyesti, kuin ohimennen toisen poskea sormenpäillään, ”Ja sinä myös, muistathan sen.” Viro säpsähti ja hyvin koossa pidetty ryhti valahti, hartiat lysähtivät ja katse painui maahan.
Ivan tönäisi toisen pois tieltään ja nauroi mennessään. ”Älä murehdi, Eduard. Jos hänellä on suurikin ongelma, niin kuin olen puheistasi käsittänyt, totta kai minä siitä huolehdin!” Sitähän minä juuri pelkään. Ajatus leimahti tavattomana, nopeana häivähdyksenä päässä ja mies tarrasi kiinni Venäjän kaulan ympärille käärityn huivin liepeestä harkitsematta lainkaan. Ja katui katkerasti tajutessaan toljottavansa typeränä vanhempaa valtiota, tämän vaalea huivi tiukasti käsissään. Ivan pysähtyi. Mies kääntyi hitaasti Eduardin puoleen ja kohotti kuin hämmästellen sormensa paljaalle kaulalleen. ”Minun huivini, da?” hän kuiskasi. Hymystä ei ollut enää jälkeäkään. ”Mitä sinä aiot tehdä minun huivillani, Eduard?” Kyseinen vaatekappale valui Viron äkkiä turriksi käyneistä käsistä mytyksi lattialle. ”A-a-anteeksi, sir.”
Metalliputki heilahti laajassa kaaressa melkein puolihuolimattomasti.
Kuului vaimea räsähdys silmälasien vasemman linssin särkyessä. Hetken aikaa tähdet tanssivat silmissä ja Viro putosi ähkäisten polvilleen painaen käsillään verta vuolaasti valuvaa nenäänsä. Tahmea, punainen neste tahri hänen kätensä ja tippui sormien välistä kiillotetulle puulattialle. Kipu sykki pääasiallisesti nenän alueella, mutta myös vasemmassa silmäkulmassa ja otsassa. Vaisto ja vuosien aikana kertynyt tietämys kertoi, että parin päivän päästä hänen kasvojensa vasempaa puolta koristaisi komea sinelmä. Eduard puristi silmänsä tiukasti kiinni, kun tajusi kyyneleiden nousseen silmiin. Sattui.
Venäjä nappasi huivinsa turvaan ja kietoi sen hetkessä tottuneesti takaisin kaulansa ympärille. Hän katsoi hetken kylmin silmin Viroa, joka ei rohjennut kohottaa katsettaan. ”Oletan, että siivoat sotkusi minun lattioiltani heti kun saat itsesi taas pystyyn.” Eduard toivoi toisen jo menevän, mutta tämä jäi odottamaan vastausta. ”Tietenkin, sir.” Venäjä nyökkäsi hyväksyvästi. Kumeat askeleet kertoivat tämän lähtevän viimein. Huoneen ovella ne pysähtyivät äkisti. Hiljaisuus oli painostavaa ja roikkui raskaana ympärillä; Venäjä pitkitti sitä vain piinatakseen toista eikä Viro uskaltanut päästää äännähdystäkään. ”Sinähän ymmärrät, viisas kun olet”, toinen aloitti, ääni jälleen samettisena ja niin liukkaana, ettei siitä saanut otetta, ”että maksat aina itse kaiken niskoittelusi. Kaikki tämä on valitettavaa, mutta vain ja ainoastaan sinun syytäsi. Pidä se mielessäsi, Eduard. Mutta eipä anneta ystäväisesi enää odottaa kauempaa.”
