Älä mitään anteeks siellä pyytele,
Odoshisein ! Ei sitä aina ajaksa kommentoida ja myönnän, olen itsekin laiska kommentoija, aina välillä jää se tekemättä vaikka oon heinosti alottanu
Aaws, ihana kuulla tuo, että pidät min kirjottamasta D/R'stä. Se todellakin voittaa H/D'n, sitä paitsi Harry on ihan tyhmä ja Ron on parempi, kun siihen tuo oman ripauksen luonnetta mukaan <3 Kuka muka kieltäytyisi Ronin tarjoamasta halista ja pususta? Mie en ainakaan! Juoksisin sinne puuhun sillein ninjasti ja käpertyisin Ronin kainaloon seuraavaks iäisyydeks. Isot puut ja varsinkin semmoset missä on paksut oksat joille on helppo kiivetä. Nyt haluun tonne ulos kiipeilemään tohon meidän isoon koivuun
Kiitos ja kumarrun itelles pienoisein <3 (ps. tän raapalen idea lähti sin kommentistas :3)
Nimi: Kun kujeillaan ja joudutaan kestämään seuraukset
Ikäraja: S
//zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajojaHenkilöt: Remus, James, Sirius
Genre: Drama, jekkuilu, saarnaus
Haaste(et): Raapalehtinen
Omistus: Odoshi, kun sain tähän idean ja innon kirjoittaa, sin kommenttia lukiessa <3
“Oi, Kuutamoiseniii! Sinä ihana sulosuu.”
“Sirius, se turpa umpeen”, Remus ärähti, mutta siitä ei löytynyt enää samanlaista terää kuin oli aiemmilla kerroilla ollut.
“Remuuuus, sinä pieni karvapalleroinen”, James aloitti liimautuen Siriuksen tavoin Remuksen kylkeen kiinni.
“Ettekö te todellakaan jo usko, minä en aio auttaa teitä Kalkaroksen kiusaamisessa. En yhtään.”
Remus ravisti Jamesin ja Siriuksen irti ja pakeni muotokuva aukosta karkuun kahta muuta Kelmiä. James ja Sirius katsahtivat toisiinsa ja kohauttivat olkiaan. Alkoihan täysikuu olla lähellä, mutta silti Remusta kaihersi selvästi jokin muukin.
“Minä saan sen hänestä kyllä puristettua ulos”, Sirius sanoi virnistäen. Kaksikko hävisi muotokuvasta naureskellen, aikomuksenaan järjestää upea esitys luihuisten kustannuksella.
***
“Mitä minun pitäisi tehdä teille, että te pysyisitte paikoillanne ja tekemättä mitään typerää?”
James ja Sirius katsahtivat toisiinsa ja sitten uudestaan Remukseen, joka seisoi heidän edessään silmiään siristellen.
“Ei mitään”, James ehdotti suloisen viaton hymy huulillaan, jonka tiesi tehoavan Remukseen; toisinaan.
“Tuo ei mene läpi, herra Potter. Tajuatteko te, että vaikka se oli oikeasti ihan hauska näky, niin siinä olisi voinut sattua vaikka kuinka pahasti? Joku olisi saattanut pahimmassa tapauksessa sokeutua tai joutua Mungoon asti”, Remus sanoi huokaisten ja istui poikien väliin.
“Teidän täytyy kasvaa edes hieman sieltä viisivuotiaiden tasolta, te olette kuitenkin 15-vuotiaita.”
“Me yritetään.”
“Yritetään ainakin.”