Disclaimer: JKR omistaa Potterit, minä vain leikin.
Author: It's me Odoshi
Title: Kuilu välillämme
Genre: angst, romance, femme
Paring: Pansy Parkinson/Luna Lovekiva
Rating: Sallittu
Warning: Kuolema mainittu
Summary: Herään jälleen hetkestäni, mutta en myönnä. Pudistan vain päätäni, jolloin he tietävät, ettei tarvitse kysellä. En aio kertoa heille koskaan;
minäkö muka ihastunut Lööperiin?A/N: Kahvihetkellä kirjoitettua - ei mitään erikoista ilman sen suurempia ideoita. Olen vain pitkään halunnut toteuttaa jonkunlaisen Pansy/Lunan ja hetki vaikutti sopivalta lyhyelle tekstille ja 250 sanaa sitten syntyikin. Molemmat tytöt ovat kuin luotu femmeen, joten heistähän nyt on pakko kirjoittaa joskus lisääkin, koska ei se nyt niin vaikeaa ollut kuin kuvittelin. Ja tosiaan tämä menee Korpinkynsillä tupa-haasteeseen vähän niin ja näin, kun ei kovin tarkasti käydä tuota tupaa tässä läpi; pääpiirteet vain. Menkööt siis. Ja tosiaan Disneyn Herculeksessa esiintyvällä kappaleella "
I won't say I'm in love (finnish-version) oli vaikutuksensa tämän syntymiseen, se on ihan kiva kannattaa kuunnella.
Challanges: Femme10 ja random10, Tupahaaste: Korpinkynnet
Kuilu välillämme
- Pansy PoV -
En aio myöntää salaisuutta, jota kannan sisälläni. En koskaan, vaikka ystäväni ovat huomanneetkin katseeni karanneen Korpinkynsien tupapöytään ja kirjastossa kohden vaaleita hiuksia. Tai silloin, kun katseemme kohtasivat tyttöjen vessassa vain murto-osa sekunnin verran; sininen ja utuinen katse, johon voisin kuvitella hukkuvani.
”Pansy?
Mitä sinä tuijotat?”
Herään jälleen hetkestäni, mutta en myönnä. Pudistan vain päätäni, jolloin he tietävät, ettei tarvitse kysellä. En aio kertoa heille koskaan;
minäkö muka ihastunut Lööperiin?Päivät kuluvat ja viikot muuttuvat kuukausiksi ja askeleeni kulkevat Korpinkynsien jalanjälkien myötäisesti. He ovat ylpeitä, viisaita ja koppavia; ainut tupa, jonka me Luihuiset hyväksymme rinnallemme. Miksi siellä on siis hän? Tyttö, joka uskoo kummallisuuksiin, kuten narskuihin -
mitä ne olivatkaan?”Anteeksi… Olen pahoillani, mutta en huomannut teitä”, Luna sanoi hiljaa ja katse harhaili ohi omani muuttuen nopeasti anteeksipyytävästä vihaiseksi. Huulien välistä saatoin huomata sihinän; ”Luihuinen”, kuin hän olisi pitänyt minua saastuneena. Epäilemättä hän oli verenpetturi, kuten ystävänsäkin.
”Mitkä ystävät?” huomaan mieleni kysyvän itseltäni. Kuitenkin silloin törmätessämme toisiimme käytävällä huomasin, että kuilu välillä on aivan liian syvä ylitettäväksi.
En saa häntä koskaan itselleni, niin taisin silloin ajatella vastoin periaatteitani.
~*~
Uusi aikakausi on alkamassa; Pimeän Lordi on kuollut – sota on ohi lopullisesti. Istun ystävieni keskellä, joiden päät ovat painuneet kumaraan; heillä ei ole ketään, jota etsiä katseellaan.
Minun katseeni etsii sinua ja kun vihdoin löydän sen huomaan katseesi vastaavan omaani. Kyynel, joka vierähtää poskellani jää vain sinun mieleesi; kukaan muu ei saa nähdä, mutta olen onnellinen, että olet kunnossa. Hymysi kohtaa katseeni; kapea ja huomaamaton.
Hetkestä riippumatta tiedämme molemmat;
kuilu on liian syvä välillämme.