// Alaotsikko: Nälkäpeli, punahiuksinen avoxtyttö, angst, romance, deathfic, K-11
Name: Joskus on painajaistenkin päätyttävä
Author: Iria
Fandom: Nälkäpeli
Characters: Punahiuksinen avoxtyttö. (Josta kerrottiin aivan liian vähän.)
Pairing: Punatukkainen tyttö/se poika, joka oli hänen kanssaan, kun heidät saatiin kiinni (ja joka tapettiin).
Genre: Deathfic (…onko se muka genre?), angst, romance. Tuplaraapale.
Rating: K-11. (Ehkä. Suunnilleen. En osaa arvioida ikärajoja. :<)
Disclaimer: Nälkäpelin luoneelle Suzanne Collinsille kuuluu kaikki kunnia. <3
Warnings: Pommeja. (Ne tappavat ihmisiä. :<) Deathfic.
Summary: ”Ja punahiuksisen tytön unessa vuosia sitten kuollut poika on häntä vastassa.”
A/N: Nälkäpelin kolmatta osaa odotellessa... Pidän jostain syystä punahiuksisen avoxtytön tarinasta, enkä tule ikinä antamaan Suzanne Collinsille anteeksi, jos siitä ei ole edes mainintaa Matkijanärhessä. (Se oli vitsi... Ehkä minä jotenkin voisin antaa sen anteeksi... Ehkä...
) [Ja tulen itkemään järvikaupalla, jos punatukkaisesta jotakin tarinassa kerrotaan. Tosin itken joka tapauksessa – vaikka se kirja kertoisikin siitä, miten kaikki tekivät rauhan ja sitten söivät kermakakkua yhdessä ja kuolemat ja muut olivat vain pahaa unta. Heh.] En tosiaan ole lukenut vielä kolmatta osaa, joten aivan ehdoton spoilauskielto, jos joku sen lukenut uskaltautuu kommentoimaan!
*
Kun pommit alkavat putoilla ilmatyynyaluksista Capitolin täydelliseen karamellimaailmaan, punahiuksinen tyttö on vihdoin nukkumassa. Hänen unensa on levotonta ja katkonaista, repaleiset kuvat tanssahtelevat ohitse päättymättömänä vyörynä ja hän seisoo kaikesta syrjässä ja vain katsoo vierestä sisimmässään tuttu katkeruus käpertyneenä tunnistamattomaksi keräksi ahdistusta. Unissaan hän on joku muu ja sitä hän kaipaa ollessaan valveilla.
Hän ei näe Capitolin tuhoa, mutta se ei sureta häntä, sillä hän ei ikinä saa tietää Capitolin vihdoin murtuneen. Jos hän olisi ollut hereillä, hän olisi luultavasti seissyt ikkunassa katselemassa hymyillen, toivottaen tervetulleeksi hänet hitaasti murhanneen, sairaan valtion kuoleman.
Koulutuskeskuksen vieressä sijaitsevan virastorakennuksen sortuessa alkaa käytävältä kuulua juoksuaskelia ja hätääntyneitä huudahduksia. Ikkunalasit pirstaloituvat paineaallon iskiessä rakennukseen, hälytys laukeaa ja piinaava ujellus täyttää hetkeksi ilman, mutta se katkeaa rakennuksen eteläpäädyn räjähtäessä ja turvajärjestelmän tuhoutuessa sen mukana. Punatukkainen tyttö ei kuitenkaan herää. Hän ei tule ikinä heräämään unestaan. Ja ahdistus hänen sisimmässään hellittää hitaasti otettaan selittämättömän turvallisuuden tunteen levitessä hänen mieleensä.
Seuraava pommi iskee suoraan koulutuskeskukseen. Paniikkia tulvivat huudot katkeavat äkisti rakennuksen luhistuessa kasaan. Tuho on täydellinen. Koko Capitol on pommitettu muutamassa vaivaisessa minuutissa maan tasalle. Mitään ei jää jäljelle tuosta irvokkaasta hattaramaailmasta.
Ja punahiuksisen tytön unessa vuosia sitten kuollut poika on häntä vastassa. Pojan käsivarret ovat kutsuvasti levällään, vallattomille kasvoille on kohonnut ilahtunut hymy. Tyttö kuolee pojan nimi hymyyn vihdoin kaartuneilla huulillaan.
*
Jos vaivauduit lukemaan, olisi ihanaa jos kommentoisitkin ^^ Nimim. pieni, kommentinjanoinen ficcari.
[Ja sen kolmannen osan spoilaaminen on tosiaan syvästi kiellettyä.]
