Ficin nimi: Sidotut
Kirjoittaja: PadfootLover
Beta: useampi anonyymi henkilö
Genre: Angst, hippunen romancea, one-hot
Ikäraja: K-11
Paritus: Sirius/ Remus
A/N: Noniin, tää on kummitellu mun päässä (ja koneella) jo monta kuukautta, ja vihdoinkin saan sen postattua! Siitä miten hyvin nimi sopii voi olla montaa mieltä, mutta se on monen tunnin mietinnän tulos.
Ja olen harkinnut tehdä tähän liittyvän pätkän myös Siriuksen kannalta, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Postaan sen kyllä tänne jos ja kun saan sen tehtyä
Mutta nauttikaa!
// Toinen osa!! C:: kesti kauan saada se kasaan ja ulos, mutta täältä se nyt löytyy. Se on siis sama stoori mutta nyt kuullaan mitä siriuksen nätissä pikku päässä oikein liikkuu.
Sidotut
Päätän aina, etten minä ole tällä kertaa se, joka ottaa yhteyttä. Haluan aina saada varmistuksen että vaikken soittaisikaan, tulisit silti, omasta tahdostasi. Silti ikäväni kasvaa liian suureksi. Tahdon tuntea ruumiisi omaani vasten, jälleen kerran. Riippuvuuteni on liian vahva, liian todellinen.
Tuijotan kelloa, viisarit liikkuvat tuskallisen hitaasti. Ei vielä, ei vielä.. Sekuntiviisarin lähestyessä tasaa tikitys tuntuu hidastuvan, puuroutuvan ilmaan, kuin universumi yrittäisi estää minua taas juoksemasta ansaan. Lopulta otan puhelimen käteeni, ja näppäilen numeron jonka osaan jo ulkoa.
Heti ensimmäisellä tuuttauksella vastaat. Se saa oloni tuntumaan tärkeältä, kuin olisit odottanut puheluani. Toisaalta tajuan miten säälittävän ennalta arvattava minusta on tullut. "Tulen sinne heti". Äänesi on kuin kuiskaus, raskas ja käheä. Kuulen nopeita tuuttauksia, mutta en ymmärrä laskea puhelinta. Pelkkä äänesi kuuleminen saa kaiken tahdonvoimani murenemaan. Hitaasti lasken luurin pöydälle ja vedän syvään henkeä. Jään odottamaan.
Kaksi minuuttia. Viisi minuuttia. Kymmenen. Missä viivyt? Vihdoin ovikello soi. Tahtoisin juosta, syöksyä syliisi, mutta kävelen liioitellun hitaasti, yritän pitää itseni kurissa. Vedän henkeä ja avaan oven. Nojaat ovenkarmiin tavalla jonka tunnen liian hyvin. Mustat ylipitkät hiukset roikkuvat toisen silmän yllä, huulillasi tuttu itsevarma hymy, jolla tiedät kaikkien kaatuvan jalkoihisi. Se valitettavasti toimii.
Kävelet ohitseni sisään ennen kuin ehdin edes pyytää. Tuntuu kuin pysähtyisit pieneksi hetkeksi tuijottamaan minua silmiin, vain muutaman sentin päästä. En voi olla varma, hetki menee liian nopeasti. Hitaasti käännyn selin sulkemaan ovea ja vetämään henkeä. Kietoudut ympärilleni takaapäin. Lasket kätesi vyötäisilleni ja suutelet niskaani. Aina jos teet aloitteen mietin tahtomattani miksi. Haluaisin vain nauttia kosketuksestasi, valheesta, mutten pysty. Se on itsesuojelurefleksi. Haluaisin kysyä, mutta pelkään vastausta. Käännyn niin että olemme kasvotusten. Painan huuleni huulillesi. Huultesi maku, ihosi tuntu, ovat epätodellisia. Ei tämä jumalainen olento voi tuntea mitään minua kohtaan. Olen sinulle pelkkä esine, satunnainen seura. Kuin sinulla ei sitä riittäisi muutenkin.
****
En tiedä enää mitä tunnen. Kipua? Halua? Itsesääliä? Tai ehkä olen liian turta tuntemaan enää mitään. Makaan hiljaa paikallani, kätesi ovat hiuksissani ja suutelet kaulaani. Ne ovat helliä eleitä, jotain mitä en koskaan odottanut sinulta. Olen hämmentynyt. Huulesi etenevät kaulaltani leukaani ja huulilleni. Painat huulilleni suukon ja vetäydyt irti hymyillen. ” Minun pitää mennä”. Nouset ylös ja pukeudut. Näen selkäsi hämärässä oviaukossa. ”Sirius?” Pysähdyt. ”Niin?” Pelkkä hymähdys. Sinulla on kiire. ”Minä rakastan sinua”. Seisot jähmettyneenä paikoillasi. Sitten kuiskaat niin hiljaa, etten voi olla varma kuulleeni oikein: ” Niin minäkin sinua”. Katoat pimeään ja kuulen oven käyvän.
Nousen ylös ja kävelen ikkunalle. On kylmä talvi-ilta ja maa on valkeana lumesta. Näen kuinka astut ulos kadulle ja sytytät tupakan. Vedät pitkät henkoset ja harmaat savukiehkurat leijailevat ilmaan. Kävelet tienvarteen ja yrität kutsua taksia. Musta tukkasi on pian valkeana lumihiutaleista ja mieleni tekee juosta ulos ja pyytää sinua jämään. Samalla hetkellä viereesi pysähtyy taksi ja nouset kyytiin. Seuraan katseellani kuinka auto kaartaa kulmasta enkä enää näe sinua.
Ikävä
[/size]
Minä lasken päiviä. Kuinka kauan siitä on kun viimeksi puhuimme? Kaksi päivää. Kaksi päivää ja 14 tuntia. Helvetti, kuinka säälittävä minä voin olla? Päivien lisäksi lasken tunteja, en kykene keskittymään mihinkään. Päässäni on musta aukko jossa muistosi leijailee, eikä päästä mitään muuta selkeää ajatusta ulos.
Minä ikävöin sinua niin helvetisti. Välillä voisin vain käpertyä johonkin itkemään, olen voimaton ilman sinua. Haluan hajota. En kestä sitä. En voi sietää ajatusta että olisin näin riippuvainen jostain ihmisestä. Se ei sovi minulle. Olen yksinäinen susi, erakko. Tällainen tunnepuuska ei pitäisi edes käydä mielessäni.
Sinä olet tehnyt minulle jotain. Tämä ei ole minun tapaistani. Minä en tarvitse ihmisiä, minä en pidä ihmisistä. Sinä olet saanut minut murtumaan, kaipaamaan. Vihaan itseäni, vihaan sinua ja vihaan sitä että vihaan näitä tunteita. Päässäni vallitsee suuri raivon ja epätoivon sekasotku, josta ainoa selvä viesti on: Soita minulle.
Olen yksinkertaisen säälittävä. Olen jo murtanut kaikki muut periaatteeni sinun suhteesi, paitsi ylpeyteni. Minä en soita. En suostu anelemaan. Jos sinä päätät katkaista yhteydet, minä hyväksyn sen. Ainakin periaatteessa.
Tuntuu että vihaan kaikkea itsessäni: Säälittäviä periaatteita, itsetuntoa kohottavaa yksinäisyyttä ja harvinaisia heikkouden hetkiä. Kävelen ympyrää puhelin kädessäni. En pysty istumaan. Ikävöin sinua niin paljon että se fyysisesti sattuu, niin paljon että tekisin mitä vain saadakseni sen loppumaan.
Vihaan sinua. Sinä olet tehnyt tämän minulle. Laitat minut kärsimään. Kusipää, mikset voi vain… vain…
Nimesi välkkyy puhelimen näytössä. Nostan sen korvalleni, ja ennen kuin ehdit sanoa mitään, vastaan:
”Tulen heti.”
Huulilleni nousee tahdoton hymy. Minä näen sinut. Voisin alkaa laulaa.
---
No niin. Hiukset, hymy, asento. Sitten ovikello. Asunnostasi kuuluu askelia. Ovi aukeaa. Helvetti. Oletko aina ollut noin… Vastustamaton?
Saan jalkani liikkeelle ja astun ohitsesi sisään. Jäädyn hetkeksi tuijottamaan, vain pieneksi hetkeksi, ettet varmasti huomannut.
Sano jotain. Tee jotain. Suljet oven katsomatta minuun. Kietoudun ympärillesi takaapäin. Kuulen kuinka hengityksesi katkeilee. Käteni ja huuleni valetavat tiedostamattani pitkin vartaloasi, ja tunnen kuinka kosketukseni saa sinut värisemään.
Käännyt ympäri syleilyssäni ja painat huulilleni suudelman, tartut paitani kaulukseen ja kiskot minua itseäsi vasten, samalla työntäen minua kohti makuuhuonetta. Napitat auki paitaani, kiskon housut jaloistasi, lennämme sängylle. Kaikki on yhtä tuntemusten ja sokean himon sekamelskaa.
En saa sinusta tarpeeksi, edes silloin kun olen täysin sisälläsi ja kuulen sinun laukeavan hokien nimeäni. Haluaisin vain pidellä sinusta kiinni, painaa sinut lähelleni ja kuiskia korvaasi kauniita lupauksia.
---
Olen rento, rauhallinen. Vatsassani on tunne joka muistuttaa onnellisuutta, kun makaat siinä vierelläni, ja saan vain silitellä hiuksiasi ja hengittää kaulasi tuoksua. Silmäsi ovat kiinni ja hengität rauhallisesti. Huokaisen syvään ja painan korvanlehdellesi pehmeän suudelman.
Vetäydyn irti kylmän ilman nostaessa ihoni kananlihalle. Puen nopeasti päälleni, haluan päästä äkkiä ulos jotta voin polttaa sätkän. Vilkaisen sinua sivusilmällä kävellessäni nopeasti ovelle. Seuraat minua katseellasi ja äänesi pysäyttää minut ovelle.
”Sirius”
”Niiin?” minä todellakin tarvitsen sitä sätkää…
”Minä rakastan sinua.”
Se lämmin tunne vatsassani räjähti, lämmön ja onnellisuuden kipinät leviävät ympäri vartaloani. Haluaisin kääntyä ympäri, suudella sinua, tilittää sinulle kaiken sen mitä päässäni liikkuu, kertoa kuinka paljon sinua rakastan.
Puren huulta. Minä en kykene tekemään sitä, heittämään itseäni peliin. Osa minusta haluaisi lähteä juoksemaan, juosta kauas. Ja sytyttää se rööki.
”Niin minäkin sinua,” kuiskaan hiljaa ja kävelen ulos asunnosta. Kävellessäni ulos kaivan takkini taskusta tupakan, ja sytytän sen hyytävässä pakkasilmassa. Vedän pitkän henkosen ja heilautan taksille.
En edes huomaa, että ympärilläni sataa lunta. Paskaako sillä on väliä, paskaako millään on väliä. Voisin lähteä rautatieasemalle, ottaa lipun jonnekin kauas. Vain siksi, että sinä ansaitset parempaa.
