Ambra, kiitoksia kommentistasi

Ensin tuohon puolipisteeseen, joo kyllä, olen hieman kiintynyt siihen

Ja olen myös saanut vähän noottia sen liikakäytöstä, nyt olen yrittänyt päästä siitä vähän enemmän eroon.
Hmm, tosiaan, tuo yksi lainaamasi kohta on ehkä hivenen liian kuvailtu, mutta yritin sillä päästä mukaan tunnelmaan. Koska oon kiintynyt Luciukseen ja se on niin monen haasteen päähenkilö miulla, väkiselläkin tulee kirjoitettua miehellä eri tavalla

Aistikkaana ja tunteellisena, millaisena häntä ilmeisesti ei kovin usein ajatella. Mutta kiitos rakentavasta, sitä koko ajan kehittyy kirjoittajana ^^
***
Nimi: Keijukaisia ja kodikas tunkkaisuus
Paritus/Päähenkilö: Ei ole/Luna
Ikäraja: S
Tyylilaji: Draamaa, raapale x3
Yhteenveto: Luna tahtoo muuttaa asumaan lehtikasaan.
Oma sana: [21:36] <@Ginkku> Haluan raapaleen siitä, miten lapsi-Luna haluaa muuttaa lehtikasaan asumaan. Tästä se ajatus siis lähti, kun motkotin #jumalapelissä ettei ole raapale-ideoita ja tällaisen sitten sain Gingeriltä ^^ Joten kiitos, nyt kun syksy on vielä tulossa ja omat lapsuuden kokemukset lehtikasoissa talsimisista, lehtisateista ja haravoinneista tuli mieleen niin... *haikeus* Osallistuu tuon haasteen lisäksi vuosittaiseen raapalehaaste kakkkoseen.
Ja tämän myötä toivotan Gingerille hyvää syntymäpäivää!
***Syksyn tullen monien mieli masentui ja heidän mielestään ilmassa haisi vain mädäntyneet lehdet ja kylmä kankeus. Jokin kumma mielen synkkyys sai katseen väistymään luonnon kauneudelta ja rauhoittavalta yksinäisyydeltä, joka tuki yksinäisimpiä tiensä kulkijoita.
Viisivuotias Luna ei nähnyt kumpaakaan; ei masentavaa pimeyttä tai luonnon kauniita värejä. Hän näki kiehtovan seikkailun uudessa maailmassa, joka muutti muotoaan koko ajan erilaisempaan suuntaan. Värit ja synkeys olivat totta kai osa sitä, mutta pieni Luna näki muutakin, mitä muut eivät. Jossain viiletti syksyn keijukainen piiloon ihmisiltä, jossain taas toinen samanlainen maalasi lehtiä ja teki mutakakkuja. Syksyn keijukaiset asuivat lehtimajoissa ja Luna tahtoi olla samanlainen kuin ne.
***Isä sanoi, että haravoiminen on hyväksi, mutta maa saisi paremmin ravintonsa, jos lehdet jätettäisi paikoilleen. Mutta jos kukaan ei haravoisi, silloinhan syksyn keijukaiset eivät saisi uusia koteja?
Luna tiesi, että keijukaisilla oli punavihreänkeltaiset hiukset ja niiden sormet olivat aina mullassa. Siksi niitä ei kovin moni nähnyt, värit ja haju sekoittuivat luonnon omiin.
Vesiväreillä saatiin samanlaiset sävyt vaaleisiin kutreihin ja läheisen naapurin possukarsinassa pyöriminen sai mullantuoksun tarttumaan muuallekin kuin vain käsiin. Enää puuttui siis vain lehtikasa. Isä oli tehnyt hänelle pienen risuharavan, joka ajoi asiansa, vaikka olikin vielä liian iso.
Luna tunsi, kuinka keijukaiset istuivat lehtien seassa ja tarkkailivat hänen touhujaan.
***Ilmassa tuoksui kodikas tunkkaisuus ja kuuran peittämään maan raikkaus. Silmissä vilisi värejä, värejä, taas värejä. Maa oli vähän viileä, mutta majassa oli kodikasta.
Luna kuuli, kuinka ovi avautui ja askeleet kopisivat portaissa.
"Luna?"
Luna ei vastannut, halusi, että isä löytäisi hänet itse.
"Luna?"
Askeleet lähestyivät kohti majaa ja pysähtyivät sen vierelle.
"Luna, oletko sinä siellä?"
Lehdet karisivat hänen yltään ja kohta isän kasvot ilmestyivät näkyviin.
"Luna, mitä ihmettä sinä istut lehtikasassa?"
"Isä, se on maja", hän sanoi ja ojensi kätensä. "Saisinko muuttaa siihen?"
Isä nosti hänet syliinsä ja naurahti. "Lehtikasaanko? No, siinä tapauksessa, jos siitä rakennetaan vähän enemmän tuulta pitävämpi."