Äh. Miten tää voi kaikessa lyhykäisyydessään ja pienuudessaan ollakin näin suloinen? Hih. On aina niin nannaa, kun löytää jonkun kivan pikkuisen H/D'n näiden kaikkien miljoonalukuisten jatkisten joukosta! Joten siis, mitä yritän sanoa, on se että pidin tästä pätkästä paljon! Ja vielä kun Drarry sattuu olemaan yksi lemppariparituksistani, niin hiih ^^
Jotenkin osaan päässäni mieltää tuon kohtauksen sellaiseksi, että se voisi tapahtua. Jotenkin tässä oli semmoi loputtomuutta, mutta ei sitten kuitenkaan, koska tuo viimeinen virke;
Niin raastavaa kuin se olikin, suudelma jonka he jakoivat, oli yksi viimeisistä heidän välillään.
... niin tuo
yksi viimeisistä antaa mielikuvan, että se ei ollut se kuitenkaan viimeinen. Vaikka lopulta sitten päättyykin, niin kuitenkin ihana kuva jäi mieleen näistä kahdesta jälleen kerran.
Mun mielestä kieli tässä ficissä oli tosi kaunista. Sellaista ihanan arkista, mutta olit onnistunut tekemään siitä kuitenkin hyvin kaunista ja tunteellista. Pystyi melkein aistimaan tuon hetken läsnäolon tässä hetkessä, kun tuo tuli jotenkin lähelle. Tykkäsin paljon näiden lauseiden lyhykäisyydestä. Jollain tavalla tämä tuntui pidemmältä kuin raapaleet yleensä, johtuisiko juurikin noiden lauseiden pituudesta, en tiedä. Se ei siis ole millään lailla huono asia - päinvastoin
Sitten vielä kyllä pakko sanoa, että tykkäsin tästä otsikosta hirveesti! Se kliseinen
tähtiin kirjoitettu-häläpölöpöö toiseen muotoon käännettynä toimii paremmin kuin hyvin! Tämän otsikon takia tän innostuin ylipäänsä avaamaankin. Propsit siis tästä! ^^
Yksi erityisen kaunis kohta sieltä;
Harry vilkaisi syrjäkarein platinapäätä muttei sanonut hälle sanaakaan, tyytyi vain huokaisemaan vasten tuulenpuuskutusta.
Nam. Nuo sanat;
hälle ja
tuulenpuuskutusta sai aikaan kylmät väreet. Aivan ihana kohta muutenkin, nousi suosikiski tästä koko pätkästä!
Tän pidemittä puheitta kiittelen suuresti lukukokemuksesta ja kerron, että etsin jatkossa lisää luettavaa sinulta!
xo, ins
