Author: Sole
Fandom: Varjojen kaupungit
Genre: Romance, H/C, Drama, Angst
Rating: K-11
Pairing: Alec/Magnus, päähenkilö kuitenkin Puhemies Miau (kissa)
Disclaimer: Varjojen kaupungit kuuluu Cassie Clarelle
Summary: Miau istui pojan sylissä ja hyrisi hiljaa pojan istuessa Magnuksen sylissä hyristen hänkin.Osallistuu Eläinten silmin -haasteeseen.
Silinterikissa
Hyrinä
Puhemies Miau katseli kuinka uusi poika luikahti sisään ovesta yhtä näkymättömänä muulle maailmalle kuin sillä itselläänkin oli tapana. Miau naukaisi hiljaa pojan riisuessa takkinsa ja kenkänsä ja sulkiessa oven perässään. Sateen ääni katkesi ja pojan läpimärkien mustien hiusten latvoista putoili vesipisaroita eteisen lattialle. Poika haroi hiuksiaan sormillaan ja suoristi tummanharmaan neulepaitansa alla olevan kauluspaidan kaulukset ja työnsi molempien paitojen hihat kyynärtaipeisiinsa. Miau katseli poikaa kummastuneena ja sen häntä heilahteli edestakaisin.
Ei poika ensimmäisellä kerralla ollut viitsinut kammata hiuksiaan sormillaan tai pukeutua edes suurinpiirtein siististi, Miau ajatteli. Uudella pojalla oli varmasti jotain mielessä.
Tai sitten Magnuksella.
Miau loikkasi alas hattutelineeltä ja laskeutui yhtä aikaa kaikille neljälle jalalleen niin kuin kissat aina laskeutuvat. Vaikka se tiesikin, että sen yhdeksästä hengestä oli jäljellä vielä ainakin kaksi, se onnitteli silti itseään onnistuneesta lasketumisesta ja seurasi sitten poikaa eteisestä olohuoneeseen. Poika käveli huoneen poikki ja istui epävarmasti hymyillen Magnuksen viereen sohvalle. Magnus painoi suunsa ilahtuneesti pojan poskelle ja nuolaisi sitä. Miaukin yritti hymyillä niin kuin se oli yrittänyt monta kertaa aikaisemminkin koskaan siinä onnistumatta, olkoonkin että Magnus oli kerran sanonut sen näyttävän vähän iloisemmalta.
Mutta ehkä se viikset vain olivat olleet kiharalla.
Miau tassutteli lähemmäs sohvaa ja katseli, kuinka Magnus kietoi käsivartensa pojan ympärille ja veti tämän syliinsä. Miau tunsi pienen kateuden pistoksen, mutta ei ollut varma, johtuiko mustasukkainen nipistely Magnuksesta vai uudesta pojasta, josta se oli alkanut pitää jo pojan silittäessä sitä nopeasti sen syntymäpäiväjuhlissa, vaikka sen syntymäpäivät eivät olleet oikeasti edes olleet sinä päivänä. Uusi poika oli Miausta paljon mukavampi kuin kukaan tätä ennen, koska poika ei kävellyt Magnuksen asunnossa alasti niin kuin olisi omistanut sen ja koko maailman ja Magnuksenkin. Uusi poika hymyili vähän ja silitti paljon ja pukeutui ennen kuin keitti itselleen pahanhajuista kahvia ja katseli televisiota aamuisin.
Miau loikkasi sohvalle, ja poika kaappasi sen syliinsä naurahtaen. Ja siinä Miau istui pojan sylissä ja hyrisi hiljaa pojan istuessa Magnuksen sylissä hyristen hänkin.
Melodia
Puhemies Miau inhosi uuden pojan ja Magnuksen riitoja. Yleensä niiden aloittaja oli Magnus, mutta syy oli aina uudessa pojassa, ja ne päättyivät siihen, että uusi poika itki vihaisesti ja Magnus lohdutti tätä pyydellen anteeksi. Silloin Miau hyppäsi ylös eteisen hattuhyllylle ja istui siellä kuuntelemassa ilmastointilaitteen hurinaa. Se piti hurinasta, joka kuulosti suurinpiirtein samalta kuin sen kehräys ja peitti alleen asunnon muut äänet. Joskus se kuvitteli kommunikoivansa laitteen kanssa odottaessaan, että Magnus ja poika saisivat riitansa sovittua ja mylläisivät kanariankeltaiset lakanat myttyyn.
Miau oli kyllästynyt Magnuksen ja pojan riitoihin, joissa ei tuntunut olevan päätä eikä häntää niin kuin siinä itsessään, ja kaikki päättömät ja hännättömät asiat olivat siitä typeriä.
Kun Magnus ja poika aloittivat jälleen eräänä iltana riitelyn, joka muuttui nopeasti huudoksi ja vihaiseksi itkuksi, Miau käpertyi kerälle Magnuksen silinterihattuun ja jäi odottamaan riidan loppumista. Se kuunteli ilmastointilaitteen hurinaa, odotti, odotti ja odotti.
Lopulta poika tuli eteiseen ja veti takkinsa päälleen ja kengät jalkaansa ja lähti pois, eikä tullut sen jälkeen enää takaisin.
Magnus alkoi viettää aikaa eteisessä Miaun kanssa – mutta ei tietenkään hattuhyllyllä – ja hyräillä surullisia melodioita ilmastointilaitteen hurinan päälle.
Seepra
Kun uusi poika tuli Magnuksen asuntoon omalla avaimellaan Miaun istuessa tavalliseen tapaansa eteisen hattuhyllyllä, Miau tiesi heti jonkun olevan vinossa. Pojan kasvot olivat märät, vaikka ulkona ei satanut, ja punalaikulliset, melkein juovikkaat niin kuin seeproilla. Poika ei riisunut takkiaan eikä kenkiään, ei kammannut hiuksiaan sormillaan tai suoristanut paitansa kauluksia. Poika ainoastaan itki. Itki niin äänekkäästi, että Miauta alkoi melkein hävettää tämän puolesta, vaikka se tiesi, ettei Magnus ollut kotona, ja näin ollen pojan itkunpuuskan kuulivat vain se itse ja ilmastointilaite eteisen katossa. Poika pyyhki kasvojaan takkinsa hihaan ja itki vielä vähän ennen kuin alkoi kerätä Magnuksen kenkiä kasaksi keskelle eteisen lattiaa.
Ja pojan kummallinen käytös vain jatkui. Muutaman päivän päästä koko asunto oli täynnä pahvilaatikoita ja pojan kasvot melkein kokonaan punaiset niin kuin tämän silmätkin. Kaiken päivää poika pakkasi Magnuksen tavaroita pahvilaatikoihin ja kantoi laatikot yksi kerrallaan hattuhyllyllä tilannetta tarkkailevan Miaun ohi. Tietenkin Miau ihmetteli, miksi poika teki niin, mutta se ei voinut tehdä muuta kuin katsella, kun poika itki entistä kovempaa kuin ensimmäisenä päivänä ja halasi Magnuksen takkia ennen kuin laskosti sen päällimmäiseksi yhteen laatikoista.
Ja lopulta poika pakkasi Puhemies Miaunkin, nosti sen syliinsä hattuhyllyltä ja työnsi pahvilaatikkoon, jonka kansi oli täynnä reikiä.
Poika sanoi: ”Me ollaan nyt kahdestaan, Mau”, ja Miau naukaisi surullisesti ja toivoi ensimmäistä kertaa yhdeksässä elämässään, että osaisi itkeä.
