Nimi: Kulta pieni, mä tahtoisin niin
Kirjoittaja: Ruskapoika
Ikäraja: K11
Paritus: Ron/Draco
Genre: Angst, Romance
Haaste(et): Shuffle vol.2, Satanen (065. siirtymä), Angst25 (01. onni)
Vastuuvapaus: En valitettavasti omista ketään hahmoista, vaan he kaikki kuuluu muun Potterversumin kanssa jumalaiselle ihmiselle nimeltä J.K. Rowling. Minä ainoastaan leikin ja omistan juonen. Musiikki kuuluu niille artisteille ja bändeille, joille ne on nimetty kuuluvan.
A/N: HAPPY B-DAY WINGA MY DARLING! <3 *hoilaa synttärionnittelu lauluu* Tää on siis siulle täysin ommattu, toivottavasti pirät
Joo, synttärificiks hieman erikoinen, kun on angstia, mutta sain vaan ohjeeks, että Ron/Dracoa sen olla pitää niin tälläinen syntyi. Kommenttia vaan rohkeesti tuleen
Jos kulta pieni tulee yhteen, niin sanomaan vaan. Wordilla katsoin niin se laittoi, että kummatkin on oikein, niin jätin nuo nyt tuossa erikseen ^^Kulta pieni, mä tahtoisin niin
1. Rakkauslaulu - Johanna Kurkela“Sinulla on pianistinsormet.”Niin hänelle oli sanottu. Pianonkosketin painui pohjaan ja piti kauniin ääneen. Se sai hennon hymyn miehen huulille. Oli niin vaikeaa odottaa sitä päivää, että toinen olisi taas vapaa. Heidät oli revitty sodan jälkeen irti toisistaan. Toinen Azkabaniin vaikkei tämä ollut tehnyt sodassa paljoa mitään väärää – jonkin verran, muttei paljoa. ja hän oli jäänyt yksin ison kartanoon. Toinen pianonkosketin painui pohjaan ja sai aikaan yksinkertaisen melodian.
Oli niin vaikeaa olla yksin.Ron sipaisi punaisia pitkiä hiuksiaan pois silmiensä edestä. Vielä kolme viikkoa, hän hoki mielessään ja hymyili rohkaisevasti itselleen, vaikka ei nähnytkään omaa heijastustaan mistään pinnasta. Piano oli vanhaa puuta, se oli hieman kärsineen näköinen, mutta niin oli Ron itsekin. Hän halusi Dracon vierelleen. Enää kolme viikkoa, hän toisi mielessään uudestaan – hieman painokkaammin ja jatkoi soittamista.
Draco oli aina pitänyt siitä, että hän soitti pianoa.2. Wonderwall - OasisRon köytti verhon kiinni yön jäljiltä ja painoi kämmenensä ikkunaa vasten.
Kaksi päivää. Miksi odottaminen oli niin vaikeaa? Hän hengähti syvään ja seurasi katseellaan kuinka kaksi lintua lenteli kiemurrellen keskenään. Punapää näpäytti kerran sormenpäitään ikkunanlasia vasten ja lähti huoneesta. Turha yksin isossa makuuhuoneessa oli murehtia 48 tuntia.
Neljäkymmentäkahdeksan tuntia. Hän tunsi kuinka perhoset kasaantuivat vatsassa. Hän näkisi Dracon taas. Hän saisi suudella niitä ohuita huulia. Kietoa kätensä tämän lantion ympärille ja painaa otsa tämän olkapäätä vasten. Heiltä oltiin kielletty tapaamiset silloin suoraan, eikä kumpikaan heistä ollut silloin tiennyt miksi. Nyt he näkisivät taas. Vuosi oli aikaa kulunut, kaksi päivää tuntui silti ikuisuudelta.
“Sinä, rakas, olet minun ihmemuurini. Kaksi päivää vain tuntuu vuosilta.”
3. Running up to Hill - PlaceboRon odotti kärsimättömänä muiden tavoin odotushuoneessa vapautuvia vankeja. Huone oli suhteellisen iso, eikä heitä edes ollut niin hirveän montaa, mutta silti huone tuntui tukahduttavalta. Hän halusi vain Dracon ja päästä nopeasti kotiin. Pois täältä muiden vaikutuspiiristä. Hän sipaisi hiukset pois kasvoiltaan.
Sinun olisi pitänyt leikata hiukset takaisin kuosiin, ennen kuin tulit hakemaan Dracoa kotiin, hän sätti itseään ja kiepautti hiukset nopeasti takaraivoon poninhännälle. Kädet hikosivat – mitä jos Draco ei enää rakastaisi häntä? Hän pyyhki kädet housuihinsa. Kyllä Draco rakastaisi. Tai niin Ron halusi uskoa.
Huoneen toisella puolella ovet avautuivat saaden kaikki ihmiset terästäytymään. Osa oli itkenyt jo valmiiksi odotuksen tuomasta jännityksestä, ja joidenkin naisten itku kuului vieläkin. Ron tiesi, että se olisi kohta kahta kertaa äänekkäämpää, kun he saisivat miehensä takaisin – tai kenet tahansa muun läheisen. Ensin huoneeseen lipui joukolla naisia, jotka olivat päättäneet istumisensa nyt. Osalla ei ollut ollenkaan vastaantulijoita. Heistä Ron ei edes välittänyt, eikä niistä, jotka tulivat seuraavaksi. Hän etsi vain platinanvaaleita hiuksia. Hän henkäisi äkkinäisesti, kun tunnisti Dracon.
Draco näytti niin kuihtuneelta.
Ron juoksi niin lujaa kuin jaloistaan pääsi ihmisiä tönien ja sulki Dracon halauksen, saaden yhtä kovan rutistuksen takaisin. Hän oli niin kaivannut.
Enää hänen ei täytyisi kaivata.
4. Wrapped in your arms - Fireflight“Elä enää ikinä lähde minnekään”, Ron kuiskasi ja suuteli uudestaan Dracon kaulaa, saaden miehen painautumaan aina vain enemmän itseään vasten. Ron virnisti Dracon suusta päässeelle naurahdukselle ja kosketti tämän kylkiä. Kyllä hän oli tiennyt, että Draco tulisi menettämään painoaan Azkabanissa, mutta hänestä tuntui silti hirveältä ajatella, että hänen rakkaansa kylkiluut tuntuivat, tämän iho näytti liian kalpealta ja tämä oli kärsinyt, kun hän oli istunut täällä. Kartanossa. Turvassa. Hyvässä paikassa, kun Azkabanin sellit olivat vetoisia ja kolkkoja.
“En lähde. Tässä minun kotini on. Juuri siinä missä sinäkin”, Draco kuiskasi ja kiersi sormensa Ronin hiusten ympärille.
5. Lumi teki enkelin eteiseen - HectorRon seurasi tarkasti Dracon rintakehän nousua ja laskua. Tämä ei ollut syönyt kuin puolet illallisesta ja nopeasti käynyt sen jälkeen nukkumaan. Kyllä Ron sen ymmärsi, eikä hän valittanut. Saihan hän katsella Dracon unta, joka ajoittain oli rauhatonta ja välillä niin rauhallista, että Ronin oli pakko mennä mieheen kiinni tunteakseen sydämen sykkeen. Hänen vapaana hieman liikkuvat hiukset kutittivat kaulaa ja olkapäitä. Paita oli eksynyt jo aikaa sitten jonnekin, eikä Ron edes viitsinyt suoda sille montaakaan ajatusta.
Hän suuteli Dracoa ohimolle saaden miehen kääntymään itseään kohden hymyillen. Hän hipaisi tämän kylkeä ja virnisti kujeilevasti, kun Dracon huulille levisi unenomainen virne. Hän veti Dracon rintaansa vasten ja vain toivoi, että he voisivat ottaa sen vuoden mikä jäi välistä kiinni. Unohtaa menneen ja jatkaa niin kuin ennenkin – tosin nyt vain julkisesti.
6. Yours to hold - Skillet“Oletko ollut kuinka paljon muihin yhteyksissä?”
Dracon kysymys yllätti Ronin. He olivat pari päivää vain olleet, istuneet sylikkäin, puhuneet hiljaa miten kaikki jatkuisi. Muita ihmisiä ei edes oltu otettu puheeksi.
“Keihin muihin?”
“Yleisesti. Kuinka sinä vietit sen vuoden, jolloin en ollut täällä?”
Ron puri huultaan., Hän ei tiennyt mitä hänen pitäisi kertoa. Totuus, ettei hän ollut mennyt paljoa missään ihmisiä tavaten. Pansy ja Blaise olivat ainoat, jotka olivat käyneet katsomassa häntä toisinaan. Ja tietysti pakostakin pienet kauppareissut oli tullut hoidettua itse, mutta ei hän ollut liikkunut paljoa missään seuranhakuisena. Hän oli vain kaivannut ja miettinyt miten Draco oli voinut.
“Pansya ja Blaisea olen jonkin verran tavannut.”
“Et ketään muuta?”
“Ketä minun olisi pitänyt tavata? Theodore joutui Azkabaniin niin kuin sinä, suurin osa muista edes tutuista katosi ulkomaille, kun Pimeyden lordi hävisi. Sinä tiedät sen itsekin.”
Draco pureskeli hetken huulensa sisäpintaa ennen kuin päätti, että asian, joka pyöri hänen mielessään, voisi sanoa ääneen: “…Entä Potterin puolella olleet? Oletko sinä tavannut heitä sen jälkeen, kun he saivat tietää suhteestamme tai ystäväsuhteestasi muihin luihuisiin?”
Ron pudisti päätään. Siitä oli silloin syntynyt huuto ja mekkala. Toiset eivät olleet pitäneet hänen tavastaan suhtautua vähäpainoisesti sotaan. Hän ei ollut loppujen lopuksi kenenkään puolella silloin, ennen kuin ajan kanssa ajateltuaan hän oli tajunnut, että oli suojellut taistelussa Dracoa ja luihuisystäviään enemmän kuin ketään valon puolen taistelijaa.
Hän ei ollut tavannut Hermionea tai Harrya sen jälkeen. Paitsi ne pakolliset kerrat. Satunnaisia hautajaisia, joissa hänen oli ollut pakko olla läsnä. Se kerta, kun Harry oli tullut ryhmänsä kanssa tarkastamaan Malfoyden kartanon pimeän taikuuden varalta – kartano oli ollut hänen asuinsijansa silloin jo pitkään.
“Aiotko yrittää vielä korjata välisi heihin?”
Pieni pään pudistus ja lyhyt, selkeä vastaus: “En.”
Pieni hymy eksyi Dracon huulille vastaukseksi.
“Sinun pitäisi hymyillä taas enemmän.”
