// Alaotsikko: Kauhu, K-11
Author: Nukkemestari
Ikäraja: K-11
Genre: Kauhu
Disclaimer: Omistan itse hahmot ym.!
Summary: Mind on taiteilija, joka elää 1800-luvun kaltaisessa maailmassa. Whey taas on pinkkiin kauluspaitaan pukeutuva poika nykyajassa. Molemmat lähtevät juhliin valkoiseen kartanoon. Whey pääsee tutkimaankartanon historiaa discomusiikin jumputtaessa ja Mind elämään historian.
A/N: Sanataide-harrastukseni antia. Tarkoitus oli kirjoittaa realismia, mutta tää vähän luiskahti kauhunpuolelle.. Tarkoitus oli, että on kaksi juonta rinnakkain, joiden päähenkilöt kohtaavat jotenkin. Tehtävänä oli myös luoda ihastuttava, epämiellyttävä ja mitäänsanomaton henkilö, ja käyttää heistä kahta tarinassa.
Genius-tarinani haaratarina
Puusormus1800-luvun kaltainen aikaHiili katkesi. Mind nosti ilmeettömänä uuden, ja jatkoi nokisen maiseman piirtoa. Piipuista leijaili koko ajan uutta savua. Ja harmaa oli taiteilija itsekin. Nokiset ja maalista tahraantuneet housut, haalistunut ja ohueksi kulunut pitkähihainen paita. Mies oli kuin siipirikko linnunpoika, kun hän kampesi itsensä ylös halvalta arkulta. Hän heitti puseronsa pois ja paljasti hoikan ruumiinsa.
Pesusoikko oli keskellä lautalattiaa ja vesi sangossa lämpeni liedellä. Mies ei jaksanut odottaa veden lämpiämistä vaan kaatoi veden tummuneeseen metalliammeeseen.
Hän riisui housunsa ja kaivoi pölyisen laatikoston romun seasta harvoin käytetyn saippuan.
Kuukauden lika pyyhkiytyi pois Mindin iholta, ja aina maalisena taiteilijana hän sentään joutui useammin pesemään itsensä, kuin monet hänen aikalaisensa.
NykyaikaWhey kuivasi jalkansa. Hyinen kaakelilattia sai säärikarvat pörhölleen ja Whey kipristeli varpaitaan. Lämmin kylpy oli vaahtokumpuineen ollut ihastuttava ja Whey rakasti rentouttavia kylpyhetkiä. Sipsuteltuaan huoneeseensa nuori mies veti rennon tyylikkään vaaleanpunaisen kauluspaidan (ylin nappi auki) ja tiiviit pillifarkut. Geelillä tummat hiukset veijarimaisesti pystyyn ja Whey oli valmiina.
Ulkona töötättiin.
Whey, jonka ajantaju ja – käyttö eivät olleet parhaimmasta päästä, alkoi kiskoa sukkia jalkaansa. Kännykkä taskuun ja Whey ryntäsi alakertaan ja ulos.
Rymistelystä ei ollut haittaa, koska vanhemmat eivät olleet kotona käskyttelemässä.
Vanhemman kaverin vanha Mersu oli juhlakunnossa ja kiiltävän punainen.
1800-lukuMind oli lainannut Mattew-sepän vanhaa luuskaa, harmaata, luisevaa ja hiukan kaljuuntunutta. Hän oli pukeutunut parhaimpiinsa ja laittanut puisen perintösormuksen sormeensa.
Kivikatu vaihtui mutaiseen tiehen, kun Mind ohjasi jolkottavan hevosen oikoreitille.
Tuuli ei pärjännyt Mindin hiuksille, eivät heilauttaneet hiustakaan.
Vartin ratsastuksen jälkeen Mind kaarsi oikealle ja hoidettu metsätie oli selvästi keveämpää ratsastettavaa.
NykyaikaAuto kaarsi kartanon pihaan. Wheyn kaverin Juden parkkeeratessa Mersua Whey katseli avoimella katseellaan läpi sivuikkunan.
Oli hän kartanon ennenkin nähnyt, mutta kauempaa. Sen olemus oli karismaattisen kaunis ja hiukan uhkaavakin, kuten vanhoilla rakennuksilla yleensä.
Kunnioitus levisi Wheyihin, kun hän katsoi valkoisia tiiliä ja yksityiskohtaista arkkitehtuuria.
”Whey? Whey?” Jude heilautti kättään unelmoivan Wheyn edessä. Whey hätkähti mietteistään ja selitellen nousi autosta.
Joe nauroi.
Sisällä oli valoisaa, sähköinen kattokruunu valaisi loisteliaan suuren eteisen. Hän ja Jude, tuo naistenkaataja syöksähtäen ensimmäisen kauniin naisen luokse, tupsahtivat täysin uuteen maailmaan; väenpaljouteen, värien ja hajujen sekamelskaan. Viereisestä huoneesta kuului musiikkia.
1800-lukuMind seisoi epävarmana – mikä ei näkynyt ulospäin - ja tapansa mukaan puolivarjossa. Katseellaan hän etsi kiireen vilkkaa talonisäntää, sillä aatelisten pukuloiston keskellä hän tunsi keräävänsä huomiota.
”Miten voin auttaa herraa?” kysyi ääni hänen vierestään. Ilmeisesti ylemmyydestään suuresti nauttiva hovimestari oli hiipinyt äänettömästi kuin lakana hänen viereensä.
”Etsin talonisäntää. Sain kutsun, mutta en tiedä miksi… On kai sattunut sekaannus.”
”Näytähän”, hovimestari sanoi ja Mind ojensi kirjeen. Hovimestari nyppäisi kirjeen Mindin kädestä kuin roskakasasta ja alkoi sitten tutkia sitä terävä nenänsä melkein koskien kirjettä sinettiä ja käsialaa.
”Aito on”, hovimestari sanoi nyrpeästi ja lähti harppomaan väentungoksen reunoja myötäilen. Mind ei voinut muuta kuin seurata.
NykyaikaWhey joutui tanssimaan hetken Karen nimisen naisen kanssa, mutta hän otti sen rennosti. Joe oli vaihtanut naisseuraa ja keikutteli nyt lanteitaan punaiseen paljettimekkoon pukeutuneen afroamerikkalaisen kanssa, jonka korvanrei’istä roikkui hopeiset tähtikorut.
Nyt illan isäntä, Mikaelo Malingan kuitenkin aikoi pitää ilmeisesti puheen.
”Hyvät bilehileet ja bilehilettäjättäret”, lausui Mikaelo muka vakavasti. ”Tervetuloa valkoiseen kartanoon, josta olen saanut vanhemmat pois.”
Hurrauksia.
”Pyydän kuitenkin, että ette riko paikkoja. Ennen kun aloitamme bileet, haluan kuitenkin varoittaa kummituksesta.” Poika antoi hiljaisuuden ja ihmetyksen laskeutua väkijoukon sekaan, ennen kuin jatkoi: ”Talon historia alkaa 1800-luvullta. Silloisissa juhlissa surmattiin eräs mies. Kaula viillettiin auki. Murhaaja oli kuulemma – myös faktatietojen pohjalta – punahiuksinen noita. Aave vaeltaa yhä koristen käytävissä… saattaa olla että se tulee vielä hakemaan jonkun TEISTÄ!”
Koko sali repesi puhumaan. Joku herkkä taisi pyörtyä tai sitten se oli joku onnenonkija, joka toivoi saavansa tekohengitystä komealta urhoolta, joka syöksyisi valkoisella ratsulla pelastamaan pyörtyvän prinsessan.
1800-luku”Ihailen kovasti töitänne, olette siis oikeassa paikassa”, oli Mitreo Malingan sanonut huoliteltujen viiksiensä takaa, ja aloittanut pohjattomalta tuntuneen keskustelun Mindin maalaustyylistä.
”Seuraa minua”
Mind hätkähti. ”Mitä sanoitte?”
”Töittesi harmaus korostaa loisteikkaan oikean maailman värikkyyttä ja kukoistusta.”
”Malingan ei selvästi ollut käynyt tavallisten kaupunkilaisten elinympäristössä, mutta mikä tuo ääni oli”, Mind ajatteli.
”Seuraa minua.. yläkertaan”
Mind katsoi vaistonvaraisesti aulan massiivisia portaita. Niitä ryntäsi eteenpäin punahiuksinen nainen. Mind epäröi hetken, mutta jokin vaisto, aisti tai silkka uteliaisuus käski tottelemaan tuntematonta ääntä.
Hän jätti (hiukan epäkohteliaasti) Malinganin pälättämään jotain maanisdepressiivisestä tyylisuuntauksesta, joka on suuri rakkauden tunnustus maailmalle.
Mind sujahteli huomaamattoman laihana ihmisten välistä ja kerran jopa tanssiparin alta. Ylös portaita, vasemmalle, jonne nainenkin oli juossut.
Punahiuksinen nainen ryntäsi eteenpäin nilkat ajoittain sinisen mekon alta vilkkuen. Hän ryntäsi käytävään ja portaita kohden, jotka todennäköisesti johtivat kartanon torniin.
”Jatka vain.. pidä kiirettä”
Oli se mielisairaiden aivojen ääni tai yliluonnollinen voima, se ajoi Mindiä eteenpäin.
Hän avasi oven.
NykyaikaWhey haeskeli vessaa, kunnes oli nähnyt torniin vievät portaat. Ne olivat näyttäneet niin tutuilta, kuin unelta, jonka hän hämärästi muisti alitajunnastaan.
Ovi oli kuivuneen veren värinen ja sen hiljaista kammottavuutta lisäsi se, että maali oli kulunut alhaalta, kuin veri olisi valunut…
Wheyn iho meni kananlihalle ja hän muisti sanonnan, joka kuului suurin piirtein: Kun kylmänväreet kulkevat niskassasi, joku tanssii haudallasi. Hän hätkähti, kun luuli näkevänsä veripisaran pursuavan oven suonista.
Väristen hän painoin messinki kahvan alas.
Huoneen sisustus oli erilainen muuhun taloon nähden.
Muualla sisustus oli hillityn modernia. Täällä taas se sopi talon arvokkaaseen ja koristeelliseen luonteeseen.
Pölyä. Haalistuneita tapetteja. Hometta, sen huomasi seuraavalla silmäyksellä.
Punaisessa matossa oli tumma tahra. Valtava, yli sata vuotta vanha veri tuijotti Wheytä juuri niin kuin vanha veri voi tuijottaa.
Wheytä pökerrytti, vaikka hän tiesi veren olevan ikivanhaa. Ja ehkä myös siksi.
Jokin maton vieressä kiinnitti horjuvan Wheyn huomion. Puinen sormus, jossa oli upean tarkasti kaiverrettu puu.
Whey työnsi hämmentyneenä kätensä paitansa sisään ja veti esiin tismalleen samanlaisen, mutta kolhiintuneemman sormuksen ketjussa..
The end of (this) story
