Linnut lentävät [K-11]

[Melodie]

// Alaotsikko: Sirius/Regulus; lapsuutta tai angstia

Nimi: Linnut lentävät
Kirjoittaja: Melodie
Ikäraja: K-11 //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Tyylilaji: Ahdistusoikeutusmitävaan
Paritus: Sirius/Regulus, mahdollisesti aiempaa vähemmän tulkinnanvaraisena
Varoitukset: Insesti
Vastuuvapautus: Hahmot Rowlingin. Minä vain leikin. (Linnutkin kuuluvat vain itselleen?)
Tiviistelmä: Mustia silmiä.

A/N: FanFic100 - musta. Osallistuu myös albumihaasteeseen, levynä on Missä olet Laila?, ja tämän kappale on Rauhan laulu.


Linnut lentävät


Isän silmät olivat mustat. Minä otin veljeäni kädestä ja juoksin, vähän kuin tuuli tai sen ohi. Isän silmät olivat mustat, ja minä lupasin että menisimme lopuksi iltaa pihalle leikkimään, vedin veljeäni hiuksista kun hän puhui kotileikeistä.

Juoksimme niin lujaa kuin jaksoimme, sillä sellaisilla mustilla silmillä voi katsoa suohon, varsinkin meidät pienet lapset. Olimme tuulta, sormet sormissa ja kädet liehuen sivuilla, minulla oikea hänellä vasen. Kiipesimme puuhun, siitä näki pidemmälle, pidin hänestä kiinni ettei hän olisi horjahtanut.
”Tärkeä päivä”, isä sanoi kun palasimme sisälle, posket punaisina ja kädet käsissä. ”Tärkeä päivä huomenna.”

Heräsimme ensimmäisinä, heräsimme joka aamu. Hän nousi ensin, ja tuli sitten minun huoneeseeni, paljaat jalat läpsyivät lattialla, hän käpertyi kylmänä peittoni alle ja kiedoin käteni hänen ympärilleen, lämmitin taas uniseksi.
Nousimme kuitenkin, puin hänet ja itseni ja joimme tuoremehua, lähdimme metsään lähellämme keräämään neulasia ja tähtipölyä toistemme hiuksilta.

”Kerro tarina”, hän sanoi maatessaan selällään neulasilla kylmässä maassa. Puristin käteni hänen käsiensä ympärille, ja kerroin tarinan kylmän pakenemisesta, ja sellaisesta hymystä joka itkettää. Hän tahtoi lähteä etsimään paenneita ja kuljimme metsän halki jalkamme väsyneiksi, kunnes harhailimme jästien mustilla asfalttikaduilla ja hän itki, ja minä kysyin mieheltä – mielestämme hassusti pukeutuneelta – suuntaa, ja miehen vaimo antoi meille jästilantteja (myöhemmin isämme hakkasi meistä moiset hullutukset). Juoksimme kotiin.

Kirjoitimme hiekkan takapihalla kirjaimia, nimiämme ja väsymystä aurinkoisiin päiviin. Hänellä oli tikku, hahmotteli haparoivia kirjaimia maan nahkaan; minä luettelin kirjaimia yksi kerrallaan tahdotko kirjoittaa nimesi; är, ee, gee... ei, gee! ja nauroin hänelle kun hän suutahti ja katkaisi tikun. Toivoimme että tulisi varjoinen päivä, toivoimme että sataisi, että myrskyäisi ja saisimme palata sisälle lämpimään takan ääreen. Taivas ei ollut musta eivätkä silmämme, sormet siniset viileydestä.


Kun viimeisen kerran palasin kotiin, hänellä oli äärettömän surumieliset silmät, ja sormet näyttivät siltä kuin ne olisi parannettu hutiloiden murtumista; hänen sormensa olivat kapeat ja vääntyneet.
En ollut moneen vuoteen tavannut häntä; nähnyt kyllä mutta katsonut läpi, unohtanut väsyneemmät piirteet ja kumarat hartiat. Hän näytti miljoonasti minua enemmän romahtavalta, mutta olen aina vanhempana tahtonut kaiken huomion, ja niin minun oli pakko romahtaa ja antaa itseni pudota: hän oli ohittamassa minua, hän oli ehkä rakastamassa enemmän ja tuskaisemmin kuin koskaan mutta ohittamassa.

Nauroimme kaikelle, helvetilliselle väsymykselle ja perhejouluille. Minä hänelle. Olisin tahtonut sanoa hänelle että pysyisi sellaisena sillä kaikki loistaisi, mutta päätin rikkoa hänet oiketuksekseni; kasata hänet repeilevillä langoilla.
Livahdin yöllä vuoteeseensa ja nauroimme normeille; minä suutelin häntä ja purin ihoa ja rakastin jokaista kohtaa ja hänen huokaisunsa olivat syviä ja silmänsä vettä ja

sitten minä lähdin, enkä palannut.

[Taki]

Oi, tämä oli ihana! <3

Kauniita lauseita ja ajatuksia. Jotenkin olen tykästynyt ficceihin, joissa Sirius tavallaan huolehtii Reguluksesta. Tässä heidän suhteensa oli ihanasti kuvattu.

 Ficissä oli käytetty toistoa erittäin toimivasti ja tämä koukuttikin minut heti alussa kun tuo 'isän silmät olivat mustat' toistui. Hieno. Jokainen lause oli niin taidokas että tästä on hyvin vaikea keksiä mitään järkevää sanottavaa saati sitten poimia lempikohtia, mutta yritetään :'D

Olimme tuulta, sormet sormissa ja kädet liehuen sivuilla, minulla oikea hänellä vasen.

Tämä oli ihana. Jännä pilkutus/sen puute lauseen lopussa toimi. Välillä tuo kyseinen tyylikeino ärsyttää kovasti, mutta tässä se toimi mahtavasti ehkä juuri siksi että sitä käytettiin kohtuudella.

Hän nousi ensin, ja tuli sitten minun huoneeseeni, paljaat jalat läpsyivät lattialla, hän käpertyi kylmänä peittoni alle ja kiedoin käteni hänen ympärilleen, lämmitin taas uniseksi.

Aaaaww <3 Tämä oli ylisuloinen kohta sanavalintoja myöten: 'jalat läpsyivät lattialla' ja 'lämmitin taas uniseksi' olivat ihastuttavia <3

Toivoimme että tulisi varjoinen päivä, toivoimme että sataisi, että myrskyäisi ja saisimme palata sisälle lämpimään takan ääreen. Taivas ei ollut musta eivätkä silmämme, sormet siniset viileydestä.

Tämä oli ihana lause, mutta en voi kyllä väittää että olisin tajunnut mitä se symboloi.

Livahdin yöllä vuoteeseensa ja nauroimme normeille; minä suutelin häntä ja purin ihoa ja rakastin jokaista kohtaa ja hänen huokaisunsa olivat syviä ja silmänsä vettä ja

sitten minä lähdin, enkä palannut.

Voi vitsi, tämä loppu <3 Hirveän hieno, ei voi muuta sanoa. Tuo ajatuksen katkeaminen tapahtuu niin yhtäkkiä ja ihanasta kohdasta mennään tuohon karuun loppulauseeseen. Erikoinen ja erittäin toimiva ratkaisu.

 Pidin erittäin paljon. Kiitos!

[NeitiMusta]

Ekana haluun sanoa, että olen samaa mieltä Takin kanssa siitä, että mäkin tykkään lukea ficcejä, joissa Sirius huolehtii Reguluksesta.

  Livahdin yöllä vuoteeseensa ja nauroimme normeille; minä suutelin häntä ja purin ihoa ja rakastin jokaista kohtaa ja hänen huokaisunsa olivat syviä ja silmänsä vettä ja
sitten minä lähdin, enkä palannut.

Tuli ihan kyyneleet silmiin 

<3

[Maggie]

Heipähei, ficcisi on valittu lempiparitusficcipiiriläisten luettavaksi tällä viikolla.

Lienee kai turha sanoakaan, että pidin tästä, koska valitsin tämän esittelemään Sirius/Reguluksen hienouksia muille, mutta silti - pidin, ja kovasti pidinkin! Tykkäilen hirmuisesti sun kirjoitustyylistä, se ei ole liian vaikeaselkoista ja hankalasti avautuvaa, mutta yksikertaisestakaan ei todellakaan voi puhua. Kauniita, omaperäisiä ja toimivia sanavalintoja ja lauserakenteita; niitä on ficci pullollaan, joten en pysty päättämään mitään erityistä kohtaan, mitä osoittaisin esimerkiksi.

Poikien suhde oli hienosti kuvattu ja erityisesti tykkäsin tämän rakenteesta, siitä että ensin keskityttiin lapsuuteen, jolloin kaikki oli vielä viatonta ja melko onnellista, jolloin Sirius oli hyvä ja kunnollinen isoveli ja Regulus vielä niin pieni, ja sitten pompattiin reilusti eteenpäin. Se toimi ja muodosti kivan kontrastin.

Loppu oli aivan uskomattoman hieno ja vaikuttava, sellainen hätkähdyttävä - pilkuttomuus, pitkä lause lukuisine ja-sanoneen ja vielä tyhjä rivi välissä, hyvin tehokasta.

Kaunis ficci kokonaisuudessaan, kiitos tästä!