Itkua, petosta ja salaisia suhteita K-11/luku4!!

[hevu]

Nimi: Itkua, petosta ja salaisia suhteita.
Kirjoittaja: Hevu
Genre: draamaa
Paritukset: Ron/Hermione, Hermione/Harry, Ginny/Draco, Draco/Hermione, Harry/Ginny
Ikäraja: K-11 //Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:
A/N: Ajattelin kokeilla tämmöistä monimutkaista hommelia, jossa kaikilla menee nuo ihastukset ristiin. Tästä saattaa tulla yhtä sotkuakin, mutta koettakaa saada selvää. Alkuun teksti saattaa olla vähän tönkköä ja tökkivää. Palaute ja muu kehittävä kommentti  enemmän kuin tervetullutta. ?



Luku 1.

Draco Malfoy makaili rennosti Luihuisen tuvan tummanvihreällä sohvalla, tuijottaen sohvaa vastapäätä olevaa takkaa ja sen valkeaa. Oli jo myöhä, joten muut tuvan Luihuiset olivat jo nukkumassa. Draco ei vain saanut unta. Hänen ajatuksensa leijailivat tytössä, jolla oli suklaanruskeat silmät ja tuuhea, ruskea tukkapehko. Hän ei ymmärtänyt, miten näin oli päässyt käymään. Tunneilla hän oli katsellut salaa Hermionea, mutta ei ollut aluksi tajunnut, mitä oli tuntenut, sillä tunne oli pojalle uusi. Hän oli vain ajatellut, että saisi nauraa ja heittää tavanomaisia herjojaan tytölle, jos kerrankin täydellinen neiti Granger olisi tehnyt virheen. Laittanut väärää ainesta taikajuomapataansa tai epäonnistunut loitsuissaan. Mutta eihän niin koskaan käynyt. Ja jostain syystä pojan kasvoille oli muotoutunut pieni hymy, kun hän näki Hermionen olevan tyytyväinen työhönsä ja aivan säteilevän, kun opettajat kehuivat hänen työtään.

’’Granger? Kuraveri Granger?’’, keskeytti ääni hänen päässään. ’’Vuosien varrella en ole muuta kuin loukannut häntä, ja hän varmasti vihaa minua sen takia. Ja kaikki se viha, mikä on minun ja Potterin välillä. Hermione ei ikinä voisi seurustella kanssani, ei, kun tietäisi etteivät Potter ja Weasley koskaan  hyväksyisi asiaa...’’
 
Dracon mieleen tuli eräs toinenkin henkilö, joka ei ikimaailmassa hyväksyisi heitä. Hänen isänsä, Lucius Malfoy. Hän ei halunnut edes ajatella, mitä tapahtuisi, jos hänen isänsä saisi tietää, mitä hän edes ajatteli Hermionesta. Luultavasti ei enää tunnustaisi häntä omaksi pojakseen, joka olisi häpeäksi Malfoyn nimelle.       
’’Isä on aina vihannut kuraverisiä ja verenpettureita. Ja niin olen minäkin. Mikä minua vaivaa?’’

Dracon silmiä alkoi jo kirveltää väsymyksestä ja hän hieroi niitä kämmenillään. Hän päästi pitkän haukotuksen ja lähti hitaasti kävelemään kohti poikien makuusalia. Hän ajattelisi asiaa muulloin, nyt hän oli liian väsynyt. Asiasta tulisi monimutkainen ja vaikea, mutta sen riskin hän oli valmis ottamaan.


Aamiaisella Suuressa salissa Malfoy huomasi taas katselevansa Hermionea. Hän ei voinut olla huomaamatta, miten kaunis tästä oli tullut. Hän kirosi mielessään ja riisti katseensa tytöstä.
Kun Pansy Parkinson liimautui tämän kylkeen lirkuttelemaan kuten tavallista, kirosi Malfoy ääneen ja
suunnisti jo kellareihin odottelemaan liemitunnin alkua, jättäen hölmistyneen Pansyn taakseen.

’’Mikähän Malfoyta riipoo?’’, Harry kysyi Ronilta ja Hermionelta. Ron kohautti vain harteitaan ja jatkoi puuron lappamista suuhunsa. Hermionekaan ei tuntunut kiinnostuvan aiheesta, joten Harry ei takertunut aiheeseen.

Postipöllöt lensivät Suuren salin ikkunoista sisään etsien oikeita henkilöitä. Kaikki Suuressa salissa katsoivat ylöspäin, odottaen saavansa kirjeen. Harry ja Ron eivät odottaneet mitään, joten he jatkoivat aamupalaansa. Hermione sen sijaan otti kiinni rullalle käärityn paketin, jonka tunturipöllö tipautti hänen syliinsä. Hermione avasi paketin jossa oli Päivän profeetta. Hän selasi lehden nopeasti läpi, ’’ei mitään mielenkiintoista’’, ja laittoi lehden pois.

Ginny astui suureen saliin, jossa hän huomasi Harryn, Ronin ja Hermionen aamiaispöydässä. Ginny heilautti heille kättään ja lähti tulemaan heidän luokseen.
’’Moi’’, Ginny tervehti iloisesti.
’’Moi’’, Hermione sanoi hymyillen. Hän katsahti Harryyn ja huokaisi syvään mielessään.
Harry oli selvästi kiinnostunut Ginnysta, sillä ei ollut hänen tapaistaan mennä sanattomaksi Ginnyn edessä.
’’Kuule, meidän pitääkin jo lähteä tunnille’’, Hermione sanoi. ’’Nähdään Ginny’’.
Kolmikko nousi pöydästä ja lähtivät hekin odottelemaan liemitunnin alkua.

’’Eikö Ginny tosiaankaan ole huomannut Harryn outoa käytöstä, sillä hän käyttäytyy kuin ei tietäisi mitään. Hänenhän pitäisi olla iloinen. Ginnyhan on kuolannut Harryn perään siitä lähtien kun näki tämän ensimmäisen kerran!’’ Hermione ajatteli katkerasti. ’’Minun täytyy puhua Ginnyn kanssa. Minun täytyy saada tietää, onko hänellä vielä tunteita Harrya kohtaan.’’

Hermionen ajatukset keskeytyivät kun he saapuivat Kalkaroksen luokan ovelle. Malfoy, se tästä ihanasta tunteesta vielä puuttuikin! Malfoy nojaili rennosti seinään käsivarret ristittynä. Malfoy katsahti tulijoihin, mutta siirsi sitten taas katseensa laiskasti vastapäiseen seinään. Harry, Ron ja Hermione vaihtoivat kummastuneita katseita. Yleensä Malfoy olisi jo haastamassa riitaa heidän kanssaan. Tai sitten hän ei vain uskaltanut avata suutaan ilman muiden luihuisten tukea. Harry, Ron ja Hermione nojailivat seinään hekin, hiljaisuuden vallitessa heidän ympärillään, mikä oli itse asiassa hieman kiusallinen. Hetken kuluttua heidän luokseen alkoi kerääntyä muitakin luihuisia ja rohkelikkoja, mikä oli kaikille helpotus. Myös Kalkaros saapui ja avasi luokkansa ovet.

Oppilaat ryhmittyivät omille paikoilleen luokassa, joka jakaantui rohkelikkoihin ja luihuisiin.
Rohkelikot tyrmän oikealla puolella, luihuiset vasemmalla. Harry, Ron ja Hermione menivät luokan aivan perimmäisille pulpeteille, kuten tavallista. Kalkaros alkoi selostaa päivän projektia, rauhanjuomaa. Yhdellä sauvan heilautuksella Kalkaros taikoi ohjeet taululle: ”Aloittakaa”, ja oppilaat rupesivat töihin. Harry alkoi pilkkoa lohikäärmeenkynttänsä, Ron sytytteli tulta noidankattilansa alle ja Hermione oli jo täydessä vauhdissa.  Hetken päästä Hermione vilkaisi vieressään työskentelevää Ronia ja huokaisi. ’’ Ron, sinun kuuluisi jauhaa koppakuoriaisten munat sileäksi jauhoksi, eikä murskata niitä.’’
’’Kaikki eivät tee luonnostaan niin hyvää työtä kuin sinä!’’, Ron ärähti ja jauhoi koppakuoriaisen munat.
’’Yritän vain auttaa, niin että kerrankin saisit päivän työstä muuta kuin nollan!’’, Hermione näpäytti takaisin. Juuri kun Ron avasi suunsa, Kalkaros ilmestyi heidän taaksensa.
’’Mitä täällä huudetaan, kun pitäisi tehdä töitä?’’, hän sanoi tavallisella lipevällä äänellään. Sekä Ron että Hermione pysyivät vaiti.
’’Sitähän minäkin. Takaisin töihin.’’
Hermione tuhahti ja jatkoi työtään. Mutta hänellä oli se outo tunne, aivan kuin joku tarkkailisi. Hän katsoi ympärilleen luokassa ja kohtasi Malfoyn katseen. Hermione säpsähti katsetta, sillä se ei ollut Malfoylle tavanomainen. Se ei ollut vastenmielinen, se oli… erilainen. Mutta ennen kuin Hermione ehti tulkita katsetta tarkemmin, Malfoy kääntyi työnsä puoleen.

Tunnin lopussa Kalkaros taas kierteli katsomassa töitten tuloksia. Harry katsoi omaa lientään. Liemen olisi pitänyt olla turkoosia, mutta hänellä se oli laimean keltaista. Hän katsoi Ronin keitosta. ’’Ei kyllä sen parempi kuin minullakaan'', Harry ajatteli. Ronin liemi oli pinkkiä.
’’Nolla taas Potter’’, Kalkaros sanoi tyytyväisenä. ’’Samoin sinulle, Weasley. Granger…’’ Kalkaros katsoi Hermionen kattilaan ja näytti nyrpeältä, eikä sanonut mitään, vaan jatkoi kierrostaan. Hermione oli onnistunut taas täydellisesti, kuten aina. Kalkaros antoi monimutkaisen tutkielman tehtäväksi juoman rakenteesta ja sen ominaisuuksista, jonka palautus oli jo huomiseksi, joten Harry, Ron ja Hermione suunnistivat heti päivällisen jälkeen kirjastoon tekemään esseetään.

”Huomiseksi”, Ron nurisi.
’’Anna jo olla’’, Hermione äyskähti. ’’Olet jupissut tuota päivällisestä asti!’’
’’Niin olen! Sillä toisin kuin sinä, minä en tee sitä esseetä hetkessä! Luultavasti joudun taas raatamaan koko yön sen kimpussa.’’
’’Ehkä et joutuisi, jos viitsisit kuunnella jotain tunnilla.’’
’’Eivät kaikki jaksa kuunnella ainaisia selostuksia mistään pöperöistä. Siinähän tulee hulluksi!’’

Harry huokaisi. Tuosta puolesta ystävissään hän ei oikein välittänyt. Hän epäili, että tuota jatkuisi vielä kauankin, joten Harry kiihdytti vauhtiaan ja meni jo edellä kirjastoon. Siellä hän näki Ginnyn lukemassa yhdellä nurkkasohvista, ja suunnisti hänen luokseen.
”Moi”, Harry tervehti.
’’Ai, hei Harry’’, Ginny sanoi. ’’Missä Ron ja Hermione ovat?’’
Mutta vastauksen Ginny sai kun kauempaa alkoi kuulua riitelyä.
”Ai”, Ginny sanoi myötätuntoisesti.

Kun Ron ja Hermione tulivat kirjaston ovelle, haukansilmäinen kirjastonhoitaja matami Prilli tuli heitä vastaan hyssytellen hysteerisesti. ’’Kirjastossa ei meluta!’’, hän sihahti.
Ron ja Hermione vaihtoivat äkäisiä katseita, mutta pysyivät vaiti ja tulivat Harryn ja Ginnyn luokse.
Harry, Ron ja Hermione aloittivat tutkielmaansa ja Ginny uppoutui taas kirjaansa.

Parin pöydän päästä heistä Malfoy oli myös syventynyt tutkielmaansa. Tai, siltä se näytti.
’’Miten tämä on mahdollista? Voisiko se johtua jostain taiasta, jonka hän olisi langettanut minuun? Tietysti! Se pikku noita! Eihän tähän ole muutakaan selitystä. Minä, ihastunut siihen jästiin?! Kuraveri Grangeriin?! Hah! Naurettavaa! Niin sen täytyy olla. Paitsi että… Hermione ei ole kertaakaan näyttänyt, että olisi kiinnostunut minusta… Esitystä, sitä sen täytyy olla!’’

’’Draco, täällähän sinä olet! Olen etsinyt sinua joka paikasta’’, Pansy sanoi ja näytti muka murjottavaa naamaa.
’’Mene pois’’, Malfoy käski lyhyesti.
’’Mutta Draco, minä-’’
’’Etkö kuullut, mitä minä sanoin? Etkö näe, että minä teen töitä? Ja mitä sinä tuijotat Weasley?’’, Malfoy sanoi töykeästi Ginnylle, joka oli katsellut häntä kirjansa takaa.
’’En mitään’’, Ginny sanoi punastuen ja kääntäen katseensa takaisin kirjaan, jota hän oli tuskin lukenutkaan Malfoyn saapumisen jälkeen. Harry, Ron ja Hermione pistivät merkille Ginnyn punastumisen. Saman teki myös Malfoy: ’’Mitä tuokin oli?’’

Harry vilkuili epäuskoisesti Ginnya. Oliko tuo sitä mitä hän luuli sen olevan?

[vanessa]

oi ihanaa, jatkoa kiitos =DD ! tykkään iha törkeesti D/G parituksesta, eikä sitä oo paljon, joten tänne sitä siis :''D !

[hevu]

vanessa: kiitos, tässäpä sulle jatkoa. (:



Luku 2.

’’Tietysti, muuta selitystä en saa päähäni’’, Harry ajatteli pettyneenä.
’’Mutta Malfoy? En olisi ikinä keksinyt epätavallisempaa paria!’’
Harry vilkaisi taas Ginnyyn. Hän ei voinut antaa sen tapahtua. Hän ei kestäisi ajatusta Ginnysta jonkun muun kanssa, varsinkaan Malfoyn! Harryn olisi tukahdutettava tunteensa vähäksi aikaa, ettei Ginny epäilisi hänen tekevän niin mustasukkaisuudesta. Mutta vain siihen asti, että keksisi jotain mikä saisi Ginnyn muuttamaan mieltään. Saisiko hän Malfoyn noitumaan hänet, jos hän haastaisi riitaa silloin kun tietäisi Ginnyn olevan lähettyvillä? Silloin Harry näyttäisi uhrilta ja Malfoy, no, siltä mikä hän normaalistikin on. Paha.

Ginny katsoi taas kirjansa takaa salaa Malfoyta ja tämän komeaa olemusta. Hänen vaaleita, kiiltäviä, aina niin siististi taakse kammattuja hiuksiaan, hänen harmahtavia silmiään. Hänen voimakkaita käsivarsiaan, jotka näkyivät hänen käärittyjen hihojensa alta ja arveli tällä olevan myös hyvin treenattu muukin kroppa. Hän katsoi Malfoyn keskittynyttä ilmettä, kun hän teki tutkielmaansa; ’’hän näyttää suloiselta keskittyessään.’’  Ginnyn suupielillä viipyi pieni hymynkare. Malfoy katsahti Ginnyyn, mutta Ginny oli jo kääntänyt katseensa takaisin kirjaansa, hymynkare vielä huulillaan.

’’Voi ei, paljonko kello on?’’ Hermione sanoi.
’’Se on’’, Ron katsoi kelloaan, ’’ puoli kuusi.’’
’’Minä unohdin ajankulun kokonaan. Minulla on tapaaminen McGarmiwan kanssa! No, nähdään myöhemmin!’’ hän sanoi, nappasi tavaransa ja lähti niin nopeasti kuin vain pystyi kirjoja ja laukkuaan retuuttaen.

Malfoy köhäisi, mutisi jotain Pansylle ja lähti. Pansy jäi katsomaan hänen menoaan happamana.

Hermione kiiruhti käytävällä eteenpäin. Malfoy oli myös ilmestynyt käytävän päähän, katsoi ympärilleen tarkistaen, että käytävä oli varmasti autio, ja lähti Hermionen perään.
’’Hei Granger!’’
Hermione pysähtyi ja katsoi taakseen. ’’Mitä asiaa sinulla on minulle?’’ hän sanoi epäluuloisesti.
’’Älä viitsi’’, Malfoy sanoi. Hän oli pysähtynyt aivan Hermionen eteen.
Hermione odotti, että Malfoy sanoisi jotain. Malfoy näytti vähän kiusaantuneelta, mikä ei ollut hänelle ollenkaan tavallista…
Hän vilkuili taas käytävän kumpaankin päähän, kunnes kuiskasi hiljaa, niin että se tuskin kuului: ’’Minä pidän sinusta.’’
Hermione näytti kuin puulla päähän lyödyltä. Hän ei ollut uskoa korviaan. ’’Sinä…sinä mitä?’’ hän kuiskasi takaisin, vaikka oli hyvin kuullut mitä Malfoy oli sanonut.
’’Minä tiedän, että se kuulostaa typerältä! Eikä siinä ole mitään järkeä! Minä vain…En edes tiedä, miten näin on päässyt käymään!
Hermione katsoi häntä hetken. Sitten hän alkoi nauraa. ’’Niin varmaan, Malfoy!’’
Malfoy näytti erittäin ärtyneeltä. ’’Kuuntele nyt!’’, hän tiuskaisi. ’’Minä en ole koskaan tuntenut ihastumista! En mitään tällaista…’’
’’Miksi uskoisin sinua?’’
’’Minä puhun totta.’’
Hermione tutkaili pitkään tämän kasvoja. Oli vähintäänkin outoa kuulla Malfoyn suusta jotain tuollaista, varsinkin kun poika osoitti sen hänelle!
’’Entä kallisarvoinen Pansysi?’’
’’Hän ei merkitse minulle mitään. Kuule, tiedän, että tätä voi olla vaikea uskoa, mutta jos ei muu auta, minun täytyy todistaa se sinulle’’, Malfoy sanoi ja käveli tiehensä, väläyttäen hänelle vielä pienen hymyn.
Hermione jäi tyrmistyneenä katsomaan hänen peräänsä.
’’Malfoy? Malfoy sanoi jotakin tuollaista minulle? Tämä on ihan hullua, hän on mennyt sekaisin! Tässä täytyy olla jotain takana, minä tiedän, että on! Mutta Malfoy hymyili minulle? Eikä se ollut mitään vinoa tai ivallista hymyä, kuten yleensä. Ei, tämä oli… Hän hymyili minulle aivan kuin olisi tarkoittanut, mitä sanoi…Tämä on liian outoa…’’

***

Illalla oleskeluhuoneessa Ron pakersi yhä tutkielmansa kimpussa.
’’Minä en ikimaailmassa saa tätä valmiiksi huomiseksi!’’ Ron manaili ja hieroi silmiään. ’’En ymmärrä, miksei Hermione voisi kerrankin näyttää omaansa.’’
’’Kurja juttu’’, Harry sanoi haukotellen.
Hetken kuluttua Ron päätti luovuttaa. ’’Olkoon, teen tämän huomenna loppuun’’, hän sanoi paiskauttaen kirjansa kiinni ja lysähti sitten nojatuoliinsa. Hetken he tuijottelivat tuleen vaitonaisina. Ron empi hetken, mutta avasi sitten suunsa:
’’Kuule, Harry…’’, hän aloitti.
Harry katsoi häntä odottavasti. Ron jatkoi; ’’Niin, tai siis...minusta tuntuu, että... taidan olla… Et sitten naura!’’
’’Minä lupaan.’’
Ron katsoi hetken Harrya, kuin tutkiakseen tämän katsetta.
’’Minä luulen, että olen ihastunut Hermioneen.’’
Harry hymyili. ’’Ei se ollut mikään yllätys. Arvelinkin, että näin voisi käydä.’’  
’’Niinkö?’’ Ron sanoi yllättyneenä. ’’Tai siis, kai se on okei?’’
’’Miksei olisi? Tämähän on hienoa!’’, Harry sanoi läpsäyttäen Ronia olkapäälle. ’’Entä tietääkö Hermione?’’
’’Ei, enkä ole varma, uskallanko kertoakkaan hänelle. Entä jos hän vain sanoo, ettei tunne samoin, ja että ei haluaisi pilata meidän ystävyyttämme tai jotain.’’
’’Sinun täytyy kai vain päättää, otatko sen riskin.’’
’’Niin…’’ Ron sanoi mietteliäänä, kunnes hänen ilmeensä kirkastui. ’’Niin, tämähän voisi olla loistavaa! Tarkoitan, että jos sinä ja Ginnykin päätyisitte yhteen!’’, hän innostui.
Harryn vatsassa muljahti.
’’Miten niin, onko hän sanonut jotakin?’’ hän kysyi uteliaana.
’’No ei, mutta kyllähän se jo tiedetään. Ginnyhan on ollut pihkassa sinuun jo pikkutytöstä asti!’’
’’Niin…’’
’’Ginnysta puheen ollen, näitkö miten hän katsoi Malfoyta tänään kirjastossa?’’
’’Joo, näin minä’’, Harry sanoi ja tunsi taas mustasukkaisuuden piston rinnassaan.
Ron siristi silmiään ja yritti tulkita Harryn ilmettä, mutta Harry vain haukotteli makeasti huomatessaan mitä tämä yritti.
Ron katsoi kelloa. Se näytti puolta kymmentä. Oleskeluhuoneessa oli vielä muutama kuudesluokkalainen ja pari neljäsluokkalaista, jotka juttelivat nurkkapöydillä.

Lihavan Leidin muotokuva-aukko avautui ja sisään astui Hermione.
’’Missä sinä olet ollut?’’ Ron kysyi tytöltä.
’’Siellä McGarmiwan luona. Minulla oli kysyttävää viime viikon kokeesta. Entä mitä te täällä vielä istutte?’’
’’Teen yhä Kalkaroksen antamaa tutkielmaa’’, Ron murahti. ’’Etkö ihan totta voisi näyttää-’’
’’En’’, Hermione totesi ykskantaan. ’’Minä olen jo sanonut sinulle, että sinun täytyy opetella tekemään työsi itse.’’
’’Mutta ei minulle tästä mitään hyötyä elämässä ole’’, Ron närkästyi. ’’Kalkaros antoi tämän vain silkkaa ilkeyttään!’’
’’Voi olla’’, Hermione sanoi nyökytellen, ’’mutta en silti anna sinun katsoa omastani.’’
Ron huokaisi pitkään ja syvään, katsoen samalla anovasti Hermionea.
’’Ei’’, Hermione sanoi huvittuneena.
’’Mitä minun pitää tehdä, että suostut näyttämään tutkielmaasi? Anovan polvillani, sillä teen sen kyllä!’’ Ron sanoi ja kävi polvilleen Hermionen eteen kädet ristittynä eteensä.
’’Ron’’, Hermione nauroi.
’’Kiltti, Hermione, minä rukoilen!’’
’’Ei auta’’, Hermione sanoi yhä nauraen. ’’Eikö Harry muka antanut katsoa omastaan?’’
Ron tuhahti ja nousi ylös. ’’Mitä hyötyä siitä olisi? Hänen aine on yhtä surkea kuin minunkin.’’
’’Kiitos vain’’, Harry sanoi.
Hermione kohautti vain harteitaan. Ron nieli tappionsa ja alkoi taas pakertaa aineensa kimpussa, joskin hän huokaili silloin tällöin ylidramaattisesti, jolle Hermione vain pyöräytti silmiään.
’’Minä näin Malfoyta matkalla McGarmiwan luo’’, Hermione sanoi kuin muina miehinä.
’’No, mitä hän tällä kertaa sanoi?’’ Harry kysyi.
’’Hän sanoi… Hän sanoi, että on ihastunut minuun.’’
’’MITÄ?’’ Harry ja Ron älähtivät yhteen ääneen.
’’Mitä sinä sanoit -’’ Harry sanoi.
’’Onko hän mennyt sekaisin -’’
’’Tämä on hullua -’’
’’Mitä sinä vastasit?’’ Ron tivasi.
’’Minä en oikein tiennyt, mitä minun olisi pitänyt vastata hänelle’’, Hermione sanoi ja kertoi pojille koko jutun.
’’Jep, hän on mennyt sekaisin! Mutta minä aion ottaa selville, mitä hän puuhaa!’’ Ron sanoi vihaisesti lyöden nyrkillään pöytää.
”Niin”, Harry sanoi. ’’Tähän täytyy olla koira haudattuna.’’
’’Niin minäkin epäilen’’, Hermione mutisi, ’’mutta mitä hän minusta muka haluaisi?’’
Sen paremmin Harry kuin Ronkaan ei osannut vastata tähän kysymykseen.

He juttelivat vielä vähän aikaa Malfoysta ja siitä, mitä jutussa saattaisi olla takana, kunnes Harry haukotteli jälleen ja ilmoitti painuvansa pehkuihin.
”Selvä”, Ron sanoi. ’’Minä taidan kumminkin vielä vilkaista tätä typerää ainetta.’’
Harry nyökkäsi ja lähti poikien makuusaliin vieviin portaisiin. Hermione päätti jäädä vielä Ronin seuraksi.
Ron avasi taas kirjansa ja katsoi ainettaan. Hän yritti miettiä seuraavaa lausetta aineeseensa, mutta hänen aivonsa löivät tyhjää.

Hermione hypisteli kädessään kaunista, mustaa sulkakynää miettien, kertoako Ronille ajatuksensa.  
’’Ron on kyllä melkoinen hölösuu, hän kertoisi varmasti Harrylle’’, hän ajatteli. ’’Toisaalta, ehkä se ei olisikaan hullumpi ajatus, näin minun ei tarvitsisi kertoa sitä hänelle itse… En vain tiedä, miten hän ottaa tämän.’’

”Ron”, Hermione aloitti, mutta Ron keskeytti hänet.
’’Minä tiesin, ettet sinä jättäisi minua pulaan Hermione!’’ Ron sanoi innoissaan ja tyrkki jo esitelmäänsä Hermionea kohti.
’’En minä sitä… Lupaa, ettet pillastu, sillä tämä ei muuta mitään!’’
Ron vakavoitui ja jäi kuuntelemaan mitä Hermionella oli sanottavana.
’’Niin… Katsos kun, minä taidan pitää Harrysta’’, Hermione sanoi levitellen käsiään.
Ronin ilme muuttui hetkessä myrkylliseksi.
’’Mutta kuten jo sanoin, tämä ei muuta mitään meidän välillämme!’’, Hermione sanoi nopeasti säikähtäen pojan ilmettä.
’’Ei totisesti muuta.’’
’’Mitä…?’’ Hermione sanoi ymmällään.
’’Unohda’’, Ron ärähti keräten tavaransa ja jättäen Hermionen istumaan yksin oleskeluhuoneeseen.
’’Mitä minä nyt tein?’’, Hermione mutisi itselleen kyyneleet silmissä.


Kommentoida saa. (;

[hevu]

 Luku 3.

Kun Harry heräsi aamulla, hän katsoi Ronin vuoteeseen ja huomasi sen olevan tyhjä. Harry arveli hänen lähteneen jo aamiaiselle Suureen saliin, joten hän puki päällensä ja lähti hänkin aamiaiselle. Siellä hän näkikin Ronin Seamusin, Deanin ja Nevillen kanssa. Harry istui Ronin viereen, mutta Ron ei näyttänyt huomaavankaan häntä, jutteli vain jotain Nevillelle. Harry kohautti harteitaan ja lappoi pekonia lautaselleen. Kun Harry kysyi, missä Hermione on, Ronilta paloi pinna.
’’Sinunhan se pitäisi tietää’’, hän ärähti.
Harry oli ymmällään. ’’Miten niin?’’, hän kysyi.
Ron nousi seisomaan. ’’Sinäkään et ole muuta kuin selkäänpuukottaja!’’, hän huusi Harrylle.
’’Ron, mitä-’’
’’Älä esitä tyhmää, aivan kuin et tietäisi! Minä vielä uskouduin sinulle ja heti sinä menet liehittelemään häntä!’’
’’Liehittelemään? Ketä- Hermioneako?’’ Harry sanoi ja purskahti nauruun, mutta se oli Ronille viimeinen pisara.
’’Onnellista loppuelämää vain teillekin!’’, Ron karjui ja lähti rymisten pöydästä, luihuisten pilkkanaurun saattelemana.
’’Mitä nyt, tuliko Potalle ja Weasleylle ero?’’, he kuulivat Malfoyn ilkkuvan, jolloin luihuiset nauroivat entistä enemmän. Malfoy näytti tyytyväiseltä.

Suuren salin ovella Ron oli törmätä Hermioneen.
’’Hei Ron, minne sinä-?’’
Mutta Ron vain rynnisti Hermionen ohi, jota tyttö jäi katsomaan kulmat kurtussa. Kun Hermione tuli Harryn luo, hän kysyi pojalta: ’’ Mikä Ronia vaivaa?’’
’’En tiedä’’, Harry valehteli. Olisi ollut kiusallista kertoa Hermionelle.
’’Samoin hän käyttäytyi eilen illalla, kun kerroin että minä-’’ Hermione sulki suunsa punastuen, aloittaen aamupalaansa. Kun he olivat syöneet, Harry ja Hermione suunnistivat muodonmuutosten tunnille.
Kun he tulivat muodonmuutosten luokan ovelle, he näkivät Ronin nojailemassa oveen ja näyttäen vihaiselta. Hermione katsahti Harryyn ja käveli sitten Ronin luo. Ron mulkaisi tätä ja jatkoi sitten murjottamistaan.

’’Mitä minä olen sinulle tehnyt?’’, Hermione kysyy epätoivoisesti. Ron pysyi vaiti.
’’Ihan totta, Ron, kertoisit-’’
’’Anna minun olla’’, Ron murahti.
’’Äh, tämä on typerää, minä en edes tiedä, mistä sinä vihoittelet!’’
’’Noin viisaaksi olet aika typerä, Hermione.’’
’’Selvä’’, Hermione sanoi viileästi ja käveli takaisin Harryn luo. Ron katsoi hänen menoaan, mutta käänsi sitten katseensa päinvastaiseen suuntaan ja pyyhki jotain silmäkulmastaan.

***

Ennen päivällistä Ron päätti poiketa kirjastossa, jos hän vaikka saisi vielä jotain aikaiseksi Kalkaroksen tutkielmaan. Ron etsi muutaman rauhanjuomasta kertovan kirjan ja rojahti sitten lähimmäiselle nurkkasohvalle läjäyttäen kirjat sohvapöydälle. Kun hän selaili kirjoja, Ginny rojahti hänen viereensä istumaan.
’’Mikä se show oli aamulla?’’, hän kysyi.
’’Ei mikään. Huolehdi omista asioistasi.’’
Ron vilkaisi nurkkasilmällä siskoaan. ’’Entä se juttu sinun ja Malfoyn välillä?’’
’’Mikä juttu?’’
’’No mikä se katse oikein oli eilen täällä kirjastossa?’’
’’Mikä katse?’’
’’No se, miten katsoit Malfoyta! Miksi kaikki esittävät tänään tyhmää?’’, Ron ärähti.
’’Ei mikään, vaikkei se sinulle kuulukaan’’, Ginny sanoi tyynesti.
’’Et kai sinä tosissasi hänestä ole kiinnostunut?’’
’’Kuten jo sanoin, asia ei sinulle kuulu. Mutta vastaus on ei, vaikka hän komea onkin.’’
’’Komea?’’ Ron toisti järkyttyneenä. Ginny nyökkäsi. Hetken hän katsoi epäuskoisesti Ginnya, kunnes purskahti räkänauruun.
’’Malfoy! Komea? Hihihii! Se suipponaamainen rottako?’’, hän sai sanotuksi naurunsa lomasta pyyhkien naurunkyyneleitä silmäkulmastaan.
’’Sinulla ei kyllä ole mitään varaa sanoa, kuka on komea ja kuka ei!’’, Ginny kimpaantui, heilautti pitkiä punaisia hiuksiaan ja marssi tiehensä.
Ron oli lopettanut nauramisen ja näytti happamalta, hänen korvanlehtensä punoittivat ja hän mutisi jotain epämääräistä.
Ovensuuhun ilmaantunutta Harrya se olisi huvittanut, ellei hänen sisällään vellova mustasukkaisuuden tunne olisi saanut hänestä otetta.

***

Ginny oli tulossa ystäviensä kanssa Suuresta salista päivälliseltä. He juttelivat iloisesti, mutta Ginny tuskin kuulikaan heitä, sillä hän mietti, miten hän voisi ikinä kertoa tunteistaan Malfoylle. Varsinkaan kun hän oli aina luihuisjenginsä ympäröimänä. Ginnyn ajatukset keskeytyivät, kun hänen ystävänsä Henrietta kysyi tältä: ’’ Mitä mieltä sinä olet, Ginny?’’
’’Ai, minä- en tiedä’’, hän sanoi hämillään.
’’Oletko kunnossa? Näytät hieman kalpealta’’, Henrietta sanoi huolissaan tutkaillen ystäväänsä.
’’Voin ihan hyvin, kiitos’’, Ginny sanoi. Hän huomasi Malfoyn käytävän toisessa päässä, yksin!
’’Nyt tai ei koskaan’’, hän ajatteli. ’’Tuota, minulla on sittenkin hieman huono olo. Taidan kumminkin käydä sairaalasiivessä.’’
’’Selvä, me tulemme mukaan.’’
’’Ei tarvitse, kyllä minä pärjään. Sanokaa vain Lipetitille että myöhästyn vähän.’’
Ginny suuntasi askeleensa kohti Malfoyta, ja joka askeleella hänen sydämensä löi yhä kiivaammin. ’’Mitä minä teen? Mitä minä edes aion sanoa hänelle?’’
Mutta nyt oli kumminkin liian myöhäistä, sillä Malfoy oli jo huomannut hänet, ja näytti odottavan tätä.
Ginny pysähtyi vähän matkan päähän hänestä, katsoen tätä suoraan jäänharmaisiin silmiin, joiden katse oli tulkitsematon. Ginnyn sydän takoi entistä lujempaa.
’’Sinulla näyttää olevan jotain asiaa minulle?’’, Malfoy sanoi hivenen ivaa äänessään, kun Ginny vain tuijotti häntä. Mutta Ginny oli mennyt aivan lukkoon, hän ei keksinyt, miten olisi pukenut tunteensa sanoiksi. Niinpä hän päätti kokeilla jotain muuta, astui suoraan Malfoyn eteen ja suuteli häntä. Tuota ei edes Malfoy ollut osannut odottaa, vaan hän työnsi Ginnyn pois. Kun Malfoy oli toipunut hämmästyksestä ja sai puhekykynsä takaisin, hän aloitti hieman käheästi: ”mitä-”, rykäisi, ja aloitti uudestaan. ’’Mitä tuo oli olevinaan?’’
Kun Ginny vain tuijotti, osaamatta sanoa mitään, Malfoy karjaisi: ’’Vastaa!’’
’’Edes sinä et voi olla noin tyhmä, ettet tietäisi mitä tuo tarkoitti’’, Ginny sai sanotuksi hänen sydämensä lyöden yhä kiivaasti.
Malfoy tuijotti hetken Ginnya. Sitten hän sanoi inhoten: ’’ Et kai sinä tosissasi kuvittele, että minä veljeilisin sinun kaltaisten saastaisten verenpettureiden kanssa?’’
Ginny tunsi kyyneleiden kohoavan silmiinsä ja hän käänsi päänsä poispäin, ettei Malfoy näkisi niitä.
Tosiaan, mitä hän oli oikein kuvitellut? Malfoylla tuntui olevan yhtä paljon inhimillisyyttä kuin jättiläiskalmarilla!

Ginny kääntyi ja lähti kävelemään poispäin. Malfoy jäi tuijottamaan hänen peräänsä.
’’Weasley pitää minusta? Miksi ihmeessä? Sitä en vain saa päähäni… Toisaalta… Weasleyhan on läheinen ystävä Hermionen kanssa. Näin voisin yrittää tehdä hänet mustasukkaiseksi, ja samalla satuttaa Potteria. Hän on selvästikin Weasleyn perään’’, hän naurahti.

’’Weasley, hei Weasley!’’, Malfoy huusi Ginnyn perään ja juoksi tytön kiinni.
’’Mitä sinä minusta vielä haluat?’’
’’Niin, taisin vähän hätiköidä sinun suhteesi.’’
Ginny naurahti ja jatkoi matkaansa.
’’Ihan totta’’, Malfoy sanoi ja otti Ginnya ranteesta kiinni.
Ginny vilkaisi rannettaan ja sanoi sitten: ’’Päästä irti, Malfoy. Minä en tosiaankaan tiedä mikä minuun meni, mahdoin olla päästäni vialla kun edes kuvittelin-’’
Ginnyn sanat hukkuivat Malfoyn suudelmaan.
’’Voiko tämä olla totta?’’

***

Ginny ilmestyi Lihavan Leidin muotokuva-aukosta rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen, huomasi Harryn ja Hermionen lukemassa yhdellä nurkkapöydistä ja suunnisti sinne. Ginny istahti Harryn viereen huokaisten. Harry nosti katseensa tyttöön.
’’Mistä nyt tuulee?’’, hän kysyi, kun Ginnyn kasvoilta paistoi mitä onnellisin virne.
’’Ääh, et uskoisi, vaikka kertoisin’’, Ginny virnisti.
Harryn mielenkiinto heräsi. ’’Kokeile.’’
’’No, selvä!’’, Ginny sanoi innoissaan ja selosti lyhyesti äskeiset tapahtumat.
Harry oli kuin puulla päähän lyöty. ’’Sinä suutelit Malfoyta? Huono vitsi.’’
’’Arvasin, että ottaisit sen näin’’, Ginny naurahti. ’’Mutta totta se on.’’
’’Oletko sinä seonnut?’’ Hermione sanoi.
’’Ei, enpä taida olla.’’
’’Mitä luulet Ronin sanovan?’’ Harry kysyi.
’’Hmph. En mitään, jos hänelle ei kerrota. Ei ole hänen asiansa, kenen kanssa minä liikun.’’
’’Niin, eipä kai.’’
’’Enkä minä itse asiassa usko, että hän olisi läpeensä paha. Luulen, että hän vain esittää sellaista, enkä ihmettelekään, kun tietää kuka hänen isänsä on. Mutta uskon, että hänestä varmasti löytyy se toinen, herkempi puoli.’’
’’Kuule, Ginny, minulla on sinulle kerrottavaa’’, Hermione sanoi. Hän katsahti Harryyn, ja selitti sitten Ginnyllekkin, mitä Malfoy oli sanonut tälle. Ginnyn silmät kapenevat piirun verran jokaisen Hermionen lauseen kohdalla.
’’Ymmärrätkö, hän vain yrittää saada minut mustasukkaiseksi’’, Hermione sanoi.
’’Ei kaikki aina pyöri sinun ympärilläsi, Hermione’’, Ginny sanoi raivosta tärisevällä äänellä.
’’En minä keksinyt tätä! Ja mikä muukaan syy hänellä voisi olla tähän?’’
’’No, ehkä hän vain yksinkertaisesti pitää minusta!’’
’’Aivan, heti kun hän on myöntänyt rakkautensa minulle-’’
’’Rakkautensa?’’ Ginny nauroi pilkallisesti kovalla äänellä. ’’Taidat kuvitella itsestäsi liikoja.’’
’’Oli mitä oli, mutta niin hän sanoi! Kysy vaikka Harrylta!’’ Hermione sanoi epätoivoisesti.
Ginny siirsi raivoisan katseensa oitis Hermionesta Harryyn.
’’Niin…Hermione tosiaan kertoi sen meille eilen…’’ hän sopersi.
’’Selvä’’, Ginny kihisi. ’’Selvä!’’ Hän marssi matkoihinsa.
 
***

Hermione makasi selällään sängyssään, tuijottaen rusehtavaa kattoa. Hän ei saanut unta, kun vain mietti hänen ja Ginnyn riitaa. ’’Kyllä minä ymmärrän, että hän otti sen noin. Mutta sitä minä en ymmärrä, että Malfoy. Kaikista Tylypahkan pojista, jotka hän olisi saanut, hän menee ja iskee silmänsä juuri Malfoyhyn.’’
Hermione kääntyi kyljelleen ja veti peiton korviinsa. ’’Kunpa hän vain olisi varovainen…’’

Hermione ei ollut ainut, joka valvoi. Myös Ginny makasi valveilla, ja oli myös pahoillaan hänen ja Hermionen riidasta. Olihan tyttö kaikesta huolimatta hänen parhaimpia ystäviään, eikä tämä varmasti sanonut sitä satuttaakseen häntä. ’’Aivan, miksi hän olisi keksinyt sen… Minun täytyy pyytää häneltä anteeksi, heti aamulla…’’  Niin päätettyään hän vihdoin sai unta.


Kommentoida saa. 

[lumisuli]

Ihana tarina...koska jatkoa???

Olisi ihana jos parit eivät påäätyisi niin kuin aina...

vaikka hermione ja harry...

siis jatkoa!

 

[Winky]

Tosi kiva ficci,paritukset on aika kivat     Jatkoa jatkoa niin hyvä ficci!!!

[hevu]

lumisuli: tässä sulle jatkoa, lumisuli  , en voi paljastaa, mitä tulee tapahtumaan, mutta voin melkeinpä luvata, etteivät parit mene tavallisesti    . kiitos kommentistasi! 

Winky: Kiitos paljon!  kiva jos pidät!


Luku 4.

Aamulla Hermione heräsi siihen, kun kirkkaat auringonsäteet osuivat hänen silmiinsä.
Hitaasti hän nousi ylös, ja alkoi pukea päälleen. Hänellä oli omituisen tyhjä olo, eikä hän tiennyt miksi. Sitten hän muisti, että oli edellisiltana riidellyt Ginnyn kanssa. Hermione ei tykännyt olla kenenkään kanssa riidoissa, se teki hänen olonsa ahdistuneeksi. Ron on jossain määrin poikkeus, sillä he riitelevät muutenkin paljon ja hän tiesi, ettei tämä kumminkaan kovin kauaa jaksaisi vihoitella. Vaikkakin hän kaipasi Roninkin seuraa.
Hermione astui käytävälle, jonne samaan aikaan ilmestyi Ginny. Tytöt katsoivat toisiaan hetken, kunnes Ginny astui eteenpäin ja sanoi:
’’Olen pahoillani, Hermione, olin typerä.’’
’’Ymmärrän kyllä’’, Hermione sanoi hymyillen hieman.
’’No…Lähdetäänkö aamupalalle sitten?’’ Ginny kysyi.
’’Mene sinä. Minä taidan odottaa Harrya ja Ronia.’’
’’Selvä, ’’ Ginny sanoi ja oli jo portaikon yläpäässä, kun hän vielä kääntyi. ’’Tapahtuiko se oikeasti…se mitä sanoit?’’
Hermione empi hetken. ’’Kyllä…Kyllä se tapahtui.’’
Ginny hymyili surullisesti. ’’Mutta sehän tapahtui ennen kuin aloimme olla yhdessä. Ei sillä ole väliä.’’
Hermione nyökkäsi, ja Ginny lähti Suureen saliin.
Hermione meni myös alas, mutta jäi oleskeluhuoneeseen odottamaan poikia. Eivät he kumminkaan vielä hereillä olisi. Hän meni istumaan isoon, mukavaan nojatuoliin takan edessä, otti pöydältä Me Noidat - lehden ja alkoi selailla sitä läpi.

Portaikosta kuului askeleita ja Hermione katsoi taakseen. Tulija oli Ron.
’’Hei, Ron’’, Hermione tervehti varovaisesti.
Ron pyyhälsi Hermionen ohi muotokuva-aukolle katsomattakaan tätä.
’’Emmekö me voisi puhua asiat selviksi?’’ Hermione pyysi.
Ron näytti hetken siltä, kuin olisi aikonut pysähtyä, mutta jatkoikin vain matkaansa.
’’RON!’’ Hermione huusi pojan perään. ’’Miksi minä edes vaivaudun?!’’ hän ärisi.
’’Mitä sinä täällä kiljut?’’ Harry oli ilmestynyt hänen viereensä.
’’RON! Minä voisin vaikka… Minä en tajua, mikä häntä vaivaa, mitä minä olen muka tehnyt!’’
Harry näytti kiusaantuneelta. Hän ei halunnut kertoa Hermionelle totuutta, jos Hermione tosiaankin piti hänestä. Harrylla ei nimittäin ollut samanlaisia tunteita häntä kohtaan, eikä hän halunnut että heidän välinsä muuttuisivat millään lailla. Niinpä Harry tyytyi vain kohauttamaan tälle olkiaan.
Hermione huokaisi.
’’Selvä, mennään aamiaiselle.’’
’’Saitko sinä muuten sovittua riitasi Ginnyn kanssa?’’ Harry kysyi matkalla Suureen saliin.
’’Joo, sain minä’’, Hermione sanoi ja näytti hiukan iloisemmalta.

Suuressa salissa ei ollut paljoakaan porukkaa, oli lauantai ja silloin kaikki nukkuivat yleensä pitkään.
Ginny istui Rohkelikkojen pöydässä ystäviensä kanssa, Luihuisista ei näkynyt ketään, Puuskupuheja oli muutama, ja Korpinkynnen pöydässä istui Cho Chang ja hänen ystäviään. Cho on Korpinkynnen huispausjoukkueessa etsijä, ja on myös vuoden vanhempi kuin Harry. Cho oli hyvin kaunis, jolla on pitkät mustat hiukset. Kun Harry käveli Rohkelikkojen pöydän luo, Cho kääntyi ja sanoi iloisesti:
’’Hei Harry!’’
”Moi”, Harry tervehti takaisin.
’’Tänään olisi hyvä sää huispaukseen’’, Cho sanoi viitaten ulos.
”Totta”, Harry sanoi. ’’Ehkä nähdään kentällä.’’
”Ehkä”, Cho hymyili ja kääntyi takaisin ystäviensä puoleen.
Harrykin hymyili, ja Hermione katsoi häneen ovelasti.
’’Mitä?’’ Harry ihmetteli.
’’Ei mitään’’, Hermione sanoi virnuillen.
’’Sinä olet kumma’’, Harry nauroi.

Hermione söi nopeasti, haluten päästä nopeasti kirjastoon.
’’Kirjastoon? Nyt on lauantai, Hermione, et sinä voi aina siellä pölyttyä. Mennään ulos, siellä tosiaan on hyvä ilma.’’
’’Ehkä myöhemmin. Minä vain käyn tarkistamassa pari asiaa yhdestä kirjasta.’’
Hermione lähti, ja Harry pyöräytti silmiään tämän loittonevalle selälle.

Hermione kulki käytävillä kohti kirjastoa, kunnes hän näki vaalean pään vilahtavan juuri nurkan taakse. Hermione tunnisti oitis, kuka tämä oli ja lähti puolijuoksua pojan perään. He olivat nyt samalla käytävällä ja Hermione kiihdytti tahtiaan, otti rajusti kiinni pojan käsivarresta ja raahasi tämän lähimpään tyhjänä olevaan luokkahuoneeseen.
Poika hämmentyi huomatessaan tämän olleen Hermione, mutta pian hänellä oli taas se perus-omahyväinen ilmeensä. Hermione laittoi oven kiinni ja kääntyi Malfoyhyn päin.
’’Minä kyllä tiedän, mitä sinä yrität’’, Hermione sanoi uhkailevalla äänellä, ’’ja jos sinä luulet, että tekosi saisi minut pitämään sinusta, siinä erehdyt pahasti! En ole ikinä pitänyt sinusta, sinä et ole muuta kuin omahyväinen, röyhkeä, pilalle lellitty pikku-!’’
’’Luulenpa, ettet halua sanoa tuota loppuun.’’ Malfoy keskeytti hänet leveä virne naamallaan.
’’Niinkö luulet?’’ Hermione sanoi silmät viiruina.
’’Niin luulen. Ja mitä minä muka oikein yritän?’’
’’Älä edes yritä teeskennellä, ettet tietäisi! Ginnya saatat ehkä huijata, mutta minua et.’’
Kun Malfoy vain tuijotti Hermionea, tämä väänsi oikein rautalangasta:
’’Sinä yrität tehdä minut mustasukkaiseksi alkamalla Ginnyn kanssa.’’
’’Jos yrittäisin, toimisiko se?’’ Malfoy sanoi.
Hermione oli todella hämmentynyt. Malfoy ei ollut oma itsensä. Ja vielä, flirttailiko Malfoy hänen kanssaan?
’’Sinä turhaan kuvittelet’’, Hermione sanoi raivosta tärisevällä äänellä, ’’että minä koskaan tuntisin sinua kohtaan muuta kuin halveksuntaa! Ja juuri kun luulin, etten voisi halveksua sinua enempää -! Ja jos sinä loukkaat Ginnya millään lailla, minä vannon että se tulee olemaan viimeinen tekosi!’’
’’Miksi sinä luulet, että haluaisin satuttaa häntä? ’’ Malfoy sanoi hiljaa. Samalla hän astui lähemmäs Hermionea. Hermione perääntyi.
’’Koska minä tunnen sinut.’’
Malfoy naurahti. ’’Kuule…Se mitä sanoin silloin, se, mitä minä tunnen sinua kohtaan… Minä puhuin totta.’’
’’Mikä sinua vaivaa?’’  Hermione kysyi perääntyen yhä Malfoyn tullessa yhä lähemmäs.
’’Ehkä minä vain hyväksyin sen tosiasian, että minä pidän sinusta.’’
’’Minä… mitä- Ei! Kuuntelitko sinä, mitä minä sinulle sanoin? Minä vihaan sinua! Ja Ginny uskoo sinun olevan vilpitön hänen suhteensa…’’
Hermione oli kohta aivan seinässä kiinni.
’’Niin, minä myönnän, että käytin hänen kiinnostumistaan minuun hyväksi. Tehdäkseni sinut mustasukkaiseksi, ja ilmeisesti se toimii. Sinä välität.’’ Malfoy sanoi, ja Hermione oli jo aivan seinässä kiinni. Kauemmaksi hän ei enää päässyt.
’’Totta vie, minä välitän! Ja jos sinä loukkaat Ginnya -’’
’’Ei, luulen, että sinä olet mustasukkainen minusta.’’
’’Mitä? Hermione kiljahti. Tuo on naurettavaa! Sinä kuvittelet itsestäsi aivan liikoja, Malfoy. Mitä sinä nyt…?’’
Malfoy oli melkein kiinni Hermionessa, mutta Hermione ei tehnyt elettäkään työntääkseen häntä pois.
’’Minä oikeasti pidän sinusta.’’
’’Oletko sinä hullu?’’ Hermione parahti.
Malfoy naurahti. ’’Voi olla.’’
Malfoy tuli vielä lähemmäs, eikä Hermione tiennyt, miksei yrittänyt estää sitä.
’’Hermione, minä olen tosissani’’, Malfoy sanoi katsoen tyttöä suoraan hänen pähkinänruskeisiin silmiinsä, jotka näyttivät hivenen pelokkailta, ja hymyili tälle lempeästi.
’’Etkä ole’’, Hermione sanoi hiljaa. Hänen huulensa värisivät.
’’Kyllä minä olen’’, poika sanoi, tarttui Hermionea hellästi leuasta kiinni, ja suuteli häntä.
Hermione säpsähti hieman, mutta ei vetäytynyt pois. Hän sulki silmänsä, ja vastasi suudelmaan. Ihme kyllä, se ei tuntunut hänestä ollenkaan pahalta. Malfoy oli itse asiassa todella hyvä suutelija.

’’Mitä minä oikein teen? Malfoy!’’ havahdutti ääni hänen päässään ja kauhuissaan hän työnsi pojan pois. Hermione avasi oven vieressään ja astui ulos luokasta, loi vielä säikähtäneen katseen Malfoyhyn ja lähti ripein askelin kulkemaan käytävällä, käsi suun päällä aivan kuin hän olisi tehnyt jotain kauheaa. Malfoy katseli hänen menoaan ovensuusta, ja hänen kasvoillaan kareili tyytyväinen hymy.
’’Hän vastasi siihen’’, hän ajatteli riemuissaan. ’’Ei luulisi menevän kauaakaan, kunnes hän lämpenee minulle.’’

Käytävällä Hermione törmäsi Ginnyyn. Hermionen ilme oli kauhistunut, kun hän ajatteli, mitä oli juuri tehnyt ja kenen kanssa. Hän yritti kuitenkin pitää ilmeensä suht’ normaalina.
’’Mistä sinä noin ryntäät?’ ’Ginny kysyi.
’’Minä- vessaan…’’ Hermione sopersi.
’’Ai’’, Ginny naurahti.
’’Minne itse?’’
’’Dracon luo, meillä on tapaaminen’’, Ginny vastasi ja näytti onnelliselta.
Hermionen vatsassa muljahti inhottavasti, ja hän tunsi omantunnon pistoksen. Hän ei ikinä voisi kertoa Ginnylle, mitä juuri äsken oli tapahtunut ja pyyhkiä tuota onnellista ilmettä hänen kasvoiltaan. Ginny ei varmaan suostuisi edes uskomaan häntä, luulisi hänen vain olevan kateellinen ja alkaisi taas vihata häntä… Ja juuri kun he olivat saaneet korjatuksi välinsä! Niinpä Hermione vain tyytyi nyökkäämään Ginnylle.
’’No, hei sitten!’’ Ginny sanoi iloisesti ja lähti.
Hermione suunnisti tyttöjen vessoille.
’’Malfoy! Hän on niin kamala! Miten hän voi tehdä näin? Ginny ei ikinä saa tietää… Ei nyt kun hän ei enää vihoittele minulle. Kirottu! Vihaan häntä. Vihaan!’’ Hermione rähjäsi mielessään ja kyyneleet kirposivat raivosta hänen silmiinsä. ’’Miten minä vain annoin sen tapahtua!’’

Myöhemmin Rohkelikkotornissa:
Ron istui lempinojatuolissaan takan edessä, tulen lämmittäessä mukavasti hänen kasvojaan.
Hermione astui oleskeluhuoneeseen ja suunnisti hänkin takan ääreen istumaan, nappasi Loitsujen käsikirja 6 – käteensä ja kätkeytyi sen taakse. Ron katsahti häntä.
’’Miksi hän näyttää noin järkyttyneeltä? Mitähän hänelle on tapahtunut?’’ hän ajatteli.
Ron empi, ja oli juuri aikeissa kysyä sitä Hermionelta, kun Ginny ilmestyi muotokuva-aukosta, marssi suoraan Hermionen luo ja nappasi tämän kirjan. Hermione katsoi häntä säikähtäneenä. Ginny huohotti, hän oli luultavasti juossut Rohkelikkotornille, katsoi Hermionea hetken raivoissaan, aloitti raivosta tärisevällä äänellä:
’’Draco kertoi, että sinä kävit uhkailemassa häntä, että hän käyttäisi minua hyväkseen! Miksi kaikki luulevat, että hän loukkaisi minua?’’
’’Olen pahoillani Ginny, mutta avaa jos silmäsi. Okei, saattaa kuulostaa itsekkäältä, kun sanon että hän sanoi tykkäävänsä minusta, mutta se on totuus!’’ Hermione sanoi anovasti ja katsoi Ginnya hieman pelästyneenä.
’’Minä en tajua, mikä sinua riepoo siinä, että hän pitää minusta! Draco ei ikinä sanoisi sinulle noin!’’
’’Ai, minä luulin, että sinä sanoit Malfoyssa olevan sen herkänkin puolen?’’ Hermione sanoi hivenen ivaa äänessään.
Ron katsoi tyttöjen riitelyä, ja tunsi raivon kuplivan sisällään. Hän oli varma, että se kiehuisi kohta yli. Sitten hän tajusi jotain:
’’Draco? Sinä kutsut häntä Dracoksi? hän sanoi.
’’Kai minä saan häntä jo Dracoksi kutsua!’’ Ginny raivosi.
’’Ihan totta, Ginny, Malfoy ei ole muuta kuin kasa -’’
’’Ainoa syy, miksi sinä raivoat tästä on se, ettei Hermione vastaa tunteisiisi! Hanki jo muuta elämää kuin minun kyttäämiseni!’’
Hermione hätkähti. Ronin se veti punaiseksi.
’’Ai, sinäkö et tiennyt?’’ hän sanoi osoittaen sanansa Hermionelle. Hermione katsoi Ronia, joka puolestaan mulkoili Ginnya.
’’Loistavaa’’, Ginny sanoi ilkeästi katsoen tyytyväisenä Ronin punehtumista, mutta hänen katseensa oli jäätävä. ’’Nyt tiedätte.’’
’’Kunhan olet varovainen’’, Hermione sanoi katsoen taas Ginnyyn.
’’Sovitaanko, että pidetään huoli vain omista asioistamme?’’ Ginny sanoi kylmästi ja marssi Lihavan Leidin muotokuvalle.
’’Ginny’’, Hermione huusi hänen peräänsä.
Ginny pysähtyi ja katsoi taakseen.
’’Kunhan vain olet varovainen.’’
Ginny tuhahti ja jatkoi matkaansa, jättäen jälkeensä kiusallisen hiljaisuuden.

Ronin ja Hermionen katseet kohtasivat, jolloin Ron käänsi katseensa nopeasti pois. Hänen vatsassaan humahti. Se johtui Hermionesta sekä kasvavasta kiukusta Ginnya kohtaan. Hän nousi ylös ja asteli kauemmas Hermionesta. ’’Miten hän saattoi!’’

’’Nyt ymmärrän kaiken. Tästäkö Harry ja Ron ovat riidelleet? Voi ei, olen sotkenut kaiken! Minun täytyy puhua Ronin kanssa tämä selväksi’’, Hermione päätti ja käveli rohkeasti Ronin luo.

’’Ron’’, Hermione aloitti. Ron pakotti katseensa Hermioneen.
’’Ron, olen todella pahoillani. Minä en tosiaankaan aavistanut…’’
Ron tuijotti Hermionea mutta pysyi vaiti. Tämä näytti surkealta ja samaan aikaan hirveän suloiselta.
’’Minä en halunnut, että tässä kävisi näin. Harry vain… Minä en halua, että te riitelette…’’ Hermione oli epätoivoinen ja näytti olevansa aidosti pahoillaan.
’’En minäkään’’, Ron sai sanotuksi. Hermione oli tästä helpottunut.
’’Voimmeko…voimmeko me vain unohtaa koko asian ja…olla taas ystäviä?’’
Ron mietti hetken, tuijottaen yhä Hermionea.
’’Joo, kyllä me voimme’’, hän sanoi sitten.
Hermione hymyili ja halasi poikaa. Sitten hän käveli takaisin tuoliinsa ja jatkoi lukemistaan.

’’Hermione on oikeassa… Valitettavasti… Minä en ole hyvä pyytämään anteeksi… Mutta eihän se Harryn vika ole, että Hermione ihastui häneen… Olen ollut typerä.’’
 
Ron näki Harryn seuraavan kerran syömässä Suuressa salissa, ja käveli päättäväisesti hänen luokseen.
’’Harry…’’
Harry kohotti katseensa.
’’Olen pahoillani’’, Ron sanoa töksäytti.
Harry odotti, kunnes Ron jatkoi;
’’Minä tiedän, ettei se ole sinun vikasi…’’
Kun Harry ei sanonut mitään, Ron kääntyi lähteäkseen, mutta silloin Harry sanoi:
’’Saat anteeksi.’’
Ron kääntyi ja näki  Harryn hymyilevän.
’’Asia on siis sovittu?’’ Ron varmisti.
’’Kyllä, asia sovittu’’, Harry sanoi ja tarjosi kättään sovinnon eleenä. Ron tarttui siihen ja hymyili hänkin.