Hetalia, Aallonmurtajat | S

[Vyra]

Oh nou, mein gott. Aivan ihana luku! Minä täällä vain hykertelin itsekseni samalla kun luin. Romano on niin ihana, ja Espanja myös! (annoin hänelle jo anteeksi, ei hänelle edes voikaan olla vihainen kovin pitkään^^)

Mutta erityismaininan annan Preussista. Hän on juuri sellainen kuin hän onkin ja reaktio siihen, että Espanja löysi kuin löysikin Romanon, oli mainio. Ja nyt he ovat vielä kaiken lisäksi jumissa. Jotenkin minusta tuntuu, että Ranskalla voi mennä hetki ennen kun hän lähtee vapauttamaan rikostovereitaan *virn*

”Todellakin… Tosin meidän suunnitelmat ovat aina olleet vähän huonolla pohjalla, joten tämän tilanteen pitäisi olla melko tuttu.”

Tuo lause tiivistää minusta mainiosti koko Trion toimintaperiaatteen *virn*

aww... Romano on aivan ihastuttava. Hän ei myönnä itselleen, että pitää Espanjasta mutta kuitenkin tarrautui tähän kiinni ja sekoili hiukan sanoissaan. He ovat ihana pari!

Tulipa hehkutuksen täytteinen viesti, mutta sehän vain kuvaa hyvin miten iloinen olin kun laitoit uuden osan. Ja odotan myös lisää ^^

P.S. Ei Myrsis mitään vieroitusklinikkaa tarvitse ; ) Ei Hetaliasta saa vieroittua.

[Sinu]

A/N: Ja jälleen perjantai ja jatkon paikka. Huh! Vaikka pitkiä fickejä enimmäkseen harrastan, niin näin paljon lukuja on jo... No, päivittelen tätä sitten lisää kun saan loputkin luvut tänne. Nyt minullakin on siis alkanut kesäloma, joten elämä hymyilee ja Hetalia täyttää pääni. Ei pöllömpää...
Kun Vyra nyt viimein mainitsi tuon mystisen taikasana 'Trio' niin voin tunnustaa, että tämän fickin inspiraationa on toiminut juuri Ranskan, Preussin ja Espanjan 'Huonojen Kaverusten Trio'. Ranska on tosin jäänyt vähän taustalle, koska Romano pelkää häntä ja tämä on kuitenkin kerrottu hänen näkökulmastaan... Nyt tuntuu siltä, että jos en nyt lopeta tähän tätä lörpöttelemistä, tästä A/N:stä tulee pidempi kuin itse luvusta... Nauttikaa rakkaat!


8.   luku

”Espanja, joskus minä mietin, miten sinä oikein selviät jokapäiväisestä elämästäsi”, Preussi kysyi hölmistynyt ilme kasvoillaan. Espanja oli juuri huomauttanut, ettei hän ollut tiennyt ovessa olevan järjestelmää, joka estää lukituksen. Se siis tarkoitti, että vaikkei Preussi olisikaan tullut paikalle, Romano ja Espanja olisivat olleet kuitenkin lukkojen takana.
”Olen tällä kertaa samaa mieltä”, Romano tokaisi, muttei katsonut Preussi yhtään sen suopeammin kuin hetki sitten. ”Miten sinä muuten tiedät noin paljon tästä laivasta? Sinä tunnut pääsevän kaikkialle aina konehuoneita myöten.”
”Se on nopeasti selitetty. Tämä alus on ranskalaisten suunnittelema”, Preussi virnisti ja naurahti pian perään. ”Ei ollut temppu eikä mikään Ranskalta hankkia tietoja, tai minulta käyttää niitä.”
”No onko nyt hyvä mieli!? Kaikkien loma on pilalla, kiitos teidän! ”
”Romano, rauhoitu. Ei ajatella sitä nyt…” Espanja pyysi rauhallisesti, mutta Romanosta tuntui silti siltä, että oli juuri saanut toruja kuin pikkulapsi.
”Niin juuri!” Preussi innostui. ”Tämähän on oikein rattoisaa kun tarkemmin ajattelee. Jos ei nyt lasketa, että olemme lukkojen takana, niin en näe tässä mitään vikaakaan. Kuvitellaan vaikka, että leikimme piilosta ja me olemme keksineet niin loistavan piilon, että muilta kestää hetki löytää meidät.”
Espanja nauroi ja se tuntui antavan Preussille vain entistä enemmän potkua juttuihinsa. Mies alkoi selittää jotakin kynttilä nuotiosta ja piknikistä. Romano pisti merkille, että Preussilla näytti aidosti olevan hauskaa. Nyt kun sitä ajatteli, mies oli viettänyt aina pitkät pätkät Romanon seurassa, vaikka oli vain velvoitteinen tuomaan hänelle syötävää.

***

”Äh! Pois päältäni!” Romano tiuskaisi. Ei ollut mukava herätä siihen, että joku rojahti päälle ja päätellen tuosta hopeisesta hiuspehkosta hänen suussaan, hänen ei tarvinnut kahdesti arvata kuka se oli.
”Hups! Et ollutkaan Espanja…”
”Hmm.. Mitä te riehutte?” Espanjakin oli herännyt.
”Kuulin selvästi ääniä”, Preussi selitti nopeasti, mutta se ei piristänyt Romanoa yhtään. ”Ensi kerralla hyökkää niiden kimppuun, äläkä…” Mutta nuorukainen ei saanut lausettaan loppuun kun hänkin kuuli sen. Se oli terävä piippaus-ääni heti oven toiselta puolelta.
”Joku yrittää avata ovea…” Preussi tuumasi, eikä kuulostanut kovin iloiselta. ”Sen on oltava joku muu kuin Ranska, koska hän tietäisi kyllä koodin.”
Romano nousi salamana seisomaan, tai ainakin sen jälkeen kun sai Preussin pois päältään. ”Eikös henkilökunnan pitäisi tietää koodi myös?”
”Me muutimme sen. Muutenhan olisi liian helppoa päästä tänne.”
”Täytyy siis vain välittää nykyinen koodi oven toiselle puolelle”, Espanja virnisti ja haparoi ovelle. Hän potkaisi oveen, mutta se oli niin paksua tekoa, että siitä kuului vain vaimea ääni, joka ei todellakaan kuuluisi oven toiselle puolelle.

”Vaikuttaa vaikeammalta kuin ajattelin”, Espanja tunnusti ja naurahti hermostuneesti.
”Miksi me sitten kuulemme tuon kimeän äänen?”
”Kokeilepa Romano vetää korkea ylä-ääni, niin katsotaan menisikö ne läpi”, Preussi vitsaili, mutta vaikeni kun Romano kirosi tämän maanrakoon.
”Romano on oikeassa. Jos tuo ääni pääsee jostakin tänne, niin kyllä täältäkin pitäisi päästä ääni toiselle puolelle.”
”Jos kerron sen teille, mitä saan?” Preussi tokaisi ja hänen ääneensä syttyi ovela vivahde.
”Eikö se riitä, että pääsisit pois täältä?” Romano kysyi turhautuneena, mutta Preussi pudisti päätään ja tokaisi viihtyvänsä kylmiössä oikein hyvin.
”Entä jos…” Espanja tuumasi äänensävyllä, joka sai Preussin heti kiinnostumaan. He tunsivat toisensa sen verta hyvin, että jo pelkästä äänensävystä Preussi osasi ennustaa Espanjan ymmärtävän mitä hän haki takaa. ”Entä jos vastapalvelukseksi, emme kerro Saksalle osuuttasi tämän laivan tapahtumissa?”
”Kieltämättä en halua Länttä kurkkuuni. Te ette tiedä millainen hän on suuttuessaan. Mutta ette saa kertoa asiasta kenellekään, koska silloin Länsi saattaisi kuulla sen jotakin muuta kautta.”
”Käykö tämä, Romano?” Espanja varmisti ystävältään.
”Kait sen on käytävä. Mutta nyt emme voi paljastaa Ranskaakaan, koska hän saattaisi paljastaa Preussin, eli toisin sanoen he pääsevät kuin koirat veräjästä.”
”Voi Romano”, Preussi leperteli ja kietoi käsivartensa toisen olkapään yli. ”Meistähän on tullut jo oikein hyviä kavereita täällä. Et kai sinä halua, että minä, uusi paras ystäväsi, joutuisin kärsimään menneisyyden haamuista. Minä voin pyytää sinulta oikein kauniisti anteeksi, jooko?”
Romano häkeltyi tästä niin pahanpäiväisesti, että osasi vain kirota ja hutkia valkohiuksista miestä. He olivat olleet pitkään hyvin tiiviisti yhdessä, joten Preussi osasi jo väistää oikein nokkelasti Romanon iskut.

”Asia on siis sovittu. Preussi…”
”Jättäkää se minun huolekseni”, mies ilmoitti innostuneesti ja kulki hyllyköiden välejä, kunnes löysi sopivan jalansijan ja heilautti itsensä hyllyn päälle. Jatkaen nokkelasti kuin kissa, hän hyppi hyllyltä toiselle, kunnes oli sen saman hyllyn päällä, jossa hän oli ensimmäistä kertaa odottanut Romanon toipumista.
”Täällä on ilman vaihtokanavia. Niin pieniä, että niistä mahtuu vain hiiri, mutta äänihän ei tarvitse kuin pienen kolosen. Miten ajattelin välittää viestin? Huuto ei kuuluisi edes näiden kautta.”
”Hmm… Vaikka tällä”, Espanja tuumasi ja irrotti siivouskärrystä jonkin osan. Se oli ilmeisesti hyvin kovaa tekoa, koska Preussi sai ohjeistuksekseen lyödä sillä koodin ilmanvaihtokanavaan.
”Eli vähän niin kuin morsetusta”, Romano oivalsi.
Tämä tapa ei ollut kuitenkaan mitenkään ystävällinen kylmiössä värjöttävälle kolmikolle. Pienessä tilassa ääni otti ikävästi korviin. Onneksi se ei sentään jäänyt kaikumaan. Pampam pampampampam pam pam pampam!
”Mahtaako tuosta olla hyötyä?” Romano tuumasi, kun Preussi aloitti numeroiden naputuksen kolmannen kerran. ”Entä jos toisella puolella on joku uuno, joka ei tajua mitä yritämme viestittää? Tai sitten siellä ei välttämättä ole enää edes ketään.”
”On siellä joku”, Espanja tuumasi tyytyväisenä ja Romano mietti sanoiko toinen tuon vain piristääkseen häntä, vai tiesikö tämä oikeasti mistä puhui. Preussi kolisutti putkia vielä muutaman kerran, kunnes ovelta kuului uusi ääni. Se liikkui!
Oven avautuessa ulkopuolelta tullut valo tuntui polttavalta silmiin, vaikka se tulikin normaaleista kattolampuista. Ensimmäinen mitä kolmikko kuuli, oli voitonriemuinen nauru.

”Mitä minä sanoin! Olen paras!”
Romanon oli katsottava hyllyn päälle varmistaakseen, ettei oven avaaja ollut Preussi. Mies istui kuitenkin edelleen hyllyllä. Tulijalla oli myös omahyväinen hymy kasvoillaan ja lyhyet vaaleat hiukset, mutta eivät kuitenkaan valkoiset.
”Tanska! Mitä vanha kukkakeppi?” Preussi riemastui ja hyppäsi alas miehen luokse.
”Tulin pelastamaan teidät, tietysti. Tämä on niin sinun näköisesti piilo, että ihmettelen miten muut eivät ole etsineet sinua täältä.”
”Romano ja Espanja myös. Kaikki kadonneet ovat täällä”, toinen blondi mies tuumasi tunteettomasti ja astui esille Tanska takaa.
”Oh! Ja Norja myös! Ilmankos minun ei tarvinnut kolistella koviin moneen kertaan. Olet ottanut aivosi mukaan matkaan.”
Entiset kilpailijat jatkoivat toistensa naljailua koko sen matkan, joka heiltä kesti kävellä seitsemännen kannen peräravintolaan, jossa eurooppalaiset pitivät kokoustaan. Muut olivat kuulemma järkyttyneet kovasti kolmikon katoamisesta, etteivät uskaltaneet enää hajaantua. Voi siis vain kuvitella mikä vaikutus heidän ryhmällään oli odottajiin...

[Vyra]

Voi, kyllä! Voin kuvitella minkälainen odottajaporukka heitä on vastassa. Varsinkin, jos kaikki ovat viettäneet tiivistä yhteiselo keskenään. Ei kyllä huvittaisi olla todistajana paikalla, kärpäsenä katossa ehkä...

Espanjaa ja Preussi ei tunnu juurikaan haittaavan se seikka, että sattuivat olemaan jumissa lukkojen takana. Tämä kuvastaa minusta hyvin heidän luonteitaan. Espanja on pirteä ja huoleton, mitä siis ottamaan paniikkia sellaisesta pikkujutusta? Ja Preussi taas on... Preussi. Rakastuin Romanon huomioon siitä, että mies oli viettänyt aikaisemminkin hänen seurassaan pitempiä aikoja. Preussi esitetään usein niin yksinäisenä, mutta seuraa kaipaavana.

Myös tuo, että Preussi kävi kauppaa siitä että auttaisi heidän pelastajiaan. Samassa veneessähän he ovat, mutta sen miehen kohdalle ei vain sovi se että hän ohittaisi tilaisuuden hyötyä hiukan ja samalla välttyä (pikku)veljensä raivolta...

”Espanja, joskus minä mietin, miten sinä oikein selviät jokapäiväisestä elämästäsi”

Minäkin olen joskus miettinyt tätä *virn*

”Oh! Ja Norja myös! Ilmankos minun ei tarvinnut kolistella koviin moneen kertaan. Olet ottanut aivosi mukaan matkaan.”

Jeij, Danmark ja Norge! Pohjoismaatkin pääsivät edustukseen^^

Ai niin, ja sait minut ihastumaan jälleen yhä enemmän Romanoon. Joka luvun jälkeen huomaan pitäväni hänen hahmostaan lisää. Ranskan taustalle jääminen on myös ymmärrettävää. En minä tahtoisi ainakaan hirveästi muistella tyyppiä, jota pelkään. Sitä paitsi Ranskan osuus tapahtumiin tulee kuitenkin hyvin esille Espanjan ja Preussin puheissa.

Kiitoksia tästä! Minä ainakin nautin^^

[Sinu]

Kiitos Vyra!
Olen todella iloinen, että bongasit tekstistä juuri noita seikkoja! Preussi on todella mahtava tyyppi ja tuo karu totuus, että hän tuntee olonsa usein aika yksinäiseksi, tekee hänestä vain todella sympaattisen. Mielestäni Espanja sopii Preussin ystäväksi todella hyvin. He ovat molemmat tuollaisia rentoja. Ei pidä kuitenkaan aliarvioida Espanjaa... Tämä on toiseksi viimeinen luku. Ehkä aavistuksen lyhyempi kuin aiemmat...
Aika sievästi sain/saan tämän mahtumaan 10:een lukuun. ^^

9.   luku

”Veli! Olet hengissä!”
Veneziano hyppäsi Romanon kaulaan ja itkeä tihutti liikuttuneena pari kyyneltä. ”Luulin jo, että olet suuttunut maailmalle lopullisesti ja jättänyt minut ihan yksin! Älä jätä minua veli! En minä selviä yksin valtion asioista. Eikä olisi yhtään kiva nukkua yksin. Lisäksi sinä teet niin hyvää bolognesea, että olisi sääli jos en enää koskaan saisi sitä. Ja—”
”Tajusin jo! Ole hiljaa!” Romano tiuskaisi. Hänestä oli noloa, että he keräsivät huomiota. Hänen poskensa punertuivat pahanpäiväisesti, mutta osin katumuksesta. Hän oli ollut tyly veljelleen, vaikka tuo oli ollut hänestä huolissaan. ”En minä mihinkään ole katoamassa.” Hän mutisi vielä ja sai Venezianon lopulta rauhoittumaan.
Tilanne oli kuitenkin pitkään kaikkea muuta kuin rauhallinen. Heistä jokainen sai osansa huolestuneista kysymyksistä ja helpottuneista sanoista, kukin taholtaan. Romano oli aivan pyörryksissä kun Unkari päästi hänet hellästä halauksesta ja siirtyi vuorostaan halaamaan Preussia vähintään yhtä syvään kuin äsken italialaista. Romano siirsi katseensa takaisin edessään puhelevaan nelikkoon. Baltian veljekset olivat myös helpottuneita Romanon paluusta. He olivat säikähtäneet kovasti kun Romano oli vain kadonnut ilmoittamatta. He olivat odottaneet ja etsineet häntä pitkään, kunnes olivat hätääntyneet. Liettua oli juossut suoraan ravintolaan kertomaan huolestaan Venäjälle ja oli saanut siitä edestä mustan silmän Valko-Venäjältä. Nainen kun oli suuttunut kovasti keskeytyksestä. Kiitos kuitenkin Venäjän, asia oli mennyt eteenpäin. Laivan henkilökunnalle oli ilmoitettu kadonneesta nuoresta miehestä, mutta muuten asiasta tiesivät ainoastaan Euroopan maat. He eivät halunneet luoda laivalle yhtään enempää pakokauhua. Tosin pakokauhu oli täydellinen termi kuvaamaan sitä tilaa, joka maiden keskuuteen oli syntynyt kun Espanja ja Preussi olivat myös kadonneet.

”Mitä teille oikein tapahtui?” Viro kysyi ihan odotetun kysymyksen. Silti Romano ei ollut valmistautunut tähän. He olivat luvanneet vaieta totuudesta Espanjan kanssa, mutta he eivät olleet myöskään keksineet tekosyytä katoamiselleen. Hän loi nopean katsahduksen Espanjaan ja Preussiin, joista jälkimmäinen näytti kuitenkin olevan jossakin ihan muualla kuin siinä ravintolassa. Espanja otti kuitenkin tilanteen hallintaansa.
”Koko juttu on oikeastaan aika huvittava. Romanolle oli tullut nälkä ja oli siksi mennyt keittiöön. Jotenkin hän onnistui lukitsemaan itsensä vanhaan kylmiöön. Minä ja Preussi lähdimme etsimään häntä, kuultuamme hänen katoamisestaan. Me emme tienneet, ettei sitä kylmiötä voi aukaista sisältä päin, joten jäimme myös jumiin sinne.”
”Tuossa ei ole mitään huvittavaa!” Romano tiuskaisi punastuen railakkaasti. Miksi Espanja oli mennyt keksimään noin nolon peitetarinan? Eikö tuo yhtään ajatellut mistä Romanosta tuntui kun hänestä annettiin tuollainen löyhäpäinen kuva?
”Mutta onneksi heidät pelasti tällainen uljas, komea ja älykäs mies niin kuin minä”, Tanska julisti ja virnisti sitten ilkeästi Ruotsille: ”Toisin kuin eräs etsintöihin lähetetty, joka ajautui lopulta vain leikkimään pallomereen pikkupojan kanssa.” Ruotsi kohautti olkapäitään ja loi tyytyväisen katseen Sealandiin, joka oli Espanjan kimpussa. Miehen ilmeestä pystyi lukemaan, ettei hän kadu yhtään, että oli vaihtanut kolmikon etsinnät laatuajaksi ottopoikansa kanssa.

”Olen tietysti iloinen, että kaikki ovat taas koolla ja kunnossa, mutta jos tällä ei ollut kerta mitään yhteyttä laivan sabotoimisen kanssa, se tarkoittaa sitä, että Espanja olet yhä epäilyksien alainen”, Saksa ilmoitti kaikkea muuta paitsi iloisena. Hänen sanansa tappoivat tunnelman hyvin nopeasti. Romano tunsi sisälleen kasvavan ärtymyksen. Tuo perunapää ei sitten tiedä milloin lopettaa?
Sitten tapahtui pieni ihme. Ainakin se tuntui siltä, koska kukaan ei osannut odottaa sitä. Puoletkaan Euroopan maista eivät olleet koskaan kuulleen Latvian puhuvan, saatikka puhuvan noin varmasti, vaikka Venäjä seisoi vain muutaman metrin päässä.
”Kun Romano katosi, minä menin infoon tekemään hänestä katoamisilmoituksen. Se infon naisvirkailija tunnisti lopulta Romanon kun kuvailin hänet. Romano oli kuulemma käynyt myös infossa edeltävänä päivänä ja sen vuoksi hän oli jäänyt hyvin naisen muistiin. Illalla sama nainen oli nähnyt Romanon, jonka seurassa oli ollut joku mies, jonka tuntomerkit sopivat Espanjaan.”
Pikkuinen valtio hiljeni, mutta kukaan ei sanonut mitään. Kaikki vain tuijottivat tätä kuin riivattua. Latvia alkoi tuntea olonsa kurjaksi ja nyt hän alkoi vääntelehtiä ja nypläämään puseronsa helmaa. Katse laski lattiaan ja puna levisi pojan poskille. Liettua laski veljensä olkapäälle lohduttavan käden ja hymyili rohkaisevasti. Hän oli selvästi hyvin ylpeä veljestään.
”Vai niin…” Saksa oli ensimmäinen joka sai jotakin sanottua. ”Voisimme kuulustella naista.” Kevyt hymy käväisi hänen kasvoillaan kun hän kääntyi Espanjan puoleen. ”Tulisitko mukaani?” Ja Espanjahan suorastaa hyppeli Saksan luokse. Hän näytti olevan täynnä intoa ja puhua pälpätti Saksalle kuinka hänellä olikin tuolle kahdenkeskeistä asiaa.

Romano antoi Saksan vielä Espanjan mennessään. Hänellä oli nyt tärkeämpää tekemistä.
”Wou Latvia!” Romano hämmästeli ja haki nyt sanoja. Hän ei ollut tottunut tällaisiin tilanteisiin. Pikkuruinen valtio näytti kuitenkin ottavan jo pelkän Romanon huomion suurena kohteliaisuutena ja punastui nyt viimeisen päälle. Romano ei antanut sen häiritä. ”En tiedä mitä voisin sanoa…” Hän tunnusti ja jostakin syystä se ei tuntunut niin nololta mitä hän oli aina kuvitellut. Hän virnisti ja sai kolme iloista virnistystä takaisin.
”Se o-oli vain sattumaa. Hy-hyvä, että se nainen mu-muisti sinut.”
Romano kaivoi nopeasti muistiaan, jolloin hänen mieleensä nousi kuva tylystä infonaisesta, jolle hän oli ollut vielä tylympi takaisin. Tämä tuntui jo todella ironiselta, että tuosta naisesta oli tullut Espanjan silminnäkijä.
”Kuulin myös, että sinä olet toiminut loistavasti sillä aikaa kun olin lukkojen takana”, Romano vaihtoi aihetta ja osoitti sanansa Virolle, jonka kasvot kirkastuivat selvästi kehuista.
”Eikä pidä unohtaa Liettuaa!” Puola huudahti yllättäen ja sai nelikon hyppäämään säikähdyksestä ilmaan. Puola ei siitä välittänyt vaan jatkoi iloisesti: ”Hän meni ja otti tytöltä turpiinsa ihan sinun vuoksesi.”
”Ei se niin mennyt! Valko-Venäjä vaan huitaisi vähän turhan lujaa lähelläni. Ei hän minua tahallaan lyönyt.”
”Liet, olet niin sinisilmäinen hänen suhteensa kunnes hän muuttaa silmäsi mustiksi, etkä silti näe sitä puolta hänessä. Tosin se voi myös johtua siitä, että silmilläsi on tapana muurautua umpeen kun hän on päässyt oikein kunnolla vauhtiin.”
”Ei pidä paikkaansa!”
Kaksikko jatkoi sanailuaan, joka näytti kulkevan hyvin tutuilla raiteillaan. Asiasta oltiin näemmä väitelty ennenkin. Ainakin Viron huvittunut huokaus antoi ymmärtää niin. Romano pyysi Viroa ja Latviaa sanomaa Liettualle, että oli myös hyvin kiitollinen tämän avusta ja ”uhrauksesta”. Niine sanoineen hän poistui seurasta. Nyt kun hän oli tehnyt sen minkä tunsi oikealta, hänen teki mieli taas mennä varmistamaan oliko Espanja unohtanut päänsä jonnekin.

[Muuttolintu]

Waaah! Mistähän sitä aloittaisi.
Noh, oikeasti minun piti tulla tänne jo aikoja sitten kirjoittamaan tämä viesti, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Ensiksi: mielestäni tämä sinun ficcisi on niin hyvä, että piti ihan rekistöröityä ja kertoa, kuinka paljon pidän siitä! Juoni ja tarina on hyvä. Mielenkiinto pysyi jatkuvasti yllä kun luin sitä, ja huumorisi myös varmisti sen, että nauroin ja hymyilin täällä keskellä yötä kuin typerys. Oikeasti.  Todellakin piristi koko loppu iltani, ja inspiroiduin myös kirjoittamisesta, mitä ei ole muiden lukemieni fanficcien kohdalla koskaan tapahtunut.
Tietenkin kohtasin sellaisiakin kohtia, jossa olin vähän ''wtf?'', mutta se ei ole sinun syy, vaan pistän sen kokonaan suomen kielen syyksi (tämä on ihka ensimmäinen suomenkielinen hetalia fanfic, jonka olen ikinä lukenut, joten oli vähän hassua lukea tätä kun oli niin tottunut englanninkielisiin ficceihin).
Sait minut pitämään vielä enemmän (jos mahdollista) Espanjasta ja Romanosta <3
Eniten pidin siitä, että kaikki hahmot ovat niin ..öh.. henkilöhahmojensa kaltaisia! Tarkoitan sitä, että olet napannut heidän luonteensa täydellisesti, ja osannut siirtää sen kaiken paperille. Vau. Ei voi muuta sanoa.
Seuraava luku on siis viimeinen, hmm? Noh, sitä siis odotellessa! 

[Vyra]

Ihan ensiksi: Latviaaa~! Minä hykertelin täällä tyytyväisenä, kun hän avasi suunsa ja puhui reippaasti. Muutkin baltit ovat loistaneet tässä tarinassa aivan ihanasti (eikä ole mikään häpeä ottaa Valko-Venäjältä turpiinsa, Liet...).

Sitten toiseksi: Unkari halasi Preussia! Juh, minä jotenkin pidän tuosta parista niin. Ja sitten vielä se maininta siitä, että Preussi oli muissa maailmoissa sen jälkeen. Kiitoksia tästä, ihana~

Jaettu "kolmas sija"^^: Veneziano, Saksa ja Espanja. Pohjois-Italia siksi, että hän on niin ihanan vilpitön ja hänelle oli varmasti aivan kamala paikka, kun veli katosi yhtäkkiä. Tuo lause "suuttunut maailmalle" sopii todella hyvin tähän yhteyteen *virn* Saksa taas suoritti oman osansa hyvin saksamaiseen tyyliin, mikä tietenkin oli hyvä sillä jonkun on pakko viedä asioita eteenpäin. Ja Espanja nyt ihan vain sen takia että hän on... noh, Espanja^^

Olet upottanut tähän aivan kamalasti pieniä viittauksia ja asioita, jotka eivät oikeastaan vaikuta juoneen mutta antavat erittäin mukavia mielikuvia. Kuten tuo Unkari halaamassa Preussia ja Ruotsi leikkimässä Sealandin kanssa, Suomen facebook aikaisemmin, Preussi... Tajusin tämän oikeastaan vasta nyt, tyhmä kun olen. Bongailin joitankin kohtia aikaisemminkin, mutta nyt piti ihan lukea koko teksti uudelleen ja etsiä lisää viittauksia.

Tämä siis loppuu... Joka perjantainen odotus. Kai kaiken kivan on sitten aikanaan loputtava, mutta onneksi on vielä viimeinen osa. Tahdon tosiaan tietää perimäisen motiivin tälle kaikelle! Varsinkin, kun Ranska ei ole näyttäytynyt sitten alkulukujen, hänellä tulee olemaan paljon selitettävää. 

[Sinu]

OMG Muuttolintu!
Olen todellakin sanattoman imarreltu, että rekisteröidyit foorumille, jotta voisit kommentoida tätä. Uskomatonta! Tämä vetää aika nöyräksi.
Olen itsekin lukenut fickejä englanniksi ja täytyy tunnustaa, että niiden tyyli on kyllä hyvin erilainen verrattuna näihin mitä on tullut luettua (ja itse kirjoitettua) suomeksi. Itse vedin jossain vaiheessa sellaisen linjan, että erikielillä ei lueta fickejä samana päivänä, muuten menee nuppi sekaisin. Ja otan kyllä täyden vastuun siitä jos oma tekstini hämärtyy. Minulla on tapana ilmaista jotkin asiat vähän erilailla kuin normaalisti, mikä voi tuntua vieraalta aluksi.
Kiitos kamalasti ihanasta kommentista!

Ja tietysti Vyra-rakas!
Teitin kommentit myös aina niin ihania!

Olet upottanut tähän aivan kamalasti pieniä viittauksia ja asioita, jotka eivät oikeastaan vaikuta juoneen mutta antavat erittäin mukavia mielikuvia.

Yeah! Tosin lisäilen noita sinne lähinnä omaksi ilokseni. Rakastan mielikuvia! Ja olen ihan taivaissa kun joku muukin katsoo noiden pienten yksityiskohtien olevan hohdokkaita. Joskus kirjoittaessa mietin: "Heh heh, tämä on aivan ihana kohta. Pakko lisätä se tuonne johonkin väliin... Huomaakohan Vyra sitä?" (Saimpas tunnustettua viimein!)

Viimeistä viedään... Sain inspiraation tähän pääsiäisenä risteilyltä ja nyt julkaisen viimeisen osan juhannuksena, jolloin olen taas menossa risteilylle. (Siitä syystä julkaisen tämän jo yöllä, koska aamulla en ehtisi, kun pitää ehtiä bussiin...) Heh, ympäri käydään, yhteen tullaan. Hyvää juhannusta kaikille!

10.   luku

Oli kulunut kaksi viikkoa heidän epämääräisestä lomastaan Ailateh-risteilijällä.
Romano harppoi mäkeä ylös hyvää tahtia. Hän ei ollut edes huomannut että oli alkanut juosta, ennen kuin mäen päällä hän huomasi olevansa täysin uupunut. Hän puuskutti ja nojautui polviensa varaan, mutta katsoi kuitenkin eteenpäin. Tie jatkui kevyesti mutkitellen, läpi suurien tomaattitarhojen, Espanjan talolle. Romano virnisti. Jos joku olisi kysynyt häneltä suoraan, hän olisi kieltänyt asian siihen paikkaan, mutta sisällään hän tunsi suuren innostuksen ja jännityksen kipinän. Hänellä oli yllätys Espanjalle!
Jatkaen nyt rauhallisemmin, hän kulki tietä pitkin. Sato oli jo osittain kerättävissä, mutta suurin sadonkorjuuaika oli vasta edessä. Romano muisti kuinka oli lapsena inhonnut sitä. Siinä oli joka vuosi kamalasti hommaa. Oli oikeastaan hyvin hämmentävää, että tänä vuonna Espanja ei ollut kutsunut Romanoa avukseen. Tuskin mies siitä yksi kuitenkaan selviytyisi. Italialainen ei jaksanut kuitenkaan uhrata ajatuksiaan moiselle. Todennäköisesti Espanja pyytää häntä kohta kun hän käy tämän luona vierailulla.
Kukaan ei tullut avaamaan kun Romano soitti ovikelloa. Se ei tosin ollut mitään uutta, koska tällaisena päivänä Espanja ei todellakaan viettäisi aikaa sisällä. Romano kiersi talon taakse, jossa oli terassi. Siellä Espanja järjestää aina suuret sadonkorjuujuhlansa itsensä ja apureidensa riemuksi.

”Mutta tämä vuosi oli omaa luokkaansa! En voi uskoa että annoit satoni tuhoutua kirotun karjasi alle!”
Romano pysähtyi kuin seinään. Hän ei ollut tottunut kuulemaan vihaisia äänensävyjä Espanjan talossa. Varovasti hän kurkkasi kulman taakse ja oli saada sydänhalvauksen.
”Tiedät että ansaitsit sen, Ranska”, Espanja vastasi ja virnisti takaisin. ”Sitä paitsi mitä sinä minulle huudat? Julkisissa tiedotteissa sanotaan, että se oli puhdas vahinko ja täysin mahdoton estää, koska härkäni olivat niin pillastuneita.”
”Hah, olisit iloinen, että sinä selvisit pelkällä viinitarhan tuhoutumisella. Minä olen raatanut täällä niska limassa jo kolme päivää ja pahin on vielä edessä”, Preussi murjotti nojaten terassin kaiteeseen.
”Luulisi sinunkin olevan sen verta itsenäinen, ettet anna hänen pompottaa sinua ympäriinsä”, Ranska tivasi Preussille, joka vaan kohautti olkapäitään.
”En voi asialle mitään. Espanja järjesti tämän Lännen kanssa. Länsi oli suorastaan innoissaan kun sai minusta reilun viikon loman ja tiesi samalla, että minä myös teen töitä, enkä pahojani.”
Ranska näytti järkyttyneeltä tämän kuultuaan ja katsoi epäuskoisesti hymyilevään Espanjaan.
”Minä luulin, että me olemme sinun ystäviäsi! Olemme erottamattomat! Olemme tiimi! Kuinka saatoit puukottaa meitä molempia selkään?”
”Niin kuin jo sanoi, te tiedätte ansaitsevanne sen. Voin katsoa läpi sormieni sen, että pilasitte minun lomani, mutta se että pilasitte myös Romanon loman, kolkkasitte hänet ja lukitsitte kylmiöön, puhumattakaan siitä että selititte hänelle valheita minusta, on anteeksiantamatonta.”

Laskeutui syvä hiljaisuus, jonka aikana Ranska ja Preussi vaihtoivat katseita ja näyttivät hyvin kiusaantuneilta. Romano taas ei tiennyt miten päin olla. Hän olisi halunnut astua esille, vaatia Espanjaa paljastamaan mitä hän oli nyt taas mennyt sekoilemaan. Oliko Espanja kostanut hänen puolestaan!? Kostanut tovereilleen Preussille ja Ranskalle?
Ranska huokaisi pettyneesti ja laski kädessään olleen sanomalehden terassin pöydälle. Hänen olemuksestaan pystyi lukemaan, ettei hän aio enää käydä vastarintaan. Sen sijaan hän mutisi jotakin, mikä sai Preussin nyökkäämään pontevasti.
”Älkää olko noin katkeria”, Espanja naurahti ja taputti Ranskaa olalle. ”Toteutetaan se teidän suunnitelmanne joku toinen kerta.”
”Minä luulin, että sinä et pitänyt siitä”, Ranska hämmästyi ja Espanja kohautti olkiaan.
”Jos tilanne olisi ollut mikä tahansa muu, olisin suostunut salamana. Olen aina halunnut kokeilla miltä se tuntuu. Lisäksi Preussi näyttäisi varmasti todella namuselta siinä asussa.”
Preussi naurahti, jo selvästi vapautuneemmin ja Ranska pörrötti Espanja hiuksia. Äskeisestä vihamielisyydestä ei näkynyt merkkiäkään. Romano tunsi kylmiä väristyksiä juoksevan selästä niskaan. Hänen ihonsa nousi kanalihalle vaikka aurinko paistoi suorastaan kuumasti. Tuo ei kuulostanut yhtään hyvältä.

”No, minun pitää nyt sitten lähteä takaisin kotiini. Täytyy katsoa millainen tilanne muilla viinitarhoilla on. Ehkä saan vielä jonkun laatuviinin valmistettua tänä vuonna”, Ranska tokaisi ja vilkutti kaksikolle hyvästit. Romano ehti juuri ja juuri piiloon sadevesitynnyrin taakse, jotta taloa kiertävä Ranska ei näkisi häntä. Miehen kotiin lähdöstä ei tulisi yhtikäs mitään jos hän hoksaisi Romanon nyt.
Ranska poistui ja Romano astui pois piilostaan. Hetken harkittuaan, hän astui myös reippaasti kulman ympäri ja huomaisi Preussin olevan edelleen paikalla. Miehen seura ei kuitenkaan häirinnyt Romanoa yhtä paljon kuin ennen. Kait hän voisi sanoa oppineensa käsittelemään toista, vaikka todellisuudessa Romano oli vain huomannut toisen ihan siedettäväksi tyypiksi. Hän ei komentele turhia, ei lääpi, tai ruinaa mitään.
”Oh! Romano!” Espanja ilahtui ja juoksi nuorukaista vastaan. Hän avasi kätensä kuin ottaakseen toisen suureen halaukseen, mutta Romano ei todellakaan suostu halattavaksi Preussin nähden. Siispä Romano potkaisi Espanjaa kipeästi sääreen ja sai näin toisen pysähtymään.
”Auh! Romano, miten julmaa!” Espanja vaikeroi, mutta ei saanut yhtään sympatiaa italialaiselta. Preussi antoi Romanolle pienet aplodit ja mutisi jotakin pistävänsä tuon kikan muistiin. Sitten Preussi noukki Espanjalta lainaamansa olkihatun, pisti sen päähänsä ja livahti tomaattimereen ennen kuin saisi Romanolta samanlaisen tervehdyksen.

Romano noukki terassin pöydältä sanomalehden ja katsahti sen läpi. Lopulta hän löysi artikkelin, jossa kerrottiin kuinka Etelä-Ranskassa ensimmäisen luokan viinitarha oli tuhoutunut täysin kun Espanjan puolelta oli karannut suuri lauma vauhkoontuneita härkiä.
”Mitä tämä tarkoittaa?” Romano tiuskaisi Espanjalle, joka kohautti olkapäitään. ”Pidimme härkänäyttelyn tänä vuonna pohjoisessa ja se karkasi vähän käsistä.”
Romano nyrpisti nenäänsä. Hän ei ollut ennen huomannutkaan kuinka sujuvasti Espanja puhui. Silti hän ei voinut estää pientä hymyn kaarretta leviämästä suupieleensä. ”Ihan oikein sille tyypille…” Hän mutisi ja Espanja virnisti.
”Ja Preussi taas…”
”On täällä töissä sadonkorjuun ajan. Hän lupautui mielellään, joten sinun ei tarvitse tänä vuonna vaivautua vuokseni. Tietysti jos haluat, voit tulla juhlimaan kanssamme kun olemme valmiit”, Espanja päätti Romanon lauseen. Nyt Romanon toinenkin suupieli nousi hymyyn. Hän otti Espanjaa kauluksesta ja veti tämän kasvot lähelle omiaan. Hampaidensa välistä hän sihisi: ”Sinä valehtelet.”
”Tarkemmin sanoen kerron puolitotuuksia”, Espanja korjasi ja virnisti anteeksipyytävästi. Romano päästi irti ja huokaisi: ”Olet parantumaton.” Espanjasta se taisi olla hauskakin juttu, koska hän naurahti ja pörrötti Romanon hiuksia.

”Oliko sinulla jotakin asiaa?” Espanja kysyi niin kuin äskeistä ei olisi tapahtunutkaan. Se palautti Romanon mieleen hänen todellisen vierailunsa syyn. Nyt hän ei ollut enää niin innoissaan siitä, että hänellä oli yllätys toiselle. Ei siksi, ettei toinen olisi sitä ansainnut sitä, vaan siksi että nyt se tuntui kamalan nololta asialta. Mutta hän oli järjestänyt kaiken jo valmiiksi. Ei hän voisi perääntyä nyt!
”Tässä…” Romano tokaisi katsomatta Espanjaa silmiin ja tyrkkäsi tämän käteen paperin palasen.
”Mikä tämä on? Eeh? Laivalippu Sisiliaan?”
”Kun olet saanut sadonkorjuun hoidettua, tulet sinne viettämään vähän lomaa. Tällä kertaa olen varmistanut, ettei sinne tule muita maita häiriköimään, ei edes Veneziano.”
”Mutta paluu on merkitty vasta kuukauden päähän…”
”Onko se jokin ongelma?” Romano kysyi hyökkäävästi. Espanja naurahti ja pudisti päätään.
”Veneziano lupasi tulla kastelemaan kukkasi siksi aikaa ja --”
”Voi Romano! Oletko sinä todella järjestänyt tämän kaiken? Sinä taidat todella rakastaa minua!”
”En minä sinua rakasta, haulipää! Haluan vain… Haluan…” Romano takerteli ja punastui taas tomaatin punaiseksi. Espanja naurahti ja silitti Romanon hiuksia.
”Ei sillä ole väliä, minä nimittäin rakastan sinua silti”, Espanja tuumasi kuin olisi sanonut että Romanolla oli kivan värinen pusero. Miten hän onnistuu sanomaan kaiken aina tuolla tavalla? Miksi Romano ei voinut myös tunnustaa pokkana mitä oikeasti ajatteli?
”Kait minäkin sitten… Ainakin vähän voin… Siis rakastaa sinua…”

Tomaattipenkistä kuului hämmentävä raksahdus ja syvää kiroamista saksaksi. Lopulta Preussi nousi nolon näköisenä seisomaan variksenpelätin käsissään. Hän asetteli nopeasti pelättimen takaisin pystyyn ja naurahti hermostuneesti.
”Älkää antako minun häiritä. En kuullut yhtään mitään, kun juttelin tämän kaverin kanssa”, hän tuumasi ja osoitti pelätintä vierellään. ”Me ei siis kuultu yhtään teidän rakkaudentunnustuksia tai suunnitelmia kuherruskuukaudesta jollakin yksityisellä saarella.”
Silloin Romanon päässä katkesi piuha tai pari. Hän tarttui terassin siivoamiseen tarkoitettuun harjaan ja pinkaisi tulipunaisena Preussin kintereille. Valkohiuksinen mies oli tajunnut tilanteen hyvissä ajoin ja paineli jo pitkällä tomaattipellossa italialainen kintereillään. Jos Romano olisi jäänyt terassille Espanjan seuraksi, hän oli saanut todistaa elämänsä ensimmäistä kertaa, kuinka Espanja meni täysin sanattomaksi ja noloksi. Pian mies kuitenkin tointui välikohtauksesta ja siirtyi sisätiloihin hakemaan kylmiä virvokkeita kaksikolle. He olisivat kuitenkin aivan näännyksissä kun palaavat luutahippasiltaan.


A/N: Jeeps... Pitipä vielä kysymäni, että mitä piditte tuon laivan nimestä? Ailateh... Olin melkein luova kun keksin sen nimen...
Kiitos kaikille lukijoille!

[Vyra]

Vou, tuo trio on sitten oikeasti parantumaton. Sinänsä ehkä jopa hyvä asia... Siis jos ei tarvitse itse kestää heitä^^

Tuosta alusta tuli kyllä muutamat oikein hauskat mielikuvat. Ensinnäkin Espanja seisoskelemassa Ranskan rajalla kädet selän takana ja vihellellen samalla kun lauma härkiä juoksee "vahingossa" ohi tuhoamaan viinisatoa. Ihan oikein Ranskalle, yhdyn Romanon mielipiteeseen^^ Toinen mielikuva olikin sitten Preussi keräämässä tomaatteja. Hän kyllä saattaa tehdä sen työn jopa jossain mielessä paremmin kuin Romano. Hän kun ei varmastikaan syö tomaatteja samalla. Espanja kyllä hoiti lopun hyvin, jotenkin minusta tuntuu että olen täällä fanittanut häntä koko ajan, Go Espanja! Hän kosti ystävilleen hyvin hienotunteisesti (voiko sen tehdä hienotunteisesti?) mutta trio pysyy edelleen kasassa...

Oih, he pääsevät uudelle risteilylle! Ihanaa <3 Toivottavasti se sujuu leppoisammin, vaikka epäilen jotenkin Venezianon kykyä pitää kukat elossa niin pitkään. Ehkä Saksa auttaa häntä vähän. Preussi kyllä vetäisi viimeiset pisteet kotiin lopussa, hänhän suorastaan kerjäsi ikävyyksiä salakuuntelemalla (taitaa kyllä olla osa sen miehen perusluonnetta). Muutenkin pidin tämän lopusta hyvin paljon. Siinä oli herkkyyttä ja Romano jopa tunnusti rakkautensa, mutta Preussi antoi hänelle hyvän syyn palata takaisin normaaliin olotilaansa. Ja Espanja sanattomana olisi kyllä jotain näkemisen arvoista^^

Minä muuten tajusin tuon laivan nimen vasta nyt... Olen koko ajan miettinyt, että siinä on jotain tuttua, mutta ajatellut sitten että olen varmaan törmännyt joskus samantapaiseen sanaan joskus. Ja niinhän minä olinkin...

Kiitoksia tästä tarinasta! Minulla on ollut hyvin hauskaa viittauksia metsästäessä ja mielikuville naureskellessa^^

[MyrsyliuutE_96]

Selevä. Nyt minäkin yritän saada jotakin tuosta epilogista irti.~VOI EI SE ON OHI NYT:( Anteeksi Caps.

Mielikuvista puheenolleen, mulla tuli hirvee awwituskohtaus, kun jostakinsyystä ajattelin Preussin salakuuntelemaan puusta käsin. Lukihäiriö vai ajatuskatkos, tiedä häntä. Tämän viidennen lukukerran jälkeen tulin siihen tulokseen, että se tosiaan on tomaattipenkissä. Mutta siis niin.

Tosi suloinen teksti, jos ei oteta lukuun sitä, että puolet bad friends triiosta törttöili pahasti. Mutta antaas poikien olla poikia, varsinkin, kun Sinusta on kyse. (Ihana nimimerkki muuten..^^) SÄäli että  se on nyt over, mutta ainahan sitä voi toivoa jatko-osaa.
Olen tykännyt tämän lukemisesta aivan hirvittäviä määriä, awwitellut itseni puolikuoliaaksi ja nauranut miltei koomassa, joten et voi olla kovin huon o kirjoittamaan, ethän;>
Romano&Espanja, mikä söpö pari, jos minulta kysytään. Aivan juuri sopivaa sinulle, Sinu. Minä nyt pakenen takavasemmalle kyttäilemään u usia tekstejä, mutta älä huoli, palailen tänne kommentoimaan aina välillä jos kekkaan jotakin;>

<3:llä
~Myrsis

[Muuttolintu]

Ooh, huomasin aivan äsken että tämä viimeinen luku on ilmestynyt! Ja kommentoin nyt silläkin uhalla, että saatan kirjoittaa jotain jota kadun aamulla, koska pääni on kipeä ja olen väsynyt. =_=
Noh sanompa vaan, että parempaa loppua en olisi osannut ajatellakkaan. Se oli täydellinen. Ihanaa, että Romano viimein tunnusti rakkautensa, mutta että Preussi oli sitä vielä kuulemassa, ja vielä selittelemässä jotain että ei kuullut mitään, koska jutteli variksenpelättimen kanssa, oli jotain niin hauskaa luettavaa. Heeeh, kiitos taas iltani piristämisestä. Sitä vain jäin miettimään, että mitähän ihmettä trio oikein oli suunnittelemassa... (jotenkin tuntuu, etten edes halua tietää )