Nimi: Älä minun kanssani
Kirjoittaja: minä, Mustalupiini
Tyyli: kevyesti angstinen draama, songfic
Paritus: yksipuolinen Remus/Sirius
Ikäraja: S
Summaus:
Sinä uskot jos kerron että oot kaunis, ja se on totta, enhän minä valehtele. Mutta kun se ei ole kaksipuolista.
Vastuuvapaus: Pottermaailma on edelleen Rowlingin enkä minä hyödy tästä taloudellisesti. Biisi on Zen Cafen, eikä pieninkään osa siitä ole minun.
KK: FF50 sanalla 040.Kuka? Kuulin tämän biisin ja heti tuli niin Sirius/Remus olo että ei muuta kuin kirjoittamaan. Preesensissä olen aiemmin kirjoittanut vain yhden raapaleen, se syntyi muutamia tunteja sitten. Tästäkin tuli sitten preesensmuotoinen, koska se tuntui antavan sopivaa etäisyyttä tekstiin. Ja hei-
kuuntele.
Palaute on aina erittäin tervetullutta.
Älä minun kanssaniRemus yskähtää selvittääkseen kurkkuaan. Hän tarttuu Siriuksen käteen ja vetää tämän syrjemmälle, aluksi vain oleskeluhuoneen nurkkaan, mutta kun siellä tuntuu ahdistavalta ja sellaiselta, ettei se ole sopiva paikka kertoa suurta salaisuutta, hän taluttaa Siriuksen käytäviä ja portaikkoja pitkin ulos linnan ovista ja asettuu istumaan nurmikolle.
”Sirius, minä haluan kertoa sinulle... Asian. Näin kahden kesken”, hän aloittaa. Sirius kehottaa häntä jatkamaan heilauttamalla kättään.
Sinä uskot jos kerron että oot kaunis.”Minusta... Sinä olet kaunis”, hän sanoo, ja Sirius virnistää.
Ja se on totta, enhän minä valehtele.”Sinä tiedät, etten minä valehtele. Ja sinä tiedät minun suurimman salaisuuteni, halusin nyt lopultakin kertoa toisenkin”, hän jatkaa.
Mutta paljon on kiinnostavampaa se,
miksi minä sen sinulle kerron.”Miksi, Remus? Miksi kerrot tämän vain minulle?” Sirius kysyy aidosti kiinnostuneena, eikä ala pilailla aiheesta.
”Haluan ensin kuulla vain sinun mielipiteesi. Ja tämä koskee sinua, ei ketään muuta”, Remus sanoo ja katsoo Siriusta silmiin. ”Minä rakastan sinua. Siksi minä sanon, että sinä olet kaunis.”
”Remus, minä rakastan sinua parhaana ystävänä”, Sirius vastaa ymmärtäen heti mitä toinen ajaa takaa, ja hänen harmaat silmänsä ovat lempeät.
”Niin. Minä arvelinkin sitä”, Remus sanoo. ”Minä olen homo, mutta sehän on vähemmistö ihmisten joukossa. Minä ymmärrän”, hän sanoo, mutta Sirius näkee, että hän oli toivonut toisenlaista vastausta.
Hän nojautuu lähemmäs Remusta.
Älä tee minun kanssani mitään sellaista,
jonka voisit säästää siihen
kun sinulla on mies jonka todella tahdot.”Sinä löydät paremman miehen, Remus. Minä en ole sinun arvoisesi”, Sirius sanoo.
”Kuka sitten on?” Remus kysyy kyynelet silmissään. Sirius vastaa, ettei tiedä, mutta että Remus saa sen kyllä joskus selville. Aivan varmasti saa. Ja hän istuu Remuksen vieressä ja antaa tämän nojata olkapäähänsä niin kuin parhaat ystävät tekevät. Siihen asti, kunnes Remus löytää sen, joka on hänen arvoisensa, kuka se sitten tuleekaan olemaan, Sirius on hänen nojapuunsa. Parhaat ystävät ovat.
Remus kääntää päätään ja hetken ajan Sirius näkee hänen silmistään aikeen suudella häntä. Se kuitenkin katoaa, ja Sirius hyssyttelee Remusta ja kuiskaa:
”Älä tee minun kanssani mitään sellaista.”Eikä Remus tee. Ei tee, vaikka osa hänen sydäntään on juuri luhistunut, ja hän haluaisi unohtaa kaiken ja antaa mennä. Hän vain itkee hiljaa ystävänsä Siriuksen kainalossa.
