Author: Carmilla
Genre: angst, het, raapalesarja
Pairing: Andromeda/Sirius, Andromeda/Ted
Rating: K-11
Summary:
Se sulaa välinpitämättömyyteen, siitä tulee tapa eikä hän silti lähde.Warnings: väkivaltaa
Disclaimer: Mikä on Rowlingin, ei kuulu minulle.
A/N: Palautetta kuulisin mielelläni.
Häkki
Läimähdyksen jälkeen huoneessa soi vain kaikuva hiljaisuus. Se kiipeää seinille ja putoaa takaisin heidän päälleen, tunkeutuu sisälle. Se kimmahtelee takaisin kallon sisäpinnalta eikä kumpikaan osaa edes hengittää, ei uskalla rikkoa sitä.
Andromeda katsoo serkkunsa silmiin, katse on kuin haavoittuneen eläimen.
Sinä lupasit, silmät huutavat, vaikkei ääneen sanota sanaakaan.
Sirius tuijottaa takaisin eikä ilmeestä voi lukea mitään ennen kuin mies jo kääntää katseensa uskaltamatta kohdata syyttäviä silmiä.
Ulko-oven pamahtaessa kiinni Andromeda putoaa lattialle. Sormet tapailevat eksyneinä matonreunan hapsuja. Kasvot kihelmöivät kivusta, kämmenenjälki ei varmasti katoa illan aikana, mutta kipu ei ole syy huulilta karkaavaan parahdukseen.
Syy on sama kuin ennenkin. Sirius.
***
Ulkona tuulee ja Siriuksella on kylmä, mutta takana loitontuva kotiovi ei kutsu luokseen, vaikka niin saattaisi luulla. Moni ystävistäkin saattaisi niin luulla, kenties. Kulissit ovat taitavasti pystytettyjä, vain Meda tietää Siriuksen sisällä asuvasta mustasta, vain he kaksi tietävät seuraukset.
On varjoja perheestä, luihuislapsuudesta, varjoja vihasta, joka purkautuu ainoaan ihmiseen, joka on tarpeeksi lähellä käydäkseen kohteesta.
Kun Sirius palaa kotiin aamuyöllä, hän sulkee oven hiljaa varoen herättämästä Medaa. Hän makaa Medan kanssa samassa sängyssä huomaamatta, että myös tämä valvoo. Miettien ehkä, monesko vieras nainen Siriuksella oli tänä yönä, vai ainako sama.
Kun valonsäde tunkeutuu verhojen lomasta, on hyväksyttävää nousta jo ylös.
***
Kumpikaan ei kai muista ensimmäistä kertaa, mutta loppua ei ole tullut eikä tule.
Ei lopu Medan poskipään murtuessa nyrkin tieltä. Ei lopu punaisen ruudukon juomuttaessa selkää. Loppuu hetkeksi, kun hän hymyilee hempeäsi, suutelee Siriusta, kuiskaa lapsesta.
Verisen lammikon levitessä jalkoihin ja naisen lyyhistyessä tuskasta kaikki palaa ennalleen. Jokin kuitenkin rikkoutuu lopullisesti.
Tapoit lapseni.
Meda haluaa lähteä. Ei vain jaksa repeytyä irti vanhasta, ei ole voimia irrottautua. Ja mitä Sirius tekisi ilman häntä?
Alussa Sirius tulee takaisin kasvot katuvina, murtuneina melkein. Halaa varovasti, pyyhkäisee kasvoja karhealla kädellä, kuiskaa, ettei tarkoittanut satuttaa.
Se sulaa välinpitämättömyyteen, siitä tulee tapa eikä Meda silti lähde.
***
Lontoon kadut ovat ahtaat. Andromeda törmää päin muukalaista, punastuu häkeltyneenä ja kauppakassista katkeaa ripa, vaikkei se kulkijoiden jalkoihin leviäkään.
Pyydettyään anteeksi mies haluaa kantaa hänen kassinsa. Meda vie miehen kotiovelleen ja kiittää avusta, mies on iloinen voidessaan olla hyödyksi. Esittäytyy ja Meda pitää miehen nimestä.
Sisällä Sirius nojaa mustanpuhuvana ovenkarmiin eikä kysy mitään, kun jo lyö kasvoille kuin koiraa. Repii hänen hiuksiaan ja huutaa huorista, sanat soivat Medan pään sisällä, Siriuksen ja vieraan miehen äänet ovat niin kovin erilaiset, sanatkin ovat.
Törmätessään Ted Tonksiin kadunkulmassa seuraavan kerran, hän ei enää päästä miestä kävelemään pois. Hänen onnekseen Tedissä on miestä pelastajaksi.
***
Kun lehdet kertovat Sirius Mustan murhanneen kolmetoista viatonta ihmistä, Andromeda laskee katseensa, pää painuu alas ja raskaat hiukset valahtavat peittämään kasvot.
Myöhemmin Tedin astuessa sisään hän yhä istuu samalla jakkaralla. Mies kysyy varovasti kyynelten jäljistä poskilla ja katseesta paistaa huoli, mutta vastaukseksi hän saa vaisun päänpudistuksen ja vaimonsa silmät käskevät pysyä vaiti.
Senpäiväistä
Profeettaa Ted ei löydä mistään.
Vanhat haavat vuotavat hetken, mutta pian ne taas arpeutuvat niin kuin ovat arpeutuneet haavat hänen iholtaan kerran toisensa jälkeen.
Jos minä olisin ollut vielä sinun, Sirius, olisinko minä kuollut niiden kolmentoista sijaan? Mitä sinulle tapahtui?Jonkin ajan kuluttua sitä ei enää ajattele.