Nimi: Vapaudenkaipuu
Kirjoittaja: Minä, Mustalupiini
Tyyli: Draama kevyellä angstilla
Paritus: Peter/Lucas (OMC)
Ikäraja: K-11
//zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajojaSummaus:
Alkuun se oli ollut leikkiä, uutuudenviehätystä, humalantuoksuista intohimoa.Vastuuvapaus: Pottermaailma on edelleen Rowlingin, enkä minä hyödy tästä taloudellisesti.
KK:
Slash10 ja
Kerää kaikki hahmot-haaste (Peter Piskuilan).
Tiedän, että tämä voisi olla pidempi, kuvailevampi ja tarkemmin kerrottu kaikin puolin, mutta pidän tästä näin (:
Palaute on enemmän kuin tervetullutta.
VapaudenkaipuuPeter halusi pyytää Lucasia lopettamaan, kun tämä painoi häntä seinää vasten. Hän kuitenkin tiesi, ettei toinen kuuntelisi. Ei, koska hän oli itse aloittanut tämän, hän itse oli mennyt kännipäissään käpälöimään Lucasia, eikä hän voinut enää millään perua tekemäänsä virhettä.
Ei se alkuun ollut ollut virhe, alkuun se oli ollut leikkiä, uutuudenviehätystä, humalantuoksuista intohimoa, mutta se oli muuttunut siitä hänen elämänsä virheeksi hyvin nopeasti, aivan liian pian.
Ei hän voinut sanoa, ettei se tuntunut hyvältä kun toinen oli niin lähellä häntä, kun toinen suuteli häntä, suuteli paremmin kuin häntä oli kukaan muu koskaan suudellut, mutta siitä hyvänolontunteesta huolimatta tilanne ahdisti häntä. Lucas oli kuitenkin poika, eikä tällaista yleensä katsottu kovin hyvällä. Ei alkuunkaan hyvällä. Peterin pää tuntui räjähtävän kuvitelluista ilkeistä huudoista, ja hänen oli vaikeaa hengittää.
”Lucas…” hän sanoi hiljaa, anelevaan sävyyn.
”Peter, älä. Ole kiltti äläkä sano taas, että et voi jatkaa tätä. Tule”, Lucas sanoi tyrmäten hänen varsin ponnettoman yrityksensä heti alkuun, lähtien johdattamaan häntä kohti portaita, ylöspäin niitä pitkin. Lyhyen kävelyn jälkeen he olivat tähtitornissa.
”Katso. Eikö tuon linnun liitely tuulenvirtauksen mukana herätä sinussakin vapaudenkaipuun? Etkä sinä voi olla vapaa ellet jätä ympäristöä omaan arvoonsa, ellet lakkaa kuuntelemasta mitä pahaa muilla on sinusta sanottavana. Etkö sinä käsitä?
Me olemme kaikki mikä merkitsee”, Lucas sanoi vakavana, vaaleat hiukset pyörteillen miten sattuu tuulen riepotellessa niitä.
”Ei, Lucas. Ei”, Peter sanoi ja vetäytyi taaksepäin toisen luota. ”
Sinä herätät minussa vapaudenkaipuun, minun on päästävä pois”, hän kuiskasi ja juoksi. Pakeni, jätti toisen pojan seisomaan yksin tuuleen hapuileva käsi ojennettuna hänen peräänsä.