Kirjoittaja havalon
Fandom Jojo's Bizarre Adventure
Ikäraja S
Paritus Caesar Zeppeli/Joseph Joestar
Genre romance, fluff, "seikkailu"
Disclaimer Hahmot ovat Hirohiko Arakin, eivät minun.
A/N Yksi suosikki-headcanoneistani on se, että Caesar ja Joseph aiheuttavat harmaita hiuksia muille ihmisille sairaalassa/hoivakodissa :'D
Se oli tuhoontuomittu idea jo heti kättelyssä, mutta kun Joseph jotain sai päähänsä, niin sitten mentiin eikä vain meinattu.
"Teen mitä tahansa muuta kuin annan sinun leikkiä terveydelläni", sanoi Caesar ja yritti kaikin tavoin harata vastaan murtuneen jalkansa kanssa.
"Älä höpsi kulta, tämähän on hauskaa! Eletään vähän nuoruutta uudestaan", Joseph sanoi ja käänsi pyörätuolia niin, ettei Caesar pystynyt enää näkemään häntä. Eikä liioin estelemäänkään.
"Tämä on epähauskaa! Murrat vielä toisenkin jalkani", Caesar valitti ja oli jo valmiiksi peloissaan siitä mitä tuleman piti. Joseph kumartui suutelemaan Caesarin poskea ja taputti tätä hellästi olalle.
"Noniin beibi, nyt mennään! Pidä kiinni!" Joseph hihkaisi ja alkoi kärrätä Caesaria pitkin sairaalan käytävää. Hän väisteli taitavasti vastaantulevia mummoja ja vaareja, jotka näyttivät olevan vielä enemmän kauhuissaan kuin Caesar-parka. Joseph nauroi vapautuneesti ja alkoi juosta yhä vain lujempaa, kun Caesarin kiljunta kuului sairaalan joka kolkassa.
"Herrat Zeppeli ja Joestar! Te tiedätte säännöt, täällä ei saa metelöidä eikä käytävillä varsinkaan juosta!" hoitaja tuli sanomaan kun kaksikko viimein saatiin pysäytettyä.
"Ei Caesar juokse vaan minä. Ajattelin tarjota liikuntaa hänelle tällä tavalla kun hän ei voi juosta itse ainakaan kuukauteen", Joseph selitti ja yritti tarjota valloittavaa olen-vain-vanha-sympaattinen-mies -hymyään hoitajalle. Hoitaja kuitenkin vain tuhahti itsekseen ja piti käsiään tiukasti puuskassa.
"Tapatatte vielä toisenne! Menkää ulos rauhalliselle kävelylle, jos on aivan pakko saada sitä liikuntaa. Ja varotte herra Zeppelin jalkaa!"
Caesar katseli hoitajan mennessä menojaan ja pui nyrkkiään tälle.
"Minä olen uhri tässä!"
Ulkona oli varsin kaunis ilma, aurinko paistoi muttei ollut liian kuuma. Caesar olisi mielellään nauttinut ulkoilmasta rauhallisen kävelyn - tai tässä tapauksessa rullailun - merkeissä, mutta Joseph oli ohjaksissa ja tämä oli päättänyt, että nyt leikitään elämällä ja kuolemalla.
"Oletko valmis, kulta?"
"En tosiaan ol- AAAAH!"
Joseph juosta viiletti pitkin sairaalan pihaa kuin pikkulapsi konsanaan ja iloitsi vauhdin tuomasta mielialasta, mutta Caesar kirkui kuin viimeistä päivää.
"Luoja auta minua! Pyhä Maria jos kuulet minua, älä anna minun kuolla typerän aviomieheni käsissä!" hän huusi ja piteli kiinni pyörätuolin laidoista samalla kun Joseph käänsi häntä ties mihinkin suuntaan ja tämän jalat kulkivat yllättävän lujaa 75-vuotiaaksi vanhaksi ukoksi.
He saivat muutamia tuomitsevia katseita osakseen, mutta he eivät välittäneet. Josephia kiinnosti vain vapaus ja Caesaria se, että selviäisi reissusta vahingoitta. Tai no, ehkä vahinkojenkin kanssa mutta kunhan nyt edes hengissä.
Joseph jatkoi matkaa pitkin sairaalan suurta pihaa, ja Caesar pohti jo testamenttiaan. Josephille hän jättäisi pelkät tuhkansa jos niitäkään. Mokoma.
Viimein Joseph kuitenkin pysähtyi, ja oli suorastaan yllättävää että tällä kertaa vältyttiin fyysisiltä sattumuksilta.
"Eikö ollutkin kivaa?" sanoi Joseph iloisesti ja alkoi kärrätä Caesaria takaisin sisätiloihin. Caesar yritti parhaansa mukaan toipua järkytyksestä.
"Melkein kuolin!" Caesar sanoi yrittäen tasata hengityksensä.
"Onneksi et kuitenkaan", Joseph sanoi ja painoi hellän suukon Caesarin huulille.
