Tomusokerikuorrutusta oksilla, S (Astoria), jouluista draamaa

[Glorisablet]

Title: Tomusokerikuorrutusta oksilla
Author: Lavinia
Rating: S
Beta: Julma-Nala
Characters: kymmenenvuotias Astoria
Genre: jouluista draamaa (Jouluhaaste neloseen)
Summary: Kuunsirppi ja tähdet näyttivät siltä kuin ne olisi kirjailtu hopealangalla iltataivaaseen. Kuuran ja lumen peittämät, lehdettömät puut näyttivät Astorian mielestä tomusokerilla pursotelluilta.

A/N: Tämä ficci on etukäteinen joululahja Belsissalle, ja sen takia päähenkilönä on Astoria Greengrass. Yksi hänen lempihahmoistaan. Hyvää joulua Belsissalle! <3






Tomusokerikuorrutusta oksilla


Ikkunapenkille käpertynyt tyttö piti pientä kirjasta levitettynä kirjoitusalustana toimivan kartaston päällä. Astoria oli lopettanut kirjoittamisen. Sulkakynä oli tipahtanut lattialle ja mustepullon korkki oli jäänyt epähuomiossa auki. Pikkutyttö oli litistänyt pienet, lapsenpyöreät sydänkasvonsa ulkopuolelta huurtunutta ikkunalasia vasten ja painanut harallaan olevat sormensa ruutuun. Silmäpari oli nauliintunut pihamaalle, jonka jääveistosten kimallus himmentyi illan tummansiniseen vaippaan. Kuunsirppi ja tähdet näyttivät siltä kuin ne olisi kirjailtu hopealangalla iltataivaaseen. Kuuran ja lumen peittämät, lehdettömät puut näyttivät Astorian mielestä tomusokerilla pursotelluilta. Jäähileet olisivat voineet olla hopeanhohtoisia strösseleitä.

Erilajiset pikkulinnut olivat lyöttäytyneet herraskartanossa vierailevaksi parveksi. Myös valkoiseen talviturkkiin vaihtaneilla kaniineilla oli tapana piipahtaa pihalla. Astoria oli niin viehtynyt eläinvieraisiin että oli pyytänyt äidiltään luvan ruokkia lintuja ja kaneja. Rouva Greengrass ei ollut vastannut kieltävästi, joskin hän oli ihmetellyt miksi Astoria halusi ruokkia eläimiä. ”Koska niiden on vaikeaa löytää ruokaa kaiken lumen seasta”, pikkuneiti oli perustellut. Hän oli nähnyt hangessa retkottavia, jäätyneitä pikkulintujen ja kaniinien ruumiita alkaen kyynelehtiä poloisten vuoksi. Onneksi hän oli saanut ripustaa lintulaudan puuhun, täyttää sen säännöllisesti siemenillä kotitonttujen kanssa ja kylvää hattaranietoksiin porkkananpaloja. Kotitonttujen kanssa, koska hienon neidin ei sopinut tehdä moista yksin.

Oli reilua että viattomat luontokappaleet pystyivät täyttämään vatsansa. Niilläkin oli oikeus joulumieleen, sillä Greengrassin suuressa kartanossa valmistauduttiin jouluun vaivannäössä ja kustannuksissa säästelemättä. Astoria ei osannut edes arvata kuinka paljon kultaa oli huvennut jouluvalmisteluihin. Luultavasti liikaa keskivertoperheen mittapuulla, mutta tokkopa Greengrassien holvin kultapitoinen sisältö oli vähentynyt enemmällä kuin murto-osalla. Rahaa oli mennyt ulkomailta asti ostettuihin joululahjoihin ja koristeisiin, pitopalveluun, orkesteriin ja floristeihin. Esimerkiksi havunoksista, kukista ja lumimarjoista muotoiltu, pääportaikon kaidetta pitkin kiipeävä taidonnäyte oli floristien loitsima ja sommittelema.

Aatelisperheen kotitonttukolmikko raatoi aamusta iltaan tavallistakin kauemmin. Jok’ikinen huone siivottiin joulua ja uutena vuotena pidettäviä tanssiaisia varten. Jouluherkkujen tuoksu levisi keittiöstä saaden veden kihoamaan Astoria-neidin kielelle. Oli oltava herkkuja, joilla loputtoman pitkän pöydän pystyi kattamaan koreaksi Greengrassin suvun kokoontuessa perinteiselle jouluaterialle. Useita ruokalajeja oli hyvä olla tarjoamassa valinnanvaraa, jotta naiset voisivat syödä kuin lintuset ja lapset sekä miehet herkutella.

Kymmenenvuotias kartanonneiti ei enää kirjoittanut lahjalistaa joulupukille, vaan vanhemmilleen ja  sukulaisilleen. Raha ei ollut esteenä lahjatoiveiden toteutumisen suhteen, vaikka Astoria toivoisi kymmenen veelanukkea (velhomaailman vastine Barbielle), koruja, vaatteita, muita leluja ja kirjoja. Astoria sai mitä tahansa edellyttäen toiveiden sopivan puhdasveriselle aristokraattineidille. Viime jouluna toivottu leluluudanvarsi oli jäänyt siitä syystä saamatta. Rouva Greengrassista oli epäsäädyllistä että aatelisneiti istui hajasäärin ja helmat ylösnousseina poikien lelun kyyditettävänä. Epäsopivat lahjatoiveet oli jätetty listasta ja korvattu hyväksytyillä – tosin nuorempi neiti Greengrass toivoi salaa pystyvänsä auttamaan vähäosaisia velholapsia. Sellaisia raukkoja, joiden vanhemmilla ei ollut varaa herkkuihin ja lahjoihin.

Hän saisi tärkeimmän ja hartaimmin toivomansa joululahjan etukäteen.

Toista vuottaan Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa opiskeleva isosisko tulisi huomenna kotiin joululoman ajaksi. Daphne ja Astoria olivat hyvin läheisiä ja elintärkeitä toisilleen. Koulu erotti heidät lähes vuodeksi toisistaan, sillä Tylypahka oli Skotlannissa ja kotikartano Etelä-Englannissa. Astoria oli lomia lukuunottamatta yksin ja yksinäinen, vaikka kahdeksanvuotias pikkuveli oli kotona ja osallistui sisarensa kanssa kotiopettajattaren pitämille oppitunneille. Astoriuksella oli omat leikkitoverinsa ja poikien leikkinsä eikä hiljainen, miniatyyrimaailmansa suojakupolin alle todellisuutta paennut uneksija välittänyt äänekkään pikkuveljensä seurasta. Hän oli mieluummin kymmenenvuotiaan Rosenne-serkkunsa kanssa tai yksin lukien, haaveillen ja runoja kirjoittaen.

Serkku oli enimmäkseen ymmärtäväinen, mutta tälle ei voinut uskoutua varauksetta. Daphnelle saattoi aina kertoa mitä tahansa eikä tuo kultainen tyttö koskaan nauranut, vähätellyt tai kieltäytynyt kuuntelemasta. Siksi Daphne oli hänen paras ystävänsä. Sosiaalisella ja suositulla sisarella oli ollut polvenkorkuisesta lähtien paljon ystäviä – ja tältä löytyi silti aikaa eristäytyvälle ja lapsenpyöreälle harmaavarpuselle. Jaksoi lukea Astorian synkkiä runojakin ja kommentoida niitä piristävästi.

Kop kop.

Koputus oli hätkähdyttää vaaleaveristä tyttöä.

”Sottylla on Astoria-neidille tuomisia keittiöstä”, yksi kartanon kotitontuista piipitti oven takaa.

”Okei. Tule vain”, Astoria sanoi.

Miespuolinen kotitonttu ilmestyi kumarrellen huoneeseen hopeatarjottimineen. Pitsiliinalla peitetyllä tarjottimella oli posliinilautaselle aseteltuja joulutorttuja ja höyryävän kuumaa glögiä. Joulutortut olivat niin hyviä ja rapeita että niitä olisi voinut syödä tusinan, mutta päästämällä mielihalunsa voitolle Astoria ei tulisi ikinä saavuttamaan keijukaismaista kauneusihannettaan. Muuttuisi olemattoman siroksi gasellikaunottareksi. Kaksikin joulutorttua oli liikaa rasvaisine lehtitaikinoineen sekä luumuhilloineen.

”Ajatuksesi oli kaunis, Sotty”, tyttö sanoi empien, ”mutten oikein tiedä...”

”Astoria-neidin on muistettava syödäkin eikä unohtua omiin oloihinsa”, Sotty torui nostaessaan hanhensulkakynän parkettilattialta. ”Sottysta jouluna saa vähän herkutella.”

”Ehkä minä tämän kerran.” Astoria poimi lautaselta vielä lämpimän tortun. Haukkasi sakaran poikki, mikä riitti levittämään hymyn kotitontun uurteisille kasvoille.

Kartanonneidin muruiset suupielet nousivat. Huomenna hän ja Daphne leipoisivat joulupipareita röyhelöiset esiliinat pukujensa suojana ja tekisivät kaikkea muutakin yhdessä.

[Upsila]

Ah, piti hetken laskea joululahjaksi saaman kirjan käsistä ja kommentoida vihdoin tämän, kun edelliselläkin kerralla tämän lukeminen jäi kesken, mutta onneksi nyt oli aikaa lukea loppuun ja kommentoida vihdoin ja viimein.

Todella suloista luettavaa kieltämättä, otsikkokin viestitti, että tästä jouluisesta ficcistä tulisi erinomaisen ihastuttava, joten sellaista tämä olikin. Kuten olen ennenkin ihastellut kirjoitustyyliäsi, tämäkin sai ihastuksen syvenemään. Korulauseet ihastuttivat pienineen yksityiskohtineen ja joulutunnelmaineen. Astoria Greengrass oli suloinen kymmenenvuotias päähenkilö tässä, kun kirjoitti joulupukille lahjatoiveitaan ja herkutteli joulutortuilla, vaikka aluksi vähän epäröikin. Aatelisperheen neitonen hyväsydäminen ruokkiessaan nälkäisiä eläimiä, jotka toisinaan saattavat piipahtaa heidän kartanonsa pihaan etsimään ruokaa.

Aatelisperheen kuuluva neitonen taitaa tosiaan syödä niukasti kuin lintunen, epäröi myös tarttua rapeaan herkkuun. Haave muuttua keijukaismaiseksi kauneusihanteekseen melkein siis esti tytön syömästä ellei kotitonttu olisi ollut hieman torunut tämän epäröinnin ja halunnut, että neiti nauttisi vain lämpimistä tortuista edes tämän kerran.

Kauniita kuvailuja siis sinulta jälleen, suloista lukea Greengrassin nuoren tytön lapsuudesta ennen Tylypahkan kirjeen saamista - hän on aivan ihastuttava tyttö muutenkin, joten oli ilo lukea hänestä. Toivottavasti jouluaattosi meni hyvin, kiitos hienosta ja jouluisesta lukukokemuksesta! <3

[Belsissa]

Aluksi haluan kiittää omistuksesta, joka sai minut oikein hyvälle mielelle. Pelkästään ajatus oli todella kaunis, mutta oli mukavaa todeta, että kaiken lisäksi ficci oli todella ihana!

Parasta tekstissäsi oli ehdottomasti persoona, jonka olit tytölle luonut. Minusta on hienoa, kun kirjoittaja oikeasti syventyy hahmoonsa, eikä kirjoita vain mitä mieleen pelkähtää. Sinun ficeistäsi huomaa, että olet luonut selvän kuvan Astoriasta. Löysin yhteyden  tämän ja Omatuntoni, ortoreksia nervosa ficcisi väliltä. Jälkimmäisessä Astoria on onnistunut tavoitteessaan näyttää keijukaisprinsessalta, kun taas tässä hän vasta tavoittelee tuota ihannetta. Voi olla naisparalla rankkaa muistellessa lapsuusaikojaan pyöreänä hiirulaisena peläten vajoavansa tuohon tilaan uudelleen. Eihän sellainen kävisi päinsä, ei varsinkaan rouva Malfoyna! Lapsena Astoria ei ole ollut tietoinen kohtalostaan, mutta  jonkinasteisia paineita hänellä silti näyttää olevan syömiseen liittyen. Ne tosin tuntuvat olevan peräisin vertailusta isosiskoon.

Sinun Astoriasi ei tunnu myöskään olevan mikään tavallinen aatelistyttö, kuten luudanvarsi ja lintujen ruokkiminen viestivät.  Harvat hänen säädyssään elävät naiset haluavat istua hajareisin mokoman vekottimen päällä. Eihän se ole heidän arvolleen sopivaa. Aikaa ei tuhlata myöskään lintujen tai muiden luontokappaleiden säälimiseen, vaan kotityötkin teetetään perinteisesti kotitontuilla.

Tykkäsin kovasti myös ficcisi jouluisesta tunnelmasta, joka oli kaunis eikä suinkaan liian siirappinen. Kuvauksesi oli kaunista ja otsikko kerrassaan suloinen.

Kiitos tästä mieleenpainuvasta lukukokemuksesta!

[Celeporn]

Luin tämän jo aiemmin, mutta jätin kommentoinnin hieman törkeästi alkavan vuoden puolelle.

Ficin nimi on aivan ihana. Yleensä jätän kaikki pienistä lapsista kirjoitetut fiilistelyt järjestelmällisesti väliin, koska en vain yksinkertaisesti voi sietää niitä, mutta tämän nyt uskaltauduin lukemaan. Arvelin, että sinun kirjoittamanasi homma voisi pysyä siedettävänä, vaikka “lapsi + joulu” onkin minulle lähinnä kauhistuttava yhdistelmä.

Ja kyllä pidin, olit onnistunut tuomaan kivasti noita puhdasveristen hienostopiirien arvoja esiin lapsen ajatusten kautta, eikä silti tullut sellaista oloa, että tekstissä pyrittäisiin jotenkin kauhistelemaan aihetta - arvottaminen jätettiin lukijalle, ja hyvä niin. Lisäksi tekstin jouluisuus pysyi minusta miellyttävällä tavalla vähän taka-alalla. Juhla-aika oli olennainen osa tekstin tunnelmaa, mutta sellainen ylenmääräinen joulu-ihkutus oli pidetty pois.

Pidin myös siitä, miten suhteellisen pienillä jutuilla olit kuvannut Astoriaa ja Daphnea. Minusta oli hyvä, ettet selittänyt Astorian luonnetta ihan muuten vain, vaan nimenomaan siskon kautta - että Daphne toimi eräänlaisena peilinä. Itse olen mieltänyt Astorian aina ihan toisenlaiseksi, mutta tulkintasi oli toimiva, ja myös sopiva kymmenenvuotiaaksi tytöksi. Vähän kyllä kurtistelin kulmiani pikkuveljelle, jolla on mielestäni liian samanlainen nimi, vaikka pojan tuominen kuvioihin toikin luonnekuvaukseen oman hauskan vivahteensa. Astorian kirjoittamat synkät runot olivat todella söpö yksityiskohta.

vaikka Astoria toivoisi kymmenen veelanukkea (velhomaailman vastine Barbielle)

Tästä kyllä hieman nurisen. Rikkoi kauniin ja ehjän kokonaisuuden. Veelanukke sinänsä oli minusta mainio keksintö, mutta sulkuihin sisällytetty selitys pilasi minusta paljon. Ymmärrän kyllä, että hauskan idean haluaisi selventää lukijoillekin, mutta minä kokisin sen niin, että jos ei lukija sitä tajua ilman alleviivausta, niin sitten olkoon tajuamatta.

Mutta muuten siis varsin mainio teksti. Kiitoksia virkistävästä jouluvisiosta, jossa kaikkea ei ole hukutettu siirappiin.

[misstm]

Tunnustusten aika: bongasin tämän otsikon jouluaattona, mutta en uskaltautunut lukemaan, sillä olin korviani myöten täynnä jouluhössötystä ja söpöstelyä. Nyt klikkasin auki, enkä voi sanoa muuta kuin "vau".

Ihana. Yksinkertaisesti ihana ja ruokkii orastavaa Astoria-innostustani mainiosti. Hm, en tiedä, mitä kommentoida kun aiemmat kommentit oikeastaan kertovat kaiken, mitä miunkin mielessä tällä hetkellä pyörii. Halusin silti ilmoittaa, että luin ja pidin kovasti.

Kuten muutkin ovat todenneet, Astorian hahmosuunnittelu on onnistunut. Olet saanut hienosti esille sen, että kyseessä on arvovaltaisen perheen tytär, mutta siitä huolimatta neiti Greengrassilla on oma tahto, mikä tulee ilmi esimerkiksi eläinten ruokkimisena ja myös tuossa joulutorttukohdassa.

Ja mitä tuohon joulusöpöstelyyn tulee, se oli tässä karsittu (onnekseni) minimiin. Tai siis lukija kyllä tajuaa, että joulu on lähellä ja siitä mainitaankin lahjojen ja herkkujen muodossa, mutta juhla ei hypi silmille aggressiivisesti, eikä maailmankuva ole mikään "joulu on taas ja kaikki on niin mahdottoman ihanasti"-tyylinen, josta en pidä yhtään.


Tästä tuli tosi sekava, anteeksi. Tiivistettynä pidin ficistäsi paljon ja käyn varmasti lukemassa muutkin työsi.
Kiitos tästä.

[Nyyhti]

Okei, nyt minulla on tainnut mennä pahasti jotain ohi. Yritin vaivata päätäni, mutta en silti keksinyt, kuka tämä Astoria on. Nimet olivat kyllä hyvin tuttuja - Astoria ja Daphne - mutten silti vain keksinyt, keitä he olivat. Siitä päätellen kuitenkin jotain aika sivuhahmoja, eli sillä ei ollut niin väliä, etten muistanut. Tulihan tässä kuitenkin olennaisimmat selviksi: että Astoria oli tuollainen hemmoteltu aatelinen, joka ei kuitenkaan oikein sopinut rooliinsa.

Ihanan rauhallinen jouluficci. Oikein arkinen, mukava ja lempeä. Tässä tuli mielestäni ihanasti esille se, mitä joulu edusti nimenomaan Astorialle. Koko muu talo touhotti hienojen kutsujen takia, koska sellaiset nyt vain piti järjestää, mutta Astoria eli omassa maailmassaan ja ruokki lintuja. Minusta oli muuten todella suloista kuvitella hänet kylvämässä porkkananpaloja hankeen, siis jotenkin niin sellainen pikkutyttömäinen asia. Ja veelanukke, se jos mikä oli myös hyvin ihana yksityiskohta, joka vain sattui jäämään mieleen. Tosin minusta sen selitys oli vähän turha, kun kuitenkaan muita leluja ei selitetty - se oli vähän sellainen irrallinen kohta, jonka olisi mielestäni voinut jättää lukijan pääteltäväksi. Mutta itse veelanukke oli ihan valtavan hyvin keksitty.

Astoriasta sai sellaisen vaikutelman, että hän ei halunnut olla kuin muu talon väki vaan lentää mieluummin leluluudalla. Siksi minusta olikin kiva, että hän ei ollut koko ficin ajan aivan täysin “erilainen”, vaan hänkin oli tottunut naisten ruokailutapaan eikä olisi uskaltanut syödä joulutorttua linjojensa vaarantumisen pelossa.

[Glorisablet]

Scintilla, äläs. Olisi kannattanut toivoa, sillä sellainen näyttää nätiltä esimerkiksi hyllyn reunalla, vaikkei leikkisikään.

Hienoa että sain pidettyä lukijan mielenkiinnon kasassa, vaikka teksti ei ollutkaan juonellisista juonellisin. Se täytyy kyllä sanoa, ettei laihuutta ihannoiva pikkutyttö ole valitettavasti mahdoton ilmiö. Kyllä pikkutyttönenkin alkaa miettiä onko liian läski, jos joku vihjaa oikein häijysti jotain siihen suuntaan viittaavaa.


No niin, Upsila totta kai tekstin piti maistua yhtä hyvältä kuin tomusokerikuorrutteen – eikä miltään peruskoulun jakelulinjan eineeltä. No ei suinkaan. Olen iloinen kun pidit!

Tiedätkin yhteisficcimme tiimoilta Astorian alkaneen rajoittaa ja tarkkailla syömisiään kymmenenvuotiaana – erään häijyn ”luihuisprinsessan” takia. Kotitonttu esti pientä, minunkin mielestäni ihan suloista ja sympaattista aatelistyttöstä kieltäytymästä houkutuksesta, mutta ortoreksia olisi estänyt teini-ikäistä Astoriaa muuttamasta mieltään. Poor Astoria. ;( Joulutortut ovat lehtitaikinoineen ja luumuhilloineen niin suuhun sulavia että on pakko syödä muutama joulun aikaan. Ovat parhaita tietämiäni joululeivonnaisia, pipareita parempia. Hyväsydämisyys ei karissut kilojenkaan mukana, vaan vanhempi (minun tulkintojeni) Astoria jatkoi ponnekkaasti hyväntekeväisyystyön tekemistä runoilun ja seurapiirinaisen velvoitteiden lomassa.


Belsissa, toivoinkin hartaasti sinun pitävän lahjatekstiäsi muunakin kuin kauniina ajatuksena. Odottelinkin jonkun huomaavaan tämän ja Omatuntoni, ortoreksia nervosan välillä vallitsevan yhteyden; pikkutytön haaveilemassa keijukaiseksi muuttumisesta ja nuoren naisen pysyvän rautaisen itsekurin avulla gasellimaisissa mitoissaan. Ei mitenkään mukava ajatus pelätä palautuvansa ”pulleaksi” hiirulaiseksi, jollainen rouva Draco Malfoy ei saa olla missään nimessä.

Astoriani ei olekaan aatelistytön perikuva ja hänen erilaisuutensa huomasi jo pienenä. Hän on paljon syvällisempi (ehkä kerskailua sanoa niin omasta näkemyksestä), hyväsydämisempi, omalaatuisempi, eskapistisempi ja sielukkaampi. Eskapisti toivoi luudanvartta luodakseen illuusion siitä, että voisi lentää kauas pois. Tämän maailman poikki omaan maailmaansa. Eläinten ruokkiminen sitä että hän tiesi, ettei kaikkien elämä ollut yltäkylläistä.


Celeborn, minäkään en pidä pienistä ipanoista. En todellisessa elämässä, tekstin päähenkilöinä enkä lue mielellään niistä. Toisinaan tällaiset 7 – 10-vuotiaat sopivat hyvin ideaan, jolloin rupean randomiksi. Hauskaa tietää sinun uskovan kykyihini, kun pidit kirjoittamaani joulu+lapsi yhdistelmää vähintään siedettävänä. Ja ficciä sinänsä mainiona erilaisen jouluvision esittäjänä. =) Et luonnollisesti voi tietää millainen ihminen Lavinian taakse kätkeytyy, mutta hän ei ole joulufani – vaan odottaa aattoa enemmän loppiaista.

Ehkä veelanuken selittäminen oli moka. Myönnän koska et ollut ainut sitä mieltä ollut kommentoija. Olin isopäinen, kun en uskonut ficin betannutta Julma-Nalaa Ei ne lukijat välttämättä samaa mieltä ole, joten jätetään näin. Vai pitäisikö selittää A/N:ssä veelanuken olevan velhomaailman vastine Barbiella. No emmä nyt tiedä... olkoon, ajattelin.

misstm, vau saattaa putkahtaa ”parempi myöhään kuin ei milloinkaan” -teon jälkeen. Voi, lisää jouluhössötyksen inhoajia.

Minulla on pakkomielle etsiä käsiini jostain lempihahmoksi nousevasta henkilöstä kirjoitettuja ficcejä orastavan innostuksen purressa. Tiedän fiiliksen, niinpä minulle tuli hyvä mieli kun pidit hahmosta sekä tekstistä. Uudet lukijatkaan eivät ole pahitteeksi. =)


nominal, tervetuloa takaisin. Muistankin sinun kommentoineen jotain one-shottiani, kaiketi Avioliiton irvikuvaa. Sivuhenkilöitä ei välttämättä muista, mikäli kyseessä ovat sellaiset, jotka eivät kuulu suosikkeihin – edes inhokkeihin.

Arkisuus ja rauhallisuus olivatkin tavoitteenani kirjoitusvaiheessa ja se, mitä joulu edusti keskimmäiselle Greengrassin sisaruksista. Pidit juuri siitä kohdasta, jonka halusin olevan edes jonkun mielestä suloinen; Astoriasta kylvämässä porkkananpaloja hankeen. Pikkutyttö vanhanaikaisessa ja leveähelmaisessa talvitakissa posket pakkasen punaamina. Olen otettu saatuani kuusi kommenttia, joista ilmenee kaikkien pitäneen!


Kiittäen,
L

[Audrina]

Olen kauhistamatta itseäni, ja jätän laskematta kuinka monen monta kertaa mun on pitänyt kommentoida tätä. Kuitenkin olennaiset ensin esiin; pidin tästä!

Tässä oli oikein mukava jouluinen tunnelma, joka upposi vieläkin minuun, vaikka nyt olen periaatteessa ns. immuuni kaikelle jouluhössötykselle. Teksti oli suloista, jäähileet hopeista strösseliä, ja puissa tomusokerikuorrutetta. Nam nam.

Astorian hahmo oli tässä hyväsydäminen, epäitsekäs, ja empaattinen, verrattuna hänen rooliinsa; yltäkylläinen elämä eteläenglantilaisessa kartanossa. Hänen äitinsä ei ymmärrä miksi aatelisneito haluaa ruokkia pikkulintuja ja kaneja. Astoria tunsi myötätuntoa kyseisiä eläimiä kohtaan, kun löysi niiden ruumiita lumihangessa, ja itki heidän vuokseen. Hän sai vaikka kymmenen veelanukkea, ja kaiken minkä halusi, edellyttäen toki sen että se oli sopivaa aatelisneidolle, joten hyväsydämisyyttä sanoisi melkein harvinaiseksi.

Kiinnitin huomiota Astorian kauneusihanteisiin, harmillista että noin nuorena hän katsoisi jo painonsa perään. Velhomaailmassakin taitaa olla nuo kauneusihanteet menneet liiallisuuteen, kun noin nuorena suunnittellaan näyttävän keijukaisprinsessalta, jolla enkeliluut näkyvät nahkan alta. Taidanpa lukea seuraavaksi tuon sun Omatuntoni, ortoreksia nervosa - ficisi, jonka Belsissa esitteli tässä.

Kiitos kuitenkin hyvästä lukukokemuksesta! (:

[Glorisablet]

Audrina, arvaapas mitä: minulle käy samalla tavalla ihan liian usein, ennen kuin saan jätettyä kädenjälkeni. Kiva kun jouluinen tunnelma upposi sinuun ja pidit jouluficistäni. (Tuo jäähileiden rinnastaminen hopeisiin strösseleihin luontaan juurensa lapsuuteeni, jolloin imettiin jääpuikkoja kuvitellen niiden olevan väritöntä mehujäätä.)

Velhomaailman kauneusihanteiden ei voi väittää menneen liiallisuuksiin, mutta tunnelmointitekstin lyhyys ei riittänyt selittämään syitä Astorian syömishäiriöön. Minun näkemykseni mukaan velhomaailmassa ihannoidaan muodokkaita tiimalasivartaloita eikä nollakokoa kuten nykypäivän jästimaailmassa. Osalla vaan on vikaa korvien välissä, ja he ovat siksi luuta ja nahkaa. Suosittelen lukemaan myös minun ja Upsilan yhteisficin, nimeltään Häkkiin suljettu lasiballerina ja jaarittelevat vastauskommenttini, mikäli Astorian sairaus kiinnostaa.

Kiitos sinulle.

[Kuningas Andy - häh]

Pikkutyttö oli litistänyt pienet, lapsenpyöreät sydänkasvonsa ulkopuolelta huurtunutta ikkunalasia vasten ja painanut harallaan olevat sormensa ruutuun. Silmäpari oli nauliintunut pihamaalle, jonka jääveistosten kimallus himmentyi illan tummansiniseen vaippaan. Kuunsirppi ja tähdet näyttivät siltä kuin ne olisi kirjailtu hopealangalla iltataivaaseen. Kuuran ja lumen peittämät, lehdettömät puut näyttivät Astorian mielestä tomusokerilla pursotelluilta. Jäähileet olisivat voineet olla hopeanhohtoisia strösseleitä.

Tuosta yllä olevasta kohdasta pidin erityisesti, koska se toi mieleeni muistoja, kun eräänä talviyönä katselin itselleni erittäin rakkaan ihmisen kanssa kuuta ja tähtiä, ja ihailimme jäähileitä, sekä maan kaunista valkeutta. Olen pitkään halunnut kirjoittaa kuvauksen silloin näkemästäni kauneudesta, mutta voin miltei sanoa, että onnistuit tekemään sen puolestani täydellisesti, vaikka tämä tarinasi kertookin pikkutytön joulusta.

Mielestäni oli myös mukavaa, että pystyit kuvaamaan tämän tarinan päähenkilön empaattisena, ja jotenkin suloisena hahmona. Yleensä olen tottunut kokemuksieni perusteella olemaan melkein lapsia vastaan, niin töykeitä he ovat nykyään. Monet lapset voisivat ottaa esimerkkiä tarinan päähenkilöstä, jotta oppisivat arvostamaan muita, sekä tietenkin kaikkia viattomia luontokappaleita, joiden hengen talvi toisinaan todella riistää 

Tää tarina on yksinkertaisesti vain niin ihana <3 Yleensä en ole koskaan välittänyt sen koommin joulutarinoista, koska en itse oikeastaan ylipäätään pidä joulusta. Ja muutenkin, olen tottunut lukemaan kaikkia raakoja ja seksiä tihkuvia tarinoita, mutta nyt olen pikkuhiljaa alkanut selailla myös ikärajattomia, ja olen tajunnut, että varsinkin tämä on vain yksinkertaisesti kaunis omalla kuvaillulla, mutta yksinkertaisella tavallaan.

Olen aina ihaillut taitoasi kuvailla kaikkia asioita, kuten hahmojen ulkonäköä, tapahtumapaikkoja, muiden tunteita, ja mitä vain. Itse olen kirjoittanut erilaisia tarinoita, ja roolipelaillut suunnilleen neljä-  viisi vuotta, enkä osaa kirjoittaa lainkaan näin kauniisti. Mieleeni heräilikin kysymys: Kuinka kauan olet kirjoittanut? Voin vain sanoa, että jos joskus pääset kirjailijatasolle, tai sanotaan vaikka, jos julkaiset joskus kirjan, niin ilmoita heti, niin ostan sen saman tien