Ficin nimi: Ilona
Kirjoittaja: sasba
Oikolukija/Beta: ei ole
Tyylilaji/Genre: Angst, deathfic (en tiedä, oon huono näissä)
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: sinä/minä
A/N: Rakastan Apulannan Ilona-biisiä niin oli ihan pakko kirjottaa tällänen.
En aina voi sua ymmärtää
oisit ees voinut yrittää
vaikka joskus tuntuu
että kaikki on turhaa
sä koitit mulle selittää
ei oo järkee jatkaa elämää
mä tahdoin olla sulle
syy jatkaa huomiseen
Sinulla olisi tänään syntymäpäivä. Tapasimme tasan 3 vuotta sitten, olit juhlimassa, että olit taas vuoden vanhempi ja minä tulin yhteisen ystävämme mukana. Kun ystävämme kysyi haittaako, että minäkin tulin mukaan sinä väitit ettei haitannut, vaikka oikeasti olisit halunnut olla vain ystäviesi kanssa, etkä niiden tuntemattomien, joita lähes jokainen ystäväsi rahtasi mukaan sanoen ettet sinä välittäisi. Olit aina ollut juhlien ilopilleri, tyttö josta kaikki pitivät, mutta johon lähes kukaan ei todella vaivautunut tutustumaan. Sinut tunsivat vain tätisi ja pari hyvää ystävääsi ja rohkenen sanoa, että minäkin opin tuntemaan sinut hyvin. Vaikka juhlat olivat sinun, kukaan ei todellisuudessa kiinnittänyt sinuun huomiota vaan he haluivat vain juhlimaan seudun isoimpaan ja kalleinpaan juhlapaikkaan, jonka vanhempasi olivat vuokranneet sinulle ennen kuin lähtivät itse matkalle Roomaan. Joit liikaa boolia, jota joku oli terästänyt sinun kielloistasi huolimatta ja päädyit yksin itkemään keittiön nurkkaan. Minä tulin paikalle ja yritin lohduttaa sinua parhaalla osaamallani tavalla. Olkaani vasten itkien kerroit minulle surusi. Ihmiset eivät tienneet sinusta lähes mitään, vaikka kutsuivat itseään ystäviksesi vaan tahtoivat oikeasti hyötyä sinusta ja rahoistasi. Vanhempasi eivät todella välittäneet sinusta vaan olivat aina matkoilla, vaikka olisit kipeästi tarvinnut heitä. Sairastit syömishäiriötä ja masennusta, etkä nähnyt enää järkeä elää. Yritin tukea sinua ja takoa päähäsi että aina on järkeä elää.
Et halunnut mua sun maailmaan
vaikka koitin sua niin rakastaa
sä sanoit et on parempi mulle
et halunnut satuttaa
Sen illan jälkeen meistä tuli parhaat ystävät, erottamattomat. Koskaan toista ei nähnyt ilman toisen seuraa, jos jompikumpi oli sairaana oli toinen tätä hoitamassa. Usein istuimme erään järven rannalla, josta tuli suosikkipaikkamme ja juttelimme kaikesta mahdollisesta, mutten osannut auttaa sinua niin hyvin kuin olisit tarvinnut. Suostuit pienen painostuksen jälkeen menemään terapiaan puhumaan mieltäsi painavista asioista. Aloit syömään kunnolla ja mielialasi kohosi hurjaa vauhtia, aloimme seurustelemaan ja olimme onnellisesti yhdessä. Kunnes yhtäkkiä sanoit ettet enää suostu käymään terapiassa ja aloit temppuilemaan ruoan kanssa, yhtenä päivänä saatoit olla kokonaan syömättä kun taas toisena ahmit kaikkea mikä käteen osui. En osannut auttaa sinua millään tavalla, yritin saada sinut puhumaan puhumaan asiostasi edes jollekkin mutta sinä vain vetäydyit itseesi yhä enemmän ja enemmän. Lähes kuukauden sitä jatkui, kunnes pudotit pommin, et enää halunnut seurustella kanssani. Sanoit että niin olisi parempi, minun ei tarvitsisi olla enää huolissani. Pysyimme kuitenkin ystävinä, vaikka yrititkin etääntyä minusta.
Kun eilen näin sun itkevän
mä aavistin sun lähtevän
sun silmät katsoi tyhjää
nuku rauhassa, pikkuinen
Sä olit perhonen,
jonka siivet eivät kauas kantaneet
sä väsyit kylpyhuoneeseen
nyt kun öisin katson tähtiin
ja sun kasvos siellä nään
rakastun uudelleen
Viimeisen kerran näin sinut päivää ennen kuolemaasi. Soitit minulle itse ja sanoit että tahdot tavata, mitä et ollut tehnyt pitkään aikaan vaan minä aina otin yhteyttä sinuun. Olin iloinen siitä ja ajattelin, että olisit ehkä paranemaan päin. Sovimme tapaavamme järven rannalla kahdelta, olit viideltä lähdössä viikoksi tätisi kanssa hänen kesämökilleen. Olit aina rakastanut sitä paikkaa, sanoit että vain siellä pystyit olemaan täysin oma itsesi. Rannalla olimme kuin ennen, aivan kuin muutamaa viime kuukautta ei olisi ollenkaan ollut. Olit innoissasi päästessäsi näkemään taas paikan mistä sinulla oli lähes kaikki lapsuutesi onnelliset muistot. Aika meni aivan liian nopeasti ja viideltä tätisi tuli hakemaan sinua. Ennen kuin menit autoon suutelit minua ja sanoit rakastavasi minua aina. Kun vilkutit minulle autosta näin, että itkit vaikka yrititkin kovasti sitä peittää ja minut valtasi pelottava tunne, etten näkisi sinua enää. Seuraavana aamuna herättyään tätisi löysi sinut kuolleena kylpyhuoneen lattialta hymy huulilla, olit ottanut kaikki äitisi unilääkkeet. Hautajaisissasi ei ollut kovin montaa ihmistä, vain minä, lähimmät ystäväsi, tätisi ja vanhempasi. Emme olleet halunneet ketään muita sinne esittämään, että he olivat välittäneet sinusta. Puheessani sanoin uskovani, että olet nyt onnellisena paremmassa paikassa, olit vain liian hyvä tähän maailmaan. Yritän päästä kuolemastasi yli, mutten usko että koskaan lakkaan rakastamasta sinua enkä tahdokaan, olithan sentään ensirakkauteni.
