Title: Et huomaa
Author: Penber
Raiting: S
Genre: angst, romance
Fandom: Sherlock Holmes
Pairing: Holmes/Watson
Disclaimer: Doyle is my master! Doyle omistaa kaiken!
Song: Irina - Et huomaa
Summary: Mut sä et sitä huomaa. Et kai tahdokaan.A/N: Osallistuu jälleen kerran Oi dorikseen ja otpkymppiin.
Mun sydän ei toimi enää niin kuin ennen
Korvissa soi hiljainen humina. Seisomme hievahtamatta ladon seinustaa vasten, kylmää ilmaa keuhkoihimme hengittäen. Me odotamme. Odotamme jo toista tuntia siinä hiljaisuudessa, joka on ollut ainoa kumppanimme sinä iltana. Holmesin jäykkä katse kiiluu yössä. Ne välkkyvät kuun kanssa kilpaa, huutaen, valittaen… odottaen.
Lihakseni puutuvat. Hengitykseni on epätasainen. Ja sydämeni raskas kuin lyijy.
Ei, se ei toimi enää niin kuin sen odotetaan toimivan
Holmes kohottaa kätensä minua kohti, etsien laihoilla sormillaan minua. Tässä minä olen! Tässä on minun kehoni. Hän sanoo jotain hiljaa, hyvin hiljaa. Vaimea kuiskaus karkaa yöhön ja minä höristän korviani. Etsin kädelläni Holmesin kättä. En löydä sitä.
Sen syke suuntautuu nyt aivan toiseen suuntaan
Pian jotain tapahtuu. Nurkan takaa syöksyy mies. Holmes on valppaana ja heilauttaa itsensä tuon roiston kimppuun kepeästi kuin marakatti. Minä jään paikoilleni. Katson tilanteen sellaisenaan kun se tapahtui. Silmäni seisovat päässä. Kyllä ne kuvasivat aivoihini, rekisteröivät kaiken silloisen, mutta sydämeni oli sinä hetkenä jossain aivan muualla. Jossain hyvin kaukana.
Mut sä et sitä huomaa
Ei, et huomaa
En sanonut asiasta mitään. En uskonut, että sillä olisi väliä. Päivät kuluivat. Päivät toisensa perään. Minä katselin ulos ikkunasta ja itkin. Mutta Holmes kääriytyi oman yksinäisen synkkyytensä varjoon. Minä en sen sisälle koskaan päässyt. En nyt, enkä koskaan tulevaisuudessakaan. Olimme yksin toistemme vierellä.
Mun kädet ei toimi enää niin kuin ennen
Kaadan teen huolimattomasti, niin että osa siitä läikkyi pitsiselle liinalle. Holmesin katse on jossain kaukana, hän ei nähnyt käsieni hurjaa värinää. Lasken pannun pöydälle, istun, mutten juo juomaani. Katson vain sen väreilevää pintaa, jonne poskillani olleet suolaiset kyyneleet tipahtelivat.
Joskus tuntuu kuin niissä ei ois tuntoa ollenkaan
Kello raksutti hiljaa aivan kuin se olisi kertonut ajan kulkevan eteenpäin. Mutta ei. Se valehteli. Minä istun. Istun ja istun, mutta mitään ei tapahdu. Tee jäähtyy hiljaa edessäni. En saanut siitä otetta, niin kuin en mistään muustakaan. Elämästä, työstä… ja mitä tärkeintä, Holmesista. Hän pyörii väkkärää, tajuamattaan etten ole liikahtanut paikaltani pitkään aikaan. Lyökö sydämeni enää?
Ne sivuilla roikkuu vaikka tulet minuun kiinni
Hiljaa hän kuiskasi korvaani. Hän lähti ja olin turta. Kuin hänen huulensa eivät olisi juuri hipaisseet korvannipukkaani. Ei siitä jäänyt edes jälkeä.
Mut sä et sitä huomaa
Et kai tahdokaan
Mun silmät ei löydä sinua niin kuin ennen
Herra Sherlock Holmes oli siitä aina erikoinen, että jos hän vain halusi, en edes minä tunnistanut häntä. Joskus ilmestyi hän eteeni vanhana merimiehenä, likaisena nuohoojana tai muuna vastaavana ja minä saatoin närkästyneenä sanoa, ettei minulla ollut aikaa vieraille. Eivät hänen silmänsä, eivät hänen hymynsä minua enää tavoittaneet. Minä katsoin hänen ohitseen ja jatkoin matkaani.
Katse harhailee vain yhteen pisteeseen, nauliutuu
Hymy useammin toisaalle suuntautuu
Etkö jo hyvä mies huomaa? Emme ole sama enää. Herra Sherlock Holmes ja tohtori John Watson. Ei. Ei se ole enää niin. Ja kun minä siitä aion sanoa, sanat tarttuvat kurkkuun ja yskin. Sinä et välitä. Kysyt vain, miksen voisi olla hiljaa. Pyytäisinkö vain anteeksi ja poistuisin? Itkisinkö itseni uneen joka yö?
Muttet sitä huomaa
Mitä se tarkoittaa?
Holmes käpertyy viereeni yöksi. Hän sanoo, ettei saa unta huoneessaan, jonka ikkunan oli mennyt rikkomaan. Kylmä ilma veisi häneltä hengen. Minä annoin hänen sujahtaa peittoni alle. Kietoa kylmät raajansa ympärilleni. Annoin itseni nukahtaa siihen. Ja näin se kaikki menisi. Päivästä toiseen.
Silti rakastan sua enemmän kuin ennen
A/N2: Mau? :3
