Nimi: Elämän suuria käänteitä
Beta: Christinaz
Ikäraja: S
Fandom: Twilight
Pov: Alice
Paritus: Alice/Demitri
Tyyli: Lievä angst, romance, one shot
A/N: Eli Jasper on juuri jättänyt Alicen ja tämä kertoo hieman Alicen ajatuksista, hänen uudesta suhteestaan ja elämästä kun hän on muuttanut volturien luokse. Omistettu neiti-miskalle.
Sinä tuit minua, kun minulla oli vaikeaa. Sinä autoit minua, kun olin murtumaisillaan. Sinun ansioistasi olen vielä elossa.En vieläkään voinut täysin unohtaa häntä. Sinä kuitenkin autat minua siinä, autathan?
Kuulin samettisen pehmeän, mutta miehekkään äänesi kuiskaavan korvaani: ”Kulta, oletko kunnossa - näytät haikealta?”
Katsahdin sinuun ja vastasin hymyillen: ”Olen, ajattelin vain menneitä. Ja mietin myös miten kiitollinen olen siitä, että autoit minua pääsemään yli Jasperista.”
Hymyilit minulle suloisesti. Silittelin lihaksikasta rintakehääsi ja hyräilin samalla. ”Oi Alice, miten olenkaan onnellinen, että löysin sinut”, kerroit minulle. ”Minäkin olen onnellinen, että löysin sinut, oma Demetrini”, vastasin sinulle. Säteilin suunnilleen onnesta, toivottavasti tämä hetki ei loppuisi koskaan.
Avasin makuuhuoneemme ikkunaverhon, oi kuinka kaunis auringonpaiste onkaan. ”Etkö voisi pitää lomaa, että pääsisimme viettämään hieman kahden keskistä aikaa?” vihjailin sinulle. Kuulin sinun naurahtavan ja sanovan: ”Tiedät, ettei Aro suostuisi siihen. Onhan meillä kuitenkin koko ikuisuus aikaa. Minun on nyt mentävä.”
Nyökkäsin ja jäin sängylle istumaan, katsoen kuinka kävelit pois luotani. Laskin askeliasi kävellessäsi pois - laskin tunteja, minuutteja, sekunteja - odotin, että palaisit luokseni ja saisin sinun vahvat 'lämpimät' kätesi jälleen lähelleni.
Odotin tuntien kuluvan, keskityin katselemaan ikkunasta ihmisiä, jotka kävelivät kadulla perheidensä kanssa. Kuulin, kun oveen koputettiin - olin kuitenkin nähnyt jo aiemmin kuka sieltä tulee. ”Tule vain, Alec”, huudahdin ja käännähdin ovelle päin. ”Ruokaa olisi salissa, jos tahdot tulla”, Alec ilmoitti minulle kohteliaasti. Nyökkäsin ja sanoin hänelle: ”Mene vain edeltä, tulen perässä.”
Laitoin mustat balleriinat jalkaani ja lähdin kohti salia, jossa ruoka odotti.
Salissa näin paljon ihmisiä hädissään ruumiiden keskellä. Syyllisyys alkoi painaa rintaani. Oliko tämä oikein? Onko oikein, että nämä ihmiset kärsivät? Huokaisin ja hyökkäsin kauniin vaalean naisen kimppuun. Juotuani huomasin nurkassa pienen suloisen sinisilmäisen tyttölapsen. Tyttö oli arviolta noin 5-vuotias. Hän oli piilossa suuren kukkaruukun takana ja itki peloissaan. Samassa ennen kuin ehdin edes ajatella, menin tytön luokse ja nappasin hänet syliini. Rauhoittelin tyttöä: ”Shh... Sulje silmäsi, sinun ei tarvitse nähdä tätä. Lupaan, ettei sinulle satu mitään pahaa.”
Tyttö teki kuten käskin, sulki silmänsä ja nojasi minuun. Demetri saapui luokseni ja kysyi: ”Oletko aikeissa syödä tuon vai voinko minä?”
Nielaisin ja sanoin hänelle arasti: ”Ei, en syö häntä, etkä syö sinäkään - kukaan ei syö häntä. En anna hänen kärsiä, tyttö on vasta viisi!”
Demetri katsahti minuun hölmistyneenä ja sen jälkeen hän sanoi minulle lempeästi: ”Miten vain rakkaani tahtoo.”
Pidin tyttöä sylissäni ja juoksin huoneeseemme.
Tyttö ei puhunut eikä liikkunut moneen tuntiin. Hän vain istui sängyn nurkalla liikkumatta ja vieläkin shokissa. Aina, kun yritin lähestyä häntä, hänen ilmeensä muuttui pelokkaaksi ja hän säikähti. Olin kysynyt jo useaan otteeseen hänen nimeään, mutta päätin kokeilla vielä kerran. Hymyilin ja kysyin lempeästi: ”Mikä sinun nimesi on?”
Tyttö katsoi minua vähän aikaa ja vastasi sen jälkeen hennolla äänellä: ”Olen Emily...”
Olin tyytyväinen, että hän uskalsi jo puhua. En kuitenkaan viitsinyt lähestyä häntä. ”Onko sinulla äitiä tai isää?” kysyin, hymyillen yhä hänelle. Emily katsoi minua pelokkaasti ja vastasi takeltelevin sanoin: ”Oli... sinä, sinä... tapoit hänet kai...”
Samassa hän pillahti itkuun.
Mitä olinkaan tehnyt, olin hirviö. Tapoin tämän pienen suloisen tytön äidin. En kestänyt itseäni. Olin tappaja.
En tiennyt mitä tehdä. Lähestyin hieman Emilyä, mutta turhaan - hän perääntyi seinää vasten pelokkaasti. ”En tee sinulle pahaa...” sanoin varovaisesti hänelle. Emily nyökkäsi, mutta tiesin kuitenkin, ettei hän luottanut minuun. Vähän ajan päästä Demetri saapui huoneeseen. Hän katsoi minua oudoksuen ja kysyi: ”Miksi tuo tyttö on täällä?”
Kerroin hänelle, etten voinut jättää tyttörukkaa sinne, ja vielä vähemmän voisin tappaa hänet. Demetri hymyili minulle ja sanoi: ”Olet niin suloinen, kun et tahdo pahaa kenellekään ja olet niin huolehtivainen... Et voi silti pitää häntä, tyttö tietää liikaa ja hän voisi paljastaa kaiken.”
Katsoin surullisena maahan. Mietin hetken ja nappasin Demetrin kädestä ja sanoin: ”Voin pitää hänestä huolen, muuttaisimme hänet, kun hän olisi tarpeeksi vanha.”
”Kulta, et sinä voi... Emme onnistuisi siinä. Anteeksi”, hän sanoi minulle ja silitti lempeästi hiuksiani. Katsoin Emilyyn, joka istui nyt sängyn reunalla peloissaan. ”Tule, viedään hänet Aron luokse”, Demetri kuiskasi minulle. Nyökkäsin vaimeasti. Menin Emilyn luokse ja sanoin hänelle hiljaa: ”Meidän pitää mennä tuonne, älä pelkää pidän sinusta huolen.”
Tiesin valehtelevani ja tunsin jo valmiiksi itseni hirviöksi. Nostin Emilyn syliini ja menin Demetrin luokse, nappasin häntä kädestä ja sitten lähdimme kohti salia.
Salissa Aro loi meihin huvittuneen katseen ja sanoi: ”Voi miten suloinen pikku perhe.”
Demetri tuhahti ja sanoi kunnioittavalla äänellä: ”Toimme tytön.”
Aro katsoi Emilyä tutkivasti ja ojensi kätensä kysyen: ”Saisinko?”
Huokaisin ja nyökkäsin vastaukseksi katsoen Aroa, joka hipaisi hieman Emilyn selkää. Hetken päästä Aro totesi: ”Tyttö tietää liikaa, en tahtoisi todellakaan satuttaa noin suloista tyttöä, mutta hän olisi uhkaksi meille kaikille.”
”Minä voin vahtia, ettei hänestä ole haittaa kenellekään! Voin muuttaa hänet vaikka itse, kun hän on tarpeeksi vanha”, väitin vastaan. Aro katsoi minua pohtivasti ja kysyi sen jälkeen ”Pystyisitkö muka siihen?”
Nyökkäsin ja ojensin käteni Aroa kohti. Hän otti siitä otteen. ”Miten kiehtovaa. Sinä tosiaan muuttaisit hänet...”
”Kyllä”, vastasin ja hymyilin.
”Jos lupaat pitää huolen, että tyttö ei aiheuta ongelmia, saat pitää hänet”, Aro kertoi. ”Tietenkin, tietenkin - kiitos, kiitos” hihkuin ja menin halaamaan Aroa. Demetri naureskeli takanani huvittuneesti. Aro katsoi minua hämillään, mutta vastasi halaukseen. Huomasin, ettei Emily ollut liikahtanutkaan koko tänä aikana. Varmistin, että tyttö oli hengissä.
Palatessamme huoneeseen laskin Emilyn sängylle huomatessani, että hän nukkui. Hymyilin onnellisena ja katsahdin sitten Demetriin, joka hymyili minulle, vetäisten minut vasten rintaansa. Hymyilin viehkeästi ja suutelin häntä sen jälkeen. Kaikki kääntyi lopulta hyvin.
